Haaste muutokseen

[rita4]

Aki Miettinen

Kaksi miestä tuli jumalanpalveluksen jälkeen ulos kirkosta ja totesi siinä portailla, että he ovat rippikoulukavereita 30 vuoden takaa. Kun he siinä kättelivät ja halasivat, toinen sanoi: ”Et ole muuttunut kyllä 30 vuodessa yhtään!” Toinen totesi tähän: ”Joo, siitä Jumalakin minua joka päivä muistuttaa.”

Kristillisessä uskossa on keskeistä se, että emme madalla opetuslapseuden tasoa ja hintaa. Käsky tehdä opetuslapsia on yhä voimassa. Ongelmana on, ettemme uskalla rehellisesti tarkastella muutosprosessia, jota siinä tarvittaisiin. Monesti meitä vain ahdistaa, kun ruvetaan puhumaan muutoksesta ja siitä, että pitäisi tehdäkin jotain. Sanomme sitä helposti lain saarnaksi.

Kun luemme Uuden testamentin tekstejä, huomaamme kuitenkin, että Paavali kirjoittaa muutoksesta toistuvasti. Lähes jokaisessa kirjeessään hän haastaa lukijoitaan: katsokaa, millaisia te olitte, ennen kuin olitte Kristuksessa, ja millaisia te olette nyt, kun te olette Kristuksessa!

”Niinkö älyttömiä te olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?” (Gal. 3:3)

”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on, ja ettette ole itsenne omat?” (1 Kor. 6:19)

Pyhä Henki asuu meissä ja muuttaa meitä, jos vain suostumme siihen. Monesti kuitenkin jäämme Jumalan kirkkauden liepeille, olemme esipihakristittyjä.

Kutsu muutosprosessiin

Varsinkin Heprealaiskirje puhuu paljon tästä muutosprosessista.

”Sillä te, joiden olisi jo aika olla opettajia, olette taas sen tarpeessa, että teille opetetaan Jumalan sanojen ensimmäisiä alkeita; te olette tulleet maitoa tarvitseviksi, ei vahvaa ruokaa.” (Hepr. 5:12)

”Jättäkäämme sen tähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta. Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.” (Hepr. 6:1-3)

Kirjeen kirjoittaja toteaa, että Raamatun päivinäkään ei ollut itsestään selvää, että kaikki Jeesuksen seuraajat kasvoivat. Syy oli se, että he tyytyivät maitoruokaan eli Kristuksen opin alkeisiin.

Kun suostumme muutosprosessiin, meidän on jätettävä taaksemme se tuttu ja turvalliselta tuntuva ja pyrittävä eteenpäin. Tämä kutsu muutosprosessiin nousee voimakkaasti muuallakin Raamatussa niin Jeesuksen sanoissa kuin Paavalin teksteissä. Meidän on kasvettava lapsista opetuslapsiksi.

Haluan kuitenkin muistuttaa, että me emme pyhity emmekä kilvoittele sen tähden, että pelastuisimme. Pelastus on jo täydellinen, sen perustus on ”usko Herraan Jeesukseen Kristukseen, niin sinä pelastut”. Siihen emme voi teoillamme lisätä yhtään mitään.

Mutta Raamattu ei tarkoita, että tyydymme tähän. Jumalalla on Kristuksessa varattuna meille niin haasteellinen ja jännittävä elämä, että jos vain haluamme lähteä kasvuun ja jättää uskon alkeet, niin elämästämme tulee sellainen seikkailu, että ”wau!”

Lupaan, että haasteita riittää, taistelua riittää, verta, hikeä ja kyyneleitä riittää. Sillä vaikka puhumme uskovan täysi-ikäisyydestä, se ei merkitse, että meistä tulisi synnittömiä tai täydellisiä – niin ei käy koskaan täällä maan päällä. Tavoitteen suuruus ja se, että sitä on mahdoton toteuttaa, ei kuitenkaan saisi estää meitä edes pyrkimästä sitä kohti.

Koska meidät on pelastettu jostakin johonkin, uskoomme on saatava sisältöä, joka korvaa sen, mitä ennen uskoontuloa oli. Tyhjiö, syntielämä, on otettu pois, ja Jumala tarjoaa tilalle jotakin muuta: täydelleen uuden elämän. Jättäkäämme sen takia maitoruoka, lelut ja turvallinen koti.

