Paluu ihmisen tilaan. Riemua ja pelkoa yhtaikaa

[rita4]

A.W.Tozer

Kristus syntyi maan päälle, hän eli, kuoli ja nousi ylös, jotta kapinallisista tulisi ylistäjiä; hän tuli, jotta ihminen voisi päästä takaisin hänelle suunniteltuun alkuperäiseen tilaansa.

Ihmisen normaali toimi

Ylistäminen on siis moraalisten olentojen normaalia toimintaa ja rakennettu ihmisluontoon. Hesekielin kirjassa tulesta ilmestyvät olennot ylistävät Jumalaa (1:1 – 5); Jesajan kirjassa Herra istuu korkealla ja ylhäisellä istuimella, ja olennot huutavat ”Pyhä, pyhä, pyhä, Herra Sebaot”; Ilmestyskirjassa Herra avaa taivaat, ja olennot ylistävät Isää Jumalaa (4:8 – 11) ja viidennessä luvussa he palvovat Poikaa (6 – 14).

Ylistys on moraalinen välttämättömyys. Suuri joukko opetuslapsia ylisti Herraa, jolloin jotkut nuhtelivat heitä. Herra sanoi: ”Älkää nuhdelko heitä. Elleivät he ylistäisi minua, kivet huutaisivat.”

Yksinkertaista ja vahvaa

Ylistys on asenne ja mielentila, ja sen voimakkuus vaihtelee. Kun Jumala lähettää Poikansa Hengen sydämiimme, me huudamme ”Abba”; se on ylistystä.

Jotkut ihmiset ovat joutuneet hurmion tilaan ylistäessään Jumalaa. Kerran näin erään miehen polvistuvan alttarille osallistuessaan ehtoolliselle. Yhtäkkiä hän puhkesi ”pyhään nauruun” ja piti kyljistään kiinni aivan kuin peläten, että ratkeaisi riemusta saadessaan olla Kaikkivaltiaan läsnäolossa. Olen kuullut joidenkin vastakääntyneidenkin kutsuvan Jumalaa spontaanisti ”Abbaksi”, Isäkseen. Ylistys voi siis olla yksinkertaista tai hyvinkin vahvaa.

Rajaton luottamus

Millaiset tekijät ovat läsnä ylistyksessä? Yksi on rajaton luottamus. Emme voi palvoa Olentoa, johon emme luota. Luottamus on välttämätön ehto kunnioitukselle ja kunnioitus ylistykselle.

Ylistyksen laatu riippuu asenteestamme; siitä, onko Jumala elämässämme suuri vai pieni. Enemmistölle hän on liian pieni, eikä häntä voida väkisin tehdä suureksi. Mutta me voimme alkaa nähdä hänet sellaisena.

Ylistys siis riippuu siitä, mikä on käsityksemme Jumalasta. Ne, jotka kutsuvat Jumalaa ”yläkerran Ukoksi”, tuskin ylistävät ollenkaan, koska heidän käsityksensä hänestä on ala-arvoinen. Yksi seurakunnan kauheimmista taudeista onkin se, ettemme näe Jumalaa sellaisena kuin hän on. Suhtaudumme häneen liian tuttavallisesti.

Olen sitä mieltä, että meidän ei pitäisi jatkuvasti viitata Jeesukseenkaan pelkästään nimellä Jeesus, vaan muistaa, kuka hän on. ”Hän on Herrasi, jota sinun tulee palvoa.” Vaikka hän hoitaa ja kaitsee meitä pienimmissäkin tarpeissamme niin kuin äiti lastaan, on tärkeää muistaa, että Johannes – joka oli nojannut Jeesuksen rintaa vasten – kaatui maahan kuin kuollut hänet nähdessään.

Seurakunnan olisi jälleen syytä omaksua ikiaikainen käsitys Jumalasta. Sen mukaan ihminen lankeaa hänen eteensä peloissaan huutaen ”Pyhä, Herra kaikkivaltias!”

