Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä? Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas.
2. Kor. 6:16 Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
Mielessäni on nyt pyörinyt ajatus temppelistä, rakennuksesta, jota niin monet enemmän palvoo ja pitää tärkeimpänä, toisin kuin Jeesusta tai Pyhää Henkeäkään, joka asuu uskovan sydämessä. Tietenkin, sikäli mikäli.. jos ei ole jo lähtenyt niin maailmaa rakastamaan takaisin kuralätäköille, oksennukselleen, niin kuin Raamattu puhuu ilmoittaa, siis, että: palaa sinne egyptiinsä ja laittaakin elämässään kaiken muun tärkeämmäksi, kuin Jeesuksen ristin juurella viipymisen.
Mietippä ystäväni; mikä on sinulle uskossasi tärkeintä/rakkainta? Koetko, että sinun täytyy käydä ainakin kerran viikossa seurakunnassa, kirkossasi, mutta ei ole niin väliä miten muuten elät uskoasi todeksi arjessasi. Koetko, että: Jumala odottaa ja jopa ihan vaatiikin omiaan käymään, viipymään temppelissään ja että: siellä vain voi kohdata Herraa? Onko sinulle tärkeintä kuulua johonkin organisaatioon, mutta sinulle ei niinkään sit olekaan niin tärkeää, kuinka elät arkeasi todeksi uskovana?
Uskon, että: tämä on hyvin hyvin monien uskovien suurin virhe ja ongelma, harha. Että; Vain käymällä kokouksissa on uskova, ja poissa pysyvät ovat siinä ja siinä että: ovatko sellaiset enää edes uskoviakaan, kun heitä ei näy seurakunnassa, kokouksissa. Lajitellaan uskovat kuin kahteen kastiin, juuri sen mukaan, että: käykö seurakunnassa ja kuinka usein siellä käy. Tai eikö käy, näy siellä. En kiellä etteikö seurakunnassa käyminen olisi uskovalle tärkeää, sitä en tarkoitakaan etteikö srk olisi uskomme kannalta tärkeä paikka, toki. Vaan tarkoitan enempikin sitä, että: Onko se rakennus, jonka sisällä pidetään niitä tilaisuuksia tullut kuin tärkeämmäksi, arvokkaamaksi, ehkä jopa rakkaamaksikin, kuin mitä on; kilvoittelu siellä arjessa Herran omana ja pysyen silti uskossa ja päästen mahdollisesti jopa lähemmäksi Herraa Jeesustakin samalla, kasvaen arjen elämässään myöskin uskossaan. Kestäen koetuksia ym...
Mehän olemme Jumalan temppeli ja siitä on pidettävä huolta, niin kuin oikeastakin temppelirakennuksesta on huolehdittava. Se on pidettävä puhtaana ja lämpimänä..Mutta jos meidän uskomme pysyy, tai meille riittää; vain käymällä kokouksissa ja siellä tavaten itselleen mieluisia sisaria ja veljiä, joita sitten valitaankin hyvin tarkkaan; kenelle ollaan ystävällisiä ja keille ei. Niin mieltyykö Jumala sellaiseen jumalanpalvelukseen, tai rukouskokoukseen, jossa katsotaan kuin inhoten ja halveksuen heitä, joista ei pidetä syystä tai toisesta. Tai vältellään joitakin uskovia, koska ei pidetä heidän tavastaan elää uskoaan todeksi, tai ehkä he ovatkin liiankin suorasanaisia ja vouhottavat mielestäsi aivan turhaan totuudessa elämisen tärkeydestä, lihan tahdon ristiinnaulitsemista, tms?! Ajattelet, että: "Pysyyhän sitä uskossa, kun muistaa käydä kokouksissa ja saa olla esillä, ehkä jotain saadakin niistä itselleen, jos ei muuta, niin ainakin fiiliksiä!"
Mutta minulla on sellainen ajatus nyt pyörinyt mielessäni, että: Herra Jeesus tulee pian ja silloin sinun uskoasi ja minunkin uskoani koetellaan; juuri siellä arjen elämässä, jossa ei ole muita uskovia, tai ei olekaan turvallista kirkkorakennusta ympärilläsi. Vaan sinua ja minua seurataan taivaasta ja tarkataan miten elämämme, toimimme, kohtaamme ihmisiä, tai millaista se meidän kotielämämme on uskovana. Onko siellä iso telkka jota pitää vahdata silmä kovana päivittäin? Tai onko jotain muuta, mikä vie pois Raamatun tutkimisesta, rukouselämästä, Herran ristin juurella viipymisestä, tms? Minä en sano tätä syyttäen, enkä tuomiten ketään, vaan sydämelläni on ainoastaan huoli meidän uskovien elämäntavoista ja mieltymiksistä, ym; niin omastani, kuin kaikkien muidenkin.
En nosta itseäni muita ylemmäksi, tai paremmaksi uskovana, en todellakaan; koska siihen minulla ei ole halua, eikä kyllä edes varaakaan, ei todellakaan ole varaa... Vaan haluan ja pyrin itse tekemään ns parannusta päivittäin, haluten viipyä verisen ristinsä juurella, sekä tahtoen kuulla Isän puheen sydämelleni, jne..
Tahdon nöyrtyä, kilvoitella uskossani, niin etten edes kuvittelisi olevani jotain, ehkä jopa parempi, tms, ei: ylpeyden henki... niin helposti saattaa viedäkin ihan väärään suuntaan uskossamme. Tahdon olla käytössään ja käytettävissään tahtonsa mukaan, tahdon kuolla itselleni, eli lihani tahdolle, sekä mahdollisuuksien mukaan maailman tarjonnallekin. Mutta mihinkään noista en pysty, enkä kykene omassa voimassani, ei onnistu. Vaan ensin minun niin kuin sinunkin rakas kanssamatkaajani on etsittävä myöskin Herran kasvoja sekä tahtoaan kohdallani/kohdallamme. Tahtoiisn tulla, aivankuin; pieneksi jälleen ja olla toisten palvelija, en palveltavana, ym ..
Miten sinä rakas lukijani tahdot elää uskoasi todeksi? Oletko valmis, kun Jeesus saapuu; noutamaan uskolliset omansa pois täältä..? Sitä muuten ihan oikeestikin kantsii miettiä, tutkia sisintään ja kysyä Herralta millaisena Hän näkee sinut..minut, meidät.
