Epäilys - synti, jota Jumala vihaa eniten

[rita4]

(Doubt - The Sin that God hates most)

David Wilkerson
Huhtikuu 2, 2001
__________

Kaikista synneistä, joita me teemme, epäilys on yksi Jumalan eniten vihaamia.

Sekä vanhan että uuden testamentin mukaan meidän epäilemisemme tekee Herran surulliseksi, ärsyttää häntä ja aiheuttaa Hänelle paljon tuskaa. Me näemme erinomaisen esimerkin tästä muinaisessa Israelissa, sen jälkeen, kun Hän vapautti kansansa faaraon käsistä.

Psalmin kirjoittaja valittaa: "Me olemme tehneet syntiä isäimme kanssa, me olemme pahoin tehneet ja olleet jumalattomat. Eivät meidän isämme Egyptissä painaneet mieleensä sinun ihmeitäsi, eivät muistaneet sinun monia armotekojasi, vaan niskoittelivat meren rannalla, Kaislameren rannalla" (Psalmi 106:6-7).

Kirjoittaja tekee tässä tunnustuksen. Mikä oli se paha synti, jonka Israel oli tehnyt? Se oli heidän epäilyksensä, että Jumala ei enää johdattaisi heitä, jopa sen jälkeen, kun hän oli tehnyt uskomattoman ihmeen heille Punaisella merellä.

Psalmin kirjoittaja pyytää meitä kuvittelemaan Jumalan kansan, kun he iloitsivat voitosta meren rannalla. Herra oli juuri tehnyt yhden suurimmista ihmeistä ihmiskunnan historiassa, vapauttaen Israelin mahtavista egyptiläisistä. Silti, kuinka nämä samat ihmiset reagoivat, kun he kohtasivat vastustusta myöhemmin? He epäilivät Jumalan uskollisuutta.

Kirjoittaja sanoo, "Voitko uskoa sen? Herramme on tehnyt jotain yliluonnollista meidän puolestamme, vapauttaen meidät vihollisesta. Silti, jopa tämän uskomattoman ihmeen jälkeen me emme luottaneet Häneen. Kuinka me ikinä voimme kiusata Jumalaa tuolla tavalla?"

Oli kokonaan eri kertomus, kun Israel seisoi voitokkaana meren vierellä. He lauloivat ja tanssivat samalla, kun he katsoivat mahtavan egyptiläisten armeijan uppoavan tuhoon: "Hän nuhteli Kaislamerta, ja se kuivui. Hän kuljetti heitä syvyyksissä niinkuin erämaassa. Hän pelasti heidät vihamiehen kädestä ja lunasti heidät vihollisen vallasta. Vedet peittivät heidän ahdistajansa, ei yhtäkään niistä jäänyt jäljelle. Silloin he uskoivat hänen sanansa, veisasivat hänen ylistystään" (Psalmi 106:9-12).

Israelilaiset lauloivat oikeaa laulua - ylistyksen laulua kaikkivaltiaalle Jumalalle - mutta he lauloivat sitä meren väärällä puolella. Kuka tahansa osaa laulaa ja iloita sen jälkeen, kun on saanut voiton. Mutta Israel oli surkeasti epäonnistunut koettelemuksessa Punaisen meren rannalla. He eivät olleet luottaneet siellä Jumalaan lainkaan.

Nyt, kun he olivat kokeneet ihmeellisen vapautuksen Egyptistä, psalmin kirjoittaja tekee nämä järkyttävät julistukset: "Mutta pian he unhottivat hänen tekonsa eivätkä odottaneet hänen neuvoansa... He pitivät halpana ihanan maan eivätkä uskoneet hänen sanaansa" (106:13,24).

Ymmärrätkö, mitä siellä tapahtui? Jumala oli todistanut itsensä kansalleen Egyptissä, tehden uskomattomia merkkejä ja ihmeitä heille. kymmenessä erillisessä tapauksessa Hän oli tuonut tuomion Egyptille, mutta oli pitänyt israelilaiset turvassa.

