ilosanoma.munfoorumi.com

Lähetetty: **28.01.2026 18:28**

(The Lord Will Fight for You)

David Wilkerson
Tammikuu 5, 2004
__________
Koko viides Mooseksen kirja koostuu Mooseksen yhdestä ainoasta puheesta, jonka hän saarnasi juuri ennen kuolemaansa. Tämä puhe oli eräänlainen katsaus taaksepäin niistä neljästäkymmenestä vuodesta, jotka Israel oli viettänyt erämaassa vaeltaen. Mooses kertoi sen israelilaisten uudelle sukupolvelle.

Siihen aikaan tuo kansa oli asettuneena Kaades-Barneaan, joka oli merkittävä paikka heidän historiassaan. He olivat Kanaanin, tuon luvatun maan rajalla. Heidän isänsä olivat seisoneet samassa paikassa 38 vuotta aikaisemmin. Se oli myös paikka, jossa Jumala oli estänyt tuota edellistä sukupolvea astumasta tuohon luvattuun maahan. Herra lähetti heidät takaisin vaeltamaan erämaahan, kunnes koko tuo sukupolvi kuoli Joosuaa ja Kaalebia lukuun ottamatta.

Nyt Mooses muistutti tälle uudelle sukupolvelle heidän isistään. Hän halusi heidän tietävän tarkalleen, miksi se edellinen sukupolvi oli kuollut Jumalan silmissä napisevina kapinallisina. Mooses kehotti vakavasti heitä oppimaan heidän vanhempiensa traagisista virheistä, monin sanoin, sanoen:

"Te tunnette isienne historian. He olivat kutsuttu ja valittu kansa, Jumalan voitelema. Mutta he kadottivat näyn. Herra rakasti heitä niin, että Hän kantoi heitä käsillään ja kuljetti heitä. Kerta toisensa jälkeen. Mutta yhä uudelleen he voivottelivat ja valittivat Hänelle saattaen Hänet surulliseksi."

"Lopulta Jumalan kärsivällisyys loppui. Hän näki, että he olivat antaneet epäuskolle vallan eikä mikään saanut heitä kääntymään. Ei mikään ihme saanut heitä vakuuttuneiksi Hänen uskollisuudestaan ja hyvyydestään. Heidän sydämensä olivat kivikovat. Niin Jumala sanoi heille: "Yksikään teistä ei ole astuva luvattuun maahani. Sen sijaan te käännytte ja palaatte erämaahan."

Voimallisia sanoja. Mutta Mooses ei puhunut ainoastaan israelilaisten uudelle sukupolvelle. Hän kohdisti sanansa myös jokaiselle tulevalle uskovien sukupolvelle, mukaan luettuna meidät, tämän päivän uskovat. Niin kuin muutkin Vanhan Testamentin tekstit, tämäkin "on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut" (1Kor. 10:11).

Mooses näytti sitä vaaraa, joka on epäuskossa. Hän varoitti, että ellemme ota opiksemme, saamme kärsiä ne samat kauheat seuraukset niin kuin ne, jotka lankesivat ennen meitä: "ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä" (Hebr. 4:11, englanninkielisessä tekstissä "epäuskon esimerkkiä"). Hän tarkoittaa: Sillä ei ole merkitystä, minkälaisia mahdottomia tilanteita kohtaat, tai kuinka toivottomalta asiat saattavat näyttää. Sinä et saa langeta tuohon samaan epäuskon syntiin. Muuten päädyt kauheaan erämaahan ja vaellat siellä loppuelämäsi.

"Jumala on uskollinen johdattamaan teitä. Hän johdatti isiämme heidän kriiseihinsä tietystä syystä: että he oppisivat luottamaan Häneen. Hän tahtoi kansan, joka olisi uskossaan horjumaton. Heidän piti tulla erämaasta koetellulla uskolla, jonka piti olla puhdasta kuin kulta. Hän halusi heidän olevan todistuksena maailmalle Hänen hyvyydestään Hänen kansaansa kohtaan."

