Jaakko Pirttiaho
Jaakko Pirttiaho on raamattukouluttaja, kirjailija ja Yksin armosta -blogin kirjoittaja. Yksin armosta - Ihmisen kokoisia ajatuksia elämästä ja Jumalasta. http://www.yksinarmosta.fi
-----------------------------------------------
Juuri. kun elämäni näyttämö on niin tumma, ettei kirkkaimmatkaan Valot pimeyksien reunoilla enää säteile toivoa.
Juuri, kun viimeiset kyyneleet putoilevat työpöydälleni, pisarat muuttuvat litteiksi pannukakuiksi; Kun sielu huutaa puhdasta romahdusta ja mikä kipeintä: jälleenrakentajaa ei enää löydy.
Juuri., kun kaikki psyykkeen puolustusmuurit murtuvat ja jään alastomana areenalle ihmisten ja enkelien edessä; Juuri kun olen niin umpikujassa, ettei mikään ilmansuunta avaa oveaan uuteen alkuun.
Niin, elämäni näyttämö hiipui kevään rohkeista haasteista ja taipui purjeveneen purjeen tavoin syleilemään pelottavan tummaa, pelon valtamerta.
Niin pelottavalle elokuvakankaalle – elämälleni – ei uskaltanut enää kukaan ottaa pienintäkään sivuroolia. Tunkiolla revin paahtunutta nahkaa tullen aina kevyemmäksi kantaa hautaan.
Sankari! Huudan iloiten, käteni nousee kohti vastaanottamaan valkoisella ratsulla kiitävää, ihmismuodon saanutta Rakkautta.
Armon ja pyhyyden tuli riehuu kopsahdusten jäljessä. Loputon pimeys ratkeaa ylhäältä varmasta otteestaan ja on kuin pakotettu polvilleen palvomaan Sinua.
Sankari! Jeesus Sinä olet todellinen toivon ja elämän ruhtinas! Kaikki syvyyden kuiluni tihkuvat täyteyttä, pöydälle antautuneet luopumisen kyyneleet kerääntyvät yhteen ja laulavat taivaallista hoosiannaa.
Minäkin polvistun.ja itkuni saa uuden suunnan. Syntini ja syyllisyyteni riisutaan Rakastavalla katseellasi, alastomuuteni peitetään kuin kauneimmalla kukkamerellä.
En enää ymmärrä Sinua. Et suostu varmoihin, kuin kallioon hakattuihin oppeihini, et suostu tanssiaskeliini vaan kasvat ulos kaikista, suurimmistakin kehyksistäni.
En ymmärrä, mutta palvon. Itkien palvon Sinua! Elämäni piirtyy entistä synkemmillä väreillä mutta sinä otat sen käsiisi ja asetat maalaustelineeseesi.
Olet villi ja vapaa. Värit lentelevät luomisen ilostasi. Naurat, hypähdät riemusta ja sanot:” Rakkaani, katso!” Sinä asetat itsesi minuun.
Tumma ja kirkas yhtyvät. Taivas astui niin alas, että Sinä venyit rikki. Kurotit niin kauas luokseni, että katkesit.
Elämäni näyttämö on yksin toivoton. Mutta Sankari, Sinuun yhtyneenä maalaukseni hohtaa ristin ihmeellistä kirkkautta.
Julkaistu myös Yksin armosta -sivustollamme.
