HÄTÄ LÄHIMMÄISISTÄ

[rita4]

Juhana Lehmuskoski

"Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä. Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi" (Fil. 3:18-20).

Paavali itki lähimmäistensä puolesta. Syynä oli se, että he elivät Kristuksen ristin vihollisina. Sellainen asia on elämän ja kuoleman kysymys. Todellinen uskovainen huolehtii kyllä lähimmäisensä maallisista tarpeista. Jos hän näkee jonkun olevan puutteessa, hän ei koveta sydäntään vaan auttaa. Mutta ihmisillä on vieläkin huutavampi tarve: "Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: 'Katso, emme tienneet siitä', niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan" (San. 24:11-12).

Jos näkisimme terroristien kuljettavan jotakuta surmattavaksi, alkaisimme heti suunnitella keinoa vapauttaa tuo onneton. Suurin osa ihmisistä hoippuu silmiemme edessä iankaikkista kuolemaa kohti. Herran Sana kehottaa: "Pelasta. Pysäytä." Jos emme siihen kykenisi, Raamatun kehotus olisi turha. Jos Herra itse on kanssamme, suoriudumme tästä tehtävästä.

Heidän loppunsa on kadotus. Raamattu sanoo: "Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen, jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu" (Mark. 9: 43, 48 ). Moni ei uskalla edes ajatella kadotuksen tulta, ja usein sitä yritetään selitellä lyhytaikaiseksi tai kokonaan olemattomaksi. Raamattu kuitenkin sanoo, että se on sammumaton ja iankaikkinen (Matt. 18:8 ). Se on järvi, "joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema" (Ilm. 21:8 ). Alkukielen mukaan tulikivi tarkoittaa rikkiä.

Ei ihme, että Paavali itki. Samaa tuskaa koki myös Jeremia: "Voi minun rintaani, voi minun rintaani! Minä vääntelehdin tuskasta. Voi sydämeni kammioita! Sydämeni väräjää minussa; en voi vaieta, sillä minä kuulen pasunan äänen, sotahuudon" (Jer. 4:19). Tämä hätä on yhteinen kaikille niille menneiden aikojen Jumalan miehille ja naisille, joita Herra on käyttänyt. Se koskettaa koko ihmistä sydämen kammioita myöten. Kuuletko sinä pasunan äänen ja sotahuudon? Tälläkin hetkellä käydään sotaa ihmisten sieluista, ja molemmat taistelevat osapuolet nostavat sotahuutoja. Nyt on jollakulla viimeinen etsikkoaika elämässään. Jumalan pasuna kaiuttaa voittosäveltä: Jeesus on ylösnoussut ja on voittanut kuoleman ja sielunvihollisen vallan.

Kuitenkin monille oma vatsa on suurin kuviteltavissa oleva jumala. "Pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa" (Ef. 4:17-19). Kun omatunto turtuu, ihminen ei löydä totuutta. Uskovien tehtävänä on herättää omatunto uudelleen toimintaan.

Synti turruttaa ihmisen. Ei ole olemassa vaaratonta syntiä. Herra sanoo: "Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani" (2 Moos. 32:33). "Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen" (Ilm. 20:15). Siksi uskovien tulee usein tehdä tiliä elämästään, että aina on puhdas omatunto. Silloin voimme olla Jumalan työtovereita ja kykeneviä auttamaan lähimmäisiämme, joita synti kuljettaa surmapaikalle.

Meidän tulee painautua Jeesuksen veriarmon varaan. Kun Jeesus kärsi ja kuoli Golgatalla, hän ansaitsi jokaista varten ihmeellisen tulevaisuuden taivaassa: "Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvoinsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti" (Ilm. 21: 4; 22:3-5).

[rita4]

"Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina; heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä. Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi" (Fil. 3:18-20).

Paavali itki lähimmäistensä puolesta. Syynä oli se, että he elivät Kristuksen ristin vihollisina. Sellainen asia on elämän ja kuoleman kysymys. Todellinen uskovainen huolehtii kyllä lähimmäisensä maallisista tarpeista. Jos hän näkee jonkun olevan puutteessa, hän ei koveta sydäntään vaan auttaa. Mutta ihmisillä on vieläkin huutavampi tarve: "Pelasta ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: 'Katso, emme tienneet siitä', niin ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle hänen tekojensa mukaan" (San. 24:11-12).

Tämä nousi sydämelleni, kun katselin eräänlaista aihetta mistä kirjoittaa. Olin aamusella rukouksessa, ja mieleeni nostettiin aika; ennen uskoontuloani ja samalla tämä meidän kylä ja nuo uskonnolliset ihmiset täällä. Pyysin Herraa nääs ilmestymään tahtomallaan tavalla erään pariskunnan ja varsinkin sen rouvan sydämessä ja ajatusmaailmassa, kun hän on hyvin väkevästi "uskovaa!" Ja voi miten hän osaakin ollakin niin "uskovaa" ja samalla hedelmä on tosi karvasta ja ..ovensa saranat ovat olleet TOSI lujilla, kun hän on nähnyt minun tai meidän mieheni kanssa tulevan kotinsa lähelle. HM!

Ja silloin eteeni kuin tuotiin koko tämä kylä ja nuo ihmiset, pääasiassa naiset, jotka ovat niin "uskovaa" ilman pelastavaa uskoa. Uskallan sanoa näin, koska Raamattu puhuu hedelmästä ja kuinka niistä hedelmistään puu tunnetaan: Laitan Jeesuksen omat sanat.

Matt. 7:16
16 Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17 Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18 Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.
20 Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään.

21 Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.

