Jumalani, miksi minut hylkäsit

[rita4]

Onni Hietala

Luonnollisen ihmisen on mahdoton ymmärtää Jeesuksen ristinkuoleman salaisuutta. Se on "hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat" (1.Kor. 1:18).Ja vaikka herännyt ihminen alkaa jo käsittää ristinuhrin välttämättömyyttä, eräät silti ihmettelevät, miksi Jumalan täytyi vielä hyljätä ainokainen Poikansa Golgatalla.

Silloin ei vielä tajuta synnintuomion ankaruutta eikä sen yhteyttä Golgatan tapahtumiin. Raamatun mukaanhan Jumalan rakkaus ei kumoa hänen olemuksestaan pyhää synninvihaa eikä siihen kohdistuvaa tuomiota, mikä leimahti kirkkaimmin juuri Golgatalla, missä "Jumala ei voinut säästää omaa Poikaansakaan" (Room.8:32).

Miten johdonmukaisen tinkimätön onkaan Jumalan pyhä vanhurskaus! Koska ihmiskunnan synti oli tehty lihassa, sen palkka, kuolemakin täytyi maksaa Golgatalla "synniksi tehdyn" Jumalan Pojan lihassa.

Synnin palkkana oleva kuolema merkitsee aina myös sitä, että tuomittu joutuu Jumalan hylkäämäksi, kuten esimerkiksi apostoli Pietari todistaa: "Ei Jumala säästänyt enkeleitä, jotka syntiä tekivät, vaan ... hylkäsi heidät tuomiota varten säilytettäviksi." (2.Piet. 2:4). Ja koska Jeesus oli Golgatalla koko maailman syntien tähden tuomittuna, täytyi hänenkin kokea siellä Isänsä hylkääminen.

Se olikin varmaan hänen henkisen tuskansa syvin aallonpohja. Getsemanessa enkeli vahvisti Jeesusta, Golgatalla ei. Ainoakaan lohdun säde ei valaissut sitä ahdistuksen synkkää pimeyttä, missä Golgatan Kärsijä "yksin polki Jumalan synninvihan viinikuurnan". Yksin Jeesus taisteli pimeyden hirmuvaltoja vastaan, kunnes voitti ja sanoi: "Se on täytetty", kallisti päänsä ja antoi henkensä.

Koko maailman syntivelka oli silloin täysin sovitettu (2.Kor. 5:19) ja käsittämättömän katkera kärsimyksen malja juotu viimeistä pisaraa myöden. Miten valtava täyttymys!

Sen ihmeen edessä voimme vain nöyrästi sanoa virsirunoilijan tavoin: "En, rakas Jeesus, ymmärtää voi kärsimystäsi, vaan luotan, että sovitit myös minun syntini? (V. 78:2).

Vaikka meillä olisi tästä kaikesta aihetta "yötä ja päivääkin kiittää", köyhäksi se kuitenkin jää rajan tällä puolen. Vasta turmeluksesta riisuttuna kirkkauden maassa toteutuu tämä laulurunoilijan ajatus: "Ei riitä iankaikkisuus mun laulaa kiitosvirsi uus: - Kiitos, kiitos Paimen, vertavuotavainen, kun mun ostit veres hinnalla, kannoit laumaas synnin korvesta" (SML 179:4).