Yksi on sovittanut kaiken - kaikkien puolesta
Lähetetty: 18.02.2025 09:55Ajat, kohtalot, tavat ja katsomukset vaihtelevat, eikä kukaan tiedä mitä huominen on tuova tullessaan. Kaiken tämän vaihtelevan taustalta meidän kristittyinä on syytä luoda katseemme Jumalan kertakaikkiseen pelastustekoon.
Kun Herramme ristillä huudahti "Se on täytetty", ei mikään mahti koko universumissa voi tätä täytettyä työtä millään tavalla turhentaa, ei peruuttaa, ei vähentää sen merkitystä, vaan se on mikä se on ja pysyy samana iankaikkisesti.
Kun Herramme herätettiin kuolleista, tämä on myöskin kertakaikkinen mahtiteko, joka ylittää kaikki ihmisten väheksymiset, estelyt ja myönteisenä se ennen kaikkea ylittää koko ihmisen kurjuuden. Kun Jumala Pyhässä Pojassaan kukisti kuoleman, kuolema on todella kukistettu. Tämän asian tulkitseminen pelkäksi vertauspuheeksi, aatteeksi tai opiksi on suurta harhaa ja koko evankeliumin väärinymmärtämistä.
Vain kristinusko julistaa että pelastus on lahja
Kaikki muut uskonnot sisältävät kehotuksia ihmisille: Tehkää sitä ja sitä, niin ehkä pääsette jonkinlaiseen lunastukseen ja vapauteen, rauhaan ja kuolemanjälkeiseen onneen. Kristinusko yksin julistaa jo tapahtunutta iankaikkisen elämän saamista.
Vaikka tämä onkin toteutunut vasta yhden ainoan kohdalla, tämä yksi ja ainoa on. Kuten Uusi testamentti asian ilmaisee, hän on esikoinen, edelläkävijä, pantti meille muille, tosi Jumala, mutta myöskin tosi ihminen ja jälkimmäisenä meidän veljemme, meidän osamme jakaja ja meille, juuri meille, saman ylösnousemuksen toivon tuoja.
Kaikkialla muualla katsotaan alati vain odottaen ja toivoen eteenpäin; tässä joudumme katsomaan taaksepäin, palaamaan perustalle joka on murtumaton ja joka tekee toivonkin toteutumisen varmaksi, siis sekä taaksepäin että eteenpäin.
Jeesus on ainutlaatuinen
Uskomme keskuskohde on siis Jeesus Kristus, Nasaretilaisena ihmiseksi tullut Jumalan ainosyntyinen Poika.
Häntä emme hänen olemukseltaan ja teoiltaan voi asettaa minkään muun rinnalle missään emmekä milloinkaan. Kosmisena Herrana hän on - ja näköalat on syytä pitää laajoina - koko universumin Herra. Jumalan ilmoitus ei sido häneen vain tällä meidän kiertotähdellämme tapahtuvaa ja tapahtunutta, vaan suunnattomasti enemmänkin: kaiken luomisen eli alun ja kaiken päättymisen eli lopun.
Kun Jumala lähetti Poikansa sovitukseksi, kun hän hyväksyi Poikansa teon ja kun hän nyt jatkuvasti julistuttaa syntien anteeksi saamista Kristuksen tähden, asiassa ei alkuunkaan kysytä meidän käsityksiämme. Jumala yksinkertaisesti "näki hyväksi tehdä näin" tai kuten Luther sanoi vanhalla saksankielellään: "Est hat so must sein" näin täytyi tapahtua. Yksi on sovittanut kaiken kaikkien puolesta.
Ristin merkitys meille
Mitä tämä siis merkitse meille? Kysykää niiltä jotka käytännössä ovat löytäneet sydämeensä rauhan kuten vanhat hyvin sanovat "Kristuksen verestä", "Kristuksen haavoista", "ristin evankeliumista", "Golgatan ristin juurelta" jne.
Varsin epämodernia puhetta, mutta tämä puhe pitää paikkansa. Kysykää niiltä, joita ennen painoi synnin taakka ja jotka syyllisyydentunnossaan vilkuilivat oikealle ja vasemmalle minne paeta, ja jotka epätoivoisesti etsivät itselleen puolustusta milloin muiden samanlaisista pahoista teoista, milloin ateistien väittämistä, milloin yleisestä välinpitämättömyydestä, mutta joiden sydän siitä huolimatta jäi levottomaksi kuin tuulessa värisevä ruohonkorsi. He löysivät ehkä jonkun lohduttajaksi joka sanoi: tuskasi on yleisinhimillistä, ota asiat rauhallisesti, hyvä on, että avaudut, aika on parantava haavasi, mutta piikki jäi tuntoon.
Näit ehkä Jumalan lapsia, ehkä jonkun tuoreeltaan parannuksen tehneen, uskoon tulleen. Jonka kasvoista loisti ilo ja joku huudahti välittömästi ja vilpittömästi: Vasta nyt, kun olen saanut syntini anteeksi Suuren Sovittajan tähden ja kun se on minulle julistettu hänen nimessään ja veressään, minulla on rauha. Nyt olen onnellinen, nyt olen vapaa.
Huomaat tällaista nähdessäsi ja kuullessasi, ettei kristinuskossa ole kyse opeista eikä aatteista eikä ideologioista, joista väitellään ja joita noin vain muutellaan vaan kyse on elämisestä Jumalan armahtamana Vapahtajan suuren sovitusteon varassa.
Tässä on ero uskon ja epäuskon, Jumalan lasten ja maailman lasten välillä, tässä sydämen rauha, joka koettuna ja jatkuvasti koettavana osoittaa kertakaikkisen, historiassa takanapäin olevan, perinteellisen, vanhan ja muuttamattoman Jumalan työn voiman.
