Tällainen ajatus on nyt kuin pyörinyt mielessäni, kun meille itse kullekin on Herra antanut oman tehtävän, siis: kutsumuksen ja Hän tahtoo johdattaa meitä siinä tahtonsa mukaan. Toiset ovat pastoreita, toiset evankelistoja, taitaa olla ehkä vielä (profeettojakin), sen kuitenkin laitan sulkuihin, ym, jossa Herra on kutsunut jonkun omakseen ja pelastanut hänet ja Hän myöskin haluaa meidän olevan Hänen ominaan; käytössään.. 
Ja Hän tahtoo ennenkaikkea meidän olevan rohkeita todistajia, sekä evankeliumin totuuden puolustajia ja julistajia: varoitellen myöskin väärästä tiestä,tai kyseenalaisesta toiminnasta, jopa vääränlaisesta elämästäkin.. 
Ja sellainen, jos mikä, On rakkautta lähimmäistään kohtaan, kun uskaltaa sanoa totuuden sekä varoittaa, jos tai kun näkee toisen luisuvan.. vaikkapa nyt takaisin sinne maailmaan, josta jo pelastui, tms.. Ja samoin meitä kutsutaan kertomaan siitä, mikä on meidän mielestämme; Isän Jumalamme tahto kaikkia omiaan, ihmiskuntaakin kohtaan, jne..
Minua on moitittu ylpeäksi, kun olen sanonut olevani evankelista. Ja siksi olenkin sitä hyvin paljon itsekseni kuin miettinyt, että: voinko sanoa olevani yhä sellainen, koska en kuulu enää srk ja tajuan kyllä, ettei he pidä minua enää evankelistana, koska uskoivat sen viran itse minulle antaneensa ja siihen siten siunanneensa minut. Ja uskoivat voivansa ottaa sen noin vain heidän päätöksellään ottaa sen myöskin pois minulta?! Hm? Mutta voivatko he ottaa pois sen palon rinnastani, jonka Isä on sinne laskenut, jos en taivu tai alistu heidän vaatimuksiinsa tai tahtoonsa?
Siis; voiko kuka vain ihminen ottaa pois toiselta kutsumusta? Ei voi! Sen voi tehdä vain yksin Jumala. 
Noh, jos nyt hiukan palaan ajassa jo pisemmänkin matkaa takaisinpäin, niin muistan hyvin miten ennen uskoontuloanikin minulla oli jo valtava halu: saada puhua Jumalan Sanaa eräässä telttakokouksessakin, johon eräs rouva halusi minut kaverikseen mukaan, ym muitakin kertoja jo sitäkin aikaisemmin..
Olisin niin halunnut mennä sinne eteen puhumaan.. puhumaan mitä? Kun en edes ollut silloin vielä uskossakaan ja en juuri ollenkaan edes lukenut Raamattuakaan, noh, vain hädissäni rukoilin ja iltaisin.. Mutta se; Tuli rinnassani, kuin oli jo siellä,.. vain syttyäkseen..
Ja arvatkaapa ihmettelinkö sitä silloin itsekseni pitkään, että: Miksi ihmeessä minä olisin halunnut puhua heille siellä Jumalan Sanaa? Joo kyllä, 
se oli vaikeaa minun vielä sitä silloin käsittää, miksi se polte oli niinkin kova siis; halu puhua, mutta ei ollut kuitenkaan halua olla esillä, vaan ja vain ..puhua.. 
Noh, olinhan ollut kyllä hyvin uskonnollinen koko nuoruuteni, mutta en kuitenkaan uskova vielä silloin. Mutta se polte, joka oli rinnassani, niin sitä ei kuule saaneet aikaan ihmiset, enkä minä itsekään, vaan se oli syntymästäni asti minulle annettu valmius,jos tahdon ottaa vastaan pelastuksen, siis: Jeesuksen sydämeeni. Mutta siihen meni 34v ennenkuin minullekin kelpasi pelastus ja Jeesus. Valitettavasti.
Nyt odotan seuraavaa siirtoa tehtävässäni, tai tämän tehtäväni vahvistumista minkä sain uudestisyntyessäni elävään uskoon. Ja näinhän on käynyt monille muillekin, joille on uskottu vieläkin enemmän vastuuta ja tehtäviä Herran työssä, kuin koskaan sitä on suotu minulle, tai ns rivijäsenille, ns. uskoville. Tarkoitan pastoreita. Luuk.12:42-48
Minusta tuossa Raamatun paikassa on asia sanottu hyvin selvästi. Lueppa tuo jae 48 varsinkin, niin siinähän sanottu, että: "Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään."
Huomasitko?
Jos minulle, tai sinulle on Herra antanut tehtävän, jossa vaaditaan enemmän, niin meidän silloin myöskin täytyy yhä lujemmin pyrkiä elämään ja toimimaan, ja olemaan sen tehtävämme arvoisia, kuitenkaan minkäänlaista ns. ilman omaa kehua, tai luuloa, että olisimme muka jotenkin toisia parempia silloin, ei niin! Vaan, että tahdomme koko pienellä sydämellämme tehdä työtä Herralle sekä tietenkin; Hänen kanssaan, sekä tottakai haluten myöskin olla johdattamassa Sanan totuuteen muitakin, niin, että: olisimme sen ansion mukaisiakin, joihin meidät on katsottu myöskin kuin pystyvänkin, kelpaavan. (Vain yksin Isä tietää sydämiemme aivoitukset, ym..) Sehän Ei ole minkäänlaista ylpeilyä, (katsot kun minä..öhöm),tai edes minkäänlaista manipuloimista, koittaen saada ihmiset tajuamaan oman parhaansa, vaan rakkautta ennenkaikkea kanssamatkaajiamme kohtaan ja toki vielä uskosta osattomiakin kohtaan, sekä: kuuliaisuutta Herrallemme.
