Niin,.. koska emme ole kumpikaan mieheni kanssa kuuluneet enää pitkään aikaan mihinkään yhteisöön, seurakuntaan, niin valitettavasti sen saamme myöskin kokea nahoissamme, muiden erilaisiin seurakuntiin kuuluvien uskovien käytöksessä.
Jälleen kerran eilen saimme sen kokea, että oli kiva nähdä pitkästä aikaa, mutta kun esin kiitin Herraa hänen saamastaan avusta, niin ei yhdytä kiittämään, vaan ollaan kuin mä esittäisin vain uskovaa?
Tuota Raamattua siinä katselin ja nämä nousi mieleeni;
Roomalaiskirje 1:16-17
Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle. Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
1. Joh. 2:
24 Minkä te olette alusta asti kuulleet, se pysyköön teissä. Jos teissä pysyy se, minkä olette alusta asti kuulleet, niin tekin pysytte Pojassa ja Isässä.
25 Ja tämä on se lupaus, minkä hän on meille luvannut: iankaikkinen elämä.
26 Tämän minä olen kirjoittanut teille niistä, jotka teitä eksyttävät.
27 Mutta te-teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
28 Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä, että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.
29 Jos tiedätte, että hän on vanhurskas, niin te ymmärrätte, että myös jokainen, joka vanhurskauden tekee, on hänestä syntynyt.