Laitoin ton Raamatunpaikan, jossa on selvä sanoma ja viesti, siitä; kuka ja ketkä pääsevät kerran taivaan ihanuuteen asti. Eivät siis kaikki, jotka uskovat olevansa uskovia, vaan vain ne, jotka ovat ottaneet Jumalan Pojan sydämeensä asumaan sekä saaneet Häneltä syntinsäkin anteeksi, nimessään ja veressään, ne, jotka ovat lähteneet seuraamaan Mestariaan Jeesusta Kristusta.

Ja kun sitten Herra nosti nuo ihmiset kuin sydämelleni, eteeni, niin silloin tuli sellainen tuska ja murhe, hätäkin sydämelleni heidän tähtensä, jota en ole koskaan aikaisemmin edes kokenut, en kenestäkään. Se oli niin murtavaa ja varmaan siksi se onkin jäänyt puhutteleen minua koko päiväksi; koska se oli niin voimallista ja puhuttelevaa, kun eteeni nostettiin se; mikä on totuus ja Herramme tahto, jne...

Kyllä siinä tajusi olevansa tosi heikko, vajaa ja huonokin uskova. Mitään tai minkäänlaista itsensä joksikin hyväksi uskovaksi koettavaa tunnetta ei kyllä ollut, päinvastoin; koin olevani laiska ja välinpitämätön, ym, kun en ole tuonut rohkeammin esille evankeliumia. En ole kantanutkaan heitä niin rukouksin eteensä, kuin olisin voinut tehdä ja nyt on viimeinkin todellinen aika muutokseen kohdallani, uskossani. Koin, että: Nyt on tullut kuin aika, jolloin Herra haluaa näyttää suuruutensa ja voimansa. Ja minä olen siellä yksi osatekijä.. Ja sama on meillä kaikilla, niin sinulla, kuin minullakin, että: On aika nousta, nostaa päänsä ja lopettaa itsensä huonoksi kokeminen, itsesäälissä eläminen ja olla käytettävissään, olla muurinaukossa, sekä pasuunana, tms.. Itsessämme emme siihen kykene, mutta KUN Herra antaa meille siihen; Voimansa ja voitelunsa, rohkeuden ja kun Hän antaa meille jokaiselle; Henkensä kautta sanat ja ajan, innoituksen, ym, niin Silloin me pystymme, uskallamme, osaamme, ja lähdemme liikkeellekin ja saamme/ haluamme/ voimme kantaa heitä rukouksin Jumalan armopöydän eteen.

Se sydämen tuska, jonka koin, kun ajattelin heitä ja muistin oman uskonnollisuuteni ja miten olin niin satavarma, että olisin jo uskossa, kun sitä minulta kysyttiinkin, niin suutuin ihan, kun se sisar hiukan sitä epäröi, että: olenko sittenkään uskossa kuitenkaan, vaikka niin olinkin kaikille kyselijöille väitänyt. No enhän minä ollut, mutta visukinttu oli saanut minut uskomaan, että oisin jo uskossa elävä. Kunnes sitten Jumala alkoi vetää minua synnintuntoon ja pelastukseen, nöyrtymään ylpeydestänikin, sekä ottamaan vastaan pelastus: Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta ja ristinsä veren voittovoimassa, nimessään. Ja olihan se Kova taistelu, mutta kiitos Herralle, että Hän veti minua silloin pelastukseen.. Ja sain tulla vielä omakseen.

Ja kun Herra toi mieleeni oman ajatteluni silloin sekä: valheellisen uskonikin ja kaiken sen, niin tajusin, miten miten minun pitää muuttaa ajatteluanikin, jotta voisin mennä heidän paikalleen, rinnalleen ja ..ymmärtää heitä, kun uskovat yhä valheeseensa. Ja se Tuska heidän puolestaan, niin se oli todellakin jotain väkevän voimakasta ja murentavaakin.

Ei ihme, että Paavali itki. Samaa tuskaa koki myös Jeremia: "Voi minun rintaani, voi minun rintaani! Minä vääntelehdin tuskasta. Voi sydämeni kammioita! Sydämeni väräjää minussa; en voi vaieta, sillä minä kuulen pasunan äänen, sotahuudon" (Jer. 4:19).

Tämä hätä on yhteinen kaikille niille menneiden aikojen Jumalan miehille ja naisille, joita Herra on käyttänyt. Se koskettaa koko ihmistä sydämen kammioita myöten. Kuuletko sinä pasunan äänen ja sotahuudon? Tälläkin hetkellä käydään sotaa ihmisten sieluista, ja molemmat taistelevat osapuolet nostavat sotahuutoja. Nyt on jollakulla viimeinen etsikkoaika elämässään. Jumalan pasuna kaiuttaa voittosäveltä: Jeesus on ylösnoussut ja on voittanut kuoleman ja sielunvihollisen vallan.

Kuitenkin monille oma vatsa on suurin kuviteltavissa oleva jumala. "Pakanat vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo, jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa" (Ef. 4:17-19). Kun omatunto turtuu, ihminen ei löydä totuutta. Uskovien tehtävänä on herättää omatunto uudelleen toimintaan.

Synti turruttaa ihmisen. Ei ole olemassa vaaratonta syntiä. Herra sanoo: "Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani" (2 Moos. 32:33). "Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen" (Ilm. 20:15).

Siksi uskovien tulee usein tehdä tiliä elämästään, että aina on puhdas omatunto. Silloin voimme olla Jumalan työtovereita ja kykeneviä auttamaan lähimmäisiämme, joita synti kuljettaa surmapaikalle.

Meidän tulee painautua Jeesuksen veriarmon varaan. Kun Jeesus kärsi ja kuoli Golgatalla, hän ansaitsi jokaista varten ihmeellisen tulevaisuuden taivaassa:

"Ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvoinsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti" (Ilm. 21: 4; 22:3-5).

13-Uusi laulu kaduilta - Päivä on tuleva