Uskon, että meidän sukupolvemme ottaa tuon epäuskon synnin liian kevyesti. Voimme nähdä sen traagisia seurauksia. Näinä aikoina näen monia uskovia, jotka ovat täynnä masennusta ja levottomuutta. Tietysti jotkut kärsivät näistä aivan fyysisistä syistä. Mutta monet toiset joutuvat kärsimään hengellisen tilansa takia. Minun mielestäni heidän masennuksensa on seurausta siitä, että he ovat jatkuvasti olleet epäuskoisia.

Herra käyttää aina hyvin voimallisia sanoja, kun Hän viittaa epäuskoon oman kansansa keskuudessa - sanoja kuten viha, kiivastus, inho ja Hänen kiusaaminensa. Mooses tahtoi oikein korostaa tätä näille nuoremmille israelilaisille: "Herra, sinun Jumalasi, on kantanut sinua, niinkuin mies kantaa poikaansa, koko sen matkan, jonka te olette kulkeneet ... Kun Herra kuuli teidän puheenne, vihastui hän ja vannoi sanoen: Totisesti, ei kukaan näistä miehistä, tästä pahasta sukupolvesta, saa nähdä sitä hyvää maata, jonka minä valalla vannoen olen luvannut antaa teidän isillenne" (5Moos.1: 31, 34-35).

Sitten Mooses kuvailee sitä surullista erehdystä, jonka heidän isänsä olivat tehneet Kaades-Barneassa. Se tapahtui pian Punaisen meren ylittämisen jälkeen. Jumala oli käskenyt Israelia menemään rohkeasti Kanaaniin. Hän oli antanut heille tämän voimallisen sanan:

"Herra, sinun Jumalasi, antaa maan sinun valtaasi. Mene ja ota se omaksesi, niinkuin Herra, sinun isiesi Jumala, on sinulle puhunut; älä pelkää äläkä arkaile ... Älkää säikähtykö älkääkä peljätkö heitä. Herra, teidän Jumalanne, joka käy teidän edellänne, taistelee itse teidän puolestanne, aivan niinkuin hän teki teille Egyptissä teidän silmienne edessä" (1Moos.: 21, 29-30). Mikä uskomaton lupaus. Yksikään heidän vihollisistaan ei kykenisi vastustamaan heitä (katso myös 7:24).

Mutta Israel epäröi. Sen sijaan, että olisivat luottaneet Hänen sanaansa, he vaativat saada lähettää vakoojia Kanaaniin. Nuo vakoojat toivat tullessaan "huonoja uutisia" - täynnä epäuskoa. He puhuivat jättiläisistä ja korkeista, muureilla varustetuista kaupungeista. Kansa uskoi heidän sanomaansa: "Te ette tahtoneet mennä sinne, vaan niskoittelitte Herran, teidän Jumalanne, käskyä vastaan" (1:26). Nyt Mooses sanoo tälle nuoremmalle sukupolvelle: "Heidän olisi pitänyt mennä välittömästi Jumalan sanan voimalla. Herra oli sanonut, että Hän tulisi taistelemaan heidän puolestaan. Mutta he kapinoivat."

Näetkö, mitä tuolle vanhemmalle sukupolvelle tapahtui? Vakoojien lähettäminen Kanaanin maahan oli epäuskon teko. Vakoojien ollessa siellä, saatana sai vaikuttaa heihin. He olivat avoimia vihollisen valheille, koska eivät uskoneet Jumalan sanaa. Niin he palasivat leiriin paholaisen välikappaleina.

Kuultuaan nuo huonot uutiset, kansa heristi nyrkkiään Jumalalle, syyttäen: "Sinä olet hylännyt meidät, Jumala! Toit meidät tänne kuolemaan!" Vain kuukausia aikaisemmin Jumala oli erottanut tämän saman kansan, tehnyt sen silmissään erityiseksi ja vapauttanut heidät ihmeellisesti. Mutta nyt koko leiri oli sekaannuksessa. He ihmettelivät ääneen, kysellen toisiltaan: "Onko Jumala enää kanssamme ollenkaan?" Pian he itkivät lapsiaan valittaen: "Lapsemme tulevat kuolemaan nälkään tässä erämaassa. Jumala vihaa meitä!"

