AUTUAS SE, JOKA USKOO NÄKEMÄTTÄ

[rita4]

Sari Ketola

Epäilevä Tuomas

Joh.20:24-25. Mutta Tuomas, jota sanottiin Didymukseksi, yksi niistä kahdestatoista, ei ollut heidän kanssansa, kun Jeesus tuli. Niin muut opetuslapset sanoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta hän sanoi heille: "Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko."

Tuomas muistetaan tästä tapahtumasta, jossa Jeesus kuolemansa ja ylösnousemuksensa jälkeen ilmestyi opetuslapsille. Tuomas ei ollut heidän kanssaan eikä siten nähnyt Jeesusta. Koska hän ei itse ollut paikalla, ei hän voinut uskoa näin ihmeellistä ilmestymistä tapahtuneenkaan. Se ylitti Tuomaksen ymmärryskyvyn.

Joskus joku ihminen kertoo innoissaan kokeneensa uskossaan jotain erikoista ja ihmeellistä. Hän on saanut kohdata Herran henkilökohtaisesti tavalla tai toisella. Ensimmäiseksi me saatamme epäillä kuulemaamme ja asettaa se kyseenalaiseksi. Näin etenin, jos meillä itsellämme ei ole vastaavaa kokemusta asioista. Me asetamme kertomuksen omien kokemustemme rajoihin ja niiden rajojen ylittäminen aiheuttaa epävarmuutta ja epäilystä. Me olemme uskomustemme vankeja ja kaikki yliluonnollinen saattaa jopa pelottaa. Toisaalta se voi myös saada järki-ihmisen ajattelemaan, että toinen on "seonnut" tuon kummallisen uskonsa kanssa. Kiihkomielisyys tuomitaan helposti ihmisen tunnereaktioiksi ja jopa typeryydeksi.

Yliluonnollisen odotus ja kosketus jakaa ihmisiä. Se on uskovien keskelläkin näkyvä ilmiö. Seurakunnan keskellä odotetaan Herran kosketusta ja ihmeellisiä tekoja. Kun on saanut kokea Jeesuksen ilmestymisen, ei sitä voi unohtaa eikä siitä voi olla kertomatta. Uskonkin, että sellainen kokemus, jonka kautta ihminen saa yhä lisääntyvää rakkautta Herraansa kohtaan tai kokee lohdutusta ja parantumista, on Herran vaikutusta.

Herran teot eivät jätä ketään kylmäksi eikä niiden henkilökohtainen kokemusmaailma ehkä aukea toiselle ihmiselle koskaan. Jumala kohtaa meidät meidän oman tarpeemme ja tehtävämme mukaan ja johdattaa meidät niihin tilanteisiin, joissa hänen kirkkautensa tulee meille selväksi ja todelliseksi.

Konkreettinen kosketus

Tuomas halusi kokea konkreettisesti Herran todellisuuden. Hän halusi koskettaa Herraa ja tuntea hänet niin kuin toisetkin olivat saaneet kokea. Tuomakseen iski utelias kiinnostus ja halu samanlaiseen ihmeelliseen kohtaamiseen. On oikein hyvä etsiä Herraa ja haluta hänen kohtaamistaan. "Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan". Etsiessämme sydämestämme Herraa, meille on luvattu löytämisen ilo. Saamme kokea, että hän on kaikkien muiden kertomuksia ihmeellisempi.

Tuomas oli melko rohkea ja uhmakas epäuskossaan.
"Ellen näe hänen käsissään naulojen jälkiä ja pistä sormeani naulojen sijoihin ja pistä kättäni hänen kylkeensä, en minä usko." Rohkea ja kohtikäyvä vaatimus tuotti hedelmää ja Herra ilmestyi myös hänelle. Herra vastasi suoraan Tuomaksen suoraan pyyntöön. Aivan konkreettisesti sai Tuomas purkaa mielestänsä pois epäilyt ja tunnustaa Jeesuksen Jumaluuden ja oman tietämättömyytensä ja epäuskonsa suuruuden.

