Koettelemukset pelkistävät sen mikä lopulta on tärkeintä

[rita4]

Alla otteita Risto Santalan kirjasta Särkymisen siunaus. Santala sai taivaskutsun sairauden jälkeen 26.9.2012. Päivä oli juutalaisen kalenterin mukaan Jom Kippur, Suuri sovituspäivä. Santala löydettiin polvistuneena vuoteensa ääreltä kuolleena.

Psalmi 31(9-10) kuvaa osuvasti ahdistunutta ihmistä.: ”Armahda minua, Herra, sillä minulla on ahdistus – sillä minun elämäni kuluu murheessa ja minun vuoteni huokauksissa – minä olen unhottunut ihmisten mielistä niin kuin kuollut, minä olen kuin rikottu astia.”

Ahdistuksesta käytetään tässä ilmaisua ”minulla on ahdasta”. Murheissa koemme, että meillä ei ole liikkumatilaa. Meidät on sidottu ongelmiimme. Samalla jokin meissä on rikkoutunut. Olemme kuin särkynyt astia, jota ei voi enää eheyttää.

Vanha juutalainen elämänviisaus puhuu astian särkemisen laista: ”Shvirat hake-lim” eli astian särkeminen opettaa ihmistä näkemään syvemmälle omaan sydämeen ja Jumalan olemukseen.

1. Moos. 32:10 kertoo Jaakobin sanoneen: ”Minä olen liian halpa
kaikkeen siihen armoon”, jota olen saanut. Alkukieli pelkistää hänen kokemuksensa sanomalla ”kantontii”, ”minä olen pienentynyt”.

Jumalan kädessä suuresta tulee pieni, väkevästä heikko, ehjästä särkynyt. Tästä myös Paavali puhuu monessa yhteydessä:

”Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa – sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani – kun olen heikko, olen väkevä – sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään –heikoille minä olen ollut heikko voittaakseni heikot... Tässä on särkymisen siunaus.

Astiamme särkeminen on useimmille omakohtaisesti tuttua. Ihmisinä olemme hyvin hauraita. Job sanoo sen osuvasti:

”Katso, Jumalan edessä minä olen samanlainen kuin sinä: hyppysellinen savea olen minäkin!”

Aikanaan jouduin valvomaan Jerusalemissa viitisen kuukautta tajuttoman poikamme vuoteen ääressä. Tuossa tilanteessa sain avun ikivanhasta sananparresta: ”Kun kärsimys yllättää ihmisen, hän tutkii tekojansa – jos tutkii... ja katso: ne ovat rakkauden aiheuttamia kärsimyksiä.”

Tästä opimme, että saamme tulkita myös vastoinkäymisemme Jumalan armon osoituksiksi. Koettelemukset pelkistävät sen, mikä lopulta on tärkeintä.

Jotakin tällaista vanhat juutalaiset varmaan tarkoittivat, kun he sanoivat: ”Kauneinta ovat särkyneet astiat.”

Evankeliumin opintoyhdistys järjesti Risto Santalalle ja Olavi Peltolalle yhteisen 80-vuotisjuhlan yhdistyksen ystävien päivän yhteydessä Hyvinkäällä helmikuussa 2009. Päivän tilaisuudet jäivät veljien viimeisiksi yhteisiksi kokouksiksi.

[rita4]

Otampa jotain tästä, jota luin ja mietin samalla omaa elämääni ja uskoani, kaikkea..Sitä kuin pohtii näitä erinäisiä koettelemuksiaan ja niiden tarkoitusta.

Vanha juutalainen elämänviisaus puhuu astian särkemisen laista: ”Shvirat hake-lim” eli astian särkeminen opettaa ihmistä näkemään syvemmälle omaan sydämeen ja Jumalan olemukseen.

Senhän minä ja varmasti me kaikki muutkin toki jo tiedostammekin, että olemme kukin vain savea ja ilman astian särkemistä, ei voi syntyä uutta ja puhtaampaa, uskallanko sanoa.. jopa parempaa ja vahvempaa..

Ainakin itse kuin huomaan ja ymmärrän, tunnustan, että vain särkymällä ja suostumalla särkymään me samalla kuolemme itsellemme (lihantahdollemme). Joka ei halua särkyä, suostua särkymään, kuolemaan lihansa tahdolle ja maailman tahdolle, ihmisten tahdolle, niin ei voi kasvaa ja vahvistua uskossaan. Oletko samaa mieltä rakas ystäväiseni?

Kun meitä rikotaan: siis usein; kovaa kuortamme rikotaan, jotta se sydän sieltä alta voisi tulla esiin ja olla se sykkivä, pehmeä, lämmin, armahtava ja anteeksi antava, niin se aina sattuu ja joudumme käsittelemään sitä ja uskon sen aina olevan sellainen prosessi elämässämme. Meiltä kysytään suostumista särkymään ja kuolemaan, ristiinnaulittavaksi..Laitammeko vastaan ja kapinoimme, katkeroidumme, alamme jopa syyttää kaikesta Jumalaa, toisia ihmisiä, olosuhteita tms..?