Silti, psalmien kirjoittajan mukaan, nämä ihmeet eivät tehneet minkäänlaista vaikutusta Israeliin. Kun kovat ajat iskivät, kansa luultavasti katsoi takaisin ja näki nuo menneet ihmeet lähes luonnollisina onnettomuuksina. Mooses yritti vakuuttaa heille, että se kaikki oli Jumalan tekoa heidän puolestaan. Hän vetosi, "Herra käyttää kaikkia näitä ihmeitä säestääkseen teidän vapautustanne." Mutta he yhä epäilivät Jumalaa, ottaen Hänen mahtavat tekonsa lahjoituksina.

Tietenkään meidän ei tule milloinkaan rakentaa uskoamme ainoastaan ihmeille. Ennemmin Pyhä Henki vahvistaa luottamustamme Herraan koetustemme ja koettelemustemme kautta. Silti Israel oli todistanut kymmentä maata järisyttävää merkkiä ja ihmettä, sellaisia, joita maailma ei ollut milloinkaan nähnyt. Mutta he saapuivat Punaiselle merelle ilman jälkeäkään uskosta Jumalaan.

Jatkuu..

[rita4]

Jumala tarkoituksellisesti laittoi Israelin mahdottomaan tilanteeseen.

Israel oli saapunut voiton puolelle Punaisesta merestä. Se paikka, jossa he seisoivat, oli tunnettu hepreaksi nimellä "sisäänkäynti äkkijyrkälle kalliolle". Se nimi tarkoitti myös "kriisin reunalla." Jumalan kansa oli kirjaimellisesti tasapainoilemassa valtavan erämaan partaalla. Silti Herra oli johdattanut heidät sinne, koska Hänellä oli mielessään suunnitelma heitä varten.

Tulevina päivinä Jumala halusi yliluonnollisesti täyttää jokaisen puutteen, jonka Hänen kansansa kohtasi. Tässä erämaassa ei ollut ruokakauppoja, silti Israelia ruokittaisiin mannalla taivaasta. Siellä ei ollut vettä, mutta Herra toisi esiin lähteitä kalliosta sammuttaakseen heidän janonsa. Siellä ei ollut ostoskeskuksia, vaan ihmisten vaatteet ja kengät eivät ihmeellisesti kuluneet milloinkaan. Jumala ei jättänyt mitään sattuman varaan.

Hän oli jopa varustanut heidät hopealla ja kullalla, ennen kuin toi heidät pois Egyptistä. Sitten, kun he olivat erämaassa, hän varusti heitä yliluonnollisella voimalla. Heidän keskuudessaan ei ollut yhtäkään heikkoa ihmistä. Jumala suojeli heitä polttavalta erämaan auringolta suojaamalla heitä pilvellä. Yöllä Hän valmisti yliluonnollisen tulen, joka lämmitti heitä erämaan viileydeltä, ja lohduttaen heitä hohdolla, joka valaisi pimeyttä.

Se, mitä haluan kertoa sinulle, on että Israel ei kohdannut minkäänlaista vaaraa, koska Jumala piti huolta heistä joka asiassa. Silti oli yksi asia, jota Hän ei voinut tarjota heille: luottamus ja usko. Jopa Jumalan monien ihmeellisten huolenpitojen jälkeen Israelin puolesta, Hänen kansansa jatkoi Hänen epäilemistään.

Tässä pisteessä tahdon kysyä sinulta erään kysymyksen: miksi luulet Jumalan valinneen Israelin kansakseen? Kaiken kaikkiaan, he olivat vähäinen kansakunta, merkityksetön kansa. Mikä tarkoitus Jumalalla oli ottaessaan heidät pois Egyptistä ja asettaessaan heidät Kanaanin maahan? Oliko se antaa heille kauniit kodit, viinitarhat ja paljon maitoa ja hunajaa? Oliko se tarjota heille helppoa elämää, niin että he voisivat vapaasti uhrata ja palvoa sukupolvesta sukupolveen?

