Näppäile tästä ja apu tulee

[rita4]

16.2.2026 11:51(päivitetty: 11:20)

Maija Nyman
Kirjailija-luennoitsija, jonka sydän sykkii evankeliumille, parisuhteelle ja isovanhemmuudelle
-------------------------------------------------
Nyt vaan ottaa päähän ja kovasti! 100-vuotiaalle, koronaa sairastavalle vanhukselle ilmoitetaan, että jos tilanne huononee kotona yksin, ei muuta kuin näppäilemään. Apu on jossain tavoittamattomissa, kännykkä ei edes pysy kädessä. Onko minun kanssani enää kukaan, jos kuolen kohta? Johan on aikoihin eletty tässä Suomessa, mitä kutsutaan maailman onnellisimmaksi maaksi. Tulevaisuutemme pikkukansalaiset jäävät heitteille, samoin he, jotka rakensivat tätä maata, maksoivat veronsa ja hoitivat perheitään. Kyllä me joudumme vielä tilille, totuuden tuomarin eteen.

Osaamme kyllä keskustella tyylikkäästi arvoista, erilaisuuden kunnioittamisesta monella tasolla, mutta ikäihmiset jäävät kokonaan varjoon. Heillä ei ole enää äänivaltaa, ajatukset eivät pysy koossa, kuulo ja näkö heikkenee. Heillä ei ole enää merkitystä, kukaan ei kuule heidän ääntään, he eivät sovi yhteiskunnan onnelliseen kuvaan. Hävettää!

Vapahtajallamme on nyt erityisen paljon sanottavaa. Hän haluaa sanoa sen meidän kauttamme, jotka uskomme häneen. Hänellä ei ole muita vaikuttajia ja siksi meidän osamme on suuri kunniatehtävä. Tehkäämme kaikkemme lähimmäistemme eteen, sillä me olemme kaikki samassa veneessä, saman elämänkaaren lainalaisuuksien alla. Kukaan ei pääse pakoon kipua, vanhenemista ja raihnaisuutta. Joku jo varhain, joku sadan vuoden iässä.

Jeesuksen elämäntapa kertoi Jumalan asenteesta ihmistä kohtaan. Hän kohtasi lapsen, asetti jopa esikuvaksemme. Hän kohtasi sokean, vammaisen, saastaisen, hylätyn, julki- ja piilosyntisen, vaikka olisi ollut muitakin töitä. Jumalan maailman arvojärjestys on vastakohta maailmalle. Mikä on pientä, onkin suurta hänen silmissään. Mikä on halveksittua, onkin merkityksellistä. Viimeiset tulevat ensimmäisinä. Kun tänään puhutaan nuorten hengellisestä heräämisestä, tuokaamme esille myös ikäihmisten hoitamiseen liittyvästä arvosta. Siinäkin tarvitaan heräämistä, huomaamista, toimia, ystävyyttä, palvelumieltä. Jokaisen lähiympäristössä on avun tarvitsijoita. Älkäämme menkö ohi. Jonain päivänä saatamme itse tarvita lähimmäisen tukea. Yksinäiset varsinkin. Sinä ja minä – me.

|Sanat ilman tekojahan ovat kuolleita.

Jumalan valtakunnan eräs hienoin laatupiirre on yhteisöllisyys. Siihen mahtuvat kaikki, kaikenlaiset kansalaiset. Seurakuntiemme ytimessä on evankeliumin julistaminen ja lähimmäisenrakkaus tekoina – ei vain sanoina. Sanat ilman tekojahan ovat kuolleita, on hyvä muistaa ja muistuttaa toisiamme. Muistuttaa päättäjiä, jotka olemme valinneet edustamaan meitä ja arvomaailmaamme.

Tämä 100-vuotias nainen jäi kotiinsa tietäen, että Jeesus on läsnä, suojelusenkeli valvoo vierellä. Mutta mekin voimme toimia enkeleinä. Näin teimme naisten pienessä piirissä, jossa kuulimme kyseisen vanhuksen kohtalosta. Jokainen meistä kirjoitti hänelle lämpimän viestin, joka toimitettiin kotiin. Saimme myöhemmin kuulla, miten nuo lappuset olivat antaneet iloa ja valoa, tuli tunne, että joku välittää sittenkin. Minulla on merkitystä, olen joidenkin muistissa ja rukouksissa. Herraltamme eivät hyvät ideat lopu!

