Voimattomalle voimaa
Lähetetty: 19.02.2016 13:14Olavi Peltola
Jouduin yllättäen muutamaksi päiväksi sairasvuoteelle ja tunsin syvää voimattomuutta. Jälleen huomasin, ettei ole helppoa olla heikko. Se on tuskastuttavaa, vastenmielistä ja vaikeaa. Ehkä lapsen on helppo olla heikko, mutta aikuisena haluaa olla vapaa, toimia tahtonsa mukaan. Heikko on avuton.
Sitä ihmeellisempää on huomata, kuinka Paavali toteaa: ”Me iloitsemme, kun olemme heikot.” 2. Kor. 13:9. Tämä on sitä merkillisempää, kun tiedämme kirjeen vastaanottajien purevasti arvostelleen Paavalia hänen heikkoutensa tähden: ”Ruumiillisesti läsnä ollessaan hän on heikko.”
Ja mikä on kaikkein pahinta lähetyssaarnaajan elämässä: ”Eikä hänen puheensa ole minkään arvoista.” 10: 10.
Paavalin heikkous lähetystyössä oli sairaudes-ta johtuvaa ja niin näkyvää, että kuulijoilla oli kiusaus halveksia ja vieroa häntä hänen ruumiillisen tilansa tähden, Gal 4:14. Pakanallisen ajattelun mukaan Jumalan valitsema ihminen ei voi olla heikko eikä sairas.
Paavali ei hävennyt paljastaa kuulijoilleen, kuinka hänen rasituksensa olivat olleet yli voimien käyvät ja kuinka epätoivoinen hän oli ollut, l:8. Hän ei pelännyt tunnustaa olevansa kaikin tavoin ahdistettu ihminen, joka koki pelkoa, 7:5, aina masennukseen asti. Hän ei häpeä tunnustaa kirjoittavansa suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä monin kyynelin, 2:4. Hän myöntää avoimesti, että hänen ulkonainen ihmisensä menehtyy ja maallinen maja hajotetaan maahan. Siksi hän huokaa raskautettuna eikä tahtoisi riisuutua, 5:1- 4. Lähetys-työssään hän oli kaikin tavoin ahdingossa, neuvoton, maahan kukistettu.
Kuitenkin Paavali kesti. Hänen suuri heikkoutensa ei johtanut häntä lamaantumiseen. ”Kuolemaisillamme, ja katso me elämme”, 6:9. ”Murheellisina, mutta aina iloisina - mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.” Hän oli oppinut Jumalan valtakunnan salaisuuden, jossa Jumala joka hetki luo tyhjästä kaiken ja ”kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat”, Room 4:17. Jumalan voima tulee näin täydellisesti ilmi ihmisen heikkoudessa.
Paavali oli ennen kääntymistään ollut vahva ihminen, joka oli pystynyt suurenmoisiin saavutuksiin. Kristuksen edessä hänestä oli tullut syntisistä suurin, joka tarvitsi vain armoa. Ennen hänet omat tekonsa nostivat hänet korkeuksiin, nyt hän oli kokonaan Kristuksen sovittavan teon varassa. Hän tarvitsi aina enenevää armoa. Tällaisen rakastavan ja anteeksiantavan Kristuksen tähden ei tarvitse enää pelätä heikkoutta, vaan voi jopa olla mielistynyt heikkouteen, 12:10.
Luther kirjoittaa samasta asiasta: ”Sitten hän (Jumala) antaa hurskaiden menettää voimansa ja joutua ahdinkoon niin, että kaikki luulevat heidän loppunsa ja viimeisen hetkensä tulleen, mutta juuri silloin hänen voimansa on heitä lähinnä, niin kätkettynä ja salaisena, etteivät edes ahdingossa olevat itse sitä tunne, vaan ovat kokonaan uskon varassa.
Siinä on Jumalan koko voima ja käsivarsi, jos vain on uskoa, joka sitä odottaa. Ahdingon mentyä ohi käy ilmi, mikä voima heikkouteen on kätkettynä. Katso, siten Kristus menetti voimansa ristillä ja juuri siellä hän osoitti suurinta voimaa: hän voitti synnin, kuoleman, maailman, helvetin, perkeleen ja kaiken pahan. Sillä tavoin kaikki marttyyrit olivat voimakkaita ja voittivat ja sillä tavoin voittavat vielä nytkin kaikki kärsivät ja sorretut. Sentähden Joel sanoo: ’Voimaton sanokoon: minulla on runsaasti voimaa’, mutta uskossa, ei ulkonaisesti.”
