Henkien taistelu

[rita4]

Otampa esille erään lainauksen..

"On kaksi samanlaista ja vastakkaista erehdystä, joiden valtaan voi joutua paholaisiin nähden. Toinen on se, ettei usko niiden olemassaoloon. Toinen on se, että uskoo ja että tuntee ylenmääräistä ja epätervettä mielenkiintoa niitä kohtaan. Ne itse ovat yhtä mielissään kummastakin erehdyksestä ja tervehtivät ihastuneina niin materialistia kuin poppamiestäkin."

Juuri näin on totta, mitä tuossa lainaamassani kohdassa sanotaan. Jotkut näkevät paholaisen ja sen töitä kaikkialla ja jotkut taas ihan pelkää niitä. Jotkut sitten taas eivät usko niihin ollenkaan. Mutta jotenkin kuin vain tuntuu, että: monet näkevät paholaisen kaikkialla ja koittavat sitten ajaa sitä ulos jostakin uskovasta, tai yleensäkin ihmisestä, riivaajana. Tai sitten ollaan niin "tuudittautuneita", ettei edes ajatella pimeydenkin olevan kuitenkin yhtä todellista kuin valkeudenkin.

Meidän ei tule pelätä paholaista, vaan ainoastaan Jumalaa ja Hänen rangaistustaan tottelemattomille. Mutta emme saa myöskään olla täysin välinpitämättömiä sille tosi asialle, että: saatana tekee koko ajan työtä tottelemattomuuden lapsissa sekä koittaa murtaa uskovankin mielen ja siten saada hänet aivankuin mieltymään väärään, lähtemään pois siitä, mihin uskoi ja minkä Raamattukin ilmoittaa, tms..

Moni sanoo; "Minulla on henkien erottamisen lahja, siksi pystynkin erottamaan pimeyden hengen ja sen työt ja teot valkeuden töistä, ne mitkä tulevat Pyhästä Hengestä.." Olisiko tuo vain lapsellista ylpeilyä; kehuskella "lahjallaan," niin ja sitten kysymys, että: onko sitä armolahjaa sitten kuitenkaan todellisuudessa olemassakaan hänellä, tai kenelläkään? Onko edes joutunut kokemaan sitä, mitä on oikeestikin kohdata pimeyden hyökkäys tai pelottelu, tms? Oletko kuullut kun sanotaan korviesi kuullen, että: "minä olen demoni"? Oletko nähnyt, tai kokenut ns. yliluonnollista ja selvää pelottelua, jotta alkaisit pelkäämään ja siksi et enää edes uskaltaisi olla tai edes rukoilla, niin tai enää olla uskossakaan? Vaan pelkäät jo jokaista risahdustakin..Pelkäät pimeyttä, pelkäät ..

Olemmeko siis langenneet jälkimmäiseen erehdykseen? Eikö pirujen näkeminen joka paikassa ollut keskiaikaista pimeyttä, josta tiedon valo meidät jo aikoja sitten vapautti?

Valitettavasti taistelemme yhä pelkojemme kanssa. Yhä meinaavat valheemme saada meistä ylivallan. Viha ja katkeruus ryöpsähtävät omassa mielessämme tavalla, joka pelästyttää meitä. Masennuksesta on tulossa pahin kansantauti. Terveyden horjuessa kuolemanpelko iskee hurjana vyörynä, vie unen ja elämän ilon.

Siinä meillä on pahan hengen tuhoisan työn hedelmät. Tiedon kasvu ei ole näitä paholaisia mihinkään karkottanut. Jooga, mietiskely ja mielen hallinnan kirjat auttavat ehkä joskus jonkin verran, mutta todellisen myrskyn tullessa niistä ei ole mihinkään. Henkien taistelu käy tuimana ja tappion kärsineiden määrä kasvaa.

Raamatun mukaan Jumala tahtoo antaa meille rakkautta, iloa ja rauhaa. Onpa siinä luettelossa vielä kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintäkin. Eli kaikki se, mitä me eniten tarvitsisimme.