Mooses muistutti nuorempia israelilaisia heidän vanhempiensa syytöksistä: "Te napisitte teltoissanne ja sanoitte: Sentähden että Herra vihaa meitä, vei hän meidät pois Egyptin maasta, antaakseen meidät amorilaisten käsiin ja tuhotakseen meidät" (1:27).

Jatkuu..

Lähetetty: **30.01.2026 08:58**

Jumala vie kaikki lapsensa Kaades-Barneaan, lopulliseen uskon koetukseen

Kaades-Barnea on paikka, jossa tilanteen mahdottomuus iskee vasten kasvoja. Itse paikan nimi tulee heprean kielen juurisanasta, joka merkitsee "pakolainen, matkamies, vaeltaja". Lyhyesti sanottuna, väärä valinta täällä saattaa sinut vaeltamaan erämaahan loppuelämäksesi.

Monet kristityt ovat juuri tässä paikassa tällä hetkellä. Jumala on antanut heille liiton lupaukset. Hän on antanut heille aivan ihmeellisen menneisyyden Hänen kanssaan, tehnyt ihmeitä ja suuria vapautuksen tekoja. Mutta paholainen on tullut valheineen kertomaan heille, että he eivät selviä. Hän on saanut heidät vakuuttuneiksi siitä, että he eivät ole tarpeeksi hyviä, että Jumala on vieläkin vihainen heidän menneisyyden synneistään, eikä Hän anna koskaan anteeksi.

Vastaa tähän: Oletko sinä alkanut uskoa sellaisia valheita? Luuletko, että Jumala jättää sinut yksin hätääsi? Jos vastaus on kyllä, jossain vaelluksesi vaiheessa olet lakannut luottamasta Jumalan sanaan. Et tehnyt, niin kuin Hän käski. Se, mikä oli totta israelilaisille, on totta myös sinulle: se koetus, jonka kohtaat Kaades-Barneassa, päättää jäljellä olevien vuosiesi suunnan.

Jumala on kantanut sinua Israelin lailla läpi kauhean erämaan. Katsoessasi takaisin, voit muistaa ne kamalat kohtaamasi koetukset ja ne tuskalliset epäonnistumiset, jotka kestit. Kuljit läpi sellaisista koettelemuksista, joista et olisi ikinä uskonut selviäväsi. Mutta Jumala oli uskollinen jokaisessa niissä. Joka kerta, Hän armollisesti ojensi kätensä ja nosti sinut pystyyn. Voit sanoa nyt: "Jumala ei ole koskaan pettänyt minua. Hänen armostaan minä seison tässä tänä päivänä. On aivan totta, että Jumala kantoi minua käsivarsillaan, niin kuin isä kantaa lastaan."

Sen lisäksi Jumala toi sinut pois sieltä, viedäkseen sinut jonnekin. Edessäsi on luvattu maa, aivan kuten Israelillekin oli: "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva" (Hebr. 4:9). Herra pelasti sinut viedäkseen sinut lepopaikkaan. Mikä on tämä lepo? Se on tila, jossa usko ei horju ja Herraan luotetaan lujasti. Se on tila, jossa Hänen lupauksiinsa luottaminen kantaa läpi vaikeimpien aikojen.

Mutta päästäksesi tähän lepotilaan, sinun on ensin kuljettava Kaades-Barnean kautta. Siellä ollessasi tulet kohtaamaan taistelun, joka on niin kiivas, että se on yli kaiken sen, mitä olet kokenut. On vihamiehiä, jättiläisiä, korkeita muureja ja muita asioita, jotka näyttävät aivan mahdottomilta. Sinun täytyy ehdottomasti asettaa luottamuksesi siihen, että Jumala vie sinut voittoon.

