KOTI EVANKELIOIMISKESKUKSENA

[rita4]

Jussi Jokisaari

Jeesus on esikuvamme kaikissa asioissa, niin myös evankelionissa. Jos ja kun alamme toimia hänen esittämänsä mallin mukaisesti, voimme kokea siunauksellisia aikoja.

Jeesuksen koti evankelioimiskeskuksena

Raamattua lukiessani olen iloinnut eräästä tapauksesta Jeesuksen elämästä: "Muutamia päiviä myöhemmin Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun hänen kuultiin olevan kotona, väkeä kokoontui niin paljon, etteivät he mahtuneet edes oven edustalle. Ja hän puhui heille sanaa." (Mark.2:1,2 Raamattu Kansalle-käännös) Kaupungin asukkaiden keskuudessa levisi pian tieto, että Mestari oli tullut kotiin, asuntoonsa, joka saattoi olla Pietarin omistamassa talossa. Ihmiset lähtivät liikkeelle kuullakseen Jeesuksen ihmeellisiä opetuksia. Ehkäpä he toivoivat näkevänsä jonkin ihmeenkin.

Herramme kodin ovet olivat avoimet

Mestarin koti ei ollut suljettu. Uskon, että Herra piti kotinsa ovet avoinna lähimmäisille siksi, että Hän näki ihmisten sielun janon. Hän tiesi, että sen voi tyydyttää vain Jumalan ikuinen, elävä Sana. Näyttää siltä, että Jeesuksen kotiin uskalsivat tulla hyvin erilaiset ihmiset. Myös sairaita tuotiin Jeesuksen luo, kuten edellä mainitussa Raamatun luvusta ilmenee.

Koti on oivallinen kokouspaikka

Menneinä aikoina pidettiin kodeissa paljon hengellisiä tilaisuuksia. Olen vuosikymmenien aikana rakastanut kotikokouksia. Niissä on aivan erilainen tunnelma kuin rukoushuoneissa tai muissa yleisissä tiloissa. Kotikoukousessa pääsee lähemmäs kuulijaa. Kodissa on helppo puhua. Pyhä Henki tuntuu saavan herkästi yliotteen kuulijain mielissä. Jumalan Hengen voitelema Sana vaikuttaa synnin tuntoa. Se puhuttelee, se kirkastaa Jumalan armon ja Hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa. Kodissa syntinen uskaltaa nöyrtyä Armahtajan eteen pelastusta etsimään.

Kaupungeissakin

Seurakuntatyössäni pyrin järjestämään kokouksia koteihin. Vuosien aikana huomasin, että myös kaupungeissa pidetyt kokoukset kiinnostivat ei-uskovia. Kokouksia pidettiin eri kaupunginosissa, lähinnä omakotitaloissa, mutta joskus myös rivi-tai kerrostaloissa. Jos kotikokoukset olivat seurakuntalisten kodeissa, he kutsuivat samalla kadulla tai lähiympäristössä asuvia naapureitaan mukaan. Niistä olisi paljon kerrottavaa, mutta kerron vain yhdestä.

Erään kotikokouksen seuraukset

Eräänä talvisena sunnuntaina tuli eräs sisar luokseni. Hän kysyi, voisiko hän järjestää kotiinsa hengellisen tilaisuuden ja tulisinko minä puhumaan kokoukseen. Tietenkin lupasin, olin innoissani, että saisin tilaisuuden kertoa Jeesuksesta. Sisaren mies ei ollut uskossa, mutta toivoin saavani kontaktia häneenkin.

Sovimme kokousillan. Pyysin muutamia laulajia mukaani, ja hyvissä ajoin menimme kotiin laulajien kanssa. Ystävät asuivat kerrostalossa, ja asunnossa oli neljä huonetta ja keittiö. Mukana oli muutamia sisaren kutsumia naapureitakin. Laulajien kanssa sovimme, että emme pidä kokousta pitkän kaavan mukaan.

Lauloimme ensin yhteisen laulun. Eräs laulajista sanoi alkusanat ja johti alkurukouksen, ja minä puhuin 10-12 minuuttia. Välillä lauluryhmä lauloi, ja laulujen aikana sisar valmistui tarjoilemaan kupin kuumaa kokousväelle. Käytin tilaisuutta hyväkseni ja hakeuduin perheen isän pakeille. En hiillostanut häntä parannukseen, en kuvannut suu vaahdossa helvetin tuskaa enkä taivaan ihanuutta. Keskustelimme tavallisista asioista. Tajusin, että oli saatava kontakti uskosta osattomaan perheenisään, ja ilokseni se syntyikin.