Ei. Tässä suuressa vapautuksessa ei olut kyse siitä, että Jumala vei kansansa paikkaan, jossa he voisivat jatkuvasti hemmotella itseään Hänen siunauksissaan. On selvää, että Herra yritti tuottaa jotain kansassaan tämän kokemuksen kautta. Hän oli tuonut heidät katastrofin partaalta kohtaamaan sellaisen kriisin, jollaista he eivät olleet milloinkaan tunteneet.

Yksinkertaisesti sanottuna, Jumala halusi harjoittaa kansaansa tulemaan Hänen sanansaattajikseen eksyneelle maailmalle. Hänen tarkoituksensa alusta lähtien on ollut saavuttaa eksynyt ihmislaji. Hän valitsi Israelin olemaan valo kansakunnille, loistavana esimerkkinä Hänen armostaan ja rakkaudestaan. Hän halusi maailman tuntevan, että Hänellä on rakastava sydän jokaista kansakuntaa kohtaan, jopa niitä kohtaan, jotka ovat tehneet syntiä Häntä vastaan.

Israelin profeetat tiesivät tämän. He profetoivat uudelleen ja uudelleen, että Jumalan laki lähtisi Jerusalemista muulle maailmalle. Ja nyt, täällä erämaassa Jumala halusi muodostaa "ensimmäisen sukupolven", joka luottaisi Häneen täysin. Hän halusi todistaa kansakunnille, että on vain yksi Jumala, ja että Hän tekee ihmeitään uskovan kansan kautta.

Silti, Herra ei tee työtään sellaisen kansan kautta, joka on täynnä epäilystä ja epäuskoa. Raamattu kertoo meille, "Ilman uskoa on mahdoton olla otollinen" (Hepr.11:6). Jopa Jeesus itse estyi tekemästä ihmeitä, kun kansa ei uskonut, "heidän epäuskonsa tähden hän ei tehnyt siellä monta voimallista tekoa" (Matt.13:58).

Jatkuu..

[rita4]

Jumala etsii vielä tänäkin päivänä sellaista kansaa, joka luottaa Häneen täysin.

Rakkaani, Herra ei pelastanut meitä, että voisimme yksinkertaisesti paistatella loputtomasti Hänen hyvyydessään, armossaan ja kunniassaan. Hänellä oli ikuinen tarkoitus valitessaan jokaisen meistä. Ja tuo tarkoitus menee yli siunausten, seuraamisen ja ilmestyksen. Tosiasia on, että Jumala yhä tahtoo saavuttaa eksyneen ihmiskunnan. Ja Hän etsii uskovaa, luottavaa kansaa, jonka Hän voi muotoilla omaksi, suurimmaksi evankeliseksi työkalukseen.

Meidän Herramme ei käytä enkeleitä todistajina Hänen kunniastaan. Hän käyttää kansaansa. Ja Hän tahtoo valmistaa meidät erityiseksi, "ainutlaatuiseksi" lajiksi (katso 1Piet. 2:9). Hän odottaa todistavansa Sanansa meidän elämissämme, niin että maailma uskoisi sen, kun me julistamme sen. Hän haluaa esittää kansoille, jotka eivät usko, sellaisen uskollisen kansan, jota kovat ajat ovat koetelleet, syvien koettelemusten särkemän kansan, jotka silti jatkavat Häneen luottaen.

Me näemme Jumalan etsivän sellaista kansaa Gideonin aikaan. Kun Gideon julisti kutsun vapaaehtoisia varten taistelemaan midianilaisia vastaan, tuhannet israelilailaiset vastasivat. Mutta Herra kertoi Gideonille, "Sinulla on kanssasi liian paljon väkeä, antaakseni Midianin heidän käsiinsä... Julista siis kansan kuullen näin: 'Se, joka pelkää ja on arka, palatkoon takaisin ja väistyköön'" (Tuom. 7:2-3).