Voimme kuitenkin lähteä muutosprosessiin vasta, kun kasvumme perustus on ensin tehty täysin varmaksi.

Kristuksen opin alkeet

Yllä olevissa Hepr. 6:1-2 jakeissa mainitaan kuusi kristillisen uskon peruskiveä. Perimätieto kertoo, että nämä perusteet opetettiin aikanaan kaikille kategumeeneille eli kasteoppilaille. Meidänkin uskossamme näiden kuuden peruskiven tulisi olla niin selkeitä ja varmoja, että tiedämme niiden kestävän.

Kristuksen opin alkeissa eli perustuksessa on kolme ryhmää: 1) uskoontulon edellytykset, 2) seurakunnalliset toiminnot uskoontulon jälkeen ja 3) tulevaisuuden asiat. Jokaiseen niistä kuuluu kaksi ”peruskiveä”:

1) uskoontulon edellytykset: a) parannuksen teko ja b) usko Jumalaan

2) seurakunnalliset toiminnat: a) oppi kasteesta ja b) oppi kätten päällepanemisesta

3) tulevaisuuden asiat: a) ylösnousemus ja b) tuleva tuomio.

Aikamoinen kirjo alkeisopetusta niille, jotka ovat vasta tulleet uskoon.

Parannus

Parannus merkitsee mielen muuttamista, se ei ole tunne vaan päätös. Vanha testamentti käyttää parannus-sanaa merkityksessä ”palata takaisin”. Olemme lähteneet väärälle tielle, pois Jumala tyköä, ja palaamme takasin Jumalan yhteyteen. Parannuksen teko on ulkoista käytännön toimintaa, se on syntien tunnustamista ja syntielämän hylkäämistä. Ja vaikka se on kulmakivi, sen on silti oltava jokapäiväistä.

Perustus toki laskettiin kertakaikkisesti silloin, kun uskoimme Kristukseen, teimme parannuksen ja tunnustimme Jumalalle syntimme. Heti siinä hetkessä Jumala julisti meidät syyttömiksi Kristuksen tähden – tämä on se kalliopohja, joka kestää.

”Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme.” (Room. 6:23)

Se, mitä Kristus teki Golgatan ristillä sovittaessaan meidän syntimme, on kertakaikkinen tapahtuma ja juuri se mahdollistaa kilvoituksen, sillä kristitty ei koskaan lankea armon ulkopuolelle niin kauan kuin hän vaelluksessaan turvaa Kristukseen.

Me emme kuitenkaan tule synnittömiksi; täysi-ikäisyys Kristuksessa ei merkitse virheettömyyttä. Hengellinen kasvu on oikeastaan kasvua alaspäin, sillä mitä lähemmäksi Herraa me pääsemme, sitä syntisemmiksi ja vajavaisemmiksi tunnemme itsemme.

Meidän on siis opittava erottamaan kertakaikkinen parannus ja jokapäiväinen parannus. Luonteen jalostuminen on kivulias ja valtavan hidas prosessi. Siinä koetellaan armoa ja vanhaa minääni: uskallanko sittenkin uskoa, vaikka en millään saa nujerrettua joitakin tiettyjä asioita esim. luonteessani.

Hyvä esikuva parannuksen teosta on tuhlaajapoika. Tuhlaajapoika meni ”itseensä”; pisin matka on mennä omaan sydämeensä. Se johti päätökseen palata takaisin isän luo. Vaikka hän tiesi tehneensä väärin ja jopa vaatineensa perintönsä väärin perustein, hän itseensä mentyään uskalsi palata kotiin luottaen siihen, että ”minua ei hyljätä, pääsen ainakin palkkalaiseksi”. Ajattele, millainen Isä meillä on. Hän ei pane sinua palkkalaiseksi, vaan riemuitsee, sillä ”rakas lapseni on palanut elämään”. Sellainen Isä meillä on.

Usko Jumalaan

Ensimmäinen peruskivistä, parannuksen tekeminen, liittyy seuraavaan eli uskoon Jumalaan. Minkälainen jumalakuva meillä on, minkälaiseen Jumalaan uskomme? Onko meillä ankara Jumala niin kuin suomalaisilla monesti?

Raamattu kertoo, minkälainen Jumala perimmältään on. Jumala on rakkaus, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö hän asettaisi myös rajoja. Jumala on tuomari; siksi Vanhassa testamentissa kielletään tekemästä jumalankuvia. Tämä tarkoittaa myös sitä, ettemme saa tehdä fiksattua mielikuvaa Jumalasta, sillä Jumala on suurempi kuin meidän sanamme.

