Aloitan ajatukseni tuolla laululla, joka on vaan niin mahtava ja lohdullinenkin. Kiitos Herralle tuosta laulusta sekä laulajistakin.
Olen jo pitkään ajatellut, että voisin jotain kirjoittaakin, mutta sitten ne ajatukset vain ovat kuin kadonneet, kuin ne ois puisteltu pois mielestäni. Mielessäni on ollut ajatus, halu, jotta: voisin toisiakin auttaa edes pikkasenkin vain ja ennenkaikkea rohkaista, tuoda hivenen verran edes lohdutusta elämään, ja kertoa; kuka voi rikkinäistäkin ihmislasta auttaa sekä vahvistaa, jne..
Minä koen olevani kuin siipirikko. Se ajatus on vain kuin vahvistunut viime aikoina ja kun mua ei ymmärretä, enkä saa kokea kaipaamaani ja tarvitsemaani rakkautta, en sitten mistään päin, en keltään..Olen saanut vain ilkeyttä, elämäni ohjailemista ihmisiltä, jotka eivät tiedä taustojani, tunnemaailmani, rikkinäisyyttäni, ym.. Luullaan muka paremmin tietävänsä, mikä mulle on parasta ja mikä ei. HM? Mutta olen sen toki heille anteeksi antanut, ja pyytänyt Herraakin antaan heille kaikille käytöksensä ja puheensa, elämääni puuttumisen kyseenalaisella tavalla anteeksi.
Minulla oli tosi vaikea lapsuus, sekä 2 vaikeaa avioliittoakin, jotka ovat rikkoneet mua tosi paljon ja vieneet useinkin itkun partaalle, epätoivoon sekä pelkäämään pahinta, varomaan ja oleen skeptinen ihmisiä kohtaan, oli he sitten uskovia tai ei, se, että; olen saanut kuulla rumia, satuttavia, ilkeitä, loukkaavia sanoja, hylkäämistä, joka ehkä on se pahin mulle mitä voi olla tai tulla, kun koen tulleeni hyljätyksi, olla yhä vain se ei toivottu, outo, ym..
Olen nyt ollut jo tosi pitkään muutenkin kuin murrettavana ja toki Isä käyttää siinäkin asiassa toisia ihmisiä, uskoviakin, heidän, tai edes minun itse sitä tajuamatta. Olen kuin Savenvalajan pöydällä. Nyt ehkä sanot, että: "Niinhän me kaikki uskovat ollaan savenvalajan pöydällä hiottavana ja murettavanakin ja joskus jopa särjettävänä, jotta Herra voisi tehdä aivan uuden ruukun, astian käyttöönsä."
Tiedän, etteihän Jeesus hukkaa yhtään murustakaan, palasta saviastiastaan, jonka Hän murtaa, rikkoo hellällä, mutta päättäväisellä kädellään, jotta se vanha astia saa jäädä ja uusi ja toivottavasti parempikin saa tulla esiin Herramme kunniaksi, kiitokseksi, sekä ylistykseksikin! Hän ei jätä yksin pärjäämään, eikä hylkää luomaansa lastaan koskaan. Vaan Hän on ja pysyy rinnallamme, tunsimmepa me sitä sitten kohdallamme, tai emme tunne/koe/hoksaa, niin: Jeesus on omiensa turvana sekä voimana, apuna ja kuulee rukouksemme, pienen pienet huokauksemmekin. Hän kuulee ja vastaa tavallaan sekä ajallaankin niihin, kunhan vain jaksamme elää lähellä veristä ristinpuutaan, jalkojensa juuressa parannusta tehden päivittäin.. Minä ainakin pyrin siihen, koska muuten en jaksaisikaan tätä elämää elää, ilman Mestariani, Jeesusta Kristusta!
