Hapuilen pimeässä

[rita4]

12.01.2024 18:32
JAAKKO PIRTTIAHO
JAAKKO PIRTTIAHO ON YKSIN ARMOSTA RY:N TOIMINNANJOHTAJA, RAAMATTUNOPETTAJA, KIRJAILIJA JA BLOGISTI - http://WWW.YKSINARMOSTA.FI
----------------------------------------------
Käännä silmäni pois turhuutta katselemasta, anna minun saada virvoitus Sinun teilläsi”
Ps. 119:37

Isä, en minä osaa kävellä luoksesi. Olen kaikkien näiden vuosien jälkeen alkanut uskoa, että sinun luonasi on rakkautta ja uudeksi luomista – minuakin varten.

Mutta kävelen pilkkopimeässä. Olen joutunut kuin taikametsään, jossa puut sitovat latvansa yhteen peittääkseen pilvistä vapaan kirkkautesi.

En näe enää tähteä, joka johtaisi minut luoksesi. Katsoin hetken ajan muualle, etsin olisiko taivaalla muitakin tähtiä. Hukkasin Sinut. Kadotin sen, mikä piti kaikkea muutakin koossa.

Isi, miten löytäisin täältä pois? Miten osaisin valita oikean suunnan, miten tietäisin minne askeleeni suuntaan, kun olen riipaisevan hämärän peittämä?

Olen uupunut. Olen Isä yrittänyt juosta kiivaasti takaisin luoksesi mutta jokainen liike on saanut minut syvemmälle Sinun poissaolostasi vääristyneeseen maailmaan.

Isä, minä en osaa tänään muuta kuin pysähtyä. Vedän viimeisillä voimilla jarrua ja jään sielua viiltävään pysähtymiseen. Vain tässä huomaan juoksuni turhuuden, kaikki elämäni päämäärät, jotka johtivat aina sivuun Sinusta.

Vain tänään huomaan, että minä olen kuin Sinua hylkivä vastamagneetti.

Isä, on kipeää sanoa se Sinulle ääneen: minä en osaa, en tahdo, en jaksa, en löydä. En enää edes etsi kuin tämän huokauksen verran.

Arvottomuus ja häpeä rusentaa minua paksujen juurien sekaan. Onko nyt se hetki, jolloin olen muuttuva jälleen maaksi? Taistelisin vastaan, hakkaisin itsekkyyden ja synnin juuret poikki, polttaisin turhuuden puut elämäni uhrin alla, jos vielä jaksaisin.

Ei minusta ole itseni pelastajaksi. En osaa suunnistaa edes antamasi kartan ja kompassin avulla.

Jos Sinä et Isä halua etsiä minua, jään omaan pimeyteeni. Jos et ole minun suuntavaistoani vahvempi, en pääse syliisi. Jos Sinä et rakasta minua tavalla, joka tuo kodin joka päivä luokseni, jopa pimeimpään pimeyteen, olen orpo ja koditon.

Hapuilen pimeässä. Hapuilen viimeiseen henkäykseen saakka, jos annat minulle rakkauttasi ansion mukaan.

Polveni notkahtavat, reppuni on liian raskas. Putoan pitkään, päästän irti, jätän kohtaloni Sinun armosi varaan.

En putoa maaksi, en julmien oksien sitomaksi, vaan Sinun Syliisi. Putoan sinne, minne en osannut itse juosta: Kotiin.

Kotiin päästään putoamalla.

Julkaistu myös Yksin armosta-sivustolla.