Jumala on aina enemmän kuin mitkään attribuutit, jotka laitamme hänen nimensä eteen.

Onko sinulla tällainen jumalakuva? Jumala, joka vetää puoleensa eikä työnnä pois, ei edes silloinkaan, kun tiedät tehneesi syntiä?

Juuri Jumalan rakkaus vetää sinua parannuksen tekoon, hänen hyvyytensä, ei hänen ankaruutensa ja lakinsa. Tällainen Jumala Raamatusta löytyy, ei ankara vaan rakastava, Myös tämä kuuluu kristinuskon alkeisiin.

Oppi kasteesta

Raamattu kertoo kolmesta peruskasteesta: 1) Kaste Kristuksen ruumiiseen.

”Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niin kuin tahtoo. Sillä niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi.” (1 Kor. 12:11-13)

Meidät on yhdessä ja samassa Hengessä kastettu Kristuksen ruumiin jäsenyyteen.

2) Uskovan fyysinen kaste. ”Me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut. Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.” (Room. 6:3-4)

Upotuskaste symboloi sitä, että meidät on haudattu Kristuksen kanssa. Kristuksessa olemme kuolleet synnille, vanha on kadonnut ja jotakin uutta on tullut tilalle, olemme nyt uusia luomuksia Kristuksessa. Valtava esikuvallinen vahvistus uskollemme ja myös yksi niitä uskon opin alkeita, joiden pitäisi olla meille jo täysin selviä, jotta pääsisimme eteenpäin.

3) Pyhän Hengen kaste. Jeesus itse sanoi: ”Sillä Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä, ei kauan näitten päivien jälkeen.” (Apt. 1:5)

Koska Raamatussa sanotaan, että Pyhä Hengen kaste on olemassa, miksi emme tavoittelisi sitä? Raamatussa kerrotaan myös Pyhän Hengen armolahjoista, joihin meidän pitäisi päästä. Apostolien teoista näemme, että alkuseurakunnassa ne, jotka tulivat uskoon, joko ohjattiin tai he täyttyivät uskoon tullessaan Pyhällä Hengellä niin kuin Korneliuksen kodissa kesken Pietarin saarnan (Apt. 10:44).

Pyhän Hengen kastekin kuuluu alkeisopetukseen; sen jälkeen tulevat Hengen virat, Hengen lahjat, Hengen hedelmä. Haasteet kasvavat.

Oppi kätten päällepanemisesta

Kätten päällepaneminen on symbolinen ele, joka välittää Jumalan siunauksen. Vanhassa testamentissa ne, jotka valittiin esim. papilliseen virkaan tai muuhun palvelustehtävään, asetettiin siihen kätten päällepanemisen kautta.

Paavali puolestaan kehottaa Timoteusta: ”Älä laiminlyö armolahjaa, joka sinussa on ja joka sinulle annettiin vanhinten pannessa kätensä sinun päällesi.” (1 Tim. 4:14) Jeesuskin sanoo: ”He panevat kätensä sairasten päälle ja ne tulevat terveiksi.” (Mark. 16:18)

Kätten päällepaneminen seurakunnassa kuuluu Kristuksen opin alkeiden lisäksi seurakunnallisiin toimintoihin. Näihin uskon alkeisiin kuuluu myös oppi tulevista tapahtumista.

Kuolleitten ylösnouseminen

Kuolleet siis nousevat ylös ja me uskomme ruumiin ylösnousemukseen ihan niin kuin Paavali 1 Kor. 15:14-20 kirjoittaa. Tämän kautta meidät on myös pelastettu elävään toivoon. Paavali puhuu ylösnousemusvoimasta.

”Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla… …tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen samankaltaisen kuoleman kautta.” (Fil. 3:8-10)

Näin pääsiäisen lähellä on hyvä pohtia sitä, minkälainen voimalataus tarvittiin siihen, että Kristus nousi kuolleista. Tämä sama ylösnousemusvoima vaikuttaa yhä seurakunnan keskellä sinussa, minussa ja meissä yhdessä; miksi me silti niin usein valitamme voimattomuuttamme? Johtuuko se siitä, että oppi kuolleitten ylösnousemuksesta ei ole meille niin vankkaa perusruokaa, että olisimme omaksuneet sen? Vai emmekö uskalla elää tässä ylösnousemusvoimassa?