Jumala kertoi Gideonille, "Jos kukaan, joka on peloissaan, käskekää hänen mennä kotiin. Minä en anna armeijani olla pelon turmelema." Jumala oikeasti käännytti vapaaehtoisia pois armeijastaan. Kerralla lähetettiin 22 000 epäilijää kotiin. Gideon vähensi olennaisesti vapaaehtoisten lukumäärän kymmeneen tuhanteen, mutta Jumala kertoi hänelle, että heitä oli vieläkin liikaa. Lopulta Herra asettui kolmeen sataan koeteltuun taistelijaan.

Tämän pitäisi kertoa meille jotain. Kun Herra etsii evankeliumin sanansaattajia, joita Hän voi lähettää maailmaan, ei Hän ota palvelukseensa kirkkoja, joiden penkit ovat täynnä pelkääviä, epäileviä, koettelemattomia ihmisiä. Ei Hän etsi voimakkaita, vaikuttavia uskonnollisia järjestöjä tai korkeasti koulutettuja luennoitsijoita. Jumala käyttää järjestöjä ja korkeasti koulutettuja, mutta heissä itsessään ei ole niitä resursseja, joita tarvitaan Jumalan koetelluille ja testatuille sanansaattajille.

Niin, mitä tarvitaan saavuttamaan eksynyt ja satuttava maailma? Pieni sotilaiden armeija, joka on pestattu kovuuden ja koettelemusten koulussa. Jumala etsii niitä, jotka tahtovat tulla koetelluiksi. Niin Hän värvää kaikki, jotka haluavat tulla koetelluksi tulella, joiden uskon Hän saa jalostaa ja tuoda esiin kuin puhtaan kullan.

Läpi palvelusvuosieni minä olen huomannut erään kaavan useimpien kristittyjen elämissä. Melkein heti sen jälkeen, kun Jumala pelastaa meidät, Hän johtaa meidät koettelun erämaahan. Tämä oli totta jopa Jeesuksen elämässä. Kun meidän Herramme nousi ylös siitä vedestä, jossa Hänet kastettiin, Henki johdatti hänet erämaahan, missä Häntä koeteltiin (katso Luuk.4:1-2). Sama asia tapahtui israelilaisillekin. Ei Jumalan kansaa vapautettu Egyptistä sen nopeammin kuin heidät johdatettiin erämaan kriisin partaalle.

Miksi näin? Siksi, koska Jumala etsii kansaa, joka luottaa Häneen koko maailman edessä mahdottomissa tilanteissa. Ja voit olla varma, että maailma katsoo, kun Hänen palvelijansa kestävät koetukset ja testit tarttuen kiinni uskoon.

Me näemme tällaisen luottamuksen Danielin esittämänä. Danielin kateelliset hallituskaverit suunnittelivat ansan häntä vastaan, taivutellen kuningas Dareioksen kieltämään rukouksen kolmeksikymmeneksi päiväksi. Aivan kuten hänen vertaisensa odottivatkin, Daniel ei totellut kieltoa ja jatkoi rukoilemista kolme kertaa päivässä. Vaikka kuningas Dareios kunnioitti Danielia, hänen oma julistuksensa pakotti hänet heittämään tämän hurskaan miehen leijonien luolaan.

Daniel oli ollut täysin tietoinen siitä, että kiellon tottelematta jättämisen rangaistus oli kuolema. Silti hän ei milloinkaan lopettanut rukoilemista, koska hän luotti Jumalaan. Hän tiesi, että Herra haluaa nähdä hänet koettelemuksensa kautta.

Läpi tämän koettelemuksen, kuningas Dareios tarkkaili Danielia huolestuneena. Hän oli yrittänyt kaikkia mahdollisia keinoja pelastaa Daniel, mutta hän yksinkertaisesti ei voinut. Lopulta, juuri ennen kuin Daniel heitettiin leijonille, kuningas rohkaisi häntä, "Sinun Jumalasi, jota sinä lakkaamatta palvelet, pelastakoon sinut" (Dan.6:16). Tuona yönä kuningas ei voinut nukkua. Kirjoitus sanoo, että "Meni palatsiinsa ja vietti yönsä paastoten" (6:18).