Olemme jo nähneet, kuinka israelilaiset epäröivät toimia Jumalan sanan mukaisesti Kaades-Barneassa. Sen seurauksena saatana sai heidät kymmenen riivaajille alttiin valehtelijan vaikutuksen alaiseksi. Lopputulos? Kansa päätyi uskomaan, että Jumala aikoi tuhota heidät. Tämä sama on totta meillekin tänä päivänä. Kun kieltäydymme uskomasta Jumalan lupauksiin, avaamme itsemme hirvittäville valheille, jotka lähtevät riivaajista. Noiden valheiden tarkoituksena on tuhota meidän uskomme.

Saatana tahtoo meidän luulevan, että Jumala on jättänyt meidät yksin taistelemaan. Se kertoo meille, että nuo muurit edessämme ovat liian korkeita, eikä niitä voi voittaa. Se sanoo, että me tulemme epäonnistumaan ja että koko vaelluksemme Jeesuksen kanssa on ollut turhaa. Se kuiskaa, ettei tässä ole mitään järkeä, voimme aivan yhtä hyvin lopettaa. Minä sanon sinulle, että juuri tässä kohdassa Jumala tahtoo meidän aina toimivan nopeasti Hänen sanansa mukaisesti. Hän ei tahdo, että paholaisella olisi tilaisuus hyökätä valheineen meitä vastaan.

Ajattelet ehkä näin: "En voi ikinä uskoa, että Jumala vihaa minua. Kuinka sitten voisin ikinä uskoa, että Jumala aikoisi tuhota minut?" Mutta jos me kuuntelemme saatanan valheita, me lopulta sanomme juuri näin: "Jumala on johdattanut minut tällaiseen mahdottomaan tilanteeseen. Ei näy mitään todisteita siitä, että Hän olisi apuna. Kuitenkin Hän on sanonut, ettei meidän tarvitse kestää enempää kuin se, mitä jaksamme. Mutta tämä on enemmän kuin jaksan." Sellaiset ajatukset ovat suoria syytöksiä Jumalaa vastaan. Häntä syytetään siitä, ettei Hän olisi kanssamme koettelemuksemme keskellä.

Näemme vastaavaa epäuskoa Israelissa jälleen, kun he saapuivat Refidimiin. Tämä oli erämaan kuivin paikka - ja jälleen yksi hädän paikka. Kansa alkoi tuskailla janoisena. He menettivät taas kaiken luottamuksen Jumalaan. He huusivat: "Onko Herra meidän keskellämme vai ei?" (2Moos. 17:7), tarkoittaen: "Jos Jumala olisi kanssamme, emme olisi tässä tilanteessa. Tämä on mahdotonta."

Jatkuu..

Lähetetty: **03.02.2026 16:36**

Israelin epäuskon perussyy on sama syy, kuin tämän päivän seurakunnilla

Yksinkertaisesti sanottuna, Jumalan sana ei riittänyt Israelille. Näemme tämän heidän kysymyksestään "Onko Jumala kanssamme vai ei?" Toisin sanoen: "Meidän täytyy tietää, onko Jumala kanssamme tässä kriisissä, ei edellisessä. Meidän on saatava Häneltä uusi ilmestys tätä uutta tilannetta varten." Kysynkin nyt sinulta: kuinka kukaan voisi unohtaa niin nopeasti kaiken sen, mitä Jumala on tehnyt heidän puolestaan? Israel oli pyyhkinyt muististaan kaikki menneet Jumalan vapautukset. He eivät milloinkaan antaneet Hänen entisten yliluonnollisten tekojensa rakentaa heidän uskoaan Häneen.

Huolimatta heidän syytöksistään Häntä vastaan, Jumala puhui vielä Israelille. Hän neuvoi Moosesta sanomaan heille: "Älkää säikähtykö älkääkä peljätkö heitä [vihollisianne]. Herra, teidän Jumalanne, joka käy teidän edellänne, taistelee itse teidän puolestanne, aivan niinkuin hän teki teille Egyptissä teidän silmienne edessä" (5Moos. 1:29-30).