Vahva tietoisuus siitä, että kuolleet nousevat ylös, että meidät on pelastettu elävään toivoon ja että ylösnousemusvoima vaikuttaa meissä, voi muuttaa koko elämämme.

Tuleva tuomio

Uskon perusteisiin kuuluvat myös tulevat tuomiot – alkuseurakunnassa nekin opetettiin vasta uskoontulleille.

Avain kaikkeen on ristin tuomio, jonka Kristus kärsi meidän puolestamme. Raamattu tuntee myös tottelemattomien ajallisen tuomion tai kurituksen.

”Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niin kuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita? Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.” (Hepr. 12:78) Me olisimme äpäriä, jos Jumala ei kurittaisi meitä. Rakastava Isä joutuu toisinaan myös kurittamaan lapsiaan.

Näiden lisäksi Raamatusta löytyy Israelin tuomio, Kristuksen tuomioistuin eli palkkatuomioistuin, kansojen tuomio, Ilmestyskirjassa pedon eli saatanan tuomio ja vielä valkean valtaistuimen tuomio eli jumalattomien tuomio. Raamattu siis kuvaa ainakin seitsemää tuomiota, joilla on erilainen merkitys.

Mekin joudumme tuomittaviksi Kristuksen tuomioistuimen eteen. Tätä tuomiota ei kuitenkaan tarvitse pelätä. Raamattu lupaa, että meitä ei tuomita kadotukseen. ”Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.” (Room. 8:1)

Tule ja muuta minut!

Kaikki edellä olevat asiat ovat niitä Kristuksen opin alkeita ja uskon perustaa, joista meidän tulisi pyrkiä eteenpäin niin, että pääsisimme kasvamaan. Yksi Uuden testamentin keskeisiä sanomia on, että me voimme muuttua. Se on punaisena lankana mm. Paavalin kirjeissä samoin kuin Jeesuksen opetuksessa.

Me rukoilemme usein herätystä ja muutosta, mutta jos emme itse suostu muuttumaan vaan tyydymme keskivertokristillisyyteen, voi olla, että herätystä ei tule eikä uskonelämämme lopulta tyydytä meitä itseäkään.

Sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin sanoa Jumalalle: ”Tule ja muuta minut”, niin hän aloittaa työn. Jumala odottaa, että saa alkaa tehdä yhteistyötä kanssasi.

Rukoile myös, että Jumala puhuisi sanansa kautta, kun luet Raamattua. Älä aseta ehtoja vaan pyydä: ”Jumala, puhu niin, että minä muutun, ja anna minulle se mieli, että alistun tämän sanan tutkittavaksi.”

Kannattaa muistaa, että kasvu on kipeä prosessi. Jeesus ei luvannut helppoa tietä opetuslapsilleen. Itse olen vuosikausia takunnut vanhan minäni kanssa. Yksi asia kirkastuu kuitenkin kaiken keskeltä enemmän ja enemmän: kuinka valtava on Kristuksen teko meidän hyväksemme ja kuinka valtavat mahdollisuudet se avaa. Sen tähden on niin riemullista vaeltaa ristin tietä Jeesusta seuraten.

Jättäkäämme siis lopullisesti Kristuksen opin alkeet ja tulkaamme sellaisiksi, joita Jumalan ei tarvitse enää ruokkia tuttipullolla vaan jotka kestävät myös vahvaa rukiista ruokaa. Tähän haluan haastaa meidät kaikki.

[rita4]

Kun luemme Uuden testamentin tekstejä, huomaamme kuitenkin, että Paavali kirjoittaa muutoksesta toistuvasti. Lähes jokaisessa kirjeessään hän haastaa lukijoitaan: katsokaa, millaisia te olitte, ennen kuin olitte Kristuksessa, ja millaisia te olette nyt, kun te olette Kristuksessa!

”Niinkö älyttömiä te olette? Te aloititte Hengessä, lihassako nyt lopetatte?” (Gal. 3:3)

”Ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on, ja ettette ole itsenne omat?” (1 Kor. 6:19)

Pyhä Henki asuu meissä ja muuttaa meitä, jos vain suostumme siihen. Monesti kuitenkin jäämme Jumalan kirkkauden liepeille, olemme esipihakristittyjä.