Kiltistä Jumalasta Pyhä, Pyhä, Pyhä Jumala

Ylistykseen kuuluu myös ihailu, joka on Jumalan suuruuden arvostamista. Se täyttää sydämen ilolla ja ihmetyksellä. Nykyään Jumala harvemmin enää hämmästyttää ketään. Hän pysyy kiltisti puitteissa, jotka me olemme rakentaneet? Hän käyttäytyy hyvin ja on kuppikuntainen Jumala – aivan kuin yksi meistä. Ongelmissa häneltä pyydetään apua, ja varjelusta, kun mennään nukkumaan.

Tällaista Jumalaa on vaikea kunnioittaa, mutta kun Pyhä Henki saa avata silmämme näkemään Herramme sellaisena kuin hän todella on, ilo ja ihmetys täyttävät sydämemme.

Lumoava geometrikko

Lumoutuminen on viehättymistä ja haltioitumista siitä, kuka Jumala on.

Ollessani vielä nuori uskova istuin kerran puun alla lukemassa yhtä kuivimmista raamatunpaikoista. Siinä Israel poistui Egyptistä, ja Jumala järjesti kansan leiriin määräämällä Leevin keskelle, Ruubenin eteen ja Benjaminin taakse. Se oli timantin muotoinen, liikkuva kaupunki, jonka keskellä oli tulipatsas antamassa valoa.

Yhtäkkiä tajusin, että Jumala on geometrikko. Hän on taiteilija! Kun hän suunnitteli kaupungin, hän teki sen suurenmoisella taidolla. Oivallus pyyhkäisi ylitseni kuin aalto: Jumala oli kaunis, taiteellinen, runollinen, musikaalinen. Ylistin häntä sydämestäni.

Mykistävä, suurenmoinen

Jumalointi on yksi ylistyksen elementeistä. Se on Jumalan rakastamista kaikesta voimastamme, ja siihen sisältyy pelkoa, ihmetystä, kaipausta. Ihminen voi silloin kokea jopa tuskaa ja riemua, ja joskus se saa meidät aivan hiljaiseksi.

Suurin rukouksen muoto on se, kun emme sano sanaakaan emmekä pyydä mitään. Jumala kyllä vastaa ja antaa meille sen, mitä tarvitsemme. Pyytäminen on kuitenkin vain yksi tapa rukoilla eikä edes tärkein. Joskus sanon Jumalalle, että vaikka hän ei enää koskaan vastaisi yhteenkään rukoukseeni, ylistän häntä koko ikuisuuden siitä, mitä hän on jo tehnyt hyväkseni. Olen hänelle niin suuressa velassa, etten milloinkaan pystyisi maksamaan sitä takaisin.

Armollinen Jumalamme antaa meille usein sen, mitä pyydämme. Uskon hänen kuitenkin olevan pettynyt, koska olemme tehneet hänestä pelkän antajan. Herrasta Jeesuksestakin puhutaan liian usein vain tarpeidemme täyttäjänä.

Normaali yhteys säilyy samana joka paikassa

Mitä on rukoilla lakkaamatta? Veli Lawrence on sanonut: ”Jos tiskaan astioita, teen sen Jumalan kunniaksi; jos nostan roskan maasta, teen senkin hänen kunniakseen. Olen jatkuvassa yhteydessä häneen.” Hän jatkaa toisaalla: ”Säännöissä sanotaan, että minun täytyy vetäytyä yksinäisyyteen rukoilemaan, ja niin teenkin, mutta se ei eroa mitenkään siitä, että olen normaalisti yhteydessä häneen.” Veli Lawrence oli sisäistänyt, mitä oli elää jatkuvassa Jumalan läheisyydessä.

Pelkään sellaista sananjulistajaa, joka puhujankorokkeelle mennessään muuttuu toiseksi mieheksi. Ei hänen äänensä, käytöksensä tai ajatusmaailmansa ole tarkoitus muuttua ylevämmäksi ja juhlavammaksi, kun hän alkaa julistaa.

On säilytettävä sama henki ja kunnioitus Herraa kohtaan kuin hetkeä aikaisemmin, kun julistajamme keskusteli arkisista asioista ihmisten kanssa. Mooseskin laskeutui nöyrästi alas vuorelta puhuakseen ihmisten kanssa.