Kestokykyämme koetellaan

[rita4]

Alec Brooks

Kuulemme nykyään paljon puhetta uskosta. Kerrotaan, että jos meillä on vain tarpeeksi uskoa, voimme saada mitä haluamme. Ei tarvitse koskaan olla sairas tai puutteessa mistään aineellisesta siunauksesta. Sairaus tai puute ovat merkkejä tavallisesta suuremmasta uskon puutteesta.

Näin ajatellen Raamattua pidetään kristityn shekkikirjana. Lupaukset ovat shekkejä, ja Jumala on se pankkiiri, joka on valmis lunastamaan shekkimme millä tahansa summalla, jota pyydämme.

Vaikka en halua millään tavalla vähentää tai latistaa uskoa, tunnen, että on tarpeen tasapainottaa raamatullisen uskon oleellista sisältöä, joka välttää toisaalta väärien odotusten ja toisaalta epäuskon ääripäitä. Usko ei ole vain luottamista sanoihin, joita Raamatussa on eikä vain myönteistä asennetta. Usko on oman luottamuksensa asettamista itse Jumalaan.

Se on sitä, että sallimme Jumalan olla meille sitä, mitä Hän itse oikeasti on. Se on luottamista siihen, että Jumala on sitä, mitä Hän näkee sen olevan, mitä minä tarvitsen Hänen olevan, ei sitä, mitä minä luulen tarvitsevani, että Hän on.

Usko ei ole luottamusta lupauksiin, vaan siihen Persoonaan, joka lupaukset on antanut. Usko on sen tunnustamista, että Jumala on kaikkeuden Kaikkivaltias Herra, vapaa toimimaan rakkautensa mukaisesti, tekemään sitä, mikä on viisasta ja hyvää kaikille Hänen lapsilleen kaikissa heidän olosuhteissaan.

Jumalan lupaukset on annettu meille takuuksi tai vakuudeksi Hänen tarkoituksestaan, joka ei ole tehdä meidät yksinkertaisesti pelkästään onnellisiksi, vaan tehdä meistä pyhiä tekemällä meistä Jeesuksen kaltaisia. Hän osoittaa tämän hyvin selvästi Roomalaiskirjeen 8: 28-39 jakeissa, joissa Hän lupaa, että kun luotamme Häneen ja toimimme Hänen tahtonsa mukaisesti kaikissa elämän olosuhteissa, Hän täyttää tarkoituksensa - joka on tehdä meistä Jeesuksen kaltaisia.

Paavali kertoo meille, että joihinkin noista olosuhteista saattaa liittyä ahdistusta, vainoa, nälänhätää tai alastomuutta; ja hän vakuuttaa meille, että riippumatta siitä, mitä tapahtuu tai mitä koemme, Jumala on aina läsnä meidän elämässämme. (Room. 8:35-38)

Jatkuu..

[rita4]

Elämme epänormaalissa ajassa

Elämme epänormaalissa maailmassa. Se ei ole sellainen kuin Jumala loi sen, eikä sellainen kuin se tulee olemaan, kun Hän palauttaa sen täysin. Nykyisessä maailmassa köyhyys, sairaus ja kärsimys ovat todellisuuksia, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin jollakin tavalla. Ei ole takeita siitä, että saamme nauttia täydestä terveydestä tai ilman puutetta, ennenkuin Jeesuksen valtakunta on lopullisesti tullut.

Ennen tätä, me kristittyinä olemme osa maailmaa, jossa synti, itsekkyys ja sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus aiheuttavat sanoin kuvaamatonta kärsimystä.

Me hylkäämme sosiaalisen evankeliumin, joka panee luottamuksensa ihmiseen tai ihmisen luomiin ohjelmiin lopullisena vastauksena maailman ongelmiin. Mutta meidän on myös hylättävä yltäkylläisyyden evankeliumi, joka lupaa, että Jumala jotenkin suo harvoille, joilla on tarpeeksi uskoa, vapaus kärsimyksestä ja puutteesta.

Jumalan kirkkaus ei näy vain Hänen luontaisessa kyvyssään tehdä suuria, vana myös Hänen olemuksensa luonteessa, joka on pyhä rakkaus. Hänet kirkastetaan kansassaan niin kuin Hän oli Jeesuksessa - ei sillä, että heidän elämänsä olisi vapaata puutteesta, vaan heidän kuuliaisuudessaan ja luottamuksessaan Häneen elämän kaikissa käänteissä. Se ei riipu vauraudesta eikä puutteesta, ei kärsimyksestä eikä hyvinvoinnista.

