Jeesuksen valta on toisenlaista
Petri Malk
”Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Astukoon hän, Kristus, Israelin kuningas, nyt alas ristiltä, että me näkisimme ja uskoisimme.” (Mark. 15: 30, 31)
Olivatko ylipapit ja kirjanoppineet oikeassa näin sanoessaan?
Ajallisen elämänsä aikana Jeesus paransi sairaita ja herätti kuolleita. Näistä löytyy monia kertomuksia evankeliumeista. Usein tällaista toimintaa pidetään osoituksena tekijän jumalallisesta voimasta. Ajatellaan, että tällaisia tekoja voi tehdä vain sellainen henkilö, joka on oikeassa suhteessa Jumalaan. Hänen tekonsa kertovat hänen Jumala-suhteestaan. Hänellä on jumalallinen tai hengellinen auktoriteetti.
Joskus ihmisiä kehotetaan uskonnollisissa kokouksissa ja kirjoissa käyttämään hengellistä auktoriteettia heitä vaivaavien sairauksien ja henkivaltojen ylitse. Pidetäänpä kristityille jopa hengellistä auktoriteettia käsitteleviä kurssejakin.
Uusi testamentti puhuu usein Kristuksen kaltaisuudesta ja siihen pyrkimisestä. Jos ajattelemme Kristuksen kaltaisuuden olevan voimatekojen tekemistä ja jumalallisen voiman osoittamista, emme kuitenkaan tee oikeutta Raamatulle emmekä Jeesukselle, vaan käännämme kaiken päälaelleen.
Jeesuksen luonteessa on eräs piirre, josta harvoin kuulee puhuttavan. Jeesus ei koskaan käyttänyt jumalallista valtaa omaksi hyväkseen. Esimerkiksi Getsemanessa Jeesus sanoi, että voisi rukoilla Isältä enemmän kuin 12 legioonaa enkeleitä – mutta hän ei tehnyt niin.
Erämaassa – jonne Henki vei Jeesuksen – perkele kiusasi Jeesusta. Perkeleen jokainen kiusaus liittyi jumalallisen vallan käyttämiseen omaksi hyödyksi. Kiusauksethan alkoivat sanoilla: ”Jos sinä olet Jumalan Poika...”.
Ensin perkele käski – aivan niin, käski – neljäkymmentä päivää paastonneen ja nälkäisen Jeesuksen muuttaa kivet leiviksi – omaksi ravinnokseen. Jeesus kieltäytyi ja vetosi Jumalan sanaan.
Seuraavaksi perkele kiusasi Jeesusta Jumalan sanalla mainetekoon ja oman kunnian saamiseen. Olisihan ollut tavatonta, jos joku olisi heittäytynyt alas temppelin harjalta loukkaantumatta. Jeesus kieltäytyi ja vetosi Jumalan sanaan.
Viimeinen kiusaus liittyi valtaan. Perkele tarjosi Jeesukselle kaikkia maailman valtakuntia, jos tämä kumartaisi häntä. Jeesuksen valta oli ja on kuitenkin toisenlaista eikä hän halunnut sellaista valtaa, jota perkele tarjosi. Jeesus kieltäytyi ja vetosi taas Jumalan sanaan.
Auktoriteettiopetus on jumalanpilkkaa
Eräiden kristinuskon liepeillä liikkuvien ihmisten mukaan uudestisyntyneellä ihmisellä on hengellinen auktoriteetti ja hän ei ainoastaan saa, vaan hänen täytyy osoittaa uskoaan käyttämällä valtaansa. Uskovan tulee komentaa sairauksia ja herjata henkivaltoja, jopa puhua olosuhteille! Ei tule mieleen, että enkeleilläkin on tuhansia kertoja enemmän auktoriteettia kuin ihmisillä tai henkivalloilla. Enkelit eivät kuitenkaan puhu olosuhteille, sairauksille, eivätkä henkivalloille. (”Nuo uhkarohkeat, itserakkaat eivät kammo herjata henkivaltoja, vaikka enkelitkään, jotka väkevyydeltään ja voimaltaan ovat suuremmat, eivät lausu heitä vastaan herjaavaa tuomiota Herran edessä” (2. Piet.2:10-11).