Osmo Tiililä
kirjassa Miksi kristinuskoa ei voi ei tarvitse eikä saa uudistaa? 1969.
Kun Herramme ristillä huudahti "Se on täytetty", ei mikään mahti koko universumissa voi tätä täytettyä työtä millään tavalla turhentaa, ei peruuttaa, ei vähentää sen merkitystä, vaan se on mikä se on ja pysyy samana iankaikkisesti.
Kun Herramme herätettiin kuolleista, tämä on myöskin kertakaikkinen mahtiteko, joka ylittää kaikki ihmisten väheksymiset, estelyt ja myönteisenä se ennen kaikkea ylittää koko ihmisen kurjuuden. Kun Jumala Pyhässä Pojassaan kukisti kuoleman, kuolema on todella kukistettu. Tämän asian tulkitseminen pelkäksi vertauspuheeksi, aatteeksi tai opiksi on suurta harhaa ja koko evankeliumin väärinymmärtämistä.
Vain kristinusko julistaa että pelastus on lahja
Kaikki muut uskonnot sisältävät kehotuksia ihmisille: Tehkää sitä ja sitä, niin ehkä pääsette jonkinlaiseen lunastukseen ja vapauteen, rauhaan ja kuolemanjälkeiseen onneen. Kristinusko yksin julistaa jo tapahtunutta iankaikkisen elämän saamista.
Vaikka tämä onkin toteutunut vasta yhden ainoan kohdalla, tämä yksi ja ainoa on. Kuten Uusi testamentti asian ilmaisee, hän on esikoinen, edelläkävijä, pantti meille muille, tosi Jumala, mutta myöskin tosi ihminen ja jälkimmäisenä meidän veljemme, meidän osamme jakaja ja meille, juuri meille, saman ylösnousemuksen toivon tuoja.
Kaikkialla muualla katsotaan alati vain odottaen ja toivoen eteenpäin; tässä joudumme katsomaan taaksepäin, palaamaan perustalle joka on murtumaton ja joka tekee toivonkin toteutumisen varmaksi, siis sekä taaksepäin että eteenpäin.
Jeesus on ainutlaatuinen
Uskomme keskuskohde on siis Jeesus Kristus, Nasaretilaisena ihmiseksi tullut Jumalan ainosyntyinen Poika.
Häntä emme hänen olemukseltaan ja teoiltaan voi asettaa minkään muun rinnalle missään emmekä milloinkaan. Kosmisena Herrana hän on - ja näköalat on syytä pitää laajoina - koko universumin Herra. Jumalan ilmoitus ei sido häneen vain tällä meidän kiertotähdellämme tapahtuvaa ja tapahtunutta, vaan suunnattomasti enemmänkin: kaiken luomisen eli alun ja kaiken päättymisen eli lopun.
Kun Jumala lähetti Poikansa sovitukseksi, kun hän hyväksyi Poikansa teon ja kun hän nyt jatkuvasti julistuttaa syntien anteeksi saamista Kristuksen tähden, asiassa ei alkuunkaan kysytä meidän käsityksiämme. Jumala yksinkertaisesti "näki hyväksi tehdä näin" tai kuten Luther sanoi vanhalla saksankielellään: "Est hat so must sein" näin täytyi tapahtua. Yksi on sovittanut kaiken kaikkien puolesta.
Ristin merkitys meille
Mitä tämä siis merkitse meille? Kysykää niiltä jotka käytännössä ovat löytäneet sydämeensä rauhan kuten vanhat hyvin sanovat "Kristuksen verestä", "Kristuksen haavoista", "ristin evankeliumista", "Golgatan ristin juurelta" jne.
Varsin epämodernia puhetta, mutta tämä puhe pitää paikkansa. Kysykää niiltä, joita ennen painoi synnin taakka ja jotka syyllisyydentunnossaan vilkuilivat oikealle ja vasemmalle minne paeta, ja jotka epätoivoisesti etsivät itselleen puolustusta milloin muiden samanlaisista pahoista teoista, milloin ateistien väittämistä, milloin yleisestä välinpitämättömyydestä, mutta joiden sydän siitä huolimatta jäi levottomaksi kuin tuulessa värisevä ruohonkorsi. He löysivät ehkä jonkun lohduttajaksi joka sanoi: tuskasi on yleisinhimillistä, ota asiat rauhallisesti, hyvä on, että avaudut, aika on parantava haavasi, mutta piikki jäi tuntoon.
Näit ehkä Jumalan lapsia, ehkä jonkun tuoreeltaan parannuksen tehneen, uskoon tulleen. Jonka kasvoista loisti ilo ja joku huudahti välittömästi ja vilpittömästi: Vasta nyt, kun olen saanut syntini anteeksi Suuren Sovittajan tähden ja kun se on minulle julistettu hänen nimessään ja veressään, minulla on rauha. Nyt olen onnellinen, nyt olen vapaa.
Huomaat tällaista nähdessäsi ja kuullessasi, ettei kristinuskossa ole kyse opeista eikä aatteista eikä ideologioista, joista väitellään ja joita noin vain muutellaan vaan kyse on elämisestä Jumalan armahtamana Vapahtajan suuren sovitusteon varassa.
Tässä on ero uskon ja epäuskon, Jumalan lasten ja maailman lasten välillä, tässä sydämen rauha, joka koettuna ja jatkuvasti koettavana osoittaa kertakaikkisen, historiassa takanapäin olevan, perinteellisen, vanhan ja muuttamattoman Jumalan työn voiman.
Osmo Tiililä
kirjassa Miksi kristinuskoa ei voi ei tarvitse eikä saa uudistaa? 1969.