Voiko elämäni muuttua?

[rita4]

Erkki Koskenniemi
(1993)

Raamatussa kohtaamme erilaisia ihmisiä. Kohtaamme suuria sankareita, hiljaisia Jumalan omia, tulisieluisia saarnaajia. Ehkä kaikkein eniten tunnemme sympatiaa niitä kohtaan, jotka ovat joutuneet täydelliseen umpikujaan. Polku on vienyt sinne, missä ei enää näytä olevan toivoa.

Kaikki päin seiniä

Tunnetuin Raamatun epäonnistujista on apostoli Pietari. Hän oli esiintynyt jatkuvasti opetuslasten kärjessä. Hän oli saanut olla läsnä kirkastusvuorella, kun Jeesus keskusteli Mooseksen ja Eliaan kanssa. Hän oli tunnustanut ensimmäisenä Jeesuksen Kristukseksi. Tämä Kristus-tunnustus oli tehnyt Simonista Pietarin, Kallion. Tälle kalliolle Jeesus lupasi rakentaa Kirkkonsa, jota eivät helvetin portit voita. Pietari oli luvannut seurata Jeesusta kuolemaan asti. Toisin kävi. Kun soihdut lähenivät Getsemanen yössä, alkoi käydä selväksi ettei Jeesus tarvinnut rohkeita miekkamiehiä. Tarvittiin rohkeaa tunnustajaa, joka oli valmis nöyryyttämään itsensä ristille asti. Silloin alkoi Getsemanen synkkä yö vetää puoleensa ja nopeakinttuista sankaria vietiin ja lujaa. Ylipapin pihalla hiilivalkea lämmitti suloisesti kylmässä kevätyössä. Ylipapin palvelijat kehräsivät tyytyväisyyttään. Homma oli hoidettu kotiin ja Nasaretilaisen ystävät olivat juosseet pusikkoon kuin pienet jänikset. Juttu kulki ja ilo oli ylimmillään. Pietari seisoi huolissaan joukon laitamilla ja pelkäsi. Ei hänessä ollut voimaa ärsyttää koko sakkia. Pitikin vielä tuon palvelijatytön katsoa noin tarkkaan. "En ikinä ole hänen opetuslapsensa. En tunne koko miestä. Eikö sana kuulu ...." Kukko laulaa ja Jeesus kääntyy ja katsoo Pietariin. Mennyttä mikä mennyttä. Kaikki oli lopussa. Pietari juoksi tiehensä ja itki katkerasti. Saatana oli seulonut opetuslapsijoukkoa niinkuin vehnänjyviä, eikä Pietari ollut kestänyt sitä.

Kukaan ei tahtonut kuunnella

Toinen Herran palvelija Jeremia, jaksoi pysyä rohkeana ja tuoda Herran sanan koko kansalle. Hän kulki ympäri Jerusalemia ja saarnasi. Kukaan ei välittänyt. Lopulta hän saarnasi temppelissä. Palkkana oli häpeärangaistus (Jer 20). Jeremia sai istua jalkapuussa muiden irvailtavana. Paraskin parannussaarnaaja! Vihdoinkin joku uskalsi panna miehen vastuuseen sanoistaan. Joko jalka puutuu? Terve sitten, aamulla tavataan. Yritä viihtyä!

Jeremian tuskan syvyys näkyy hänen sanoistaan seuraavana päivänä. Hän tahtoi lakata puhumasta Jumalan nimissä. Nyt sai jo riittää. Hänestä oli tehty hullu mies vain siksi että hän tahtoi kuunnella Jumalaansa. Tästä eteenpäin hän puhuisi vain omissa nimissään. Mutta kun hän oli tehnyt varman ja lujan päätöksen, hän tunsi itsessään tulen, joka pakotti häntä. Hän yritti vastustaa sitä, mutta ei voinut. Vaikka hän kuinka yritti tukahduttaa sitä, se ei tukahtunut. Jumalan tuli oli häntä voimakkaampi. Hän saattoi vain jäädä uupuneena ja epäonnistuneena Jumalan käyttöön, koska Jumala ei sallinut muutakaan.

Sokea rukoilija

Kolmas umpikujaan kulkeutunut oli apostoli Paavali. Hän oli ollut nuoruudesta asti Jumalan pyhän lain innokas noudattaja. Hänellä oli täydellinen juutalaisen lainoppineen virkaura. Hänet oli ympärileikattu kahdeksan päivän ikäisenä. Hän oli saanut oppinsa kuuluisalta rabbi Gamalielilta. Hän oli ollut innolla mukana kivittämässä Stefanusta, kun tämä hurskaiden juutalaisten mielestä pilkkasi ainoaa elävää Jumalaa. Paavali oli valmis vainoamaan kristittyjä muuallakin kuin Jerusalemissa. Sitten yhdellä iskulla kaikki muuttui. Damaskon tiellä ylösnoussut Kristus katkaisi Paavalin kulun(Ap.t. 9). Kristus-näyn jälkeen Paavali menetti näkönsä. Hän istui kolme päivää ja kolme yötä sokeana. Hän ei ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut. Hänelle oli täysi shokki, että Jumala oli sittenkin herättänyt Jeesuksen kuolleista. Se merkitsi, että hän oli ollut täysin väärässä aivan kaikessa. Hän oli luullut palvelevansa Jumalaa, mutta oli taistellut häntä vastaan. Mitä kaikkea tästä vielä seurasi? Paavali ei voinut syödä eikä juoda mitään. Hän vain istui mitään näkemättä ja rukoili, rukoili, rukoili...

Umpikujat murtuvat

Jumalan omat ovat olleet usein umpikujassa. Mitään toivoa ei näytä olevan olemassa. Reippaasti edennyt matka on katkennut eikä enää jatku. Jumalan hyväksi luultu työkalu on rikki ja korjauskelvoton. Ei ole enää olemassa tulevaisuutta. On vain selvä tieto siitä, että olen epäonnistunut yksilö. Ehkä sen näkevät muutkin. Joka tapauksessa sen näkee Jumala ja sen näen myös minä itse. Olen menettänyt uskoni. Olen langennut syntiin. Olen menettänyt ystäväni. Olen menettänyt Jumalani. Jäljellä on vain jatkuva epäonnistuminen ja tyhjyyden tunne.

Pietari sai nähdä Jeesuksen rakastavat silmät ja kuulla kolmesti kysymyksen: "Simon, Joonaan poika, olenko minä sinulle rakas?" Väsynyt profeetta Jeremia sai uudet sanat ja uuden voiman. Paavali sai luokseen Ananiaan, joka paransi sokeuden ja viitoitti kokonaan uuden tien. Jumalan eläväksitekevät kädet koskettivat kaikkien näiden epäonnistujien elämää. Silloin alkoi kasvaa jotain sellaista, joka ei ole peräisin tästä maailmasta. Jumala tunsi omansa, ymmärsi ja kantoi. Hänen tiensä ovat ihmeelliset. Meitä kuljetetaan umpikujiin ja syviin vesiin. Juuri silloin opimme tuntemaan, että Jumala murtaa kiviseinät edestämme ja kantaa siellä, missä tilanne on toivoton. Juuri vaikeuksien keskellä kirkastuu uskomme ihmeellisin asia: "Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka Jumalaa rakastavat" (Room 3:28).

Lähde: SLEY