Vai nöyrrymmekö, alistummeko, ja vain pyydämme Isältä rakkaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimessä/veressä; Voimaa kestää, jaksaa, ja lopulta.. kun koetus on ohi, niin nousta entistäkin vahvempana pystyyn ja nähdä miten Jeesus auttaa, vahvistaa, rohkaisee, lohduttaa ja saamme olla hänen omanaan ja käytössään juuri sellaisina kuin olemmekin. Usein pieninä ja heikkoina, mutta jotain jo oppineempana, turvautumaan Herraamme ja hänen apuunsa, sekä johdatukseensa luottaen..

Jumalan kädessä suuresta tulee pieni, väkevästä heikko, ehjästä särkynyt. Tästä myös Paavali puhuu monessa yhteydessä:

”Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa – sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani – kun olen heikko, olen väkevä – sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään –heikoille minä olen ollut heikko voittaakseni heikot... Tässä on särkymisen siunaus.

Lopuksi tämä laulu meille..

Gospel heikki raatikainen

[rita4]

Vanha juutalainen elämänviisaus puhuu astian särkemisen laista: ”Shvirat hake-lim” eli astian särkeminen opettaa ihmistä näkemään syvemmälle omaan sydämeen ja Jumalan olemukseen.

1. Moos. 32:10 kertoo Jaakobin sanoneen: ”Minä olen liian halpa kaikkeen siihen armoon”, jota olen saanut. Alkukieli pelkistää hänen kokemuksensa sanomalla ”kantontii”, ”minä olen pienentynyt”.

Jumalan kädessä suuresta tulee pieni, väkevästä heikko, ehjästä särkynyt. Tästä myös Paavali puhuu monessa yhteydessä:

”Minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa – sen tähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani – kun olen heikko, olen väkevä – sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään –heikoille minä olen ollut heikko voittaakseni heikot..." Tässä on särkymisen siunaus.

Astiamme särkeminen on useimmille omakohtaisesti tuttua. Ihmisinä olemme hyvin hauraita. Job sanoo sen osuvasti:

”Katso, Jumalan edessä minä olen samanlainen kuin sinä: hyppysellinen savea olen minäkin!”

Olen nyt jo hyvinkin pitkään miettinyt juuri särkymisen ja särkemisenkin, jos nyt niin edes voidaan sanoa, merkitystä hengellisessä mielessä. Tänään viimeksi jouduin käymään taas läpi sellaisia asioita, joissa lihanmieli olisi voinut nostaa reippaamminkin päätään ja murista, suuttua..

Meitä koetellaan. Toisia enemmän ja toisia vähemmän. Joidenkin koetus on rankkaa aivan kuin itsellään paavalilla oli ja joillakin se on lievempää ja helpommin sittenkin kestettävää. En tiedä kumpaanko joukkoon sinä rakas ystäväni mahdat kuulua, mutta kuuluitpa sitten kumpaan tahansa, niin älä säikähdä sanojani, äläkä myöskään koetustasi, jolla Herra sinua ja sinun sydämesi tilaa sekä uskosikin tilaa koettelee, jotta Hän saisi selvyyden siitä; Miten paljon... tai hiukka vähemmän ehkä kestät koetuksia. Rakastatko kaikesta sydämestäsi Jumalaa ja olet valmis sittenkin niihin antamiinsa koetuksiin? Vai onko maailma tai oma lihasi tahto saanut sinut rakastumaan helppoon elämään uskovana.. maailmaan, korvasyyhy saarnaajiin, jotka lupaavat yhdeksän hyvää ja kymmenen vieläkin parempaa juttua sinulle? Ehkä Isä on puhunutkin sinullekin, niin kuin minullekin Hän on puhunut siitä; Miksi on näitä koettelemuksia ja joissa lihamme tahtoo ärähtää ja kärähtää.

Tänään kuulin asian joka satutti syvältä, repi jo tulleita haavojani auki ja kun en ymmärrä, miksi kaikki on mennyt niin kuin se on mennyt (lapseni).Kuulin nuorimmaiseltani sisarustensa ja miniäni suunnitelmista ja se satutti, sitä on turha kieltää. Se oli puukko suoraan sydämeeni jälleen kerran heidän takiaan. Kuinkahan mones kymmenes, sadas se jo olikaan? Koska olen uskoa tunnustava, niin minut on sen asian ja muutamien muidenkin syiden takia sysätty ulos heidän sydämistään ja elämästään, kun syyttävät minua asioista joihin en koe olevani edelleenkään syypää. Vihanpitonsa minua kohtaan on rankkaa kestää ja ymmärtää, minun, joka puolustin heitä aina kuin naarastiikeri ja pyrin olemaan läsnä voimieni mukaan, sekä kuulolla, hoitamaan ja auttamaan, pelastamaan pulasta ym.. Ja Nyt?? Miksi? He olivat se kaikki mitä minulla oli ja jonka takia jaksoin elää ja nyt?? He ovat kääntäneet minulle selkänsä. ja vaihtaneet minut äitipuoleensa ja isäänsä, joka ei koskaan ollut heidän puolellaan tai kanssaan, päinvastoin.

