Jää sydämiäkö?

[rita4]

Sellainen ajatus on nyt ollut mielessäni jo hyvinkin pitkään, kun on paljon ihmisiä, jopa uskoviakin, jotka ovat toista ihmistä, tai uskoa kohtaan, kuin heillä olisi jääsydän. Raamattuhan puhuu kivisydämestä, mutta minun sydämelleni on nousut yhä vain useammin mielikuva; jääsydämestä. Ja kaikkein hassuinta siinä oikeastaan onkin juuri se, kun koen sitä olevan varsinkin niillä uskovilla, joilla on virka ja vakanssi seurakunassaan. Tulee mieleeni se mihin niin usein vedotaan, kun ei tykätä arveluista jonkun uskoa tai opetusta, toimintaa kohtaan, niin sanotaan helposti, kuin kieltäen arvostelun hengen; "Älkää koskeko Jumalan valittuihin, profeettoihin!" Halutaan vapautua arvostelusta, joka on kiusallista sitä kohtaan, jota kunnioittaa ja jota seuraa, uhraa rahojaan sille, tms..

Mutta aluksi tämä jääsydän ajatus tuli, kun aloin käydä uudestaan eräällä ihmisellä, joka on hyvin kielteinen uskonasioita kohtaan. En käynyt luonaan muutamaan vuoteen monestakin syystä, mutta nyt kun hän sairastui syksyllä syöpään, niin Isä alkoi puhua sydämelleni, että: Jos taas alkaisin käydä luonaan?

Noo, lopulta monien monien kehotusten jälkeen menin käymään ja nytkös hän vasta olikin sillai kuin ois pelänny mun tulleen luokseen, vain koska sairastaa ja haluan käännyttää hänet. Totta puhuen (uskoo ken tahtoo) niin en mennyt ollenkaan siinä mielessä, että nyt alan saarnata parannusta, tms, ei! Vaan enempikin menin: säälistä ja halusta olla tukenaan ihmisenä ihmiselle. Ja siksi pyysinkin Jeesusta PH,sä kautta auttamaan minua, jotta osaisin olla lähellään oikealla tavalla.

Eka kerta oli aika jäykkää oloa, mutta pihassa vasta hiukan jo muuttui ja hymyilikin, kun en puhunutkaan hänelle uskosta tms. Nyt kun kävin alkuviikosta uudestaan, kun koin siihen niin Voimakasta kehotusta, ettei jäänyt mahdollisuutta epäilykseen, siitä, kuka kehotti. Niin taas hän oli varautunut ja hiukan ärtyisäkin, mutta taas kun mentiin ulos ja olin lähdössä kotiin, niin muuttui ja kiittelipä jo käynnistäkin ja nauroi hetken iloisesti. Se palkitsi vaivan, jonka hänen 2 karvaista kissaansakin aiheuttivat, kun olen kissoille alleginen, siis niiden hilseelle (tykkään kyllä kissoistakin). Ja joulutähtikin oli yhä pöydällä, joka myöskin ahdistaa henkeäni..

Tämän käyntini jälkeen kun olin rukouksissa ja juttelin Herralle hänestä, niin koin puheen, miten hänellä on kuin jäästä sydän, jota pitää aina pikkasen kuin lohkoa, jotta lopulta se jää särkyy ja se lämmin sydän voi tulla sieltä jään alta esiin. Ja siinä pitää olla rukouksen hengessä luonaan, jotta ei pilaa kaikkea alkamalla puhua nyt vaikka uskosta, tms ja jäädytä jo hiukan railoja ja sellasia tulleeseen jäähän. Omassa voimassa se ei onnistukaan, mutta Jumalan voimassa ja antautumalla johdatukseensa se ainoastaan voi onnistua. "Pese suuni, kielenikin, oi Herrani!" :roll:

Jotenkin, jos jotain olen alkanut ymmärtää ja oppia (olenko?) Niin se on tämä ajatus, joka niin minulta aikoinaan, kuin monilta muiltakin niin helposti unohtuu, kun ois halu saada ihmisiä tulemaan uskoon ja muuttumaan, niin.. Aletaan puhua heti uskon asioista, vaikka saatetaankin tietää, ettei se ihminen kärsi sitä. Mutta silloin kun kokee, että: Nyt on itse taivaan Jumala johdattamassa kohtaamisia ja antaa sanojaan, jos antaa, niin maltetaan odottaa, olla hiljaa, olla vaikka puhumatta sanaakaan uskosta, vaan vaikka kymmenen sanaa: jolla osoitamme välittävämme aidosti siitä ihmisestä. Näin voidaan vain murtaa sitä jäätä ja nähdä hengen silmin, miten pala palalta se jää särkyy, murtuu, kun ihminen saa kokea rakkautta ja välittämistä, tms hyvää. Ollaanko samaa mieltä?

