Harjoittele, se tekee hyvää ja kilvoittelu vie korkeammalle
Lähetetty: 21.07.2016 11:19Charles Usher
Rukous ja paasto varustavat sydämen ja Hengen taistoon paholaisen voimia vastaan. Henki kasvaa vahvaksi käytön myötä, ja jos rukous unohdetaan, Henki heikkenee. Mikään ei voi korvata rukousta ja paastoa.
Jotkut ovat niin kiireisiä hengellisessä työssään, etteivät varaa aikaa rukoukselle ja ovat siksi voimattomia. mitä ajateltaisiin puunhakkaajasta, joka kertoisi olevansa niin kiireinen puiden kaatamisessa, ettei ehdi teroittaa kirvestään? Kuitenkin juuri rukouksessa saavutetaan vastustajasta sisäinen voitto, ennen kuin hänet kohdataan kasvoista kasvoihin. Se, joka taistelee ensin polvillaan rukouksessa, löytää vastustajansa jo lyötynä noustessaan ylös.
Jotta Henki pysyisi puhtaana, valppaana ja vahvana, on kiellettävä tiettyjä asioita – sellaisia, jotka eivät itsessään ole vääriä, mutta jotka vaimentavat ja heikentävät Henkeä. Näissä asioissa sydäntä täytyy harjoittaa. Sillä sydämessä on kaipuuta laillisille asioille, joille antautuminen kuitenkin kuluttaa terävyyden pois Hengestä ja tekee meistä kyvyttömiä hedelmällisempään ja tehokkaampaan työhön.
Ilm 12:11 selvästi osoittaa paaston tärkeyden paholaisen voimien nujertamisessa: ”Ja he ovat voittaneet hänet [saatanan] Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Se, että rakastamme omaa henkeämme, heikentää Henkeä ja tekee meidät kyvyttömäksi taisteluun. Mitään suurta saavutusta ei saada aikaan ilman uhrausta. Jos mietitään sitä itsekurin määrää, minkä vuorikiipeilijät tarvitsevat onnistuakseen Mt. Everestin valloituksessa, saadaan jonkinlainen kuva siitä, mitä tarkoitetaan ajatuksella, ettei pidä rakastaa omaa henkeänsä.
Hengellinen mestaruus
Vähäisinkin nautinnonhaluisuus vähentäisi vuorikiipeilijän mahdollisuutta onnistua. Samoin mestaruustaistelu paholaisen yliluonnollisia voimia vastaan vaatii Hengeltä kaikista eniten voimia ja pieninkin heikkous vähentää mahdollisuutta lopulliseen voittoon. Harva ymmärtää, mitä hengellinen itsekuri todella tarkoittaa. ”Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia” (Rm 8:14). Tässä tarkoitetaan täysikasvuisia lapsia.
Luonnollinen elämä on kiellettävä, jos halutaan noudattaa Henkeä ja säilyttää yhteys Kristuksen kanssa. Tällainen itsensä kieltäminen muodostaa todellisen paaston ja antaa hengellistä vahvuutta ja kestävyyttä. ”- - Voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.” (Ef 6:13), kunnes paholainen on pakotettu luovuttamaan.
Alkuseurakunta eli kuin se olisi ollut armeija taivaallisen kenraalin käskyn alla, joka varusti sotilaansa sota-asullaan (Ef 6:10-18). Rukous oli heidän vahtivuoronsa, synti ja saatana olivat heidän vihollisensa, taivaallinen isänmaa oli saavutettava valtakunta, ja iankaikkinen onni oli heidän voitonseppeleensä.
Rukous ja paasto varustavat sydämen ja Hengen taistoon paholaisen voimia vastaan. Henki kasvaa vahvaksi käytön myötä, ja jos rukous unohdetaan, Henki heikkenee. Mikään ei voi korvata rukousta ja paastoa.
Jotkut ovat niin kiireisiä hengellisessä työssään, etteivät varaa aikaa rukoukselle ja ovat siksi voimattomia. mitä ajateltaisiin puunhakkaajasta, joka kertoisi olevansa niin kiireinen puiden kaatamisessa, ettei ehdi teroittaa kirvestään? Kuitenkin juuri rukouksessa saavutetaan vastustajasta sisäinen voitto, ennen kuin hänet kohdataan kasvoista kasvoihin. Se, joka taistelee ensin polvillaan rukouksessa, löytää vastustajansa jo lyötynä noustessaan ylös.
Jotta Henki pysyisi puhtaana, valppaana ja vahvana, on kiellettävä tiettyjä asioita – sellaisia, jotka eivät itsessään ole vääriä, mutta jotka vaimentavat ja heikentävät Henkeä. Näissä asioissa sydäntä täytyy harjoittaa. Sillä sydämessä on kaipuuta laillisille asioille, joille antautuminen kuitenkin kuluttaa terävyyden pois Hengestä ja tekee meistä kyvyttömiä hedelmällisempään ja tehokkaampaan työhön.
Ilm 12:11 selvästi osoittaa paaston tärkeyden paholaisen voimien nujertamisessa: ”Ja he ovat voittaneet hänet [saatanan] Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti.”
Se, että rakastamme omaa henkeämme, heikentää Henkeä ja tekee meidät kyvyttömäksi taisteluun. Mitään suurta saavutusta ei saada aikaan ilman uhrausta. Jos mietitään sitä itsekurin määrää, minkä vuorikiipeilijät tarvitsevat onnistuakseen Mt. Everestin valloituksessa, saadaan jonkinlainen kuva siitä, mitä tarkoitetaan ajatuksella, ettei pidä rakastaa omaa henkeänsä.
Hengellinen mestaruus
Vähäisinkin nautinnonhaluisuus vähentäisi vuorikiipeilijän mahdollisuutta onnistua. Samoin mestaruustaistelu paholaisen yliluonnollisia voimia vastaan vaatii Hengeltä kaikista eniten voimia ja pieninkin heikkous vähentää mahdollisuutta lopulliseen voittoon. Harva ymmärtää, mitä hengellinen itsekuri todella tarkoittaa. ”Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia” (Rm 8:14). Tässä tarkoitetaan täysikasvuisia lapsia.
Luonnollinen elämä on kiellettävä, jos halutaan noudattaa Henkeä ja säilyttää yhteys Kristuksen kanssa. Tällainen itsensä kieltäminen muodostaa todellisen paaston ja antaa hengellistä vahvuutta ja kestävyyttä. ”- - Voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.” (Ef 6:13), kunnes paholainen on pakotettu luovuttamaan.
Alkuseurakunta eli kuin se olisi ollut armeija taivaallisen kenraalin käskyn alla, joka varusti sotilaansa sota-asullaan (Ef 6:10-18). Rukous oli heidän vahtivuoronsa, synti ja saatana olivat heidän vihollisensa, taivaallinen isänmaa oli saavutettava valtakunta, ja iankaikkinen onni oli heidän voitonseppeleensä.