VÄÄRÄ JUMALAKUVA

[rita4]

Joel Pirttivaara

Nykyään moraalittomuus lisääntyy uskovien keskuudessa kun ruttotauti. Tilanteen syitä pohtiessani tulen vain yhteen johtopäätökseen: tämän ajan uskovilla on liian armollinen ja rakastava Jumala.

Synnillä voidaan leikkiä, voidaan tehdä kaikenlaista siveetöntä ja epäpyhää, kun on niin rakastava Isä. Onko unohdettu Jumalasta se toinen puoli, joka ei hyväksy minkäänlaista vääryyttä ja syntiä? Hän on pyhä, ja hänen pyhyytensä on ehdoton.

Väärä jumalakuva voi osaltaan johtua aikamme julistustyylistä. Totuudellinen julistus on vaihdettu rakkauteen ilman totuutta. Harvoin kuulee enää voimakkaita parannussaarnoja tai varoituksia synnin tekemisestä. Korvasyyhyinen julistus ja äärimmilleen lavenettu armon tie ovat saaneet aikaan sen, ettei juuri mistään tarvitse enää tehdä parannusta eikä mitään tarvitse riisua pois.

Kelvataan Jumalalle sellaisenaan. Lisäksi minkäänlaista puristuksen tai ahdistuksen tunnetta ei saisi enää sydämessä tuntua. Jos kuitenkin näin käy, se hyvin todennäköisesti leimataan lakihenkisyydeksi tai ahdasmielisyydeksi.

Synnillä ei saa leikkiä

En voi ymmärtää niitä monia uskovia, jotka sanovat: "Eihän se niin tarkkaa ole." Tai: "Kyllä Jumala antaa meille huomenna anteeksi." Ei ole taattua, että huomista päivää edes tulee. Meidän tulisi uskovina ymmärtää, ettei synnillä voi leikkiä. Viimeinen hengenvetomme voi olla hyvinkin lähellä.

Jos synneissä täältä ajasta lähdetään, se vie uskovaisenkin kadotukseen, koska Jumala ei voi tinkiä pyhyydestään. Jos hän tekisi niin, hän olisi valehtelija!

Ottakaamme oppia Herrastamme Jeesuksesta, joka oli täynnä armoa ja totuutta. Armo ja totuus ovat kuin siamilaiset kaksoset. Ei ole toista ilman toista. Valitettavasti jälkimmäinen on nykyaikana unohdettu.. Puhutaan aina vain armollisesta ja rakastavasta Jumalasta, muttei juuri koskaan puhuta, että hän on Pyhä Jumala ja ettei hän hyväksy minkäänlaista syntiä.

Lakihenkisyys estää kasvun

Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että emme saa mennä vaelluksessamme lain alle, vaan meidän tulee seistä armon kalliolla.

Kristuksen armo kasvattaa meitä, kun taas lainalaisuus tyrehdyttää kasvun. Samalla meidän on muistettava Jumalan ehdoton pyhyys, ja ettei hän hyväksy syntiä, ei minkäänlaista.

Päätän tämän kirjoituksen Korkean Veisun sanoihin:" Ottakaamme ketut kiinni, pienet ketut, jotka viinitarhoja turmelevat, sillä viinitarhamme ovat kukassa." (KV 2:15)

[rita4]

Nykyään moraalittomuus lisääntyy uskovien keskuudessa kun ruttotauti. Tilanteen syitä pohtiessani tulen vain yhteen johtopäätökseen: tämän ajan uskovilla on liian armollinen ja rakastava Jumala.

Synnillä voidaan? leikkiä, voidaan tehdä? kaikenlaista siveetöntä ja epäpyhää, kun on niin rakastava Isä. Onko unohdettu Jumalasta se toinen puoli, joka ei hyväksy minkäänlaista vääryyttä ja syntiä? Hän on pyhä, ja hänen pyhyytensä on ehdoton.

Väärä jumalakuva voi osaltaan johtua aikamme julistustyylistä. Totuudellinen julistus on vaihdettu rakkauteen ilman totuutta. Harvoin kuulee enää voimakkaita parannussaarnoja tai varoituksia synnin tekemisestä. Korvasyyhyinen julistus ja äärimmilleen lavenettu armon tie ovat saaneet aikaan sen, ettei juuri mistään tarvitse enää tehdä parannusta eikä mitään tarvitse riisua pois.

Kelvataan Jumalalle sellaisenaan. Lisäksi minkäänlaista puristuksen tai ahdistuksen tunnetta ei saisi enää sydämessä tuntua. Jos kuitenkin näin käy, se hyvin todennäköisesti leimataan lakihenkisyydeksi tai ahdasmielisyydeksi.

Otin tuon lainauksen ja hiukan sitä muokkasin, jolla halusin kuin vahvistaa mitä itse ajattelen ja miten koen asioita. Minua ihan tavallaan pelottaa se vääränlainen rakkauden ja rakastavan Isän ylikorostaminen uskovien puheissa.

Jumala on kyllä rakastava Isä ja pitkämielinen, anteeksi antavakin, mutta ei siinä, kun halutaan elää oman tahdon ja mieltymysten tiellä tottelemattomuudessa (synnissä).

