Muuttumaton liitto

Muuttumaton liitto

ViestiKirjoittaja rita4 » 07.06.2022 10:50

Rantasaari Liisa 27.6.2015.

Kuva

”Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi.” Jes. 54: 10. KR. 33/38.

Levottomuus on tämän ajan ongelma maailmassa, epävarmuus tulevasta. Pieni ihminen kokee turvattomuutta, ahdistuu, mikään ei tunnu enää oleva tasapainossa. Kansojen kesken solmittuja liittoja ja sopimuksia rikotaan. Pienten ja suurten kansakuntien rauhansopimuksia väheksytään ja rikotaan. Kansat pelkäävät toisiaan, asevarustelu kiihtyy, luottamus toinen toisiinsa horjuu. Viimeisten päivien vaikeuksien keskellä olevat ihmiset, ovat rakkaudettomia ja epäsopuisia. ( 2. Tim.3:3.)

Alussa olevassa Raamatun jakeessa, puhutaan horjumattomasta sopimuksesta, mikä kestää. Siinä on rauhansopimus joka ei muutu, ei vaikka vuoret väistyisivät ja kukkulat horjuisivat, rauhanliitto säilyy. Jumalan rauhansopimus, jota ei tehty maallisten kansakuntien kesken, ei minkään kirkkokunnan, seurakunnan eikä ihmisryhmän kanssa. Ei, Sana puhuu rauhaliitosta, sopimuksesta taivaassa asuvan Jumalan ja maanpäällä elävien sellaisten ihmisten kanssa, jotka tahtovat solmia rauhanliiton Hänen kanssaan. Mitkään olosuhteet eivät sitä liittoa voi muuttaa, liitto tarjoaa niin hyvät edut inhimilliselle osapuolelle. Ihminen jonka silmät aukeavat näkemään etujen suuruuden, menee mykäksi ihmetyksestä.

Raamatussa puhutaan kahdesta liitosta, vanhasta ja uudesta. Me ihmiset liian hämärästi käsitämme, mitä Jumalan liitto pitää sisällään. Siihen liittoon kuuluu velvollisuuksia ja lupauksia. Koska kyse on vanhan liiton ja uuden liiton välisestä erosta, monille käsitykset ovat ristiriitaisia. Monet ajattelevat, että kaikki mikä kuului Kristusta edeltäneeseen Vanhan testamentin aikaan, sisältyy vanhan liiton käsitteeseen. Kristuksen syntymä ja Hänen jälkeinen liitto, pidetään Uuden testamentin aikaan, liittyvänä käsitteenä.

Vanhan liiton alkusanat lausui Jumala juhlallisesti Moosekselle Hoorebin vuorella, Hän kirjoitti ne tulella kahteen kivi tauluun, kymmenen Jumalan käskyä. Mooses vei ne israelilaisille ja ne asetettiin liitonarkkiin. Israelin kansa, seurakuntana solmi liiton Jumalalle ja lupasi olla ehdottoman kuuliainen Jumalalle ja liitolle, kuuliainen Jumalan kymmenelle käskylle, Jumalan pyhälle laille. Israelilaisista tuli Jumalan liiton-kansa. Heistä tuli vanhan liiton jäseniä. Pitkää aikaa ei kulunut, kun kansa jo rikkoi törkeästi ja avoimesti liiton, jonka olivat juhlallisesti ja yksimielisesti solmineet Jumalan kanssa. Kului vain 40 päivää kun he jo lankesivat kiusaukseen ja tanssivat kultaisen vasikan ympärillä, palvoen sitä epäjumalanaan. Näin liitto rikottiin ja he luopuivat Jumalasta.

Jumala armostaan tahtoi säilyttää tämän kansan, Hän ei antanut heidän vajota tuhoon ja pakanuuteen. Jumala rakasti silloin kuin nytkin ihmistä, Hän antoi israelilaisille uuden mahdollisuuden päästä yhteyteensä. He saivat Mooseksen lakiin lisätyn uhrijärjestelmän, monine säädöksineen. Kaikki tämä viittaisi Kristukseen uuden liiton välimieheen, joka oli tuleva ennustusten mukaisesti. Uskon kautta tulevaan Vapahtajaan, Kristukseen, Jumalan suureen uhrikaritsaan, joka ajan tulessa täyteen oli, kärsivä ja kuoleva israelilaisten puolesta, he saivat syntinsä anteeksi ja Jumalan hyväksynnän.

Viisisataa vuotta myöhemmin, Jumala innoitti palvelijansa kirjoittamaan.

”En minä liittoani riko, enkä muuta sitä, mikä on minun huuliltani lähtenyt.” Ps. 89: 35. KR: 33/38.

