Miksi tämä nousi mieleeni? Yksi syy oli, kun tuossa aamupäivä siivottiin mieheni kanssa tuolta peräladosta vanhoja romuja ym pois, kun sinne on viskottu vain pois silmistä, vaikka ja mitä. Ja kun sain hiukan raivattua siinä kauemmaksi tilaa, niin eräässä vanhassa pahvilaatikossa oli vanhoja astioita. Ja aloimme katsella niitä mieheni kanssa, kun löysin joukosta myöskin Arabian lautasia. (on nääs tullu katseltua huutokauppa keisaria telkasta)
Ja eikös uskoakin jo melkein pidetä nykyään vanhanaikaisena? Ainakaan meitä ns totuuden torvia ei arvosteta, vaan halutaan hiljentää meidät. Eikä Jumalan Sana ole enään missään arvossa, vaan on tullut uudempaa hengellistä toimintaa, (uutta tietoa/oppia) joista puuttuu; veri, risti ja usein jo Jeesuskin, muuta kuin vain pakollisena kuviona, jotta kansa uskoisi ja mieltyisi siihen uudenlaiseen opetukseen ja toimintaan.
Mutta jos ymmärtäisimme sen arvon, joka on ja säilyy, kestää vanhan ajan raittiissa evankeliumin julistuksessa sekä pyrkimyksenä: kuolla itselleen ja maailmallekin, niin ... Rakkaat; kuinka paljon olisimmekaan lähempänä silloin sitä, mikä oli ja on Isän Jumalankin tahto omiaan kohtaan. Eikä kaikki ole kultaa mikä kimaltaa, se voi ollakin vain kissankultaakin. Ja se ei kaikki mitä nyt opetetaan oikeana olekaan oikeaa Isän silmissä, vaan ja vain lihaansa ja mammonaa, rikkauksia, sekä mainetta ja kunniaa tavoittelevien opettajien ja oppilaidenkin tahtoa/ halua, elää. Ja he elävät kuin; ontuen... Nyt uskossa, kohta askossa,... nyt hengellisenä ja palavana, ylistävänä, ja kohta.. telkan edessä salkkareita katsellen, tai.. Nyt kokouksessa käyden ja on niin uskovaa ja hengellinen ja jo kohta vähät välittäen mitä sanoo, tekee, miten elää, ja ainakaan toista nuhtelematta synnistä, koska sehän ei kuulemma ole rakkautta, vaan ilkeyttä ja kovuutta.
Emme voi palata menneeseen, eikä tarvitsekaan, sitä en tarkoita. Vaan kuin arvostaa sitä mikä oli oikeaa ja hyvää silloin ja miten Jumalaa pelättiin oikealla tavalla, elettiin sydämen arkuudessa, jota nyt ei enää näytä olevan, vaan on vain niitä pikku "jumalia" ja pikku "jeesuksia", jotka on niin kaiken osaavia, tietäviä, itseään täynnä olevia ja jopa kuin käärme sihisten ja tulta huutaen: eksyneitä. Kaikki sallitaan rakkauden nimissä ja synnistä ei saa puhua, eikä nuhdella, varoittaa, niin ja parannusta ei tartte enään mukamas tehdä, vaan kaikki on jo uudestisyntymisessä anteeksi saatu kerta paukkuna, ja maailmassa saa elää ja hakea nautintoja sieltä, sen sijaan, että eläisi vaatimatonta mutta siunattua elämää toisetkin huomioiden ja itsensä unohtaen. Mutta nyt on vain; Minä ja minulle, ja kaikki pitää muka vain sietää ja sallia.. Korvasyyhyyn pitää saarnata ja kivaa pitää olla..Ei saa olla ilonpilaaja.
Nousipa mieleeni tämä Raamatunpaikka, jonka laitan tähän meille lopuksi: JESAJAN KIRJA 24 luku
