Synnistä ei tarvitse puhua?
Lähetetty: 15.03.2025 10:36Anneli Tolvanen
Jumalan pelko ja pyhyys ovat käsitteitä, joista viime vuosina ei ole kovin paljon puhuttu, ei ainakaan kaikissa seurakunnissa. Pelätään, että uskovaiset kieltäytyvät tulemasta kokouksiin, jos "pelotellaan" Jumalan pyhyydellä ja muistellaan Vanhan testamentin Kirjoituksia tulen Jumalasta.
Maailmallinen itsekeskeisyyden, nautintojen ja itsekkyyden ilmapiiri on siirtynyt velttojen ja itselleen elävien uskovien kautta seurakuntaan. Universaaliuden puhujien ja ihmeiden perässä kulkevat kiertäjäuskovat tuovat voimakkaasti esille kantansa paikalliseurakuntia vastaan. Eräs syytös meni jopa niin pitkälle, että väitettiin henkivallan olevan henkilössä, koska tämä puhui seurakunnasta ( Ef 3: 11-16)
Synnistä puhumista vastaan on löytynyt voimakasta arvostelua, jopa pastoritasolla. Sanotaan, että uskovaisille ei tarvitse puhua synnistä, koska jokainen tietää, mikä on syntiä. Muistakaamme, että Raamatussa uskoville kirjoitetaan esim Ef 4:25-32 ja 5:1-27 Sen sijaan tulisi nykyään puhua vain rakkaudesta ja armosta.
Pysähdytään hetkeksi, ihan pintaa raapaisten, miettimään Sanan valossa, mitä Jeesuksen ja Pyhän Jumalan rakastaminen käytännössä on. Jumalasta kaikki alkoi ( Joh 3: 16, Joh 1:10, Joh 3:35) Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä ( Joh 3:36) Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.
Kuuliaisuus tarkoittaa Jumalan pyhän Sanan tottelemista. Se on rakkauden lain, Sanan, eli Pojan alle alistumista. Se on nöyrtymistä, taipumista, totaalista luopumista, tyhjentymistä ja riisumista kaikesta omasta. Se on itsensä kieltämisen tie. Se on joka päivä ristinsä ottamista ja uskon avulla vanhan ristillä pitämistä. Tämä on välttämätöntä, jotta voisi pukea Kristuksen päälleen ( Ef 4:22-24)
Kuuliaisus on Sanan mukaan vaeltamista. Jumalan ja Jeesuksen rakastaminen on lihalle kuoleman tie, jotta uusi luomus meissä saisi loistaa hänen valoaan tähän maalmaan. Ne, jotka rakastavat maailmaa ja maailmallisuutta, käyvät maailmallisissa kerhoissa, ollen siellä kuin kotonaan, harrastavat tämän maailman asioita, vaikka ne ovat vahingollisia hengelliselle ihmiselle.
He sulautuvat elämänarvoiltaan ja asenteiltaan maailmassa vallitsevaan yleiseen mielipiteeseen, maailman henkeen. He ostavat, lukevat ja kenties tilaavatkin maailman juorulehtiä. He viihtyvät televisiota katsellen, he elävät itselleen, lihalleen mieliksi. He tavoittelevat taloudellista hyötyä, paneutuen siihen niin, ei ole aikaa eikä voimavaroja tulla rukoilemaan sisarien ja veljien kanssa oman paikkakuntansa kadotukseen matkalla olevien ihmisten puolesta eikä seurakunnan käytännön työhön.
Epäjumalan palvelemista!
Epäjumala on se, joka nostetaan tärkeysjärjestyksessä Jeesuksen rinnalle tai asetetaan hänen edelleen (1Joh 2: 15- 16) Teoistamme näkyy, mihin rakkautemme suuntautuu (Jaak. 2:14-18, 21) Kun rakastamme Lunastajaamme, suhtautumisemme Jumalaan ja hänen Sanaansa on kunnioittava.
Vaikka tunnemme Jumalan pelkoa, emme pelkää lähestyä Jumalaa, koska halajamme hänen tahtonsa toteutuvan elämässämme ja hänen rakkautensa ja hyvyytensä vetää meitä puoleensa.
Kun joudumme koettelemuksiin, suhtautumisemme niihin paljastaa, kuka on rakkautemme kohde Sanan ja Hengen kanssa. kun lähestymme Jumalaa hänen rakkautensa vetäminä, tulemme arkoina ja syvää kunnioitusta ja pyhää pelkoa tuntien hänen kasvojensa eteen. Kun kohtaamme hänet pyhyydessään, meille paljastuu, mitä sisimmässämme todella on. Jumala kyllä tuntee meidät.
