Usko, näkymätön tukiverkko
Lähetetty: 07.04.2022 11:30William MacDonald
Epäilys näkee esteet.
Usko näkee tien.
Epäilys näkee pimeimmänkin yön.
Usko näkee päivän.
Epäusko epäröi ottaa askelta.
Usko kohoaa taivaisiin.
Epäusko kysyy:"Kukahan uskoo?"
Usko vastaa:"Minä!"
Koska usko on tekemisessä yliluonnollisen ja jumalallisen kanssa, se ei aina näytä "järkevältä."
Ei Aabrahaminkaan päätös lähteä Uurista kohti tuntematonta, määränpäätänsä tietämättä, perustunut järkeilyyn. Hän totteli Jumalan käskyä (Hebr. 11:8). Jerikon valloitus ei perustunut Joosuan ovelaan aseettomaan hyökkäykseen (Joos 6: 1-20). Maailma pilkkaisi sellaista "hulluutta". Mutta se toimii!
Oikeastaan usko on kaikkein järkevin. Mikä olisikaan järkevämpää kuin Luojaansa luottava luotu? Onko hulluutta uskoa Häneen, joka ei voi valehdella eikä erehtyä? Jumalaan luottaminen on kaikkein järkevin, tervejärkisin ja viisain teko, minkä ihminen voi tehdä.
Se ei ole hyppy pimeään. Usko vaatii varmimman todisteen ja löytää sen erehtymättömästä Jumalan Sanasta. Kukaan ei ole koskaan luottanut Jumalaan ja pettynyt, eikä niin käy tulevaisuudessakaan. Usko Jumalaan ei sisällä minkäänlaista riskiä.
Usko todella kirkastaa Jumalaa, sillä se antaa Hänelle ensimmäisen paikan, joka kuuluu vain täysin luotettavammalle eli Jumalalle. Toisaalta epäusko loukkaa Jumalaa, sllä se tekee Hänet valhettelijaksi (1 Joh. 5:10) ja vihoittaa Israelin Pyhää (Ps. 78:41).
Usko asettaa ihmisen oikealle paikalle. Se on tomuun painetun nöyrän pyytäjän paikka Kaikivaltiaan edessä.
Usko on näkemisen vastakohta. Paavali muistuttaa meitä: "Sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä."(2 Kor. 5:7) Näkemisessä vaeltaminen merkitsee, että tukiverkosto ja riittävät tulevaisuuden resurssit auttavat ihmisviisautta toimimaan näkymättömiä uhkia vastaan.
Uskossa vaeltamisessa tehdään päinvastoin. Siinä luotetaan vain Jumalaan ja jokaisena hetkenä ollaan ainoastaan Hänestä riippuvaisia. Vanha ihminen kavahtaa täysin luottamasta näkymättömään Jumalaan.
Liha etsii" suojapuskuria" pahojen päivien varalle. Jos se ei näe määränpäätä, se saa aivovaurion. Usko astuu eteenpäin Jumalan Sanaan luottaen, nousee olosuhteiden yläpuolelle ja luottaa, että Jumala varustaa kaikella tarvittavalla.
Jokainen joka päättää vaeltaa uskossa, voi olla varma siitä, että hänen uskonsa tulee koetelluksi. Ennemmin tai myöhemmin olemme tilanteessa, jossa ihmisten resurssit ovat loppuneet. Silloin uskovaa houkutellaan luottamaan muihin uskoviin, Jumalan sijasta. Jos hän todella luottaa Jumalaan, hän etsii apua ainoastaan Häneltä.
Uskovan normaalina asenteena on halu kasvaa uskossansa (Luuk. 17:5). Hän on jo luottanut Kristuksen pelastustekoon, mutta Jumala haluaa, että uskova luottaa Häneen myös muilla elämän osa-alueilla.
Kohdatessaan sairautta, surua, koettelemuksia, murhetta, uskova oppii tuntemaan Jumalaa uudella ja läheisemmällä tavalla ja niinpä hänen uskonsa vahvistuu. Hän saa todistaa, että lupaus on totta: "Pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko"(Hoos. 6:3) Mitä enemmän hän pitää Jumalaa luotettavana, sitä innokkaammin hän luottaa Häneen isommissakin asioissa.
Koska usko tulee kuulemisesta, kuuleminen Hänen Sanansa kautta, niin uskovan haluna pitäisi olla täyttää mielensä kokonaan Raamatulla, lukemalla, opiskelemalla, muistamalla ulkoa ja tutkimalla sitä päivin ja öin.
Raamattu on hänen karttansa ja kompassinsa, oppaansa ja lohtunsa, lamppunsa ja valonsa. Uskossa voi aina kasvaa. Hebrealaiskirjeen 11. lukua lukiessamme havaitsemme uskon jätiläisten suuruuden, kun taas me olemme vielä kuin rajattoman valtameren rannalla leikkiviä pikkulapsia.