Monet ovat sortuneet näihin kiusauksiin, jotka näyttävät osoittavan mitä suurinta hengellisyyttä.
Tällaiseen hengellisyyteen ei Raamatussa kehota kuitenkaan kukaan muu kuin perkele. Jumalallisen vallan käyttö omaksi hyväkseen on magiaa.
Jumala tekee onnen ja onnettomuuden
”’Otammehan vastaan Jumalalta hyvää, emmekö ottaisi vastaan pahaakin?’ Kaikessa tässä Job ei tehnyt syntiä huulillansa.” (Job. 2:10.)
Job ei tehnyt huulillaan syntiä lausuessaan, että ihminen ottaa Jumalalta sekä hyvän että pahan. Raamattu siis alleviivaa, että Job lausui Jumalasta oikean todistuksen.
Tiedämme, että kaikki hyvä ja paha tulee kristitynkin elämään Jumalalta. Meidän ei silti tarvitse pitää siitä pahasta, jonka kohtaamme – ei Jobkaan pitänyt. Otamme pahankin Jumalan kädestä, mutta meidän ei tarvitse teeskennellä onnellista kohdatessamme pahaa. Saamme ja meidän tulee pyrkiä onnettomuuksista eroon.
Jeesus on äärimmäinen esimerkki ihmisestä, Jumalasta, jota kohtasi ääretön pahuus – Jumalan tahdosta. Emme kuitenkaan voi sanoa Jeesuksen rakastaneen tehtäväänsä. Getsemanessa hän rukoili, että se ”malja”, kärsimyksen ja kuoleman malja, menisi pois – ei kuitenkaan niin kuin Jeesus tahtoi vaan niin kuin Isä.
Tämä on rukous, jota harvoin kuulee nykyisin. Olemme niin tietävinämme mitä Jumala tahtoo elämäämme, ja kunnon kristittyinä arvelemme sen olevan yksinomaan hyvää – tai mikä vielä pahempaa, sitä, minkä me itse ajattelemme olevan meille hyvää.
Jeesuksen elämässä sielunvihollinen tarjosi hänelle hyvää, mutta Jumalan tahto vei hänet ristille – ja lopulta Jumalan hylkäämäksi, äärimmäiseen pimeyteen ja pahaan.
Lopuksi
Kun kuulee uskovien komentavan sairauksia ja herjaavan henkivaltoja (2.Piet. 2:11), voi olla vaikeaa ottaa omaan elämään tulleet vaikeudet, menetykset ja sairaudet Jumalan kädestä. Saamme kuitenkin olla turvallisella mielellä. Jumala tuottaa sekä onnen että onnettomuuden.
Jeesuksen ajallinen elämä päättyi inhimillisesti katsoen katastrofiin ja niin voi käydä meillekin, jos pysymme uskollisina Jumalalle. Jeesus kuoli Jumalan hylkäämänä – kohtalo, jota yksikään Jeesukseen uskova ei joudu kokemaan siksi, että Jeesus on kokenut sen meidän puolestamme.
***
Kirjanoppineet ilkkuivat ristin juurella: Muita hän on auttanut, itseään ei voi auttaa. Jeesus olisi voinut auttaa itseään ristillä, mutta juuri se, että hän ei tehnyt niin, on mitä suurin todistus hänen jumalallisesta alkuperästään ja loppuun saakka kiinni pitämästään vakaumuksesta, että hän ei elänyt eikä kuollut itsellensä vaan Jumalalle: hylättynäkin hän uskoi henkensä Isän haltuun.
Kuinka moni meistä uskaltaa hylättynäkin uskoa itsensä Jumalalle, ilman yhtään voimatekoa, yhtäkään osoitusta Pyhän Hengen voimasta, ilman mitään auktoriteettia?
Jeesus teki niin. Siksi sinäkin saat tehdä niin. Väsyneen ja murretun ei tarvitse jaksaa. Jeesus kantaa armossa kotiin ne, joilla ei ole mitään.