Paavon sairastuminen ja pelastuminen

Aika kului, ja irtauduin seurakuntatyöstä. Riemuitsin, että sain liikkua evankeliumin asialla laajemmalla alueella. Eräänä maanantaiyönä tulin kotiin väsyneenä, mutta onnellisena. Vaimoni kertoi, että ystäväni oli sairastunut vakavasti. Hänen vaimonsa oli tiedustellut, haluaisiko hän, että pappi tulisi hänen luokseen, mutta sairas ei sitä halunnut. Sen jälkeen sisar oli tiedustellut, saisiko se mies tulla häntä tervehtimään, joka oli ollut heillä kokousta pitämässä. Siihen ystäväni oli antanut luvan. Tämän kuultuani lupasin, että menen ystävääni tapaamaan, kunhan ensin nukun muutaman tunnin.

Keskussairaalan osastolta löysin ystäväni. Vähitellen keskustelumme siirtyi hengellisiin asioihin.Se tapahtui luonnollisesti, kuin itsestään. Tuokio päättyi siihen, että ystäväni halusi luovuttaa elämänsä Jeesukselle! Saimme viettää taivaallisen hetken. Pelastusta ikävöinyt löysi pelastuksen. Syntinen löysi Armahtajan!

Satoa taivaan aittaan

Viikon kuluttua tapasimme uudestaan. Tapasin uudestisyntyneen, onnellisen ja valoisan miehen. Keskustelimme hetken, luin Raamattua, ja rukoilimme. Sen jälkeen jouduin poistumaan, mutta lupasin tulla viikon kuluttua. Sitä tapaamista ei koskaan tullut, sillä Paavo siirtyi taivaan kotiin. Myöhemmin kuulin, että uskoon tulonsa jälkeen ystäväni oli päässyt lomalle kotiinsa. Sen aikana hän oli kiirehtinyt työpaikalleen ja kertonut työtovereilleen uskoon tulostaan.(Mark.5:19-20)

Jumala tietää, saavuttiko ystäväni iankaikkisen elämän kodissaan pidetyn kokouksen tuloksena. Yksi asia on kuitenkin varma: Jumalan Sana ei koskaan tyhjänä palaja. Siksi tulkoon maamme kodeista evankelioimiskeskuksia, samanlaisia kuin Herramme koti aikanaan oli!

[rita4]

Koti on oivallinen kokouspaikka

Menneinä aikoina pidettiin kodeissa paljon hengellisiä tilaisuuksia. Olen vuosikymmenien aikana rakastanut kotikokouksia. Niissä on aivan erilainen tunnelma kuin rukoushuoneissa tai muissa yleisissä tiloissa. Kotikoukousessa pääsee lähemmäs kuulijaa. Kodissa on helppo puhua. Pyhä Henki tuntuu saavan herkästi yliotteen kuulijain mielissä. Jumalan Hengen voitelema Sana vaikuttaa synnin tuntoa. Se puhuttelee, se kirkastaa Jumalan armon ja Hänen hyvyytensä ja uskollisuutensa. Kodissa syntinen uskaltaa nöyrtyä Armahtajan eteen pelastusta etsimään.

Kun asuin vielä ex-ni kanssa, niin siinä talossa oli pidetty aina kotikokouksia ja kesäisin telttakokouksia. Meidän muuttaessame siihen ja asuessamme siinä pidimme talvisin kotikokouksia ja kesäisin telttakokouksia. Anoppini piti sitä tärkeänä, vaikka kun hän sitten myöhemmin -90 luvulla tuli väkevään herätykseen, niin eipä hän kuitenkaan uskaltanut tehdä uskon ratkaisuaan, koska hän pelkäsi; omaisiaan ja lomituspaikkojensa ihmisiä, siis heidän mielipiteitään. Ja kun sitten itse tulin kodissamme olleessa tupakokouksessa uskoon -89 jossa anoppinikin oli läsnä, niin sainkin vain vihat niskaani, kun häpäisin hänet ja hänen sukunsakin kylän silmissä. HM?? Mutta Herra kutsui kuitenkin vielä häntä pari vuotta sen jälkeen, mutta hän valitsi toisin..

Mutta siitä olen täysin varma ja yhtä mieltä, niin kuin Jussi veli tuossa sanookin, että tupakokouksissa on ihan omanlaisensa ja vapaa ilmapiiri. Siellä on helppoa olla mukana vielä uskosta osattomanakin. Se on ihan erilaista, kuin seurakunnissa tms. kokoontumiset. Ja kuka tietää, jos Herra niin vaikuttaa, niin.. vielä lisääntyy ja kuin palaa vanha hyvä ja kodikas tapa evankelioida kodeissakin. Itse sitä ainakin jäin kaipaamaan ja siitä unelmoin..Haluaisin, että jos vain on mahdollista, niin kotimme ovet voisivat olla vastaanotamassa etsiviä ja eksyneitä, kertoen heille, heidänkin Pelastajastaan..Jeesuksesta Kristuksesta!