Tämän näemme kauniisti Habakukin kirjasta: Sillä ei viikunapuu kukoista, eikä viiniköynnöksissä ole rypäleitä; öljypuun sato pettää, eivätkä pellot tuota syötävää.
Lampaat ovat kadonneet tarhasta, eikä ole karjaa vajoissa.
Mutta minä riemuitsen Herrassa, iloitsen autuuteni Jumalassa. Herra, Herra on minun voimani. Hän tekee minun jalkani nopsiksi niinkuin peurat ja antaa minun käydä kukkuloillani. (Hab. 3:17-19)

Sellainen kristityn elämän todistus, joka kirkastaa Isää, ei ole sitä, että hän kulkee maailman läpi ilman, että sen pahuus koskettaa häntä, vaan se, että hän elää maailamssa pelkäämättä, tietäen, että tapahtuipa mitä tahansa, Jumalan läsnäolo on lohduttamassa ja tukemassa häntä.

Tämä näkyy selvästi Hebrealaiskirjeessä (Hebr.11), jossa Jumala opettaa meille, mitä usko on ja mitä se tekee. Löydämme sieltä miehiä ja naisia, jotka löysivät vapautuksen ja kokivat ihmeitä, mutta löydämme myös niitä, jotka kärsivät ja kuolivat. Olosuhteistaan huolimatta heillä oli tämä yhteistä: he tunsivat Jumalan, luottivat Häneen täysin ja olivat Hänen koettelemiaan.

Jatkuu..

[rita4]

Usko perustuu Jumalan persoonaan

Usko ei perustu pelkästään, Jumalan lupauksiin, vaan Jumalan persoonaan. Usko kasvaa Jumalan tuntemisen myötä. Usko on tuntemisen kasvun normaali reaktio sellaiselle, joka on oppinut tuntemaan Jumalan sellaisena kuin Hän on itsessään. Kun Jumala ilmestyi Aabrahamille, Hän antoi hänelle useita lupauksia.

Mutta ennen kuin Hän antoi hänelle "Minä teen"- lupaukset (1.Moos. 17: 5,6,7), Hän sanoi hänelle, että Hän on Jumala, joka on riittävä [Kaikkivaltias 1.Moos. 17:1] kaikkeen siihen, mitä Hän lupasi tehdä Aabrahamissa ja Aabrahamin kautta.

Meidän tulisi kiittää Jumalaa kaikista lupauksista, jotka Hän antaa meille Sanassaan. Meidän tulee rukoilla sairaiden puolesta ja luottaa, että Jumala parantaa. Meidän tulis edelleen koko sydämestämme luottaa siihen, että Jumala täyttää kaikki tarpeemme.

Kuitenkin, jos parantumista ei tule tai rukouksiimme ei vastata odottamallamme tavalla, asenteemme tulisi olla Dad-rakin, Meesakin ja Abedegon kaltainen, kun he sanoivat kuninkaalle; Jumalamme kyllä pelastaa meidät tulisesta pätsistä, ja hän pelastaa myös sinun kädestäsi, kuningas. Ja vaikka ei pelastaisikaan, niin tiedä se, kuningas, että me emme palvele sinun jumaliasi emmekä kumartaen rukoile kultaista kuvapatsasta. (Dan. 3:17,18)

He olivat sitoutuneet Jumalaan, jonka he tunnistivat olevan Kaikkivaltiasmja joka tekisi siitä, mikä oli oikein ja hyvää, ja he olivat halukkaat luottamaan Häneen riippumatta siitä, mitä tapahtui. Juuri tulisessa uunissa he löysivät Jumalan ja vapautuksen. Heidän uskonsa seurauksena Jumalan nimeä kunnioitettiin sittemmin koko pakanallisessa valtakunnassa.

Jumala iloitsee niistä, jotka luottavat Häneen hyvinä ja pahoina aikoina. Hän tekee itensä tunnetuksi heille ja on kirkastettu heidän kauttaan. Mikä teki Daavidille mahdolliseksi kohdata Goljatin, kun muut pakenivat tätä jättiläistä peloissaan? Ero oli perspektiivissä. Muut vertasivat itseään Goljatiin: Daavid näki Goljatin Jumalan taustakehyksessä, Hänen uskollisuutensa ja voimansa taustaa vasten.

Muut kuin Daavid, olivat huolissaan omasta turvallisuudestaan: Daavidin ensisijainen huolenaihe oli Jumalan kunnia. Eikä hän myöskään ollut ylimielinen käydessään käsiksi Goljatiin. Hän oli viettänyt pitkiä aikoja yksin Jumalan edessä, ja hän oli kokenut Jumalan voiman.

Kun Jeesus riipui ristillä, Hän huusi: "Jumalani, Jumalani, miksihylkäsit minut"? Hän kärsi puolestamme, niin ettei meidän tarvitse koskaan kokea eroa Isästä. Riippumatta siitä, kuinka kuumaksi pätsi käy, voimme tietää, että Hän, joka sanoi: "En koskaan jätä enkä hylkää teitä.," on kanssamme. Koska Hän ja Hänen tarkoituksensa ovat muuttumattomia, me selviämme läpi puhtaampina ja vahvempina kuin koskaan ... "Uskokaa Jumalaan" (Mark. 11: 22)

Alec Brooks
- Of The Cross
Herald of His Coming