[rita4]

Nyt vaan ottaa päähän ja kovasti! 100-vuotiaalle, koronaa sairastavalle vanhukselle ilmoitetaan, että jos tilanne huononee kotona yksin, ei muuta kuin näppäilemään. Apu on jossain tavoittamattomissa, kännykkä ei edes pysy kädessä. Onko minun kanssani enää kukaan, jos kuolen kohta? Johan on aikoihin eletty tässä Suomessa, mitä kutsutaan maailman onnellisimmaksi maaksi. Tulevaisuutemme pikkukansalaiset jäävät heitteille, samoin he, jotka rakensivat tätä maata, maksoivat veronsa ja hoitivat perheitään. Kyllä me joudumme vielä tilille, totuuden tuomarin eteen.

Osaamme kyllä keskustella tyylikkäästi arvoista, erilaisuuden kunnioittamisesta monella tasolla, mutta ikäihmiset jäävät kokonaan varjoon. Heillä ei ole enää äänivaltaa, ajatukset eivät pysy koossa, kuulo ja näkö heikkenee. Heillä ei ole enää merkitystä, kukaan ei kuule heidän ääntään, he eivät sovi yhteiskunnan onnelliseen kuvaan. Hävettää!

Mietin tuota siskomme kirjoitusta ja voin allekirjoittaa sen täysin. On jotenkin niin kuin tyhjä ja kelpaamatonkin olo, kun näkee ja kuulee tuon, miten vanhukset on jätetty heittelle; oman onnensa tilaan ja jotka ovat vain kuin taakka, este, haittatekijä, ym ym.. päättäjillekin, niille, jotka päättävät vanhusten osastojen lopettamisesta, tai siirtämisestä heidät tosi kauaksi heidän rakkaalta kotiseudultaan.

Niin kuinkahan monta turhaa kuolemaakin on tapahtunut juuri sen takia, kun kukaan ei välitä, ei katso ns. perään ja hoitajat .. mitä he tekee, kun halutaan vain kuin päästä helpolla,..Kyllähän minä ymmärrän senkin puolen, että kun työtä on aivan liikaa ja ei kuin enää vain jaksa, ei ole voimia ja sellainenkin, joka haluaisi välittää, niin ei ole aikaa huomoida kaikkia, kun yhden ihmisen vastuulle on laitettu valtava määrä vanhuksia. Kerkiä ja jaksa siinä sitten, jaksa välittää, tai edes enää muistaa niitä, jotka saattavat olla enemmän avun tarpeessa. En ole syyttämässä hoitajia, ei. Vaan syy kaikkeen löytyy turhista säästöistä, kun herrat puku ja kraka päällä haluavat vain lisää rahaa, mainetta ja helppoa elämää, edes ajattelematta sitä totuutta, että; "Hekin ovat vielä kerran vanhuksia!"

Kännykkä käteen ja ei kun naputtelemaan, ja niin kuin olemme kuulleetkin, että vaikka vanhus miten usein näpyttelisikin keskukseen, josta pitäisi tulla kiireimmän kautta auttaja, hoitaja, niin eipä vain tule, kun ei ole edes virtaa laitteessa, jonka pitäisi hälyyttää apua?? Ei olla välitetty tarkastaa,että: onko akku ladattu, HM? Näitä surullisia tapahtumia on jo aivan liikaa. Tai jos vanhus on kotona yksin, niin saako hän sinne apuja? Mietin tätäkin jo siksikin, että itse olin omaishoitajana dementoituvalle ja moni sairaalle anopilleni ja tiedän kantapään kautta, mitä kaikkea voikaan siellä kotonakin eteen tulla. Kuten, että vanhus kaatuu, ja on isokokoinen ja voimaton, niin eihän se sieltä ite ylös pääse, ei edes sitä puhelintakaan näpytteleen silloin, niin sinnehän se jää, jos ei auttajaa ole.

Muistan hyvin rakkaan äitini, joka sai aivoverenvuodon ja vain Jumalan armosta palasi elämään takaisin, muttei enää kaikinpuolin entisellään. No sehän oli itsestään selvääkin sellasen jälkeen. Hän asui yksin, kun isä oli jo kuollut ja veljeni koitti huolehtia hänestä. Minä asuin 450km päässä ja koitin parhaani mukaan käydä luonaan olemassa aina viikon verran.. Kun vain navetalta pääsin lähteen. Hänellä oli kyllä se ranteessa oleva hälytin, mutta kun tuli tiukka paikka, niin eihän hän kuin tajunnut sitä painaa. Ja jos painoikin, niin apu oli kaukana, niin kuin hänen viimeisenä elinpäivänäänkin ja kuolema voitti; rauha hänen sielulleen!

