ETEENPÄIN
Lähetetty: 27.05.2018 14:33Juhani Karvinen
Etenevä seurakunta on kuin vyöryvä lumipallo, joka pyöriessään kasvaa. Kun se lakkaa etenemästä, se lakkaa kasvamasta. Seuraavaksi se alkaa sulaa tämän maailman helteessä ja lopulta haihtuu pois. Seurakunnan viimeisessä lehti-ilmoituksessa lukee: "Rukoushuone myytävänä." Tämä ei miellytä ketään, eikä niin tarvitse käydä. Tulevaisuus on täynnä uusia käyttämättömiä mahdollisuuksia, jotka odottavat löytäjiään.
Seurakunnan todellisuutta voi hahmottaa monin tavoin, myös sodankäynnin termeillä. Apostoli Paavali on esimerkki tästä kirjoittaessaan sota-aseista ja Jeesuksen jalosta sotamiehestä.
Maailmaa ei valloiteta asemasodalla. Herra käski viemään evankeliumin kaikkeen maailmaan, joten maata on vielä valtaamatta. Turvallisiksi koetuista asemista on noustava ja edettävä osittain tuntemattomassa uudessa maastossa. Kohtaamme ennalta odottamattomia asioita. Joudumme joskus miinakenttään. Koemme voittoja ja tappioita. Uusia alueita voidaan kuitenkin valloittaa ainostaan etenemällä. Seurakunnan tulee pyrkiä eteenpäin.
On avattava uusia kontaktipintoja maailmaan. Evankeliumi välittyy näiden rajapintojen kautta uusille alueille. Köyhien ruokkiminen ja lasten kristillinen partiotoiminta ovat olleet hyviä avauksia tähän suuntaan.
Menestyksellistäkään toimintaa ei kuitenkaan voida sellaisenaan siirtää toiselle paikkakunnalle. Sodankäynnin teorioiden luonti on vaikeaa, koska todellisuus tuskin koskaan muodostuu teorian mukaiseksi. Tämän vuoksi parhaatkin raamattukoulut ja seurakuntakasvun teoriat voivat antaa ainoastaan viitteitä siitä, kuinka tulee toimia. Voi käydä niiin, että koulutus antaa meille valmiudet vastata eilispäivän kysymyksiin.
Sodankäynnin teorian klassikko Clausewitz oli hyvin tietoinen tästä. Hän sanoi: "Kaikki riippuu usein siitä, kuinka tartumme ohikiitävään hetkeen tai minkä päätöksen teemme meistä kovin vähäpätöiseltä näyttävässä asiassa, jonka on esittänyt henkilö, johon emme erityisemmin luota."
Näiden tosiasioiden tulee tehdä meidät nöyriksi ja saada tunnustamaan oma avuttomuutemme ja täydellinen riippuvaisuutemme elävästä Jumalasta. Samalla se on haaste rohkeuteen ja luovuuteen.
Tilaisuudella on otsatukka, ja se on takaa kalju. Siihen on tarttuva, kun se on kohdalla. On otettava oikeaan aikaan ensimmäinen askel, muuten myöhemmätkin askeleet jäävät ottamatta.
Edessämme on monia valtateitä,
jotka haarautuvat kymmeniksi kyläteiksi,
jotka haarautuvat sadoiksi poluiksi,
jotka johtavat päämääriin,
joita me emme tunne.
Anna silmät nähdäksemme,
anna korvat kuullaksemme,
anna sydän ymmärtääksemme,
anna tahto totellaksemme
sinua ainoata,
Herra.
Etenevä seurakunta on kuin vyöryvä lumipallo, joka pyöriessään kasvaa. Kun se lakkaa etenemästä, se lakkaa kasvamasta. Seuraavaksi se alkaa sulaa tämän maailman helteessä ja lopulta haihtuu pois. Seurakunnan viimeisessä lehti-ilmoituksessa lukee: "Rukoushuone myytävänä." Tämä ei miellytä ketään, eikä niin tarvitse käydä. Tulevaisuus on täynnä uusia käyttämättömiä mahdollisuuksia, jotka odottavat löytäjiään.
Seurakunnan todellisuutta voi hahmottaa monin tavoin, myös sodankäynnin termeillä. Apostoli Paavali on esimerkki tästä kirjoittaessaan sota-aseista ja Jeesuksen jalosta sotamiehestä.
Maailmaa ei valloiteta asemasodalla. Herra käski viemään evankeliumin kaikkeen maailmaan, joten maata on vielä valtaamatta. Turvallisiksi koetuista asemista on noustava ja edettävä osittain tuntemattomassa uudessa maastossa. Kohtaamme ennalta odottamattomia asioita. Joudumme joskus miinakenttään. Koemme voittoja ja tappioita. Uusia alueita voidaan kuitenkin valloittaa ainostaan etenemällä. Seurakunnan tulee pyrkiä eteenpäin.
On avattava uusia kontaktipintoja maailmaan. Evankeliumi välittyy näiden rajapintojen kautta uusille alueille. Köyhien ruokkiminen ja lasten kristillinen partiotoiminta ovat olleet hyviä avauksia tähän suuntaan.
Menestyksellistäkään toimintaa ei kuitenkaan voida sellaisenaan siirtää toiselle paikkakunnalle. Sodankäynnin teorioiden luonti on vaikeaa, koska todellisuus tuskin koskaan muodostuu teorian mukaiseksi. Tämän vuoksi parhaatkin raamattukoulut ja seurakuntakasvun teoriat voivat antaa ainoastaan viitteitä siitä, kuinka tulee toimia. Voi käydä niiin, että koulutus antaa meille valmiudet vastata eilispäivän kysymyksiin.
Sodankäynnin teorian klassikko Clausewitz oli hyvin tietoinen tästä. Hän sanoi: "Kaikki riippuu usein siitä, kuinka tartumme ohikiitävään hetkeen tai minkä päätöksen teemme meistä kovin vähäpätöiseltä näyttävässä asiassa, jonka on esittänyt henkilö, johon emme erityisemmin luota."
Näiden tosiasioiden tulee tehdä meidät nöyriksi ja saada tunnustamaan oma avuttomuutemme ja täydellinen riippuvaisuutemme elävästä Jumalasta. Samalla se on haaste rohkeuteen ja luovuuteen.
Tilaisuudella on otsatukka, ja se on takaa kalju. Siihen on tarttuva, kun se on kohdalla. On otettava oikeaan aikaan ensimmäinen askel, muuten myöhemmätkin askeleet jäävät ottamatta.
Edessämme on monia valtateitä,
jotka haarautuvat kymmeniksi kyläteiksi,
jotka haarautuvat sadoiksi poluiksi,
jotka johtavat päämääriin,
joita me emme tunne.
Anna silmät nähdäksemme,
anna korvat kuullaksemme,
anna sydän ymmärtääksemme,
anna tahto totellaksemme
sinua ainoata,
Herra.