Me emme vain tahtoisi että meitä rikotaan, murretaan, emme kestä koetuksia, koska emme halua kokea särkymisen tuskaa ja .. niin... tahtoisimme että: elämämme päivät uskovana olisivat aina vain niitä hyviä, mukavia, aurinkoisia, kivuttomia, sekä täynnään iloa ja onnea, ym.. Toki niitäkin keidashetkiä saamme maistaa, mutta ne ovat vain ja ainostaan; Keidashetkiä, levon hetkiä, jotta taas jaksaisimme paremmin eteenpäinkin vaeltaa, sekä kestää mitä edessämme sitten onkin ns odottamassa meitä matkallamme.
Stigu ja Konnakuoro - Siipirikko - 11 - Siipirikko
Jaahas, Herra tahtoi mun laittavan tähän väliin tämän laulun.Tänään olin jopa yksin hetken aikaa kotona ja eteeni tuli eräs kipale, jonka olen toki kuunnellut joskus jo aikaisemminkin, useamminkin, mutta tällä kertaa se toi mieleeni vanhempieni sanat ja sit myöhemmässä nuoruusvuosinani kuulleeni heidän sanat, tiedon: ettei isäni olisi halunnut mua koskaan ja oli jopa toivonut; etten olisi alkanut syntyessäni hengittään,kun olin ollut hengetön ja kätilö oli saanut kuin saanutkin minut virkoamaan... Minua ei haluttu!
Niin kerran vanhempani keskustelivat kun olin n 13v ja tulin kesken päivän koulusta kotiin heidän tietämättään ja kuulin kuinka he keskustelivat minusta ja miten he olivat toivoneet minun kuolevan siihen synnytykseen ja miten olen aina ollut heidän mielestään vain tiellä, riesa, vaikea lapsi koska olin niin erilainen kuin muut sisarukseni olivat, jne.. Ne sanat jäivät jonnekin tuonne sydämeni syvyyksiin ja miten minun odotettiin kuolevan jo syntyessäni.
Laitan sen laulun tähän, joka mursi minut aivan hirveään ja tuskaiseen itkuun, kun koin kuin hengessäni sen tilanteen, kun minun ei tahdottu antaa elää, jäädä henkiin; olin kuin oisin ollut juuri kohdusta esiin tuleva vauva, ihmistaimi..
. Se oli niin aito ja voimakas, koskettava tunne, ajatus maailmassani tapahtunut särkymisen tuska ja kipu, joka repi mua tosi paljon, kunnes Herra Jeesus alkoi Henkensä kautta lohduttaa sekä auttaa, rohkaistakin mua, että: Isä tahtoi minun jäävän eloon ja kaikella on minunkin elämässäni sittenkin aina jokin tarkoituskin, silläkin, että olen joutunut elämään läpi elämäni 64v siipirikkona, joka odotti ja odottaa että siivet korjataan ja pääsee lentoon, vapauteen.. Ja minä, jota ei kukaan halua elämäänsä, tai jota rakastaa, ymmärtää, ym..Niin kuitenkin Hän pelasti minut omakseen 30v sitten ja saan elää ja olla lähellä ristiä, Jeesusta ja elää Sanan sekä rukouksen voimassa päivittäin. Mikä voisikaan olla parempaa ihmislapselle, vaikka kaikki hylkäävätkin, niin Jeesus ei koskaan hylkää, vaan Hän on ja pysyy rinnallamme,ja se onkin uskon asia, ei tunteidemme tulosta.
Jumala tahtoi minunkin syntyvän, jäävän eloon ja ..Hän rakastaa minuakin kurjaa ja heikkoa lastaan ja tahtoo auttaa, käyttää minuakin toisten rinnalla kulkijana jne..Hän antaa joka päivä voimaansa, jotta selviän tässä elämän ryteikössä loppuun asti omanaan, kohti taivasta kulkien ja sitä päämäärää kaivatenkin..
Amen! Kiitos siitä Herrallemme!Tämä laulu vei minut hetkeksi aikaan, jolloin olin vasta syntymässä tähän kylmään maailmaan ja jota ei tahdottu ottaa vastaan, ei silloin, eikä myöhemminkään..
Se oli eräs vaikea asia jota Jumala alkoi kuin hoitaa sisimmässäni, näin sen koin..Lähdettiin ihan alusta, syntymästäni..PEKKA SIMOJOKI-RIKU RINNE Anna mun elää