Se, kun lähdetään kaduille evankelioimaan, niin se taas on ihan oma lukunsa. Mutta nyt puhunkin niistä läheisistämme, joita voimme tavoittaa kotiemme lähellä, tms..

Ja saattaa se olla jääsydän sillä srk työntekijälläkin, joka on ylpistynyt ja kuvittelee olevansa jo kuin "pikku jumala." Ollaan niin täynnä sitä omaa uskoaan ja osaamistaan, varmuutta miten on Herran käytössä ja sen myötä oikeassa opissa ja on se joka sanoo; missä se kaappi seisoo! Ja kun joku sitten onkin kanssaan eri mieltä, tai jopa vastustaa toimintaa, oppia, tms, niin se jääsydän hohkaa sitä jäisyyttään kohti, niin kuin aikoisi jäädyttää sen toisenkin sydämen omalla jäisyydellään.

Mutta olipa niin tai näin, niin aina ja ainoa ja oikea keino on vain kantaa rukouksin ihmisiä ja sisaria, veljiä ristin juurelle ja pyytää Jeesusta ilmestymään heidän elämässään ja muuttamaan sen, jos se on Hänen tahtonsa.

[rita4]

Tässä olen miettinyt niitä, jotka kerran ovat olleet uskossa, mutta luopuneet siitä ja lähteneet, vai pitäisikö sanoa; palanneet takaisin maailman kuralätäköihin rypemään. Niin monien sydän on kuin vaurioitunut, jäätynyt, tullut kovaksi ja rakkaudettomaksi..He sanovat olevansa yhä uskovia, mutta heidän hedelmänsä osoittaa aivan muuta.

Kuinka vaikeaa onkaan tulla uskoon, uudistua, kun kerran sieltä Herran huomasta on pois lähtenyt; niinpä? Näkisin sen olevan todella vaikeaa, muttei mahdotonta.

On ehkä pientä halua puhua uskon asioitakin, mutta syvemmälle, ristin lähelle ei tahdota tulla. Sydän on kuin paksun jään peittämänä ja sen saa sulamaan ainoastaan Jumalan lämpö ja rakkaus, rukous. Olenkin ajatellut, että: on ehkä paras keino lähestyä näitä tieltä syrjään lähteneitä rukouksen kautta. Kantaa heitä rukouksin Isän tietoon, sekä Jeesuksen jalkojen juureen ristin juurelle rukoillen ja kiittäen avustaan ja voitoista. Itsessämme emme saa yhtäkään ihmistä palaamaan takaisin Jeesuksen luokse, ja on lapsellista edes kuvitella, voivansa omassa voimassa, tai viisaudessaan, tms niin; saada joku palaamaan takaisin uskontielle. Kyllä sen kaiken vaikuttaa yksin Herra ja Pyhä Henki kuin valmistaa ihmisen sydämeen tietä.. Jotta hän voi uudestaan alkaa kiinnostumaan oikealla tavalla uskon asioista sekä: tulla halu pelastua nykyisestä välinpitämättömyyden elämän tavastaan Jeesusta kohtaan (uskonnollisuudestaan).

Toki Raamatussa löytyy kirjoituksia, missä sanotaan, miten on ... kun uudestaan herätellään uskoa Jeesukseen..

Hepr. 6:
4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet
5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,
6 ja sitten ovat luopuneet-taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.
7 Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta;
8 mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.
9 Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi-vaikka puhummekin näin.

Niin, onhan se varmasti Isän sydämelle kova pala, kun ihminen uudestisyntyy elävään uskoon ja sitten luopuu tuosta pelastuksen lahjastaan ja palaa syntielämään, maailmaan. Mutta, en halua olla kova ja rakkaudeton, enkä voisikaan, koska Pyhä Henki sanoo sydämelleni, että; "Isän, Jumalan, tahto on, että: Jokainen ihminen pelastuisi, eikä kukaan joutuisi kadotukseen." Mutta uudistua uskossaan, jotta sydän sulaa jäästä ja tulla takaisin verisen Golgatan ristin juurelle tekemään reilua parannusta syntielämästään, sekä luopumuksestaan, niin.. Onhan se vaikeaa aivan varmasti monille, todennäköisesti kaikille luopioille.

Mutta ilouutinen, ilosanoma kaikille eksyneille, luopuneille on, että: Jeesus rakastaa ihmistä ja tahtoisi jokaisen pelastuvan ja pääsevän hääjuhlaansa kerran. Mutta, mutta... me ihmisinä liian usein olemme rakkaudettomia, kovia, lakihenkisiä, oikeita fariseuksia ja ajattelemme, ettei he voi enää palata, uudistua. Kuinka monesti olenkaan lukenut ja kuullut uskovien puhuvan, ettei Herra halua uudistaa poispoikenneita ja vetoavat tuohon edellä laittamaani Raamatun kohtaan väitteissään. Ollaan niin varmoja asiasta ja uskotaan tietävänsä mikä on Isän Jumalan tahto ja ajatus. Mutta tiedetäänkö me pieninä ihmisinä; mitä Isämme ajattelee heistä? Epäilen suuresti parhaankaan uskovan tietoa tässä kohdin. Minä en ainakaan tiedä, kuin pienen häivähdyksen vain siitä, mitä Isä kaikkiaan ajattelee ..

9 Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi-vaikka puhummekin näin.

Otin erilleen tuon jakeen 9, koska minusta siinä on lupaus mahdollisuuteen uudistua.Kunhan haluamme vain sen tehdä. Me kaikki, uskovinakin tarvitsemme joka päivä uudistumista ja muuttumista ajattelussamme, muuttavaa voimaa elämäämme, koska valmiitahan meistä ei tule milloinkaan, ei ennen kuin aikamme päättyy ja siirrymme kirkkauteen.

Ja vaikka Paavali puhuukin noin kovaa tekstiä tuossa aikaisemmin, niin uskon hänenkin ajatelleen, että nuo luopuneet, luopiot, jääsydämet: vielä voivat ja saavat tulla Jeesuksen luokse, koska.. Sanoohan Herramme; ettei Hän työnnä ketään pois, joka; nöyrtyen ja katuen Hänen (Jeesuksen) luokse vain tulee. Siis luopuneetkin. Ei siis olla tuomareita ja kovia itse, vaan ollaan rukouksen hengessä ja pyydetään Isää muuttamaan nuo kovat jääsydämet uusiksi luomuksiksi Kristuksessa Jeesuksessamme, jotta hekin pääsisivät Karitsan hääjuhliin mukaan! Ollaan siis armollisia ja rakastavia, ei niin itsetietoisia Jumalan ajattelusta ja sydämen laadusta.

Laitan lopppuun tuon tuhlaajapoika/tytär vertauksen, joka on voimassa yhä ja loppuun asti! Isä odottaa lastaan yhä takaisin palaavaksi, jotta saa pukea hänet puhtaisin vaatteisiin ja laittaa sormuksen sormeensa jne..

Luuk. 15:
17 Niin hän meni itseensä ja sanoi: 'Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää, mutta minä kuolen täällä nälkään!
18 Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi
19 enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi.'
20 Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä oli kaukana, näki hänen isänsä hänet ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi.
21 Mutta poika sanoi hänelle: 'Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan'.
22 Silloin isä sanoi palvelijoilleen: 'Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa;
23 ja noutakaa syötetty vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa,
24 sillä tämä minun poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.' Ja he rupesivat iloa pitämään.
25 Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja karkelon.
26 Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se oli.
27 Tämä sanoi hänelle: 'Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin'.
28 Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli häntä leppeästi.
29 Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: 'Katso, niin monta vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi laiminlyönyt, ja kuitenkaan et ole minulle koskaan antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa ystävieni kanssa.
30 Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.'
31 Niin hän sanoi hänelle: 'Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki, mikä on minun omaani, on sinun.
32 Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita, sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen löytynyt.'"