Joh.20:26-27. Ja kahdeksan päivän perästä hänen opetuslapsensa taas olivat huoneessa, ja Tuomas oli heidän kanssansa. Niin Jeesus tuli, ovien ollessa lukittuina, ja seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!" Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."

Jeesus ilmestyy Tuomaalle ja nuhtelee häntä epäuskosta. Jeesuksen ilmestyminen osoitti suurta rakkautta epäilyjen kanssa kamppailevaa opetuslasta kohtaan. Jeesus osoitti huomiota juuri niihin asioihin, joita Tuomas oli maininnut kehoittamalla häntä pistämään kätensä kylkeen ja tuntemaan, että tämä on juuri se Jeesus, joka ristille naulittiin. Tämä oli todella yksityiskohtaista ja henkilökohtaista kohtaamista ja rukouksiin vastaamista. Siihen kuitenkin sisältyy samalla pieni miekan pisto, kun Jeesus nuhtelee Tuomasta epäuskosta.

Minun Herrani ja minun Jumalani

Joh.20:28-29. Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!" Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"

Kun Jeesus ilmestyy Tuomaalle tämä avoimesti tunnustaa Jeesuksen olevan hänen Herransa ja Jumalansa. Vasta, kun saamme kokea ihmeellistä Herran läsnäoloa konkreettisesti uskomme Herran rakastavan juuri MINUA. Herran teko ja ilmestyminen saavat sen aikaan. Ihmisenäkin koemme olevamme arvokkaita ja erityisiä, jos joku erityisesti huomioi meitä. Jeesuksen erityishuomio saa meidän rakkautemme häntä kohtaan kukoistamaan.

1Joh.4:19. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä.

Kun etsimme Herraa hän ilmestyy meille tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Kun kaipaamme ja odotamme Herraa, ei hän voi olla vastaamatta. Kokemus on jokaiselle aivan erityinen ja aivan erilainen, eikä sitä voi verrata toisen kokemukseen. Se on salaisuus sinun ja Herran kanssa. Se on kokemus, josta voit sanoa: "minun Herrani ja minun Jumalani ilmestyi minulle tämän ja tämän asian kautta". Tätä voimme kertoa toisille ja saada heidät epäilemään".. tai saada heidät kaipaamaan syvempää Herran kosketusta elämäänsä.

Uskominen näkemättä

Jeesus mainitsee autuaaksi ne, jotka uskovat näkemättä. Tämä vaatii sanan mukaan enemmän uskoa, kun näkeminen tai kokeminen. Tämän joutuu jokainen uskon vaeltaja huomaamaan ainakin niinä aikoina, jolloin Herra tuntuu piilottelevan elämässämme. Uskommeko silloinkin, kun ei tunnu miltään, kun elämä tuntuu kohtelevan meitä huonosti tai kun koemme valtavia vastoinkäymisiä toinen toisensa perään? Silloin epäilymme Jeesuksen rakkauteen herää viimeistään henkiin. Kun usko säilyy taisteluista huolimatta ja kun usko Jeesuksen ristin sovitukseen riittää meille, me saamme kokea uskomme kasvamista ja uskon voittoa epäuskosta.

Hepr.11:1. Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy.

Meidän uskomme ei perustu tähän näkyväiseen aikaan tai näkyväisiin tilanteisiin, vaikka niiden kautta Herra juuri meille todistaakin monesti olemustaan ja tahtoaan. Meidän uskomme perustuu Jeesuksen sovitustyöhön ristillä. Me olemme saaneet syntimme anteeksi, ottaneet Jeesuksen vastaan sydämeemme ja saaneet Pyhän Hengen todistuksen siitä, että meidät on uudestisynnytetty elämään. Sen mukaan me ojentaudumme ja luotamme siihen, että kerran me näemme selvästi sen, mikä nyt on epäselvää. Pyhä Henki todistaa meissä, että meidän uskomme ei ole turha, vaan kerran se on vievä meidät rajan yli näkymättömään, jossa on valmistettu meille paikka Jeesuksen luona. Tuomas sai nähdä ja sitä kautta uskoa. Meidän autuutemme tulee uskosta näkymättömään, mutta samalla niin todelliseen Jeesukseen. Hän asuu meissä, meidän ruumissamme, meidän hengessämme ja koko olemuksessamme. Ihmiset saattavat vaatia näkemistä ja näyttämistä, mutta me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä ja se tuo meille turvan kaikkina aikoina ja kaikissa tilanteissa.


2Kor.5:6-7. Sentähden me aina olemme turvallisella mielellä ja tiedämme, että, niin kauan kuin olemme kotona tässä ruumiissamme, me olemme poissa Herrasta; sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.

[rita4]

Joskus joku ihminen kertoo innoissaan kokeneensa uskossaan jotain erikoista ja ihmeellistä. Hän on saanut kohdata Herran henkilökohtaisesti tavalla tai toisella. Ensimmäiseksi me saatamme epäillä kuulemaamme ja asettaa se kyseenalaiseksi. Näin etenkin, jos meillä itsellämme ei ole vastaavaa kokemusta asioista. Me asetamme kertomuksen omien kokemustemme rajoihin ja niiden rajojen ylittäminen aiheuttaa epävarmuutta ja epäilystä. Me olemme uskomustemme vankeja ja kaikki yliluonnollinen saattaa jopa pelottaa. Toisaalta se voi myös saada järki-ihmisen ajattelemaan, että toinen on "seonnut" tuon kummallisen uskonsa kanssa. Kiihkomielisyys tuomitaan helposti ihmisen tunnereaktioiksi ja jopa typeryydeksi.

Yliluonnollisen odotus ja kosketus jakaa ihmisiä. Se on uskovien keskelläkin näkyvä ilmiö. Seurakunnan keskellä odotetaan Herran kosketusta ja ihmeellisiä tekoja. Kun on saanut kokea Jeesuksen ilmestymisen, ei sitä voi unohtaa eikä siitä voi olla kertomatta. Uskonkin, että sellainen kokemus, jonka kautta ihminen saa yhä lisääntyvää rakkautta Herraansa kohtaan tai kokee lohdutusta ja parantumista, on Herran vaikutusta.

Herran teot eivät jätä ketään kylmäksi eikä niiden henkilökohtainen kokemusmaailma ehkä aukea toiselle ihmiselle koskaan. Jumala kohtaa meidät meidän oman tarpeemme ja tehtävämme mukaan ja johdattaa meidät niihin tilanteisiin, joissa hänen kirkkautensa tulee meille selväksi ja todelliseksi.

Konkreettinen kosketus

Tuomas halusi kokea konkreettisesti Herran todellisuuden. Hän halusi koskettaa Herraa ja tuntea hänet niin kuin toisetkin olivat saaneet kokea. Tuomakseen iski utelias kiinnostus ja halu samanlaiseen ihmeelliseen kohtaamiseen. On oikein hyvä etsiä Herraa ja haluta hänen kohtaamistaan. "Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan". Etsiessämme sydämestämme Herraa, meille on luvattu löytämisen ilo. Saamme kokea, että hän on kaikkien muiden kertomuksia ihmeellisempi.

Niin.. juuri vasta aivan hiljan ajattelin ja kuin nousi mieleeni tuo Raamatun kohta, ajatus näkemisen tarpeettomuudesta silloin, kun sydän vain tahtoo uskoa ja uskoo Herraan Jeesukseen; tarvitsematta nähdä häntä konkreettisesti. Vaan uskomme, että Hän On Jumalan Poika, meidän Vapahtajamme ja Herramme, kuollut meidän syntiemme tähden Golgatan keskimmäisellä ristillä, vuodattanut siinä kalliin verensä meidän tähtemme, haudattu, sekä ylösnoussut ja mennyt valmistamaan meille omilleen majaa, siihen hetkeen, kun mekin kerran pääsemme kanssaan ylösnousemukseen ja taivaan kotiin. Uskommmehan siihen?

Rohkenen sanoa, että: Kannattaa kilvoitella uskossaan. Kannattaa pyrkiä kuolettamaan lihansa tahtoa ja pyrkiä elämään yhä vain enemmän ja palavammin; Herralle Jeesukselle Kristuksellemme: nöyrtyen, suostuen tulemaan pieneksi, heikoksi (ei siis vahvaksi, vaan heikoksi) ja elää rukouksessa, Sanaa tutkien ja sitä pikku hiljaa oppien, jne..Vaikeaako? Tuntuuko mahdottomalta ja ettet kykene siihen, ettet jaksa edes yrittää panostaa siihen nykyisen elämän tilanteesi takia,sairautesi, tms takia?

Mutta, niin juuri, mitäs jos pyytäisitkin Jeesusta auttaan ja vahvistaan sinua, sekä antamaan voimaa/voimaansa sinulle halutaksesi yrittää, mutta ei koskaan omassa voimassa, tai mennen lain alle, ei. Vaan vapaudesta ja rauhasta kiitosmielestäkin käsin.. Epäiletkö? Kyllä se kuule onnistuu, Jos sinä todella sitä haluat ja et katsokaan enää niihin omiin kykyihisi tai voimiisi, tai mihinkään muuhunkaan itsessäsi, tai olosuhteissasi, ei! Vaan nyt päätätkin suunnata katseesi vain yksin ristille, Jeesukseen ja tahdot vain uskoa, että; Hän Voi auttaa ja vahvistaakin sinua, sekä ohjata sinua Pyhän Henkensä kautta ojentautumaan yhä vain enemmän elämään Herrallesi, eikä enää itsellesi, tai olemaan jotain suurtakaan, tai sitten niin kamalan pientä, ettet muka pysty siihen, ei. Se on aina sydämen päätös, sekä halu muuttua, tulla suostuvaksi Isän tahtoon, joka kyllä jo tietää sinun ja minun voimavarat ja kyvyt, ja auttaa, ym.. Kunhan me tahdomme pyytää, suostua, kiittää läsnäolostaankin elämässämme ja johdattaa meidät näkemään Hänen ihmeellisyytensä, jossa saat kokea, nähdä, tuntea niitä ihmeellisäkin asioita, rakkauttaan, apuaan, syntiesi puhdistumista ja vapautumista, uutta voimaa sydämeesi, joka ei ole sidottu mihinkään siihen, mihin me sen liian usein kuin sidomme kuuluvaksi. .

Joskus mua melkein nolottaa kertoa, kun olen saanut kokea Jumalan voimaa, kehotusta, kosketusta, ja puhettakin jopa sydämelleni, koska se niin usein mielletään selvästikin; itseni koroittamiseksi joksikin muka paremmaksi muita, tai pyhemmäksi itseäni luullen, taii... Mutta rakkaat, eihän se sitä ole, ei todellakaan, koska en todellakaan kuvittele olevani kuin muita parempi, pyhempi, lähempänä Herraa eläväkään, tms, ehei! Olen vain niin kamalan lapsenmielinen ja iloitsen aina suuresti, kun saan vain kokea ajottain ns yliluonnollistakin, joka ei kuitenkaan nosta päätäni kuin pilviin, vaan pysyn silti lujasti maan pinnalla ja Kristus kalliolla ylpistymättä. Sillä ne vain ovat niitä ns keidashetkiä kaiken raskaan keskellä, ja tahdon antaa siitä kiitoksen ja ylistykseni Herrallenikin. Sillä kyllä saatana heti hyökkää, kun saan kokea jotain Herralta, Herrasta. Yhden ainoan kerran uskossa ollessani olen saanut kuulla Herran puhuvan minulle korvin kuultavasti, ja se oli jotain niin pelottavan pyhää ja kuitenkin niin ihmeellistä, että kuvittelin vain kuulevani. Ja niin varmasti olisi käynytkin, jos en olisi silloin siinä samalla saanut kehotusta tehdä yhtä tärkeää tehtävää ja mennä yhden vanhan mumman luona käymään vieden hänelle lohdutuksen sanan taivaasta.

Lasse Heimonen - Yksin Vaelsi Ristin Mies