Siinä tehtävässä ei ole mitään aihetta, tarvetta kuin alkaa nostaa nokkaa, tai alkaa, kuin itsekseen kuvitella olevansa jotain suurta tai erikoista, tai jopa muka parempi toisia Herran työssä oleviaa kohtaan: Ei! Siinä työssä se on jos missä, niin se on; lihan tahtonsa ristiinnaulitsemista päivittäin, sekä suostua nöyrtymään, sekä kestämään sanomisia tai pilkkaa, häväistystä, jopa vääriäkin syytöksiä, ym..
Helppoako ja mukavaa? No ei varmasti ole sitä! Mutta siitä selviää ja kestääkin sen, kun vain tahtoo elää lähellä Herraa ja pysyä siellä Hänen verisen ristinsä juurella rukouksessa, kiittäen voimastaan..Voima tulee taivaasta, ei itsestämme.. Mutta lopulta se kuitenkin aina johtaa meidät,... siis jos vain tahdomme ja suostumme, nöyrrymme, annamme anteeksikin, jne,..
Niin se Herramme tahdon mukainen asenne sydämessämme, sekä myöskin kuin halu palvella, jossa me tahdomme olla Herran käytössä, Hänen ominaan, sekä ihmisille lähimmäisenä joka välittää, niin se johtaa meidät pakostakin aivankuin: etsimään Herramme tahtoa, sekä elämään rukouksessa, ja kuolemaan omalle tahdollemme. Ja sanoisin, että; Se on välttämätöntäkin, muuten ei kukaan voi pysyä Kristus kalliolla, Rukouksessakaan, eikä Sana enää silloin pian enää oliskaan se, auktoriteetti, vaan ihan kaikki muu, ns helpompi elämänmalli, tms..lepsuus. 
Ja jos ja kun vain siihen suostumme, niin se johtaa meitä hiljenemään oikealla tavalla, sekä tietenkin myöskin tämä; se laittaa meidät palaamaan aina yhä uudestaan ja uudestaan sinne Golgatalle, verisen ristin juurelle! Sekä yhä vain lisää rukoilemaan, sekä pyytämään voimaa: pystyä antamaan anteeksi niille jotka ovat loukanneet. Sekä tietenkin pyytäen; viisautta elää, sekä toimia, ja puhua, kirjoittaa, jne..; Isän tahdon mukaan.
Se on sitä lihan kuolemista ja sen lihansa tahdon ristiinnaulitsemista.Noh toki se aina sattuu, ja lihahan ei siihen tahdo koskaan suostua vapaaehtoisesti, mutta kun vain päättää joka tapauksessa nöyrtyä, siis suostua, niin se vahvistaa uskoamme ja se tuo lopulta siunauksen.
Älkäämme siis enää rakastako itseämme, tai sitä, mitä silmiemme eteen tarjoillaan kultalautasilla (maailman houkutukset) tai nuo väärät opettajat, sekä kaikki ne väärät opit, jotka eivät pysy Raamatun ilmoitetussa Sanassa, vaan sehän on aina lopppukädessä kuitenkin, ihmisen omassa tahdossa tai ihmisten mielisuosiota hakien, sekä palkkioita, menestystä, tms..Joka ei kuulu uskovan elämään, palvelutehtävään, jos vain raha on tärkeintä, tai kehumiset,tms.. 
Mutta se mikä minua on surettanut, niin kun olen seuraillut tätä aikaamme sekä uskoviakin, heitä, joilla on: vastuu ja se virkakin, mutta he, jotka kyllä aloittivat oikein uskossaan ja olivat niitä nöyriä, sekä myöskin kuin varoittivat srk,tia, niistä vaaroista, sekä susista, niistä, jotka ovat pukeutuneet valkeuden vaatteisiin, muka lampaiksi, ym.. Mutta nyt he kaveeraavatkin kaikkien ns. kyseenalaisten pastorien ja julistajien kanssa ja ovat niin heidän kanssaan aina kaikesta samaa mieltä ja hyvää kaveria. Juuri Niiden kanssa, joista heidän pitäisi varoittaa muita, niin he itsekin ovat niiden väärien oppien pauloissa ja eksyneinä. 
En sano nimiä, se ei ole tarpeen, mutta joitakin tunnen, joita katselin netin kautta ja voi miten minun sydäntäni riipaisi, kun näin millaisia he nyt ovat ja keiden kanssa ollaan niin kaveria, ym.. Herra armahda Suomen Siionia! Jos, tai kun olet saanut Herralta sinulle palvelutehtävän, niin pidä tarkkaa huolta yhteydestäsi Herran Jeesuksen kanssa, sekä, että; Elät rukouksen hengessä, ja Raamattu on sinulle tosi rakas, sekä tärkeäkin matkaopas!
Tämä Raamatunpaikka noostettiin sydämelleni lopuksi; Efesolaiskirje 1:
11 Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, ollen siihen edeltämäärätyt hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki oman tahtonsa päättämän mukaan,
12 että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka jo edeltä olimme panneet toivomme Kristukseen.
13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14 sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi-hänen kirkkautensa kiitokseksi.
15 Sentähden, kun kuulin siitä uskosta, joka teillä on Herrassa Jeesuksessa, ja teidän rakkaudestanne kaikkia pyhiä kohtaan,
16 en minäkään lakkaa kiittämästä teidän tähtenne, kun muistelen teitä rukouksissani,
17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme-sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,
20 jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa,
21 korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa.
22 Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle,
23 joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää.
Tätä kohti olemme matkalla, kannattaa siksi kilvoitella, sekä jaksaa loppuun asti! Kauniin maan.
