ilosanoma.munfoorumi.com

Matti Pyykkönen

Tavatessamme toisiamme me sanomme: hyvää päivää, tai moi. Uskoa tunnustavat tervehtivät usein: rauhaa tai shalom. Eräässä suomalaisessa uskonsuunnassa on tapana tervehtiä: terve teille. Erotessamme toisistamme sanomme: hyvästi, näkemiin tai nähdään myöhemmin.

Kaksi ihmistä saattaa kohdatessaan joutua sanomaan toisilleen: hyvästi. He eivät voi sanoa näkemiin, koska he eivät koskaan enää tule näkemään toisiaan. Toinen on eläessään valinnut Kristus-tien, joka vie hänet lopulta taivaan ihanuuteen. Toinen taas kulki eläessään tietä, joka vei hänet iankaikkiseen kadotukseen. Tuosta paikasta Jeesus käytti nimeä helvetti.

Toinen heistä saattoi sanoa, ettei hän uskonut mihinkään tuonpuoleiseen tai kevyesti ohitti koko asian sanomalla: " Minullahan on tuttuja molemmilla puolilla." Hän saattoi myös ottaa uskonnollisen, nimikristillisyyden piilopaikakseen, luterilaisuuden, helluntalaisuuden tai jonkin muunlaisuuden. Jollekin tällaiselle riittää taikausko, kun pappi on toistamiseen tehnyt ristinmerkin. Kun haudalla on kaikilla risti, taivas on heidän mielestään taattu.

Lopullinen ero

Lopullinen ero, lopullinen hyvästijättö, jolloin ei voida sanoa näkemiin, tapahtuu sinä hetkenä, kun taivaan Jumala erottelee ihmiset kahteen eri joukkoon, toiset taivaaseen toiset kadotukseen. Niilo Heimosen laulun sanoma tuo selvästi esille jakolinjan: hyvästi tai näkemiin.

"Mies ja vaimo saa silloin erota, toinen jos on Herran omana. Toinen tuomitaan vaivaan kauheaan, toinen saapi levon taivaassa. Lasten vanhemmistaan täytyy erota, toisiansa he eivät saa kohdata. Herran omilla taivas kotina, pelastetut siellä laulelee."

Herran oman muuttaessa taivaan kotiin toinen uudestisyntynyt Jumalan lapsi voi kuolinvuoteen äärellä sanoa: "Näkemiin, nähdään taivaassa."

Inhimillisen surun ja kaipauksen keskellä on varma tietoisuus, luja luottamus siihen, että he saavat kohdata kristallivirralla, missä kaikki vajaa on lakannut. Ei ole sairautta, ei kuolemaa.

Pelastetut kohtaavat

Tästä elävästä taivastoivosta, kun uskomme muuttuu näkemiseksi, runoili ja lauloi sokea Fanny Crosby:

"Kun on matkani määrä käyty, ilta joutunut, uuden aamun koittoon silmäin aukeaa. Mutta Jeesukseen mä ensin katson vaan." Ja edelleen: "Silloin kun omansa vie taivaaseen, saa uskomme vaihtua näkemiseen" Sitten vielä: Jeesus, ristin juurella suo mun pysytellä. Kunnes näen kotona kasvot Jumalani."

Näillä ihanilla taivaslauluilla Fanny Crosby tahtoi sanoa meille näkemiin. Sokea sisaremme ja "monet ystävät täältä menneet mua odottaa." He toivottavat meidät tervetulleeksi kotiin. Crosby riemuitsi: " Hänet haavoistansa tunnen, jotka tähteni Golgatalla sai."

Kaksi kadotettua

On toiset kaksi ihmistä, joiden on pakko sanoa: nähdään, ei koskaan: hyvästi. Ei enää koskaan tarvitse erota. Nämä kaksi ovat ikuisesti samassa paikassa: kadotuksessa. He eivät voi koskaan jättää hyvästiä toisilleen. Eri asia tietysti on, mitä ja kuinka voidaan syvyydessä, pimeyden kuilussa nähdä.

Heille kohdistetaan ne viimeiset sanat, jotka he ikinä saavat kuulla Jumalan suusta: " Menkää pois minun luotani, te kirotut, siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu Paholaiselle ja hänen enkeleilleen". Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Raamtussa ovat sanat:" Miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie."

Loputonta kohtaamista

Jumalan Sanassa parannus tarkoittaa aina mielenmuutosta. Hän tahtoo johdattaa sinut parannuksen, mielenmuutoksen paikalle. Siinä hän käyttää oppaana oma pyhää Sanaansa.

Hän itse on korkein auktoriteetti tässä asiassa. Hän tahtoo kertoa sinulle, mikä on se hyvä tie, joka vie elämään, ja myös varoittaa siitä, mikä on se tie, joka vie kadotukseen, helvettiin.

Helvettiin joutuneiden ikuisesti muuttumattomassa, lopullisessa olotilassa ei kukaan voi koskaan jättää toisilleen hyvästiä. Se on lopullisesti ja loputtomasti: nähdään, näkemiin, nähdään, näkemiin, nähdään.

Raamattu sulkee pois kaikki toiveet kaiken loppumisesta olemattomuuteen. Kuoleman jälkeen on ylösnousemus joko iankaikkiseen elämään taivaassa, tai ikuiseen helvettiin.

Ihminen on iankaikkisusolento

Jumalan kerran luoma ihminen on aina olemassa. Jumalakin on iankakkinen, ikuisuuksista ikuisuuksiin aina sama.

Rukoilen Jumalan armoa ja siunausta lukijalleni. Sitä armoa, ettei meidän koskaan tarvitse sanoa hyvästi vaan näkemiin, nähdään, tavataan, kohdataan taivaassa.

