"Armoani minä en ota pois!"
Lähetetty: 25.06.2025 09:40Olavi Peltola
Eräs ihmeellisimmistä Jumalan lupauksista löytyy psalmista 89: " armoani en minä ota häneltä pois enkä vilpistele uskollisuudestani. En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt." (Ps. 89:34-35.)
Onko todella niin, ettei Herra ota minulta pois armoaan, vaikka olenkin vuosikymmenien kuluessa osoittautunut monella tavoin kelvottomaksi Jumalan lapseksi?
En ole vaeltanut niin kuin Herran oikeus vaatii (Ps. 89:31). Voinko silti tänäänkin tarttua Herran sanaan: "Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." (Jes. 54:10)
Onko Jumala silloinkin uskollinen minua kohtaan, kun en ole ollut uskollinen häntä kohtaan? UT vakuuttaa: "jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata. "(2. Tim. 2:13).
Eikö hän todellakaan riko sitä armoliittoa, jonka hän solmi kanssani Golgatalla, kun hänen Poikansa sanoi: "Se on täytetty"?
Kestävätkö Jumalan lupaukset silloinkin kun taivas ja maa katoavat? Sana vakuuttaa:" Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi? " (4. Moos. 23:19.)
Kuitenkin sisimpääni hiipii epäilys? Psalmihan puhuu aivan määrätyistä ihmisistä. Se sanoo, että "armoani minä en ota heiltä pois. Kuulunko minä näihin "he"-ihmisiin? Millä oikeudella luen itseni niiden joukkoon, joilta Jumala ei ota pois armoaan?
UT vakuuttaa, että Jumalan armo on tullut yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi (Room. 5:15). Kaipa minäkin kuulun näiden kaikkien joukkoon?
UT vielä täsmentää ja sanoo:"jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon,"(Room. 5:2).
Armo on tarkoitettu kaikille ja se on avoin kaikille. Mutta on mahdollista, että kaikki eivät ota sitä vastaan eivätkä pysy Jumalan armossa. Silloin armo jää heidän kohdallaan turhaksi (2. Kor. 6:1).
Kristuksen tähden Jumala ei ota armoaan pois syvästikään langenneelta, jos tämä vain tarttuu armoon. Syntinen voi kuitenkin vihassaan ja epäuskossaan olla ottamatta vastaan armoa. Hän voi myös tietoisesti hylätä Jumalan Kristuksessa tarjoaman armon. Jumalan armo kyllä riittää, mutta Jumala rankaisee ja kurittaa syntiin langennutta armon vastaanottanutta ihmistä (Ps. 89:33).
Psalmin loppuosa on tuskallista Jumalan kurittavan armon alla vaikertamista. Uskova paiskataan maahan (89:40) ja hän joutuu usein kysymään:" Kuinka kauan sinä, Herra, itsesi yhäti kätket? Kuinka kauan sinun vihasi tulena palaa?"(89:46-[47]).Vaikka näin usein koenkin elämäni aikana, saan olla täysin varma siitä, että lopulta "meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo" (Apt. 15:11).
Eräs ihmeellisimmistä Jumalan lupauksista löytyy psalmista 89: " armoani en minä ota häneltä pois enkä vilpistele uskollisuudestani. En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt." (Ps. 89:34-35.)
Onko todella niin, ettei Herra ota minulta pois armoaan, vaikka olenkin vuosikymmenien kuluessa osoittautunut monella tavoin kelvottomaksi Jumalan lapseksi?
En ole vaeltanut niin kuin Herran oikeus vaatii (Ps. 89:31). Voinko silti tänäänkin tarttua Herran sanaan: "Vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi." (Jes. 54:10)
Onko Jumala silloinkin uskollinen minua kohtaan, kun en ole ollut uskollinen häntä kohtaan? UT vakuuttaa: "jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata. "(2. Tim. 2:13).
Eikö hän todellakaan riko sitä armoliittoa, jonka hän solmi kanssani Golgatalla, kun hänen Poikansa sanoi: "Se on täytetty"?
Kestävätkö Jumalan lupaukset silloinkin kun taivas ja maa katoavat? Sana vakuuttaa:" Ei Jumala ole ihminen, niin että hän valhettelisi, eikä ihmislapsi, että hän katuisi. Sanoisiko hän jotakin eikä sitä tekisi, puhuisiko jotakin eikä sitä täyttäisi? " (4. Moos. 23:19.)
Kuitenkin sisimpääni hiipii epäilys? Psalmihan puhuu aivan määrätyistä ihmisistä. Se sanoo, että "armoani minä en ota heiltä pois. Kuulunko minä näihin "he"-ihmisiin? Millä oikeudella luen itseni niiden joukkoon, joilta Jumala ei ota pois armoaan?
UT vakuuttaa, että Jumalan armo on tullut yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi (Room. 5:15). Kaipa minäkin kuulun näiden kaikkien joukkoon?
UT vielä täsmentää ja sanoo:"jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon,"(Room. 5:2).
Armo on tarkoitettu kaikille ja se on avoin kaikille. Mutta on mahdollista, että kaikki eivät ota sitä vastaan eivätkä pysy Jumalan armossa. Silloin armo jää heidän kohdallaan turhaksi (2. Kor. 6:1).
Kristuksen tähden Jumala ei ota armoaan pois syvästikään langenneelta, jos tämä vain tarttuu armoon. Syntinen voi kuitenkin vihassaan ja epäuskossaan olla ottamatta vastaan armoa. Hän voi myös tietoisesti hylätä Jumalan Kristuksessa tarjoaman armon. Jumalan armo kyllä riittää, mutta Jumala rankaisee ja kurittaa syntiin langennutta armon vastaanottanutta ihmistä (Ps. 89:33).
Psalmin loppuosa on tuskallista Jumalan kurittavan armon alla vaikertamista. Uskova paiskataan maahan (89:40) ja hän joutuu usein kysymään:" Kuinka kauan sinä, Herra, itsesi yhäti kätket? Kuinka kauan sinun vihasi tulena palaa?"(89:46-[47]).Vaikka näin usein koenkin elämäni aikana, saan olla täysin varma siitä, että lopulta "meidät pelastaa yksin Herran Jeesuksen armo" (Apt. 15:11).