Tätä mietin usein, kuin Job aikoinaan omia menetyksiään ja kun hän sairaana raapi saviruukun palasella ihoaan ja oli täysi luuranko. Noh minä en ole luuranko mutta moninaiset sairaudet estävät elämästä niin kuin voisin ja haluaisinkin elää, jos olisin terve kropastani. Mutta on vain täytynyt oppia elämään näiden moninaisten vaivojeni ja särkyjeni, työkyvyttömyyteni kanssa ja kestää ne: minä joka olin aina jotain tekemässä ja menemässä, nyt ei tehdä, eikä mennä..

Monenlaista menetyksen surua on täytynyt käydä läpi ja se jos mikä onkin ollut rankkaa aikaa ja siinä on ollut kapinaa ja napinaa ja lopulta vuosi vuoden jälkeen on tullut lopulta vain halu alkaa suostua, ja lopettaa nurinat ja murinat, kyselytkin, että; Miksi?! Ja vain kuin alkaa jo pikkuhiljaa kuin suostua siihen mikä onkin tilanne, tuntui se sitten miten pahalta minusta sitten tahansa ja käsittämättömältäkin kohtalolta. Siihen on tarvittu tosi paljon rukousta ja suostumista lähteä rukoileen, olla rukouksessa, sekä etsiä Isän tahtoa ja kasvoja, sekä Jeesuksen syliä, kun ei jaksanut muuta kuin vain huutaa tai itkeä. Oli halu kuitenkin tehdä parannusta ja muuttua, kuolla itselleni ja maailmalle. Sinne jäi mieluiset telkkariohjelmat ja monet muut jutut, asiat, ne ei enää kiinnostaneetkaan minua. Koska Jeesus antoi minulle kuin voimaansa päästä niistä irti ja vapauteen, sekä olla enemmän Hänen seurassaan tavalla tai toisella.

Tämä seuraava lainaus on kuin itsestäni ja tämä kaikki on vasta alkua ja paljon paljon on yhä vain muutettavaa, muuttumisen tärkeyttäkin ja itselleni kuolemista, kärsivällisyyden oppimista, sekä kykyä antaa anteeksi, unohtaa ja vain rakastaa. Ja vain siunata, rukoilla heidänkin puolestaan, jopa niidenkin joiden tähden joudun kärsimään ja itkemään, olemaan kuin se paha ihminen, oli sitten kysymyksessä rakkaimpani, tai uskovien joukko, tms..Ne kun oppisinkin, niinpä niin!??

Mutta tänään koin miten Isä puhui sydämelleni, miten Hän haluaa kasvattaa ja kouluttaa minua jotta oppisin paremmin kestämään kaikenlaisia vaikeuksia ja vastoinkäymisiä, sekä ihmisten ilkeyttäkin minua kohtaan ja miten se on sitä; valmistamista siihen aikaan ja tehtävään, jossa en pärjää, etkä pärjää sinäkään rakas kanssamatkaajani, Jos emme suostu tulemaan pieniksi, heikoiksi, kuolemaan lihamme tahdolle sekä maailman tarjonnalle, hylkäämään korvasyyhy puheet ja ihmeidenkin perässä juoksemisen, jossa meillä ei ole enää mitään muuta kuin vain: Risti, veri, Jeesuksemme ja me Hän palvelijoinaan tahtoen nähdä sielujen pelastuvan ja pääsevän myöskin kerran taivaan kotiin, kirkkauteen. Ja tulemme paljon Jumalaamme tarvitseviksi, rakastamaan Jeesustamme ja olemaan Pyhän Hengen johdatettavana, tuntui tai näytti sitten miltä tahansa. Hän Ei jätä meitä, eikä hylkää koskaan, kunhan me emme ota kättämme pois Hänen rakastavasta kädestään tai lopeta näkemästä miten armollinen ja anteeksiantava Jumala meillä sittenkin on, vaikka Hän joutuukin koettelemaan meitä, sekä uskoammekin. Tahdothan olla käytössään ja käytettävissään? Se vaatii pysymistä rukousalttarilla, kammioissamme ja Sanan lukemistakin! Pysy Jeesuksen omana!

Jumalan kädessä suuresta tulee pieni, väkevästä heikko, ehjästä särkynyt.

Tämä laulu on kuin laulettais minusta..ehkä sinäkin voit yhtyä tämän laulun sanoihin? Konnakuoro - Matka jatkuu - 09 - Savea vain