Miksi olet minut unhottanut

[rita4]

Hannu Melaluoto

Minä sanon Jumalalle, kalliolleni: "Miksi olet minut unhottanut? Ps 42:10

Jeesuksesta sanotaan, että hän on ollut kaikessa kiusattu kuten mekin, kuitenkin ilman syntiä. Se tarkoittaa sitä, että Hän tuntee mitä arki on ja Hänet on koeteltu maallisen matkan aikana samoissa kiusoissa ja ahdistuksissa, kuin mistä mekin pääsemme osallisiksi aika ajoin, halusimmepa tai ei.

Hylkäämisen ja unohtamisen kokeminen ei ole Jeesukselle vierasta. Muistamme tutut, tuskantäyteiset sanat ja huudahduksen ristiltä: "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit" (Matt 27:46). Uskohan on lujaa luottamusta siihen, mitä toivotaan ja ojentautumista sen mukaan mikä ei näy. Silti se on joskus helpommin sanottu kuin todeksi eletty. Pitkittinyt rukous ilman näkyvää vastausta tai äkillinen elämän käänne. Mieleen alkaa nousta ajatus unhottamisesta.

Jumala kestää kyselymme, hän ei niistä loukkaannu. Kysyjähän suuntaa kaikesta huolimatta kysymyksensä kalliolle. Siis lujan perustuksen suuntaan. Kohde jolle kysymykset suunnataan on pysyvää, vaikka tuttu polku omien jalkojen alla tuntuu pettävän. Kyselyn suunta on oikea. Kaipaamme ahtaissa paikoissa vähintäänkin selitystä, syytä sille, miksi näin on. Laulajan on täytynyt kysellä myös, onko jotain joka murehduttaa Jumalaa hänen matkavaelluksessaan. Ollaanko synnin hedelmillä, siis itse aiheutettuna ja onko tarvetta puhdistumiseen. Teksti ei mainitse, että näin olisi.

Tunnelin päätä ei vain näy. Seutu edessä on sumuista. Kuinka siunattua, että Jumalalle saa puhua juuri asiat sen sisältöisinä kuin ne juuri omassa pienessä päässä tuntuvat. Karuina ja kaunistelemattomina. Ei ole tarvetta näyttelemiseen. Jos on paha olla, sen saa ja se tuleekin kertoa. Mitä lavastus kaikkivaltiaan ja -tietävän Jumalan edessä hyödyttääkään. Itseäänhän siinä pettää.

Mutta että saada puhua lastinsa ulos. Joskus jopa huutaen. Laulaja ei mykkänä odota kohtalonsa keskellä - hän puhuu suuntaan, mistä apua joka tapauksessa aikanaan tulee. Hyvä että puhuu. Tilannehan voi joskus mennä siihen pisteeseen, kuten Ps 77:5 sanoo: "Sinä pidät minun silmäni valveilla; minä olen niin levoton etten voi puhua". On vain odottava mykkyys.

Kuinka usein Jumalan sielunhoitoa on niin tavattoman yksinkertaista, ettemme sitä siksi oikein käsitäkkään. Hän on luonut meihin kyynelkanavat, niistä on lupa veden virrata. Hän on antanut meille tahdon ja puhekyvyn, jonka myötä voimme Häneltä kysyä, kysyä oikein sydämen pohjasta. Se jo kevittää ja auttaa tässä päivässä. Se riittää silloin, kun usva peittää huomisen. Hänhän näkee minun huomisen ja on jo siellä vastassa silloinkin, kun ulkoisilta olosuhteilta tai sisäisen tunnon myötä siltä ei tunnu.

Myrskyssä, kun tähtiä ja maata ei näy, merimiehen on luotettava kompasiin. Ei tunteisiin tai ulkoisiin olosuhteisiin, vaan kompassiin ja lisäksi on pidettävä laiva kurssissa. Sama pätee elämän tyrkyissä. Kompassina vain on Jumalan sana. Ajattele, mitä Hebr 13: 5 sanoo: " En minä sinua hylkää, enkä sinua jätä". Tai Joh 6:37: "Ja sitä, joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos". Entä jae 39: "Ja minun lähettäjäni tahto on se, että minä kaikista niistä, hän on minulle antanut, en kadota yhtäkään". Näin on kirjoitettu, meidän tai minun asia on uskoa, että Jumala todella tarkoittaa sitä, mitä Hän sanoo.