Tämä ei ollut mikään uusi lupaus. Jumala yksinkertaisesti toisti sitä, mitä Hän oli jo ennenkin sanonut kansalleen: "Herra sotii teidän puolestanne, ja te olkaa hiljaa" (2 Moos.14:14). Hän muistutti heitä: "Minä sanoin jo Egyptissä, että minä kulkisin teidän edellänne. Minä sanoin kulkevani kanssanne ja taistelevani teidän puolestanne kaikkia teidän vihollisianne vastaan." Ja juuri sen Hän oli tehnyt. Jumala oli johdattanut heitä joka käänteessä, jokaisen koettelemuksen läpi.

Yhä uudelleen, Jumala oli sanonut heille: "Minä olen teidän kanssanne. Minä taistelen puolestanne. Pitäkää vain kiinni tästä lupauksesta, älkääkä sitä unohtako." Mutta tässä he nyt olivat, Kaades-Barneassa, vapisten vihollistensa edessä, keskittyen omiin heikkouksiinsa. Lopulta he järkeilivät: "Me emme pysty menemään sinne." Törkeää epäilystä - he epäilivät Jumalan kutsua heidän elämässään, sitä, että Hän olisi lähettänyt heidät ja epäilivät Hänen läsnäoloaan heidän keskuudessaan.

Sinä ehkä ajattelet, ettet varmaan koskaan ajattelisi tällä tavalla. Kuitenkin niin monet tämän päivän kristityt sanovat vastaavia asioita: "Herra, oletko sinä oikeasti minun kanssani? Minä kyllä tiedän, mitä sinä minulle lupasit. Mutta onko se totta? Voinko todellakin luottaa siihen, mitä olet sanonut? Minun on kuultava se sinulta uudestaan. Tarvitsen uuden sanan. Auta, anna varmuutta."

Päädymme vapisemaan sielunvihollisen edessä. Se tapahtuu ainoastaan sen tähden, että me emme usko sitä, mitä Jumala on meille luvannut. Käyttäydymme niin kuin Hän ei olisi ikinä sanonut meille sanaakaan. Tämä on tarkalleen Hänen "kiusaamistaan. " Vaikka Hän olisi todistanut itsestään meille lukuisia kertoja, me jatkuvasti pyydämme Häntä todistamaan Hänen uskollisuuttaan uudestaan, lähettämään meille uuden uskoa rakentavan sanan. Mutta Jumala sanoo vain tämän: "Usko se, mitä minä olen sinulle sanonut."

Vapisetko sinä jonkun sellaisen syvään juurtuneen synnin edessä, joka seisoo edessäsi kuin linnoitettu kaupunki? Jos vapiset, niin mitä Jumala on sanonut sinulle tästä vihollisen linnakkeesta? Läpi koko Hänen sanansa Hän on luvannut: "Minä taistelen sinun puolestasi. Älä sinä pelkää. Se, joka sinussa on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa. Ei yksikään, ei edes vihollinen, voi riistää sinua minun kädestäni. Minä puhdistan sinut ja pyhitän sinut, minun Henkeni kautta. Luota siihen minun sanaani, joka on sinulle avautunut."

Jatkuu..

Lähetetty: **04.02.2026 10:19**

Epäusko on uudessa liitossa vielä suurempi synti kuin vanhassa

Jeesus tuli profeettana ja ihmeiden tekijänä omaan huoneeseensa, Israeliin. Mutta meille kerrotaan: "Heidän epäuskonsa tähden Hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa" (Matt. 13:58). Mikä uskomaton lausahdus. Epäusko rajoitti jopa Kristuksen toimintaa.

Näemme muita surullisia epäuskon seurauksia pitkin Uutta Testamenttia. Opetuslapset eivät voineet ajaa riivaajaa lapsesta ulos heidän epäuskonsa tähden. Jeesus nuhteli heitä siitä (katso [urlhttps://www.nettiraamattu.fi/UT/Matteus/Raamattu1_17.htm=]Matt.17:14-21[/url]). Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus järkyttyi heidän epäuskostaan "ja hän nuhteli heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta" (Mark. 16:14). Lisäksi Paavali sanoo juutalaisista, että "epäuskonsa tähden ne taitettiin pois" (Room. 11:20).

