Kiitoksen tärkeys
Niin, en tiedä onko tää nyt ihan tyhmä aihe, mutta.. Se on vaivannut ja puhutellut minua. Se, ettei haluta vaivautua kiittämään, kun on saanut jotain, tai on huomioitu, tms, niin joskus se jopa tekee surulliseksi, kun ei välitetä kiittää, vaan ollaan vain hiljaa. Tässä ihan vasta kävi minulle tilanne, jossa laitoin viestin eräälle ihmiselle onnittelut ja iloitsin hänen onnistumisestaan ihan aidosti. Mutta hän oli niin ollakseen, ettei voinut vastata edes; kiitos.
Tai kun välittää toisesta ja hänen tunteistaan ja kun sillä toisella on esim surua ja laittaa osanottonsa tms.. Niin ei kiitosta, tai yhtään mitään kuulu takaisin, niin on se minusta aika kummallista. Vai olenko minä itse kummallinen kun oletan ja odotan vastakaikua..? Onko kiittäminen noin vaikeaa ja vastenmielistä? Tai, että uskoisi toisen olevan aidosti huolissaan, välittävän ja siksi ottaa yhteyttä?
Vain yksi sana; Kiitos, niin se riittää usein. Mutta kun ei sitäkään haluta sanoa, kirjoittaa, niin... ? Ihmettelen vain itsekseni..En ole kiitoksen kipeä, en todellakaan, vaan peräänkuulutan: hyviä käytöstapoja.
Olen itse huomioinut miten pelkkä sana; Kiitos, saa toisen iloiseksi, tai huomioimaan, että joku välittää hänestä, ja kun sanoo rukoilevansa puolestaan, tms..
Ymmärrän kyllä jos vielä uskosta osaton on tyly ja itsekäs, valikoi kenelle vastaa, kenet huomioi, jne.. Mutta jos me uskovatkin ollaan tylyjä ja välinpitämättömiä toinen toisellemme, niin kyllä silloin pitäisi jo miettiä: Miksei omatuntomme soimaa, tai Pyhä Henki murehdu sisällämme, kun se rakkaus, jonka Jumala meihin antoi uudestisyntymisessämme, niin se ei enään tuokkaan ilmoille ihanaa tuoksuaan.
Tulipa mieleeni eräs keskustelu mieheni kanssa tässä vasta, jossa puhuimme juuri halustamme kiittää.. Mieheni oli soittanut lääkereseptin uusimista ja sanonut lopuksi; kiitos tästä ja mukavaa juhannusta. Niin se toisessa päässä oleva hoitaja oli ensin kuin mykistynyt ja ollut hämillään, kun vielä joku kiittää ja on ystävällinenkin.. Onko se todellakin niin harvinaista?
Ja minä kävin eilen lääkärissä ja hän teki tosi ison homman asian onnistumiseksi ja siinä lähtiessäni kiittelin niin lääkäriä, kuin avustavaa sairaanhoitajaakin kun asia onnistui, niin he katsoivat toisiinsa kuin hämmästyneenä, olivat hiljaa ja kun siihen lisäsin tapani mukaan, että hyvää juhannusta teille molemmille, niin he olivat aidosti hämmästyneitä, yllättyneitä, kun joku vielä kiittää, vaikka olikin aikalailla rankka kokemus..
Pidetään yllä hyviä käytöstapoja noin yleensäkin, kun näyttää että ne ovat katoava rikkaus ja taito, kansanperinne ihmisten elämässä.
Tai kun välittää toisesta ja hänen tunteistaan ja kun sillä toisella on esim surua ja laittaa osanottonsa tms.. Niin ei kiitosta, tai yhtään mitään kuulu takaisin, niin on se minusta aika kummallista. Vai olenko minä itse kummallinen kun oletan ja odotan vastakaikua..? Onko kiittäminen noin vaikeaa ja vastenmielistä? Tai, että uskoisi toisen olevan aidosti huolissaan, välittävän ja siksi ottaa yhteyttä?
Vain yksi sana; Kiitos, niin se riittää usein. Mutta kun ei sitäkään haluta sanoa, kirjoittaa, niin... ? Ihmettelen vain itsekseni..En ole kiitoksen kipeä, en todellakaan, vaan peräänkuulutan: hyviä käytöstapoja.
Olen itse huomioinut miten pelkkä sana; Kiitos, saa toisen iloiseksi, tai huomioimaan, että joku välittää hänestä, ja kun sanoo rukoilevansa puolestaan, tms..
Ymmärrän kyllä jos vielä uskosta osaton on tyly ja itsekäs, valikoi kenelle vastaa, kenet huomioi, jne.. Mutta jos me uskovatkin ollaan tylyjä ja välinpitämättömiä toinen toisellemme, niin kyllä silloin pitäisi jo miettiä: Miksei omatuntomme soimaa, tai Pyhä Henki murehdu sisällämme, kun se rakkaus, jonka Jumala meihin antoi uudestisyntymisessämme, niin se ei enään tuokkaan ilmoille ihanaa tuoksuaan.
Tulipa mieleeni eräs keskustelu mieheni kanssa tässä vasta, jossa puhuimme juuri halustamme kiittää.. Mieheni oli soittanut lääkereseptin uusimista ja sanonut lopuksi; kiitos tästä ja mukavaa juhannusta. Niin se toisessa päässä oleva hoitaja oli ensin kuin mykistynyt ja ollut hämillään, kun vielä joku kiittää ja on ystävällinenkin.. Onko se todellakin niin harvinaista?
Ja minä kävin eilen lääkärissä ja hän teki tosi ison homman asian onnistumiseksi ja siinä lähtiessäni kiittelin niin lääkäriä, kuin avustavaa sairaanhoitajaakin kun asia onnistui, niin he katsoivat toisiinsa kuin hämmästyneenä, olivat hiljaa ja kun siihen lisäsin tapani mukaan, että hyvää juhannusta teille molemmille, niin he olivat aidosti hämmästyneitä, yllättyneitä, kun joku vielä kiittää, vaikka olikin aikalailla rankka kokemus..
Pidetään yllä hyviä käytöstapoja noin yleensäkin, kun näyttää että ne ovat katoava rikkaus ja taito, kansanperinne ihmisten elämässä.