Jos kerrot maailmalle, että Jeesus on sinun Herrasi, sinun pelastajasi ja parantajasi, Jumala, joka voi tehdä mahdottomia, he tarkkailevat sinua nähdäkseen, kuinka toimit mahdottomissa tilanteissa. Heidän silmänsä ovat liimaantuneet jokaiseen, joka kerskaa Jumalan hyvyydestä, voimasta ja kunniasta. Ja myös paholainen katsoo, toivoen uskomme kaatuvan.

Psalmin kirjoittaja kirjoittaa, "Kuinka suuri on sinun hyvyytesi, jonka talletat pelkääväisillesi ja jota osoitat sinuun turvaaville ihmislasten edessä" (Psalmi 31:19). Mikä on tämä "suuri hyvyys", jonka Jumala asettaa niille, jotka luottavat Häneen läpi vaikeiden aikojen? Se on läpäisemätön, loistava todistus maailmalle, että sinun uskosi selviytyy jokaisesta tilanteesta.

Kuinka Jumala vastasi Danielin uskoon? Hän sulki noiden nälkäisten leijonien suut. Seuraavana aamuna huolestunut kuningas Dareios oli aikaisin hereillä, nähdäkseen, oliko Jumala vastannut Danielin rukouksiin. Hän juoksi nopeasti leijonien luolalle ja "Hän huusi Danielille murheellisella äänellä... Daniel, sinä elävän Jumalan palvelija, onko sinun Jumalasi, jota lakkaamatta palvelet, voinut pelastaa sinut jalopeuroilta?" (Dan.6:20).

Tämä on edelleen ajankohtainen kysymys. Kuten Dareios, maailma ikävöi nähdä todistuksen Jumalan varjelevasta voimasta. Ja se kysyy jatkuvasti meiltä, kunnes Jeesus tulee, "Oi kristitty, minä näen sinun palvelevan Jumalaa uskollisesti. Sinä paastoat, rukoilet ja todistat Hänen kunniastaan ja voimastaan. Silti, olet nyt elämäsi koetuksessa. Kerro minulle, onko Jumalasi kannattanut sinua tämän koettelemuksen läpi? Mikä on todistuksesi nyt, kun olet leijonien luolassa?"

Voit kuvitella Dareioksen ilon, kun hän kuuli Danielin äänen huutavan, "Kuningas eläköön iankaikkisesti! Minun Jumalani on lähettänyt enkelinsä ja sulkenut jalopeurain kidat, niin etteivät ne ole minua vahingoittaneet" (6:21-22). Daniel oli elossa ja voi hyvin. Silti en usko, että tämä jumalallinen palvelija nukkui tyynesti läpi yön. Daniel ei ollut yli-ihminen, yhtään enempää, kuin mitä me olemme tänä päivänä. Ja meidän Jumalamme ei odota meidän toimivan luonnottomasti, kun kohtaamme sellaisia kriisejä. Meidän pelon tunteemme sellaisten hetkien aikana ovat normaaleja.

Minä olen sitä mieltä, että Daniel vartioi ja rukoili koko yön. Joka kerta, kun leijona haukotteli paljastaen hampaansa, Danielin täytyi äänettömästi huutaa, "Minä luotan edelleen, Herra. Minä uskon, että Sinä suljet tuon eläimen suun." Hän piti lujasti kiinni uskostaan. Ja Kirjoitus kertoo meille, "Ei hänessä havaittu mitään vammaa; sillä hän oli turvannut Jumalaansa" (6:23).

Yksi mies luotti Jumalaan ihmisten silmien edessä. Ja se vaikutti koko valtakuntaan. Raamattu julistaa: "Kuningas Dareios kirjoitti kaikille kansoille, kansakunnille ja kielille, mitä koko maan päällä asuu... Minä olen antanut käskyn, että minun valtakuntani koko valtapiirissä vavistakoon ja peljättäköön Danielin Jumalaa. Sillä hän on elävä Jumala ja pysyy iankaikkisesti. Hänen valtakuntansa ei häviä, eikä hänen herrautensa lopu. Hän pelastaa ja vapahtaa, hän tekee tunnustekoja ja ihmeitä taivaassa ja maan päällä, hän, joka pelasti Danielin jalopeurain kynsistä" (6:25-27).