Mooses lähestyi Jumalaa ja nousi vuorelle, mutta kansa ei seurannut häntä (2 Moos.19:16-20) Kansa nautti Jumalan rakkaudesta, siunauksista, ihmeistä ja huolenpidosta, mutta ei tahtonut tulla Jumalan pyhyyteen hänen valonsa paljastamaksi. Siksi kansa jäi kauemmas ja pyysi Moosesta olemaan välimiehenä heidän ja Jumalan välillä.
Jumala puhui Moosekselle niin, että hän kenties hämmästyi ( 5 Moos 5:28 ) Jumalan puheen jatko avasi Mooseksen ymmärryksen Jumalan Sanojen suhteen (5 Moos 5:29) kysymys oli kansan sydämestä, se oli vääränlaisen pelon valtaama Jumalaan nähden. Kansa ei halunnut nähdä itseään Jumalan valossa.
Mooses rohkaisi kansaa tulemaan ja vakuutti, että ei tarvinnut pelätä, mutta se pysyi taaempana. Vain Mooses lähestyi pimeyttä, jossa Jumala oli. Mooseksen elämä oli koeteltu. Hänet oli kutsuttu kansansa vapauttajaksi. Hän tahtoi Israelin parasta, mutta ensimmäisellä kerralla hän heilutti lihan käsivartta.
Mooses oli tehnyt virheensä ja oppinut niistä 40v aikana, paettuaan erämaahan. Jumala oli ilmestynyt hänelle palavassa pensaassa. Hänellä oli kohtaaminen Jumalan kanssa, jolloin kutsu uudistettiin. Mooseksen koeteltu sydän oli kuuliainen. Hän valitsi maailman tarjousten sijasta Jumalan tahdon noudattamisen elämänsä ohjenuoraksi ( Hebr 11: 24-26) Ihminen, joka tuntee rakkauden Jumalan, rakastaa häntä ja suostuu hänen tahtoonsa iloiten. Hän ei jää vain vuoren juurelle vaan menee rohkeasti, mutta nöyränä hänen kirkkautensa loisteen paljastettavaksi. Hän tietää, että se, mitä Jumala näyttää ja tekee, on hänen iankaikkisuus parhaakseen.
Puhetta synnistä tarvitaan, sillä seurakunta koostuu eri-ikäisistä, hengellisistä lapsista,. ( Fil. 3:1-3 ja13-19, Fil 2: 12-16) Jeesus jätti esimerkin. ( Fil 2:5-11) ja kehoituksia meille ( 2:14) Uskon, että meillä on kasvun varaa, ainakin minulla.
Jumalan pelko ja pyhyys ovat käsitteitä, joista viime vuosina ei ole kovin paljon puhuttu, ei ainakaan kaikissa seurakunnissa. Pelätään, että uskovaiset kieltäytyvät tulemasta kokouksiin, jos "pelotellaan" Jumalan pyhyydellä ja muistellaan Vanhan testamentin Kirjoituksia tulen Jumalasta.
Maailmallinen itsekeskeisyyden, nautintojen ja itsekkyyden ilmapiiri on siirtynyt velttojen ja itselleen elävien uskovien kautta seurakuntaan. Universaaliuden puhujien ja ihmeiden perässä kulkevat kiertäjäuskovat tuovat voimakkaasti esille kantansa paikalliseurakuntia vastaan. Eräs syytös meni jopa niin pitkälle, että väitettiin henkivallan olevan henkilössä, koska tämä puhui seurakunnasta ( Ef 3: 11-16)
Synnistä puhumista vastaan on löytynyt voimakasta arvostelua, jopa pastoritasolla. Sanotaan, että uskovaisille ei tarvitse puhua synnistä, koska jokainen tietää, mikä on syntiä. Muistakaamme, että Raamatussa uskoville kirjoitetaan esim Ef 4:25-32 ja 5:1-27 Sen sijaan tulisi nykyään puhua vain rakkaudesta ja armosta.
Pysähdytään hetkeksi, ihan pintaa raapaisten, miettimään Sanan valossa, mitä Jeesuksen ja Pyhän Jumalan rakastaminen käytännössä on. Jumalasta kaikki alkoi ( Joh 3: 16, Joh 1:10, Joh 3:35) Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä ( Joh 3:36) Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä.
Kuuliaisuus tarkoittaa Jumalan pyhän Sanan tottelemista. Se on rakkauden lain, Sanan, eli Pojan alle alistumista. Se on nöyrtymistä, taipumista, totaalista luopumista, tyhjentymistä ja riisumista kaikesta omasta. Se on itsensä kieltämisen tie. Se on joka päivä ristinsä ottamista ja uskon avulla vanhan ristillä pitämistä. Tämä on välttämätöntä, jotta voisi pukea Kristuksen päälleen ( Ef 4:22-24)
Kuuliaisus on Sanan mukaan vaeltamista. Jumalan ja Jeesuksen rakastaminen on lihalle kuoleman tie, jotta uusi luomus meissä saisi loistaa hänen valoaan tähän maalmaan. Ne, jotka rakastavat maailmaa ja maailmallisuutta, käyvät maailmallisissa kerhoissa, ollen siellä kuin kotonaan, harrastavat tämän maailman asioita, vaikka ne ovat vahingollisia hengelliselle ihmiselle.