Entäpä sitten kaikki vammaiset, tai pikkuiset kun ei ole äitiä kotona huolehtimassa? Tämäkö muka onnellisten ihmisten maa, mikä surkea vitsi onkaan murjastu. Köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu, siinä on tämän maan tulevaisuus. Ei ole enää tarvetta, eikä haluakaan etsiä Jumalaa, kunhan se vain auttaa sillä hetkellä, kun on vaikeaa ja sit taas voikin avun saatuaan nollata koko Jumalan.

Vapahtajallamme on nyt erityisen paljon sanottavaa. Hän haluaa sanoa sen meidän kauttamme, jotka uskomme häneen. Hänellä ei ole muita vaikuttajia ja siksi meidän osamme on suuri kunniatehtävä. Tehkäämme kaikkemme lähimmäistemme eteen, sillä me olemme kaikki samassa veneessä, saman elämänkaaren lainalaisuuksien alla. Kukaan ei pääse pakoon kipua, vanhenemista ja raihnaisuutta. Joku jo varhain, joku sadan vuoden iässä.

Jeesuksen elämäntapa kertoi Jumalan asenteesta ihmistä kohtaan. Hän kohtasi lapsen, asetti jopa esikuvaksemme. Hän kohtasi sokean, vammaisen, saastaisen, hylätyn, julki- ja piilosyntisen, vaikka olisi ollut muitakin töitä. Jumalan maailman arvojärjestys on vastakohta maailmalle. Mikä on pientä, onkin suurta hänen silmissään. Mikä on halveksittua, onkin merkityksellistä. Viimeiset tulevat ensimmäisinä. Kun tänään puhutaan nuorten hengellisestä heräämisestä, tuokaamme esille myös ikäihmisten hoitamiseen liittyvästä arvosta. Siinäkin tarvitaan heräämistä, huomaamista, toimia, ystävyyttä, palvelumieltä. Jokaisen lähiympäristössä on avun tarvitsijoita. Älkäämme menkö ohi. Jonain päivänä saatamme itse tarvita lähimmäisen tukea. Yksinäiset varsinkin. Sinä ja minä – me.

Ihanaa, että tuolla vanhuksella oli maailman paras ystävä Jeesus sydämensä Herrana. Mutta entäpä ne, joilla ei ole mitään, ei ehkä ole perillisiäkään, tai jos onkin, niin he elää sitä omaa elämäänsä niin vahvasti, ettei siihen enää mahdu, eikä muka ole aikaakaan huomioida vanhempiaan. Hommataan ne laitoksiin ja unohdetaan ne sinne. Eikö omatunto syytä heitä? Eikö vanhempien avulla ja hoidolla lapsena, nuorena olekkaan enää mitään arvoa, tai merkitystä heille? He synnytti ja kasvatti kyllä heidät ja koittivat opettaa hyviä asioita elämään, mutta ne kaikki on nyt turhuutta, kun on itsellä kaikki hyvin, pyyhkki hyvin..on rahaa, on kunniaa on mainetta, on hieno talo, auto, kesämökki, paljon matkustamista ym ym.. Mutta entäs jos se kaikki: valta ja raha, elämän korskeus, yhtenä päivänä katoaakin ja elämältä otetaankin ns pohja pois, menee kaikki..Kannattiko elää pää pilvissä, ylpeillen, unohtaen kaikki vanhempien hyvät neuvot, ja se rakkaus joka heillä oli lapsiaan kohtaan arjessakin. Vaikkakin vain vajavaisesti, mutta kuitenkin he välittivät jälkikasvustaan parhaansa mukaan ja toivoivat lapsilleen vain kaikkea hyvää.

3. Moos. 19:32 Nouse harmaapään edessä ja kunnioita vanhusta sekä pelkää Jumalaasi. Minä olen Herra.

Ja haluampa laittaa vielä kuin muistin virkistykseksi tuon seuraavankin Raamatunpaikan;

Ef. 6:
1 Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein.
2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" -tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus-
3 "että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".