Näetkö, mitä Dareios sanoi tässä? Hän ylisti Jumalaa, ei ainoastaan Hänen luonnollisista ihmeistään, vaan koska Hän oli vapauttanut Danielin kuolemasta. Tämän pakanakuninkaan täytyi nähdä ainoastaan yksi uskova, joka todella uskoi siihen, mitä saarnasi. Ja sen seurauksena hän julisti, "Minä näin miehen joka kantoi todistusta Jumalastaan. Hän ei milloinkaan epäillyt. Ja Herra vapautti hänet helvetin voimista."

Jatkuu..

[rita4]

Jumalan tahto meitä kohtaan on antaa täydellinen lepo Hänessä.

On olemassa paikka Kristuksessa, missä ei ole huolta tulevaisuudesta. Tässä paikassa ei ole pelkoa äkillisestä onnettomuudesta, murheesta tai työttömyydestä. Ei ole pelkoa ihmisestä, lankeamisesta tai sielun menettämisestä. Tämä paikka on yksi todistus Jumalan täydellisestä uskollisuudesta. Heprealaiskirjeen kirjoittaja kutsuu sitä täydellisen levon paikaksi.

Sellaista täydellistä lepoa tarjottiin Israelille. Mutta kansan epäilys ja epäusko pitivät heidät poissa Jumalan levosta: "Ne, joille hyvä sanoma ensin julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden (epäuskon) tähden" (Hepr.4:6). Israelilaiset elivät jatkuvassa pelossa ja kauhussa, aina odottaen seuraavan kriisin tapahtuvan. Sen tuloksena heidät jätettiin yksin koettelemuksissaan.

Jos Israel olisi astunut sisään tähän lepoon, Jumalan työ Hänen kansassaan olisi ollut valmis. Mutta koska he eivät astuneet, Herra jatkaa jokaisessa sukupolvessa sellaisen kansan etsimistä, joka astuu sisälle. "Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva" (Hepr.4:9).

Jumala kertoo meille, "Tämä levon tarjous on teitä varten, tänä päivänä. Minussa on yhä olemassa paikka, jossa ei enää ole epäilystä eikä pelkoa. Se on paikka, jossa te tulette olemaan valmistettuja sitä varten, mitä ikinä tuleekin." Näin Hänen sanansa kehottaa, "Varokaamme siis, koska lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi kenenkään teistä jääneen taipaleelle" (4:1).

Tänä päivänä lukuisat joukot Jumalan kansaa eivät tiedä mitään tästä levosta Kristuksessa. Kun he lukevat kamalia sanomia päivittäisissä uutisissa - sanomia murhenäytelmistä, onnettomuuksista, kuolemista - he täyttyvät pelolla ja kauhulla. Heidän jatkuva rukouksensa on, "Oi Jumala, älä ota pois rakkaitani. En voisi milloinkaan kestää sitä surua."

Silti, jos olet levossa Herrassa, et sorru sellaiseen pelkoon. Et joudu paniikkiin tai lankea pois kun jokin odottamaton kriisi iskee. Ja sinä et menetä toivoa, syyttäen Jumalaa murheistasi. Kyllä, sinä koet sen tuskan, mikä on yleistä jokaiselle ihmiselle. Mutta sielussasi sinä olet levossa, koska sinä tiedät, että Jumalalla on hallinnassa kaikki, mikä liittyy sinuun.

Vaimoni Gwen oli 34 vuotta vanha, kun hänessä havaittiin syöpä ensimmäisen kerran. Me olimme järkyttyneitä, kun kuulimme ne uutiset. Olimme juuri muuttaneet New Yorkiin, niin että pystyin aloittamaan katujengien palvelemisen. Kun nyt kuljin kaduilla saarnaten jengiläisille ja narkomaaneille, minun olin taisteltava huolen ja pelon kyyneleitä vastaan. Mutta Herra vakuutti minulle jatkuvasti, "Minä olen uskollinen, David. Minä en hylkää sinua enkä sinun rakkaitasi." Jumala kulki kanssani läpi tuon kauhistuttavan syövän koettelemuksen, ja jokaisen kanssa, joka seurasi.