Epäilys näkee esteet.
Usko näkee tien.
Epäilys näkee pimeimmänkin yön.
Usko näkee päivän.
Epäusko epäröi ottaa askelta.
Usko kohoaa taivaisiin.
Epäusko kysyy:"Kukahan uskoo?"
Usko vastaa:"Minä!"
Koska usko on tekemisessä yliluonnollisen ja jumalallisen kanssa, se ei aina näytä "järkevältä."
Ei Aabrahaminkaan päätös lähteä Uurista kohti tuntematonta, määränpäätänsä tietämättä, perustunut järkeilyyn. Hän totteli Jumalan käskyä (Hebr. 11:8). Jerikon valloitus ei perustunut Joosuan ovelaan aseettomaan hyökkäykseen (Joos 6: 1-20). Maailma pilkkaisi sellaista "hulluutta". Mutta se toimii!
Oikeastaan usko on kaikkein järkevin. Mikä olisikaan järkevämpää kuin Luojaansa luottava luotu? Onko hulluutta uskoa Häneen, joka ei voi valehdella eikä erehtyä? Jumalaan luottaminen on kaikkein järkevin, tervejärkisin ja viisain teko, minkä ihminen voi tehdä.
Se ei ole hyppy pimeään. Usko vaatii varmimman todisteen ja löytää sen erehtymättömästä Jumalan Sanasta. Kukaan ei ole koskaan luottanut Jumalaan ja pettynyt, eikä niin käy tulevaisuudessakaan. Usko Jumalaan ei sisällä minkäänlaista riskiä.
Usko todella kirkastaa Jumalaa, sillä se antaa Hänelle ensimmäisen paikan, joka kuuluu vain täysin luotettavammalle eli Jumalalle. Toisaalta epäusko loukkaa Jumalaa, sllä se tekee Hänet valhettelijaksi (1 Joh. 5:10) ja vihoittaa Israelin Pyhää (Ps. 78:41).
Usko asettaa ihmisen oikealle paikalle. Se on tomuun painetun nöyrän pyytäjän paikka Kaikivaltiaan edessä.
Usko on näkemisen vastakohta. Paavali muistuttaa meitä: "Sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä."(2 Kor. 5:7) Näkemisessä vaeltaminen merkitsee, että tukiverkosto ja riittävät tulevaisuuden resurssit auttavat ihmisviisautta toimimaan näkymättömiä uhkia vastaan.
Uskossa vaeltamisessa tehdään päinvastoin. Siinä luotetaan vain Jumalaan ja jokaisena hetkenä ollaan ainoastaan Hänestä riippuvaisia. Vanha ihminen kavahtaa täysin luottamasta näkymättömään Jumalaan.
Liha etsii" suojapuskuria" pahojen päivien varalle. Jos se ei näe määränpäätä, se saa aivovaurion. Usko astuu eteenpäin Jumalan Sanaan luottaen, nousee olosuhteiden yläpuolelle ja luottaa, että Jumala varustaa kaikella tarvittavalla.
Jokainen joka päättää vaeltaa uskossa, voi olla varma siitä, että hänen uskonsa tulee koetelluksi. Ennemmin tai myöhemmin olemme tilanteessa, jossa ihmisten resurssit ovat loppuneet. Silloin uskovaa houkutellaan luottamaan muihin uskoviin, Jumalan sijasta. Jos hän todella luottaa Jumalaan, hän etsii apua ainoastaan Häneltä.
Uskovan normaalina asenteena on halu kasvaa uskossansa (Luuk. 17:5). Hän on jo luottanut Kristuksen pelastustekoon, mutta Jumala haluaa, että uskova luottaa Häneen myös muilla elämän osa-alueilla.
Kohdatessaan sairautta, surua, koettelemuksia, murhetta, uskova oppii tuntemaan Jumalaa uudella ja läheisemmällä tavalla ja niinpä hänen uskonsa vahvistuu. Hän saa todistaa, että lupaus on totta: "Pyrkikäämme tuntemaan Herra: hänen nousunsa on varma kuin aamurusko"(Hoos. 6:3) Mitä enemmän hän pitää Jumalaa luotettavana, sitä innokkaammin hän luottaa Häneen isommissakin asioissa.
Koska usko tulee kuulemisesta, kuuleminen Hänen Sanansa kautta, niin uskovan haluna pitäisi olla täyttää mielensä kokonaan Raamatulla, lukemalla, opiskelemalla, muistamalla ulkoa ja tutkimalla sitä päivin ja öin.
Raamattu on hänen karttansa ja kompassinsa, oppaansa ja lohtunsa, lamppunsa ja valonsa. Uskossa voi aina kasvaa. Hebrealaiskirjeen 11. lukua lukiessamme havaitsemme uskon jätiläisten suuruuden, kun taas me olemme vielä kuin rajattoman valtameren rannalla leikkiviä pikkulapsia.