Olen miettinyt aika paljon kaikenlaisia mahdollisuuksia evankelioida ja saada ihmisiä kiinnostumaan Jumalan Sanasta, sekä Jeesuksesta, pelastuksestaankin. Herra on vaikuttanut sydämelleni ja aivankuin valmistellut jotain, en tiedä vielä mitä.. Mutta jotain, jossa ihmisillä olisi matalampi kynnys tulla Jumalan Sanan kuuloon, kuin lähteä johonkin seurakuntaan sitä kuulemaan..Joka ja jotka valitettavasti ovat nykyään suurimmalta osin vain viihdekeskuksia ilman Jumalan pelkoa, tai Sanan totuutta.

Onko kotimme ovet avoinna ihmisten tulla puhumaan asioitaan, sekä etsimään muutosta elämäänsä? Niin, tai onko ihmisillä sittenkin ehkäpä korkea kynnys astua koteihimme; ja tulla ihan kynnyksenkin ylitse ja tulla ihan sisällekin asti? Niin onko siitä kynnyksestä, oven aukaisemisesta uskovaan kotiin tullut heille este, koska ei haluta pelastua, ei haluta muutosta kuitenkaan omaan elämänsä, tai vain saada rukous apua elämänsä vaikeuksiin, tai ongelmiin, tms? Toivottavasti ei. Miten me kohtaamme uskosta osattomia ihmisiä..? Olemmeko valmiit vastaanottamaan heitä seuraamme? Vai estämmekö heidän tulonsa, muka kiireellä, tms valheella?

Olen sitä mieltä ollut jo pitkään, että: ensin aina pitää saada kontakti, kuin luottamus, siis ystävyyssuhde rakennettua, jotta tämän ajan ihmiselle voisi sitten alkaa kertoa myöskin Jeesuksesta. Ei siis pidä pelottaa heitä pakosalle, pysymään kaukana uskovista, kuin myöskin; heidän kokouksistaankin, kun aletaan puhua heti alkuun liian kovia sanoja, vaikka sitten ne olisivatkin tottakin. Niin minä haluan uskoa: pehmeämpään evankeliumin esille tuomiseen, jossa aivan kuin rakkaudellisesti opetetaan kuulija kuuntelemaan sekä myöskin kuin ymmärtämään; toki syntisyytensä, mutta myöskin sen miten Isä Jumala haluaa heidänkin pelastuvan ja siksi Hän Rakkaudessaan vetää heitäkin puoleensa..Muutokseen sekä Pelastukseen.

Tuntuu vain siltä, että; ennen vanhaan ihmiset kestivät kovempaakin ja suorempaakin sanomaa, kuin mitä nykyään kestetään kuulla...?!

Herramme kodin ovet olivat avoimet

Mestarin koti ei ollut suljettu. Uskon, että Herra piti kotinsa ovet avoinna lähimmäisille siksi, että Hän näki ihmisten sielun janon. Hän tiesi, että sen voi tyydyttää vain Jumalan ikuinen, elävä Sana. Näyttää siltä, että Jeesuksen kotiin uskalsivat tulla hyvin erilaiset ihmiset. Myös sairaita tuotiin Jeesuksen luo, kuten edellä mainitussa Raamatun luvusta ilmenee.

Voisiko olla tulossa aika, jolloin ihmiset etsivät elämäänsä muutosta ja ymmärtävät sen tosiseikan, että; "Muutos voi tapahtua ainoastaan etsimällä ja huutamallakin sydämestään Jeesusta auttamaan, sekä pelastamaankin hänet?! " Kun on vaikeaa, tai ei vain kuin enää jaksa pitää ns kulissia pystyssä, tms..

Jumala on laittanut aivan joka ainoan ihmisen sydämeen ns aukon, jota Ei voi täyttää, eikä tyydyttää mikään muu, kuin vain yksin; Jeesus Kristus, Poika Jumalan sekä myöskin; Hänet elämäänsä vastaanottaminen! Hän voi ainostaan täyttää sydämesi rakkaudellaan ja armollaan, sekä pelastaa sielusi kadotuksestakin! Se on Totuus, joka ei pala tulessakaan!

Hepr. 11:6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.

Minun oma, jatkuva ja syvä huokaukseni..1. Kor. 9:16 Sillä siitä, että julistan evankeliumia, ei minulla ole kerskaamista; minun täytyy se tehdä. Voi minua, ellen evankeliumia julista!