Minua saa pitää tiukkapipona, tai lakihenkisenä niuhottajana tms ihan vapaasti, mutta vaikka olenkin elänyt viimeset 7v ilman srk yhteyttä, niin kyllä minulla on yhä ja vielä enemmänkin kuin aikaisemin oli; Halu ja tahto totella Jumalan Sanaa, sekä elää aralla tunnolla Jumalani edessä.. Minua on Isä ohajannut Pyhän Henkensä kautta yhä useammin rukoukseen, lukemaan Raamattua, sekä myöskin, niin juuri; Tekemään sydämestäni asti lähtevää, rehellistä Parannusta. Se ei ole koskaan ollut minulle vastenmielistä, mutta viimeisinä vuosina siitä on tullut yhä tärkeämpi osa uskonelämääni, siis: tehdä parannusta, kysyä; mikä on Isän tahto asioihini, sekä halu totella Sanaa ja tuoda esiin totuutta.

Joh. 4:23-24
Mutta tulee aika ja on jo, jolloin totiset rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita myös Isä tahtoo. Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa."

Eilen juuri viimeksi ja aamusellakin tuossa ollessani rukouksessa niin sydämeeni nousi valtava tuska ja murhe, hätä monista uskoviksi itseään kutsuvista ja heidän uskonsa/sydämensä tilasta. Ja samalla piti olla katumuksessa omastakin välinpitämättömyydestäni uskovana. Sallitaan mitä vain, ettei vain tarvitsi nuhdella, ojentaa, varoittaa, ohjata heitä ristin juurelle. Koska risti on poistettu, verikin on vain sana, mutta sillä ei tunnu enään kuitenkaan olevan mitään merkitystä monien uskovien elämässä, ehtoollistakin vietetään miten sattuu, ilman ensin tulevaa puhdistautumista synneistään ja parannukseen ei saa ohjata ketään, koska ajatellaan kaikilla olevan vapaus elää niin kuin itse haluaa ja tuntuu hyvältä. Pidetään jopa rakkaudettomuutena sanoa toiselle uskovalle, että; hänen pitäisi mennä ristin juurelle tekeen parannusta, puhdistautumaan, muuttumaan ja uudistumaan uskossaan. Ja kuitenkin, niin juuri; kuitenkin Raamattu kehottaa puhdistautumiseen ja parannuksentekoon, koska syntiä ei taivaaseen pääse, eikä Isä Jumala sitä katso hyvällä, vaan...

Kyllä se vain niin on rakkaat ystävät, että; uskovan tie ja elämä on jatkuvaa riisumista, koetuksia, joilla katsotaan: Miten uskova siihen suhtautuu ja toimii? Tuleeko halu nurista ja murista, syyttää olosuhteita, tai muita ihmisiä, tai jopa Jumalaa? Vai tuleeko halu ja tarve mennä polvilleen, nöyrtyä, tehdä sydämesi pesua Jeesuksen kalliissa sovintoveressä? Vai kaipaatko mammonaa; oletko rakastunut siihen ja helppoon elämään? Uskotteletko; ettei Jumala rankaise, tai jopa jätä päärlyporttien ulkopuolelle, jos et nöyrry ja suostu parannukseen, muuttumaan uudeksi, ja seuraamaan Jeesuksen esimerkkiä.

Nyt on pelastuksen päivä ja nyt on parannuksenteon päivä! Nyt on aikaa vielä kääntyä ympäri, palata verisen ristin juurelle, suostua ristiinnaulitsemaan lihasi tahdon ja maailman tarjonnan, helpon elämän tavoittelun ristille. Vain ristiltä vuotaa todellinen rauha ja ilo sydämeesi. Sitä ei anna sinulle omantahdon tiesi, ei maailma, ei kaiken saavuttaminenkaan, ei mikään muu, kuin vain yksin Jeesuksen haavojen näkeminen, käsissään ja jaloissaan näkeminen ja tahtoen itsekin olla: ristiinnaulittuna.

Vain silloin saat alkaa uuden elämän Kristuksessa Jeesuksessa, joka johtaa sinut ehkä koetuksiin, ja sydämeesi tulee suru hukkuvista sieluista, maailman vääryydestä, tms.. Mutta Silloin saat alkaa oikein tosissasi rukoilla silmävoidetta uskoville ja pelastusta uskomattomille. Näin pääset käsittämään, miten arvokasta on suostua elämään 100%;sesti vain Jeesuksellesi. Ei enään itseäsi hemmotellen ja loukkaantuen, kun ojennetaan, nuhdellaan, tai varoitetaan. Nuhde on kuule rakastamista, koska silloin se toinen on kiinnostunut sinusta ja haluaa sinunkin pääsevän taivaan kotiin. Se jos mikä on sitä todellista Rakkautta.

Synnillä ei saa leikkiä

En voi ymmärtää niitä monia uskovia, jotka sanovat: "Eihän se niin tarkkaa ole." Tai: "Kyllä Jumala antaa meille huomenna anteeksi." Ei ole taattua, että huomista päivää edes tulee. Meidän tulisi uskovina ymmärtää, ettei synnillä voi leikkiä. Viimeinen hengenvetomme voi olla hyvinkin lähellä.

Jos synneissä täältä ajasta lähdetään, se vie uskovaisenkin kadotukseen, koska Jumala ei voi tinkiä pyhyydestään. Jos hän tekisi niin, hän olisi valehtelija!

Ottakaamme oppia Herrastamme Jeesuksesta, joka oli täynnä armoa ja totuutta. Armo ja totuus ovat kuin siamilaiset kaksoset. Ei ole toista ilman toista. Valitettavasti jälkimmäinen on nykyaikana unohdettu.. Puhutaan aina vain armollisesta ja rakastavasta Jumalasta, muttei juuri koskaan puhuta, että hän on Pyhä Jumala ja ettei hän hyväksy minkäänlaista syntiä.