Ihmiset rikkoivat liiton, Jumala ei. Jumala ei muuta liittoaan jonka Hän kahdesti kirjoitti ja suullisesti julisti, Hän pysyy liitossa jonka teki, sitä Hän ei voi muuttaa. Hänen luonteensa on pyhä ja vanhurskas, Hän ei luonnettaan muuta. Onko tällä nyt yhteistä nimittäjää uuden liiton kanssa?

On, liiton asiakirja on sama uudessa ja vanhassa liitossa. Jumalan pyhä laki, kymmenen käskyä, on voimassa myös uudessa liitossa. Vapahtaja Jeesus lausuu tästä laista.

”Mutta ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin yksikään lain piirto häviää.” Luuk. 16: 17. KR. 33/38.

Uuden liiton asiakirjan sanat kuuluvat näin. ”Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle.
Sillä moittien heitä hän sanoo: ”Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra.
Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. ”
Hebr. 8: 7-10. KR. 33/38.

Näemme tässä selkeästi uuden- ja vanhan liiton eron. Vanhassa liitossa laki oli kirjoitettuna kivitauluihin ja kansa solmi liiton kokonaisuutena. Uudessa liitossa Jumalan henki kirjoittaa lain, yksilöllisesti ihmisen sydämeen. Jumalan ja ihmisen välistä suhdetta ei muuten saada kuin henkilökohtaisesti. Minkään ryhmän kanssa sovittu suhde, ei ole pätevä Jumalan näkökulmasta katsottuna. Mikä kunnia on ihmiselle annettu, ajattele! Jumala joka on luonut koko maailmankaikkeuden ja on sen ylläpitäjä, solmii liittonsa heikon ja puutteellisen ihmisen kanssa henkilökohtaisesti.

Mikäli henkilö tahtoo ottaa vastaan tarjotun pelastuksen, Hänen Pojassaan, Jeesuksessa Kristuksessa. Tahtoo noudattaa lakia ja alkaa vaeltaa valossa, jonka Pyhä Henki antaa. Jos tahdomme päästä uuteen liittoon sisälle, meidän täytyy henkilökohtaisesti päättää seurata Jeesusta. Tunnustaa syntimme, jotka laki meille paljastaa Pyhän Hengen läpivalaistuksessa. Pitää kääntyä pois synneistämme, antaa Jeesuksen veren puhdistaa omatuntomme kaikesta saastasta. Pyytää Jumalalta voimaa, ettemme tietoisesti riko Hänen lakiaan, kymmentä käskyä.

Syntisen kääntyessä pois syntielämästä, kaikuvat riemulaulut taivaassa, siellä juhlitaan voittoa. Syntinen on päässyt pois vihollisen otteesta, hänen nimensä on kirjoitettu elämän kirjaan. Hänestä tulee Jumalan katoamattoman ja ihanan valtakunnan kansalainen. Syntyy yhteys, elävä yhteys maanpäällä elävien Jumalan lasten kanssa. Syntyy elävä yhteys Jumalaan. Meistä tulee tämän maailman ihmisten silmissä ja mielissä lahkolaisia, Jeesus oli Nasaretin lahkoon kuuluva. Meistä voitaisiin sanoa, kuten eräs henkilö sanoi, ” olemme lohkareita.” Nimitys sopii hyvin, olemme maailmasta lohkaistuja.

”Ja minä annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.
Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.”
Hes. 36: 26–27. KR. 33/38.

Ajattele, saat uuden sydämen ja uuden hengen, lihasydän johon Pyhä Henki voi kirjoittaa, Jumalan käskyt ja herättää meissä halun kuuliaisuuteen, niin että rakkaudesta pidämme Hänen käskynsä. Kyse ei ole orjuudesta, mikä rikkomusten rangaistuksen pelosta, koettaa pitää lain, vaan silloin meissä on lapseuden henki, mikä oman heikkoutensa tuntien huutaa Isälle, Abba, Isä – auta minua! Anna minulle tahtoa ja voimaa, noudattaa sinun pyhää tahtoasi ja anna minulle kuulevat korvat, jotka kuulevat Pyhän Hengen äänen, että voin noudattaa Jeesus sinun käskyäsi, mitä minä voin tehdä Sinun hyväksesi, niin että Sinun, tahtosi voisi tapahtua kauttani. Amen.
Sananl. 8:17 Minä rakastan niitä, jotka minua rakastavat, ja jotka minua varhain etsivät, ne löytävät minut.
Avatar
rita4
Ylläpitäjä
 
Viestit: 19833
Liittynyt: 20.10.2013 09:53

Paluu Tahdommehan kasvaa uskossamme..?

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron