ilosanoma.munfoorumi.com

Sellainen ajatus nousi mieleeni, kun mietin meidän uskovien elämää.. Niin mietimmekö sitä, millaisia uskovia me olemme? Minusta olisi hyvä aina joskus ihan pysähtyä miettiin omaa uskoamme. Mutta harva pysähtyy, koska kokee kaiken jo olevan oikeassa suhteessa, sekä suhteensa Jumalaankin olevan oikeassa suhteessa..Mutta.. rohkenen kysyä: onko se? Oletko aivan varma, että uskosi on oikeanlaista Jumalankin silmissä, eikä vain omissa silmissäsi? Mieti!

Sillä jos emme kuin pysähdy koskaan tekeen invertaariota elämästämme, tavoistamme, ajatuksistamme, toiminnastamme, ym.. Niin eipä varmaan silloin tule pohdittua suhdettamme; Jumalan Sanaan, Jeesukseen ja lähimmäisiimmekään! Vai tuleeko?

Jos minä nyt mietin, että: Olenko minä uskova vaiko uskonnollinen, niin tuskin edes mietin sitä, että voisinko ollakin uskonnollinen, jos sitä ei Herra laita miettiin ja sen myötä voin vakuuttua, että: Taidan siis olla uskossa, koska uskonnollinen ei mieti sitä, vaan uskoo olevansa oikealla tiellä, vaikka ei olisikaan. Menikö monimutkaiseksi? Taisipa mennä, mutta koita saada selvää ..

Herra vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen, eikö näin. Ja hän laittaa meidät aina ajoittain kuin pohtiin uskomme tilaakin ja oisko aika muutokseen, ja parannuksen tekoon. Kun olemme herkällä omallatunnolla ja pieniä, siis suostumme olemaan pieniä, vajaita, heikkojakin, niin silloin ei tule tarvetta edes olla suuri ja kaiken jo tietävä/osaava, sekä uskossaan vahvoilla oleva. Moni laskee uskonsa tilan sen mukaan kuinka usein käy kokouksissa, tai miten usein lukee Raamattua, rukoilee, tms.. Vertaamme tekojamme siihen, että: Olemmeko uskossa ja oikealla tiellä. Sen sijaan että pyytäisimme Jumalaa osoittamaan meille totuuden uskostamme ja millaista se on..

Mutta emme mieti: voisiko uskomme ollakin kuin kuollutta, vain rituaaleja, ei enään rakkautta, ei elävää suhdetta Herraamme, tms. Mutta juuri sitä nyt tällä kirjoituksellani haluaisin meihin kaikkiin kuin valaa; Halua miettiä ihan rukouksessa ristin juurella; mikä on sydämiemme tila Herramme edessä ja silmissä. Sekä jos on tarvetta, niin suostua myöskin siihen muutokseen sekä kuolemaan sille omalle lihan tahdolle, ylpeydelle, mahtavuudellemme ja tulemaan pieniksi, sekä paljon Herraa tarvitseviksi jälleen, kuin ensirakkautemmekin aikana olimme.. Miten on? Onnistuuko?

Jatkan aihetta ajatuksistamme ja mitä ne ovat, ..!? Tänäkin aamuna, kun heräsin, niin eräs laulu (heng) alkoi soida mielessäni. Ja se oli niin siunaavaa, kuin vain voikin olla. Ja samalla Isä alkoi puhua henkeeni siitä, miten todella tärkeää meille uskoville, omilleen on se; mitä ajattelemme ja mikä täyttää mielemme. Onko Herran hyvyys elävien maassa? Vaiko omat touhumme, tai huolemme, toiveemme, tarpeemme, tms?

Tahdon nimittäin uskoa, että: mitä lähempänä tahdomme elää ja elämmekin Herraa Jeesusta Kristusta ja todella tahdomme totella Sanaansakin,siis: pyrkiä kuuliaisuuteen, sekä suostua nöyrtymään edessään, niin se näkyy ja kuuluu; niin puheissamme, kuin teoissammekin ja myöskin ajatuksissamme.

Meillä saattaa olla monenkinlaisia ajatuksia itsestämme ja siitä mikä on Herramme tahto; meidän mielestämme, tms..Ajatuksia ajastamme, tulevista ajoista, toisista ihmisistä, jne.. Ja näkisinkin sen näin, että: Kun me haluamme vapaaehtoisesti, sydämemme halusta rukoilla, ja olla edessään useammankin kerran päivässä, sekä lukea Sanaansa, niin kun se kaikki tulee sydämen halusta ja kaipauksesta oppia tuntemaan yhä paremmin Herraamme ja Jumalaamme, niin silloin se vaikuttaa myöskin sen, että: Meidän ajatuksemmekin kuin muuttuvat. Ja se mikä on vain ns maailmallista, tätä aikaa varten, niin se jää ja mikä on Herramme tahto, toive omiaan kohtaan, olla esim Hänen käytössään, jos ei muutoin niin ainakin esirukoilijana, niin se: kaipuu taivasasioihin, katse suunnattuna veristä Golgatan ristiä ja Jeesustamme kohden, niin parannuksen teon kautta meidän ajatuksemme ja elämän tyylimme, se mikä on tärkeää ja arvokasta, ym niin muuttuu yhä vain enemmän ja enemmän Herramme tahdon mukaiseksi, eikä enää sen meidän oman lihamme tahdon, tai toisten ihmistenkään tahdon, saati maailman tahdon mukaisuuteen. Muuttukaa mielenne uudistumisen kautta sanoo Raamattu. Room. 12:2

Luuk. 9:
46 Ja heidän mieleensä tuli ajatus, kuka heistä mahtoi olla suurin.
47 Mutta kun Jeesus tiesi heidän sydämensä ajatuksen, otti hän lapsen ja asetti sen viereensä
48 ja sanoi heille: "Joka ottaa tykönsä tämän lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa tykönsä minut, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt. Sillä joka teistä kaikista on pienin, se on suuri."

49 Silloin Johannes rupesi puhumaan ja sanoi: "Mestari, me näimme erään miehen sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia, ja me kielsimme häntä, koska hän ei seuraa meidän mukanamme".
50 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Älkää kieltäkö; sillä joka ei ole teitä vastaan, se on teidän puolellanne".

Tämä Raamatunpaikka nousi mieleeni ja siinä on juuri tuosta meidän ajattelustammekin kyse. Moni haluaa olla suuri, mahtava, kuin muiden yläpuolellakin oleva uskossaan, hallita muita kuin herrana ja kaiken jo osaavana, tietävänä ja omasta mielestään Herransakin tahdon mukaisesti toimien, puhuen, ym..(joka useimmiten kertoo huonosta itsetunnosta kun pitää päteä) Mutta; hedelmä on kuitenkin karvas, suolatonkin ja luotaan pois karkoittava. Ei yhdistävä, ei rakkaudellinen, lämmin, suloinen, ei todellakaan, kuin toisesta huolta pitävällä tulisi olla..

Ajattele lapsea, miten sellainen on useimmiten avoin, ja rehellinenkin, ennenkuin maailma ym sen tuhoaa. Lapsi on utelias, mutta ei hän lähde suin päin toista murjomaan, vaan mieluimmin juoksee karkuun, kuin antaa takasin. Lapsi on Jumalan silmissä puhdas ja viatonkin, koska hänessä on Jumalan antama Henki. Se vain valitettavasti poistuu useimmiten pikku hiljaa, kun lapsi kasvaa ja tilalle tulee se malli mitä hän näkee ympärillään ja kuulee ympärillään..(maailma ja aikuiset) Siis; Maailman henki. Maailman ajattelu ja toiminta, teot, ym..Ja niinhän saattaa käydä uskovallekin, että: hän mieltyy siihen mitä näkee, tai kuulee ympärillään, seurakunnassaan, mediassa, tms ja alkaakin toimia sen mukaan, joka saattaa kuitenkin olla täysin väärää ja vaarallistakin, sekä täysin vastakohta Raamatun ilmoitetulle Sanallekin. Alkaakin vastustamaan Jumalan tahtoa, sekä Sanaa, koska muutkin niin tekee, tms..Ymmärtämättä mitä tekee.

Olemmeko me Jumalan lapsina kuin pienet lapsukaiset? Katsommeko kirkkain ja odottavinkin silmin Herraamme ja odotamme, mitä Hän sanoo, tai tekee, mitä Hän tahtoo meidän tekevän, tai mitä emme saisi tehdä, sanoa, tms? Rankaiseeko Hän, kun olemme tottelemattomia ja uppiniskaisia, kovia, ilkeitä, rakkaudettomia, välinpitämättömiä, itsekkäitä ym ym? Hän, Jumalamme on enemmän kuin parhainkaan maallinen isä lapselleen. Hän osaa kohdella lastaan juuri oikealla tavalla, ja saada hänet suostumaan tahtoonsakin.. Mutta koskaan Hän ei väkipakolla tee mitään, vaan antaa lapselleen vapauden valita, toimia, puhuakin, vaikka Hän siitä usein tuleekin sitten surulliseksi. Hän antaa Henkensä puhua lapsensa sydämelle, joko Sanansa, tai toisten ihmisten kautta, tai jollain muulla tavalla, ja siten saada se pieni tyttärensä, tai poikansa tajuamaan; kuinka hän on mennyt väärään suuntaan, tullut mahdollisesti jopa kovaksi, ylpeäksi, toisia nenän varttaan pitkin katselevaksi, tms..

Mutta jos ja kun on saatu väärää oppia ja väärä voimakin eksyneiden opettajien/ julistajien käsien alla hyppäämällä, niin se kuka silloin enempi siellä hänen sydämessään puhuu ja ohjaa, niin se Ei Enää olekaan Jumalan Henki, Pyhä Henki, ei! Vaan se on se valheen henki, vihollisen juoni eksyttää, uskova pois taivastieltä, pois totuudesta ja lopulta pois jääminen Karitsan häistäkin. Kun se (sielunvihollinen) saa uskovan uskomaan olevansa jo niin hyvä ja uskollinenkin, paras, parempi kuin tuo tai tuo toinen uskova.. Ja näin se (sielunvihollinen) sokaisee uskovan mielen ja silmät näkemästä omaa sydämensä tilaa Jumalan edessä, silmissä, koska uskova haluaakin vain: fiilistelyä, ihmeitä, parantumista, tms.. Ja hän Ei haluakkaan elää; vaikka sairaana, mutta lähellä ristin Herraa ja ristille katsovana ja päästä kerran sinne, missä ei enää ole sairautta, kipua, kyyneliäkään.. Taivaan kotiin!

Laitan lopuksi minulle rakkaan laulun; 4 - Harri Risku - Mun syntini suuret kaikki