Silti ei Herra halua voittoa meille ikään kuin tuskin kertakokemuksena. Hänen päämääränsä meitä varten ei ole, että selviämme kriisistä sanoen: "Kiitos Jumalalle, säilytin uskoni tuonkin läpi." Niin, sinä olet voinut selviytyä "tuonkin" läpi. Mutta kuten voittoisa Israel Punaisella merellä, seuraava koettelemus tulee. Ja se voi olla kokonaan erilainen koe.

Elämä Jumalan levossa on tapa elää. Hän haluaa meidän olevan Hänen rauhansa kannattelemia ja luottavan Häneen kaikissa koettelemuksissamme, tietäen, että meidän ylimmäinen pappimme liikuttuu meidän heikkouksiemme tunteista.

Älä ymmärrä väärin. Minä en puhu jonkun tuntemattoman nirvanan saavuttamisesta. Monet New Age opettajat väittävät, että ainut tapa kestää tulevaisuuden kriisit on kovettaa sydämesi nyt ja tappaa kaikki rakkautesi. Lyhyesti, jos sinä yksinkertaisesti lakkaat välittämästä ihmisistä, et loukkaannu. Siksi sinun tulisi kovettaa itsesi elämän onnettomuuksia vastaan.

Silti, Jumalaa ei milloinkaan ylistetä, kun Hänen palvelijansa turruttavat itsensä turhautumispisteeseen. Se ei ole ollenkaan sitä, mitä Hänen leponsa oikeasti on. Se on oppimista luottamaan Hänen lupaukseensa olla uskollinen meitä kohtaan kaikessa.

Minä olen neljän lapsen isä ja yhdentoista isoisä. Ja minä voin rehellisesti kertoa sinulle, ei ole milloinkaan ollut sellaista hetkeä, että seisoisin vierellä ja katsoisin, kun jälkeläiseeni sattuu, haluamatta ottaa osaa kärsimykseen heidän kanssaan. Sellaisina aikoina minä olen tehnyt kaiken voitavani parantaakseni ja auttaakseni heitä. Minä kysynkin sinulta: Kuinka paljon enemmän meidän taivaallinen Isämme rakastaa meitä, kulkee kanssamme koettelemuksissamme, ja kaipaa parantaa loukkaantumisemme?

Jatkuu..

[rita4]

Täydellistä lepoa Kristuksessa ei voida hankkia.

Astuaksemme sisään Jumalan lepoon meidän on vähennettävä omia yrityksiämme ja hikoilua. Ainoastaan usko liittää meidät tähän täydelliseen lepoon: "Sillä me pääsemme lepoon, me, jotka tulimme uskoon" (Hepr.4:3). Yksinkertaisesti sanottuna, meidän on asetettava sydämemme uskomaan, että Jumala on uskollinen johdattamaan jokaisessa olosuhteessa, huolimatta siitä, kuinka mahdottomalta tilanne voi näyttää.

"Sillä joka on päässyt hänen lepoonsa, on saanut levon teoistaan, hänkin, niinkuin Jumala omista teoistansa" (4:10). Kun me olemme levossa Kristuksessa, me emme enää yritä pukeutua rohkeisiin kasvoihin murheemme aikoina. Me emme pumppaa kriisiimme jotain tekaistua hyväksyntää. Ja me emme ole huolissamme siitä, että vajoaisimme pelkoon ja alkaisimme kyseenalaistaa Jumalan rakkautta. Lyhyesti, "tekojemme henkisyys" on lakannut ajamasta meitä. Me olemme nyt oppineet yksinkertaisesti luottamaan Herraan.