Miksi Jumalan tuomio epäuskosta on niin vakava Uudessa Testamentissa? Tämän päivän uskoville on annettu jotain sellaista, josta Vanhan Testamentin pyhät saivat vain unelmoida. Jumala on siunannut meitä Pyhällä Hengellä. Vanhan liiton aikaan Jumalan Henki kävi vierailuilla uskovien luona. Heidän täytyi mennä temppeliin kokemaan Herran läsnäolo. Mutta tänä päivänä Jumala tekee asunnokseen kansansa. Me olemme Hänen temppelinsä ja Hänen läsnäolonsa asuu jokaisessa uskovassa.

Vanhassa Testamentissa Aabrahamin luona kävi vain silloin tällöin enkeli, tai hän sai sanan Jumalalta. Hän uskoi sen, mitä hänelle oli sanottu. Aabraham luotti siihen, että Jumala pystyisi tekemään kaiken sen, mitä Hän oli vannonutkin. "Jumalan lupausta hän ei epäuskossa epäillyt" (Room.4:20). Mutta tänä päivänä Jeesus on tavoitettavissamme millä hetkellä tahansa. Me voimme kutsua Häntä koko elinaikamme ja me tiedämme, että Hän vastaa. Hän kutsuu meitä tulemaan rohkeasti Hänen valtaistuimensa luokse tekemään pyyntömme tiettäväksi. Hän antaa meille lohdutusta ja opastusta Pyhän Hengen kautta.

Näistä siunauksista huolimatta me epäilemme Jumalaa äärimmäisten koetustemme keskellä. Jeesus nuhtelee sellaista epäuskoa sanoen: "Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka Häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö Hän heiltä apuansa? Minä sanon teille: Hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö Hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:7-8). Jos Kristus tulisi tänään takaisin, löytäisikö Hän uskoa sinusta?

Jatkuu..

Lähetetty: **10.02.2026 19:26**

Epäuskon seuraukset

"Myös oli Herran käsi heitä vastaan hävittämässä heitä ... kunnes hävisi koko se sukupolvi, kaikki sotakuntoiset miehet" (5Moos. 2:15,14). Tämä on ehkä epäuskoa vastaan kaikista voimallisinta kielenkäyttöä, mitä Raamatussa käytetään. Voit ehkä sanoa: "Mutta tuo ei ole armon kieltä. Jumala ei käsittele epäuskoa noin vakavasti tänä päivänä."

Ei, päinvastoin. Raamattu sanoo, että tänä päivänä, armon alla, "ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät" (Hebr. 11:6). Tässä muutamia epäuskon seurauksia:

Epäusko saastuttaa kaikki elämänalueemme. Tätä syntiä ei voida eristää vain yhteen elämän osa-alueeseen. Se virtaa kaikkialle, tahraten vaelluksemme jokaisen yksityiskohdan.

Israelin epäusko ei rajoittunut vain siihen, että pystyisikö Jumala tappamaan heidän vihollisensa. Heidän epäilyksensä virtasivat jokapäiväiseen toimeentuloon. He epäilivät Jumalan kykyä suojella heidän lapsiaan. He epäilivät, mahtaisiko Hän sittenkään johdattaa heitä siihen luvattuun maahan. He jopa epäilivät, että oliko Hän ollenkaan heidän kanssaan. Siksi Jumala sanoi heille: "Te kääntykää takaisin ja lähtekää liikkeelle erämaahan ... sillä minä en ole teidän keskellänne" (5Moos. 1:40,42).

Jos meillä on epäuskoa yhdellä alueella, se leviää kuin syöpä joka puolelle, saastuttaen koko sydämen. Voi olla, että luotamme Jumalaan tietyissä asioissa, niin kuin uskoen siihen, että Hän pelastaa meidät uskon kautta, ja että Hän on Kaikkivaltias ja että Hänen Henkensä asuu meissä. Mutta luotammeko Häneen meidän tulevaisuutemme suhteen? Uskommeko, että Häneltä tulee terveys ja taloudelliset asiat, uskommeko, että Hän antaa meille voiton synnistä?