Pelkoja on varmastikin meillä ihan jokaisella. Joku pelkää sairastuvansa, joku köyhtyvänsä keppikerjäläiseksi, joku menettävänsä kaikki rakkaansa, joku pimeyttä, joku työttömyyttä, joku ettei olekkaan hyvä ja oikea uskova, joku...?! Pelkoja on yhtä paljon kuin on ihmisiäkin, mutta pelon ei pidä hallita elämäämme, vaan meillä on Vapahtaja Kristus Jeesus, joka on kärsinyt ja kuollut, mutta Hän on myöskin ylösnossut Vapahtajamme, joka yksin voi pelkäävää ihmislasta auttaa, sekä vahvistaa, rohkaista ja lohduttaa..Hän on vierellämme ja välittää siitä mitä koemme, tunnemme, tai mikä meitä pelottaa. Hän sanoo vain yhden sanan valtavalla sekä suloisella: rakkauden äänellään; "Älä pelkää! Minä olen lähelläsi,Minä olen turvanasikin, Turvakalliosi!

Ei rakkaat katsota siihen, mikä pelottaa, vaan katsotaan: Vain yksin Ristille ja Jeesukseen, josta loistaa lämmin ja turvallinen rakkauden ja anteeksi annon valo, lämpö, ja joka yksin vain voi pelokkaan sielun vapauttaa Jumalan lasten vapauteen, iloon sekä rauhaan!

Empä muuten edes suosittele istumaan mihinkään ns. jooga-asentoon tai alkaa mietiskelemään, koska silloin taitaakin mielen vallita ihan joku; muu voima, kuin, että se edes olisi; Jumalan apu tai edes Hänen voimansa, rauhansa.. Joogahan on pimeyttä,(sanokoot sen puolustajat sitten mitä muuta tahansa) Se ei siis ole valkeutta, samoin kuin siihen kuuluva mietiskely ja saada mieli tasapainoon, niin sellainen ei ole hyväksi, koska: Elämämme on usein yhtä koetusta ja taistelua, mutta niissä kaikissa saamme aina mennä kiireesti ristin juurelle rukoilemaan ja pyytämään syntejämme anteeksi, pyytäen Herraltamme: uutta voimaa sekä: rohkeutta elämäämme taivaasta. Apu ja voima, rauha, tasapaino elämäämme ja sydämeemme myrskynkin keskellä löytyy ainoastaan ja vain yksin Jeesuksen jalkojen juuressa ollen ja siinä viipyen rukoillen, Sanaa lukien, jne..Saat itkeä, saat nauraa, saat iloita ja saat surra.. Olemmehan vain kuitenkin heikkoja ja vajavaisia ihmistaimia Jumalan suuressa tarhassa.

Hän pitää meistä omistaan hyvää huolta ja Hän on aina läsnä, vain rukouksen, tai huokauksen päässä meistä, auttaakseen, sekä vahvistakseen meitä erilaisissa eteemme tulevissa elämäntilanteissa! Katso vain Jeesukseen, älä olosuhteiisiin, älä edes omiin tunteisiisikaan, ne voi aina pettää, mutta: Jeesus ei petä meitä, eikä Hän hylkää meitä koskaan, ei koskaan..Usko ja luota vain yksin Jeesukseen, niin jaksat ja selviät mistä vain Hänen avullaan sekä Hänen voimassaan, viisaudessaankin!!

Pienet ihmeet - Älä pelkää

[rita4]

Niin ystävät kalliit; uskommeko, että: on olemassa hyvä ja paha, sekä vihollisen voima ja Jumalan voima. Siis kaksi täysin erilaista voimaa. Siksi kysynkin, että: uskommeko ja ymmärrämmekö myöskin sen tosiseikan, ettei kaikki mitä tapahtuu nyt esim: ihmissuhteissa, niin se ei ole aina kuitenkaan sitä ihmisen ns. omaa tahtoa, se, mitä tekee, tai sanoo, tms. Vaan hän voi olla vihollisen johdatuksessa, kuunnella sen tahtoa, suputuksia ja siksi myöskin toimia, niin kuin ainakin viholisen armeijan jäsen..Ymmärsitkö mitä tahdon, yritän sanoa? Sillä niin paljon se saa kaikenlaista ikävää aikaan, varsinkin ihmisuhteissa ja juurikin niissä; epäsopua, riitaa, loukkaantumista, ym ikävää.

Me, jotka olemme valkaisseet vaatteemme ja toivottavasti sydämemmekin Jeesuksen veressä, niin, me tahdomme seurata vain yksin Jeesusta Kristusta, ja silloinhan me usein saatamme joutua kaikenlaisiin koetuksiin, kun vihollinen joukkoineen toimii ja koittaa nollata Herran tahdon sekä Hänen työnsäkin meissä, sekä laittaa epäilemäänkin Herramme hyvyyttä, rakkautta meihin, ym... Sekä ihan yhtä hyvin se haluaa rikkoa, sekä saada sanomista, tms ikävää avio,srk, tms ihmisuhteisiinkin, koska sehän ei kuule tykkää, kun olemme Jeesuksen omia, sekä seuraajiakin, emmekä enää ole sen talutusnuorassa tottelemassa sitä. Näin minä ainakin sen ajattelisin..

Näkisin asian näin, että: jokainen, joka ei vielä ole ottanut pelastusta vastaan, niin sellainen on tavalla, tai toisella silloin pimeyden ruhtinaan hallinnassa ja käytössä. Ja mikä onkaan pimeyden ruhtinaan, saatanan tarkoitus? Tuhota kaikki se hyvä minkä Jumala on meille antanut, hän haluaa horjuttaa uskoamme, pilata sen, sekä laittaa jopa luopumaan uskosta ja saada meidät suuttumaan ja hermostumaan, kun pimeyden harhassa vielä elävät toimivat itsekkäästi ja ilkeästikin Herran omaa kohtaan. Oletko kanssani samaa mieltä ystäväiseni? Mitä sanookaan Raamattu;

Ef. 6:12 Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.

Monet kieltää pimeyden, paholaisen olemassaolon ja koittavat selittää sen omalla ihmeellisellä tavallaan, sekä tahtovat siksi kääntää kaiken ihmisen omaksi pahuudeksi ainoastaan. Toki me osaamme uskovinakin vielä olla inhottavia ja ilkeitä, sanovia, lihallisia, loukkaanumme ym, sillä ei meistä edes uskoon tultuammekaan ole tullut miään ns. pyhimyksiä, tai täysin syyttömiä, tms.. Ei todellakaan ole niin, vaan se meidän eeva, tai aatu, siis: liha nousee niin helposti ja kiukkukin, ym ikävä. Mitä sitten onkaan heillä, jotka eivät vielä ole saaneet maistaa sitä, että; miten Herra on hyvä, ja Hän kyllä auttaa, varjelee, vahvistaa, opettaa Sanansa kautta, jne..Jos me vain suostumme kuuntelemaan, tai uskomaan Häntä. Väkisinhän Hän ei tee kenellekään yhtään mitään, Hän ei vaadi, tai edes pakota, tms, Ei niin, vaan Hän odottaa, että me suostumme ja että Hän saa olla armolinen, sekä antaa synnitkin anteeksi!!

Emme ole pulmusia uskovinakaan, ei toki, mutta meitä ohjataan elämään ja toimimaan Herran Hengen, sekä Sanansakin kautta oikein sekä olemaan sopuisat ja toisen huomioivia, ym..Hän antaa meille viisauttaan ja kaikkea hyvää, tarpeellistakin, joka tulee meille taivaasta; ei itsestämme. Meillä on omatunto ja se kyllä kolkuttaa kun olemme rakkaudettomia ja ilkeitä, tai sanomme, teemme rumasti, tai väärin..Ja jos se ei vaikuta meissä mitenkään, niin silloin on uskommekin turhaa..Silloin ei enää Pyhä Henkikään toimi sydämissämme, joka laittaa omantuntomme kolkutteleen sydämissämme. Ja onkin tosi vaarallinen tila, jos omantunto on vaiennut ja silloin satavarmasti uskova, tai ei niin hän elää, ja toimii, puhuu niin ettei se useinkaan enää edes ole Jumalammekaan tahto. Vaan Hän suree vuoksemme..

Mutta eilen jouduin sellaiseen rajuilmaan ja tuntui, että minua koitettiin masentaa oikein kunnolla, sekä saada hajoamaan, suuttumaan, loukkaantumaan pysyvästi eräisiin ihmisiin (ei uskovia). Olin oikeassa ristitulessa ja koin voimakkaasti kaiken ja olin aivan murentua palasiksi, kun toinen hyökkäys loppui, niin jo toinen alkoi jne.. Ja koko päivä tätä.