Jouduin yllättäen muutamaksi päiväksi sairasvuoteelle ja tunsin syvää voimattomuutta. Jälleen huomasin, ettei ole helppoa olla heikko. Se on tuskastuttavaa, vastenmielistä ja vaikeaa. Ehkä lapsen on helppo olla heikko, mutta aikuisena haluaa olla vapaa, toimia tahtonsa mukaan. Heikko on avuton.
Sitä ihmeellisempää on huomata, kuinka Paavali toteaa: ”Me iloitsemme, kun olemme heikot.” 2. Kor. 13:9. Tämä on sitä merkillisempää, kun tiedämme kirjeen vastaanottajien purevasti arvostelleen Paavalia hänen heikkoutensa tähden: ”Ruumiillisesti läsnä ollessaan hän on heikko.”
Ja mikä on kaikkein pahinta lähetyssaarnaajan elämässä: ”Eikä hänen puheensa ole minkään arvoista.” 10: 10.
Paavalin heikkous lähetystyössä oli sairaudes-ta johtuvaa ja niin näkyvää, että kuulijoilla oli kiusaus halveksia ja vieroa häntä hänen ruumiillisen tilansa tähden, Gal 4:14. Pakanallisen ajattelun mukaan Jumalan valitsema ihminen ei voi olla heikko eikä sairas.
Paavali ei hävennyt paljastaa kuulijoilleen, kuinka hänen rasituksensa olivat olleet yli voimien käyvät ja kuinka epätoivoinen hän oli ollut, l:8. Hän ei pelännyt tunnustaa olevansa kaikin tavoin ahdistettu ihminen, joka koki pelkoa, 7:5, aina masennukseen asti. Hän ei häpeä tunnustaa kirjoittavansa suuressa sydämen ahdistuksessa ja hädässä monin kyynelin, 2:4. Hän myöntää avoimesti, että hänen ulkonainen ihmisensä menehtyy ja maallinen maja hajotetaan maahan. Siksi hän huokaa raskautettuna eikä tahtoisi riisuutua, 5:1- 4. Lähetys-työssään hän oli kaikin tavoin ahdingossa, neuvoton, maahan kukistettu.
Kuitenkin Paavali kesti. Hänen suuri heikkoutensa ei johtanut häntä lamaantumiseen. ”Kuolemaisillamme, ja katso me elämme”, 6:9. ”Murheellisina, mutta aina iloisina - mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken.” Hän oli oppinut Jumalan valtakunnan salaisuuden, jossa Jumala joka hetki luo tyhjästä kaiken ja ”kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat”, Room 4:17. Jumalan voima tulee näin täydellisesti ilmi ihmisen heikkoudessa.
Paavali oli ennen kääntymistään ollut vahva ihminen, joka oli pystynyt suurenmoisiin saavutuksiin. Kristuksen edessä hänestä oli tullut syntisistä suurin, joka tarvitsi vain armoa. Ennen hänet omat tekonsa nostivat hänet korkeuksiin, nyt hän oli kokonaan Kristuksen sovittavan teon varassa. Hän tarvitsi aina enenevää armoa. Tällaisen rakastavan ja anteeksiantavan Kristuksen tähden ei tarvitse enää pelätä heikkoutta, vaan voi jopa olla mielistynyt heikkouteen, 12:10.
Luther kirjoittaa samasta asiasta: ”Sitten hän (Jumala) antaa hurskaiden menettää voimansa ja joutua ahdinkoon niin, että kaikki luulevat heidän loppunsa ja viimeisen hetkensä tulleen, mutta juuri silloin hänen voimansa on heitä lähinnä, niin kätkettynä ja salaisena, etteivät edes ahdingossa olevat itse sitä tunne, vaan ovat kokonaan uskon varassa.
Siinä on Jumalan koko voima ja käsivarsi, jos vain on uskoa, joka sitä odottaa. Ahdingon mentyä ohi käy ilmi, mikä voima heikkouteen on kätkettynä. Katso, siten Kristus menetti voimansa ristillä ja juuri siellä hän osoitti suurinta voimaa: hän voitti synnin, kuoleman, maailman, helvetin, perkeleen ja kaiken pahan. Sillä tavoin kaikki marttyyrit olivat voimakkaita ja voittivat ja sillä tavoin voittavat vielä nytkin kaikki kärsivät ja sorretut. Sentähden Joel sanoo: ’Voimaton sanokoon: minulla on runsaasti voimaa’, mutta uskossa, ei ulkonaisesti.”