Tämä armo on jokaisen uudestisyntyneen Jumalan lapsen ihana osa:" Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan että hänellä olisi iankaikkinen elämä."

Matti Pyykkönen kirjoitti:Kaksi ihmistä saattaa kohdatessaan joutua sanomaan toisilleen: hyvästi. He eivät voi sanoa näkemiin, koska he eivät koskaan enää tule näkemään toisiaan. Toinen on eläessään valinnut Kristus-tien, joka vie hänet lopulta taivaan ihanuuteen. Toinen taas kulki eläessään tietä, joka vei hänet iankaikkiseen kadotukseen. Tuosta paikasta Jeesus käytti nimeä helvetti.

Toinen heistä saattoi sanoa, ettei hän uskonut mihinkään tuonpuoleiseen tai kevyesti ohitti koko asian sanomalla: " Minullahan on tuttuja molemmilla puolilla." Hän saattoi myös ottaa uskonnollisen, nimikristillisyyden piilopaikakseen, luterilaisuuden, helluntalaisuuden tai jonkin muunlaisuuden. Jollekin tällaiselle riittää taikausko, kun pappi on toistamiseen tehnyt ristinmerkin. Kun haudalla on kaikilla risti, taivas on heidän mielestään taattu.

Tämä kirjoitus jäi mietityttään minua. Kuinka paljon onkaan juuri heitä, jotka ajattelevat etteivät he tarvitse mitään Jeesusta, muutosta elämäänsä, tai ajatteluunsa. Onhan heidät vauvana kastettu ja liitetty kirkonkirjoihin, ovat käyneet pyhäkoulua, rippikoulun ja ovat mielestään täysin taivaskelpoisia. Näinkö Raamattukin opettaa? Sanooko se, että vauva on kastettava 3kk ikään mennessä, tai kastettava ns hätäkaste, jos on vaarassa kuolla? Myönnän toki, että pyhäkoulu on hieno asia, kunhan siellä opetetaan Jeesuksesta. Niin ja rippikoulu, jonka itsekin kävin aikoinaan ja konfirmaatiopäivänä Herra kosketti sydäntäni hyvinkin voimakkaasti, ja sain ensimmäisen etsikkoaikani, joka tosin kuivui kokoon, kun ei ollut ketään joka ois ojannut eteenkinpäin.

On varmastikin kova paikka ajatella,että oiskin elänyt väärin ja vain uskotellut olevansa uskossa ja lopulta, kun aika päättyy, elämän lanka katkeaa, niin onkin sitten vasta kuin tajunnut, että eli aivan väärässä uskossa, joka ei ollutkaan sitä pelastavaa uskoa: jossa saa synnit anteeksi Jeesukselta, eikä ihmisten kautta ja herää silloin vasta todellisuuteen; mihin se minun sielu parka joutuikaan; eikä siellä edes enää voi tilannettaan muuttaa.

Matt. 25:13 Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.

Mutta miten valvoa, jos hengelliset asiat eivät kiinnosta? Se onkin tarkoitettu meille, jo uskoon tulleille, vaikka tuo lause löytyy siitä kohdasta Raamattua, missä kerrotaaan 10 neitsyestä, joista 5 oli viisasta ja 5 tyhmää. Olen usein miettinyt tuota vertausta, että mitä olivat nämä tyhmät neitsyet, joilla ei ollut öljyä mukanaan, eli ei ollut Pyhän Hengen voimaa ja ohjausta, opetusta, rohkaisua pysyä koko ajan lähellä ristinpuuta, Jeesuksen veren pesussa. Sehän voi tapahtua vain uudestisyntyneille Herran omille. Oletko sinä jo uudestisyntynyt, tullut tuntemaan Jeesuksen rakkauden ja synynyt/muuttunut toiseksi mieheksi, toiseksi naiseksi, niin kuin Henki muuttaa ja synnyttää Elävään uskoon? Jos olet, niin silloin olet tosi onnellisessa asemassa.

Minä elin 34 vuotiaaksi vain uskotellen olevani jo uskova, mutta se oli valhetta, olin vain uskonnollinen jolta puuttui Jeesus sydämestäni, sekä Pyhän Hengen sinetti, eikä edes ollut halua lukea Raamattua....Ja jos luinkin, niin se ei avautunut, ja se jäi aina sit siihen yritykseen. Mutta saatana piti minua, näin uskon tuossa valheessa, josta heräsin vasta käytyäni 2 vuotta aikaisemmin kuoleman rajalla..Silloin vasta aloin kuin tajuta, että olisin kuollut uskosta osattomana, vain kuvitellen jo olevani uskossa ja eipä silloin ois minua taivaskaan kohdannut vaan kadotus..Kävin kovaa taistelua itseni kanssa ja .. ja kuin viime hetkellä tahdoin nostaa käteni kokouksessa ja tulla uskoon. Niiin siinäkin oli vielä visukintullla oma osansa, yritys estää...Sillä, kun istuin uskosta kielteisen anoppini ja samoin mieheni keskellä kodissamme, ja kyläläisten ympäröimänä ja oli kuin joku ois estänyt käteni nostamisen, mutta uskon näin lapsellisesti, että; Isä näki kaipuuni, haluni tulla uskoon ja muuttua, pelastua, niin enkeli nosti käteni ja niin sain tulla lopussa veljen ja siskon rukoiltavaksi ja sain syntyä uudesti ylhäältä; Elävään uskoon kuolleesta uskostani. Kiitos siitä ainiaan Herralleni, Halleluja, Amen!

Mutta sekin on totuus, ettei kukaan voi tulla uskoon, jos ei Isä ensin vedä, anna etsikkoaikaa. synnin tumntoa..

2. Kor. 7:10 Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.