Mutta tässä yhä olen enkä muuta voi. Herra oli koko ajan kyllä siinä läsnä, vaikka en sitä aina niin kokenutkaan, mutta PH muistutti minua, rohkaisi minua; ettei Herra hylkää, eikä jätä mua loputtomiin yksin kärsimään ja Hän kyllä auttaa lopulta kun koetus se päättyy. Jäin vain kuin ihmettelemän sitä rauhaa joka kuitenkin oli siellä sydämessäni pahimmillakin hetkillä. Ja se ajatus, se sydämestäni lähtevä hiljainen huuto: Jeesus auta minua, en jaksa..Se hätähuuto, Jeesus auta, tää ei voi olla edes totta, että pimeys näin rajusti mua kohti hyökkää raadellakseen minua ja tuhotakseen kaiken hyvän, mielenrauhanikin vieden.. Ja Herra kuuli sekä auttoi minua kärsivää, jonka sydän alkoi jo ilmoittaa, että: nyt on jo painetta liikaa. Sain avun hetkellä, kun en enää edes jaksanut uskoa enää minkäänlaista apua siihen tilanteeseen edes tulevankaan. Mutta se tuli ja tilanne rauhottui ainakin siltä osin; kiitos siitä Herrallemme, joka on aina kuitenkin läsnä kaikissa elämämme tilanteissa tai kun pimeys ja paha koittaa murtaa uskommekin...Hän Auttaa!!

1. Tess. 2: 1-4
Tiedättehän itsekin, veljet, ettei tulomme teidän tykönne ollut turha; vaan, vaikka me ennen, niinkuin tiedätte, olimme kärsineet Filippissä ja meitä siellä oli pahoin pidelty, oli meillä kuitenkin Jumalassamme rohkeutta puhua teille Jumalan evankeliumia, suuressa kilvoituksessa. Sillä meidän kehoituspuheemme ei lähde eksymyksestä eikä epäpuhtaasta mielestä eikä ole kavaluudessa puhuttua; vaan niinkuin Jumala on katsonut meidän kelpaavan siihen, että meille uskottiin evankeliumi, niin me puhumme, emme, niinkuin tahtoisimme olla mieliksi ihmisille, vaan Jumalalle, joka koettelee meidän sydämemme.

Tämä Raamatunpaikka nousi mieleeni, koska olen sen jo huomioinut, että: se, joka haluaa puhua ja on päättänyt pysyä vain totuudessa ja kertoa evankeliumia Herran tahdon, ei ajatuksen mukaan. Niin hän joutuu koetuksiin, joissa hänet totisesti koetellaan, onko hän tosissaan ja pysyykö siinä, kun tulee koettelemuksia ja vaikeuksia, loukkauksia, vihaa, valhetta, tms panettelua.. Seisommeko siltikin, niin että voimme olla jatkossakin Herran käytössä ja Hänen ominaan, sekä jätämme kaiken vain yksin Hänelle, joka voi jopa vuoriakin siirtää, eli Jumalallemme. Emmekä lähde itse kostamaan tai taistelemaan omassa voimassamme.. Voitto on aina Herran, kun voittojakin tulee!! Pysykäämme siis aina ristinsä juurella, sekä olemaan valmiit vastaamaan jokaiselle, joka kysyy... ketä seuraamme ja kenen omia olemme..että: OLeme Jeesuksen omia ja vain Häntä me myöskin tahdomme seurata, sekä palvella!

Kuinka lihaa ja mieltämme houkuttavaa olisi lähteä taisteluun ja näyttää kenen oma on, mutta se olisi typerää. Viisautta on: jättää kaikki Herrallemme ja Hän kyllä varmasti auttaa meidät ulos vaikeuksistamme, surustamme, loukkausten ym tuomista haavoista Hän meidät parantaa. Pysy sinä siis vain siinä ja anna myrskyn pauhata, mutta älä lähde itse kostamaan vaan anna Herran kostaa ja tehdä työnsä..Me emme selviä, jaksa omassa voimassamme, vaikka niin saattaiskin tuntua. Se vain niin helposti lopulta kääntyy meitä itseämmekin vastaan, koska meidän taistelu aseet ovat kuitenkin sit lopulta lihalliset, eikä Isän Jumalan mieleiset edes. Anna Herran tehdä työ, niin silloin tulee aina myöskin voittoja!

1. Piet. 2:
[i]19 Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien.

20 Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa.
21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22 joka "ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut",
23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,
24 joka "itse kantoi meidän syntimme" ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen "haavainsa kautta te olette paratut".
25 Sillä te olitte "eksyksissä niinkuin lampaat", mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.

Henkesi sade

Katinalan Raamattuopiston kuoro ja lauluryhmä - 08 Kyynelin kylvävät