Niin ystävät; olemmeko me noita esipiha kristittyjä, jotka emme halua muuttua, tai mitään muutosta mihinkään? Onko meidän uskomme sellaista, joka on tyytyväinen siihen; mitä nyt on? Miten elämme uskoamme todeksi? Millaista on seurakunnassamme? Mitä opetusta saamme ja keiltä? Jne.. Olemmeko kuin nukkuvia morsiammia, jotka kyllä odottavat Ylkää saapuvaksi, mutta sen eteen että olisimme valmiina ja valveilla ei viitsistä/haluta tehdä mitään. Ei panosteta omaan uskoon/uskonvaellukseemme, siis sydämen tilaan, vaan tyydytään siihen millaista nyt on ja ollaan "onnellisia" siinä, ajatellen sen riittävänkin ja taivas on varma..?

Tämä seuraava Raamatunpaikka nousi sydämelleni;

Ilm. 3:
1 "Ja Sardeen seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo hän, jolla on ne Jumalan seitsemän henkeä ja ne seitsemän tähteä: Minä tiedän sinun tekosi: sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut.
2 Heräjä valvomaan ja vahvista jäljellejääneitä, niitä, jotka ovat olleet kuolemaisillaan; sillä minä en ole havainnut sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä.
3 Muista siis, mitä olet saanut ja kuullut, ja ota siitä vaari ja tee parannus. Jos et valvo, niin minä tulen kuin varas, etkä sinä tiedä, millä hetkellä minä sinun päällesi tulen.

4 Kuitenkin on sinulla Sardeessa muutamia harvoja nimiä, jotka eivät ole tahranneet vaatteitaan, ja he saavat käyskennellä minun kanssani valkeissa vaatteissa, sillä he ovat siihen arvolliset.
5 Joka voittaa, se näin puetaan valkeihin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä olen tunnustava hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä.
6 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'

Kun seuraa vasta uskoontulleen intoa ja halua olla Jumalalleen mieliksi, oppia asioita jne.. Niin tulee tunne meistä jo pisempäänkin uskossa olleista, että: "Olemmeko kenties menettäneet intomme, ilomme, halumme seurata Herraa puhdistetuin vaattein, sydämin, peljäten Jumalan rangaistusta tottelemattomille, tms..?" Onko meillä oikeasti Jumalan pelkoa sydämissämme, vai onko se vain vanha fraasi puhua Jumalan pelosta sitä kuitenkaan itse omistamatta enää? Tätä mietin itse kohdallani ja tahtoisin sinunkin rakas uskova ystäväni sitä myöskin haluavan pohtia ihan; rukouksen kautta. Tahdotko? Sinä päätät, en minä ja Jumala ei pakota, hän vain odottaa ja toivoo sinun siihen suostuvan: tulemaan nöyrälle paikalle ristinsä juurelle takaisin.

Olemmeko valmiita Muutokseen omassa elämässämme, ajattelussamme, uskossammekin? Usein huomaan miettiväni omaa kohtaani ja olenko minä Jeesukseni todistaja, seuraaja, Kristus tuoksu kadotukseen matkaavien keskellä? Jälleen nousi eräs Raamatunpaikka sydämelleni:

Ap. t. 10:42-43
Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi. Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

Meille kaikille on annettu tehtävä. Ja sitä tehtävää ei ole tarkoitettu vain pastoreille, tai evankelistoille, tai vain meidän mielestämme hyville ja rohkeille uskoville, ei! Vaan se kuuluu ihan jokaiselle uudestisyntyneelle ja Herra haluaa meidän vievän evankeliumia eteenpäin sen mukaan kuin Hän voimaa siihen antaa. Ja kun suostumme muuttumaan, kuolemaan itsellemme, sekä maailmallekin, niin silloin me pystymme, ja haluamme ja suostumme olemaan Herramme käytössä siinä voimassa minkä omistammekin; ei enempää, jos ei vähempääkään... Ei se ole niin kamalan vaikeaa. Se on vain Tahdon kysymys; Tahdommeko muuttua, olla pieniä, heikkoja ja paljon Jeesustamme tarvitsevia, Häneen turvautuvia, uskovia ja evankeliuminsa mukaan eläviä, sekä toimivia?!

2. Kor. 3:17-18
Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus. Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

Tämä laulu vielä lopuksi; kuunteleppa! Kuin pieni kukka