Epäusko johtaa luulottelun syntiin. Luulottelu on sitä, että me luulemme tietävämme, mikä on oikein. Ylimielisyys on se, joka sanoo: "Minä tiedän tien", ja toimii omalla tavallaan.

Tässä on taas yksi synti, jonka Israel teki epäuskossaan. Kun Jumala käski heidän kääntyä takaisin erämaahan, he eivät tahtoneet totella. Sen sijaan he tulivat sanomaan Moosekselle: "Hyvä on, me teimme syntiä. Mutta se asia on nyt kunnossa. Olemme valmiita tottelemaan Jumalan käskyä mennä vihollista vastaan." Nyt he ottivat asiat omiin käsiinsä.

Tässä kohtaa monet epäilevät uskovat tekevät surullisen virheen. Kun he pettyvät uskon asiassa, he kääntyvät lihan puoleen. He tekevät sitä, mitä he luulevat, että täytyy tehdä omilla voimillaan ja taidoillaan. Kuitenkin usko aina vastustaa pelossa toimimista. Usko odottaa, että Jumala toimii. Usko ei ikinä halua saada jotain aikaiseksi menemällä Jumalan edelle.

Tämä israelilaisten joukko meni Jumalan edelle järjestämällä pienen sotajoukon. He suunnittelivat strategian ja iskivät. Mutta kun vihollinen näki heidät, he ajoivat Israelin sotamiehiä takaa "niinkuin mehiläiset tekevät" ja tuhosivat heidät (5.Moos. 1:44).

Olen nähnyt aivan kauheita tapauksia, joissa uskova ei ole milloinkaan päässyt sisälle Jumalan lepoon. Herra toi heidät kovan koetuksen paikkaan - perhekriisi, taloudellisia vaikeuksia tai avioliitto-ongelma - mutta he eivät odottaneet, että Jumala tekisi jotain. Sen sijaan he syyttivät Häntä välinpitämättömyydestä ja yrittivät ratkaista kriisiään omilla voimillaan. Tänä päivänä noilla uskovilla ei ole lepoa, ei rauhaa eikä Jumalan läsnäolon tuntemusta. Sen sijaan he elävät jatkuvassa epäilyksessä. Näyttää siltä, että he menevät yhdestä kriisistä toiseen. He eivät osaa puhua muusta kuin uusimmasta ongelmastaan. Jokainen pieni murunenkin heidän sekaannuksestaan aiheutuu yhdestä asiasta: epäuskosta.

Psalmissa sanotaan: "Vuotemme päättyvät meiltä kuin huokaus" (Psalmi 90:9). Tämä psalmi kertoo epäuskoisista. Mikä olikaan heidän huokauksensa aihe? Heidän elämänsä oli vaiva ja turhuus. Samaa sanotaan epäuskoisista isovanhemmista: "He elivät vuotensa synkkinä. Heillä ei ollut muuta kuin valitusta ja voivottelua. He kuolivat yksin ja unohdettuina."

Tämä on epäuskon suurin pelon aihe. Se pyyhkäisee pois hengellisen menneisyytesi, niin että sinusta muistetaan ainoastaan hukkaan mennyt elämä. Kun Israelin nuori sukupolvi kysyi: "Entä mummi ja ukki?" Heille kerrottiin: "He vain valittivat ja voivottelivat. Heillä ei ollut mitään, miksi elää, niinpä he vain istuivat ja odottivat kuolemaa."

Jatkuu..

ilosanoma.munfoorumi.com

Herra taistelee sinun puolestasi

Herra taistelee sinun puolestasi

Re: Herra taistelee sinun puolestasi

Re: Herra taistelee sinun puolestasi

Re: Herra taistelee sinun puolestasi

Re: Herra taistelee sinun puolestasi