Kuinka me kehitämme sellaisen luottamuksen? Me etsimme Herraa rukouksessa, mietiskelemme Hänen Sanaansa ja kuljemme tottelevaisuudessa. Sinä saatat vastustaa, "Mutta nuo asiat ovat kaikki tekoja." Minä olen eri mieltä. Ne ovat kaikki uskon töitä. Kun me teemme näitä harjoituksia, me luotamme siihen, että Pyhä Henki tekee työtä meissä, rakentaen voiman lähdettä meidän tarpeisiimme. Me emme välttämättä tunne Jumalan vahvistavaa vaikutusta sisällämme, tai tunne Hänen voimansa rakentuvan meissä. Mutta kun seuraava koettelemuksemme tulee, nämä taivaalliset resurssit tulevat meissä selvästi näkyviin.

Tämä on paras syy, miksi etsin Herraa ahkerasti - paastoten, rukoillen, opiskellen, tavoitellen Hänen käskyjensä tottelemista Pyhän Hengen voiman kautta. En tee tätä siksi, koska olen palvelija, joka haluaa asettaa esimerkin. Teen näitä asioita, koska minä tiedän, että minulla on vielä monia koettelemuksia edessäni. Niin kauan, kuin palvelen Herraa, paholainen ei anna minun levätä. Minä joudun kohtaamaan jatkuvaa sotaa, yllätyshyökkäyksiä. Ja huolimatta kaikista niistä voitoista ja rauhasta, joita olen valmiiksi kokenut, minä aina tarvitsen taivaallisia resursseja auttamaan minua kestämään.

Minä haluan olla sotilas, joka on täysin valmistautunut taisteluun. Ja minä tiedän, että taistelu on voitettu, kauan ennen kuin se alkaa. Se on voitettu leireillä, harjoittelussa ja valmentautumisessa. Kun vihollinen tulee äkkiä, tarvitsen kaiken saatavilla olevan aseistuksen. Ja tuon aseistuksen hankkii voimallinen Jumalan Sana, kun minä kätken sen sydämeeni. Seuraavan kerran paholaisen hyökätessä voin luottaa siihen, että minulla on varustus, jonka avulla voin jatkaa. Minä olen voittanut taistelun ainoastaan Jumalan kanssa, jo ennen taistelukentälle menemistä.

Oletko sinä valmennettu sotilas, uskoen, että Jumala varustaa sinua jopa nyt? Jos olet, silloin sinä täytät kolme vaatimusta:

1. Olet ahkera Jumalan Sanan lukija. Kun opiskelet Raamattua, alat ymmärtää, kuinka paljon Jumala rakastaa sinua. Jos et ole vakuuttunut Hänen ehdottomasta rakkaudestaan sinua kohtaan, et kykene hallitsemaan yhtäkään tulevaa kriisiä. Ja sinä tulet vakuuttuneeksi Hänen rakkaudestaan ainoastaan ahmimalla Hänen Sanaansa.

2. Viljelet läheistä suhdetta Jumalan kanssa päivittäin käyttäen aikaa rukoukseen. Meidän Herramme tahtoo meidän huutavan Hänelle kriiseissämme. Mutta rukous vaikeiden aikojemme aikana ei ole tarpeeksi. Meidän on etsittävä Isäämme myös hyvinä aikoina. Ei meidän uskoamme ole tarkoitettu olemaan tilannekohtainen. Sen on tultava kehittyvästä suhteesta Herran kanssa.

3. Luotat siihen, että Jumala ei anna sinun kohdata yhtäkään koettelemusta valmistamatta tapaa kestää se. Tulkoon miten suuri koettelemus tahansa, sinun ei tarvitse huolehtia siitä, oletko vahva vai pyörrytkö. Isämme antaa ilon kun sitä tarvitaan. Ja jos olet kehittänyt läheisen, henkilökohtaisen suhteen Hänen kanssaan, Hän vuodattaa kestävän armonsa sinuun silloin, kun sinä sitä tarvitset.

Jumala kutsuu sinua Hänen lepoonsa - tänään.