He sulautuvat elämänarvoiltaan ja asenteiltaan maailmassa vallitsevaan yleiseen mielipiteeseen, maailman henkeen. He ostavat, lukevat ja kenties tilaavatkin maailman juorulehtiä. He viihtyvät televisiota katsellen, he elävät itselleen, lihalleen mieliksi. He tavoittelevat taloudellista hyötyä, paneutuen siihen niin, ei ole aikaa eikä voimavaroja tulla rukoilemaan sisarien ja veljien kanssa oman paikkakuntansa kadotukseen matkalla olevien ihmisten puolesta eikä seurakunnan käytännön työhön.
Epäjumalan palvelemista!
Epäjumala on se, joka nostetaan tärkeysjärjestyksessä Jeesuksen rinnalle tai asetetaan hänen edelleen (1Joh 2: 15- 16) Teoistamme näkyy, mihin rakkautemme suuntautuu (Jaak. 2:14-18, 21) Kun rakastamme Lunastajaamme, suhtautumisemme Jumalaan ja hänen Sanaansa on kunnioittava.
Vaikka tunnemme Jumalan pelkoa, emme pelkää lähestyä Jumalaa, koska halajamme hänen tahtonsa toteutuvan elämässämme ja hänen rakkautensa ja hyvyytensä vetää meitä puoleensa.
Kun joudumme koettelemuksiin, suhtautumisemme niihin paljastaa, kuka on rakkautemme kohde Sanan ja Hengen kanssa. kun lähestymme Jumalaa hänen rakkautensa vetäminä, tulemme arkoina ja syvää kunnioitusta ja pyhää pelkoa tuntien hänen kasvojensa eteen. Kun kohtaamme hänet pyhyydessään, meille paljastuu, mitä sisimmässämme todella on. Jumala kyllä tuntee meidät.
Mooses lähestyi Jumalaa ja nousi vuorelle, mutta kansa ei seurannut häntä (2 Moos.19:16-20) Kansa nautti Jumalan rakkaudesta, siunauksista, ihmeistä ja huolenpidosta, mutta ei tahtonut tulla Jumalan pyhyyteen hänen valonsa paljastamaksi. Siksi kansa jäi kauemmas ja pyysi Moosesta olemaan välimiehenä heidän ja Jumalan välillä.
Jumala puhui Moosekselle niin, että hän kenties hämmästyi ( 5 Moos 5:28 ) Jumalan puheen jatko avasi Mooseksen ymmärryksen Jumalan Sanojen suhteen (5 Moos 5:29) kysymys oli kansan sydämestä, se oli vääränlaisen pelon valtaama Jumalaan nähden. Kansa ei halunnut nähdä itseään Jumalan valossa.
Mooses rohkaisi kansaa tulemaan ja vakuutti, että ei tarvinnut pelätä, mutta se pysyi taaempana. Vain Mooses lähestyi pimeyttä, jossa Jumala oli. Mooseksen elämä oli koeteltu. Hänet oli kutsuttu kansansa vapauttajaksi. Hän tahtoi Israelin parasta, mutta ensimmäisellä kerralla hän heilutti lihan käsivartta.
Mooses oli tehnyt virheensä ja oppinut niistä 40v aikana, paettuaan erämaahan. Jumala oli ilmestynyt hänelle palavassa pensaassa. Hänellä oli kohtaaminen Jumalan kanssa, jolloin kutsu uudistettiin. Mooseksen koeteltu sydän oli kuuliainen. Hän valitsi maailman tarjousten sijasta Jumalan tahdon noudattamisen elämänsä ohjenuoraksi ( Hebr 11: 24-26) Ihminen, joka tuntee rakkauden Jumalan, rakastaa häntä ja suostuu hänen tahtoonsa iloiten. Hän ei jää vain vuoren juurelle vaan menee rohkeasti, mutta nöyränä hänen kirkkautensa loisteen paljastettavaksi. Hän tietää, että se, mitä Jumala näyttää ja tekee, on hänen iankaikkisuus parhaakseen.
Puhetta synnistä tarvitaan, sillä seurakunta koostuu eri-ikäisistä, hengellisistä lapsista,. ( Fil. 3:1-3 ja13-19, Fil 2: 12-16) Jeesus jätti esimerkin. ( Fil 2:5-11) ja kehoituksia meille ( 2:14) Uskon, että meillä on kasvun varaa, ainakin minulla.