ilosanoma.munfoorumi.com

Jumalan rakkaus ei ole riippuvainen meistä, se ei syty meidän rakkaudestamme eikä sammu meidän vihastamme. Jumala ei vain rakasta, vaan hän on rakkaus (1. Joh. 4: 8).

Jumala rakastaa sen vuoksi, että hän on Jumala. Jumala rakastaa oman olemuksensa ”uumenista”, pulppuavasti, tuhlailevasti, vapaasti. ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.”

Samalla kertaa loukkaavinta ja ihaninta tässä Jumalan tuhlailevassa rakkaudessa on, että se kohdistuu erityisesti kaikkiin pieniin, avuttomimpiin, arvottomiin ja syntisiin. Jumala muistaa erityisesti niitä, joita muut eivät muista ja hän etsii niitä, joita muut eivät etsi.

Tämä oli ja on meille jokaiselle loukkaus kunnes me löydämme itsemme juuri noiden arvottomien rinnalta: kieltäneen Pietarin, syntisen vaimon ja ryövärin viereltä. Silloin loukkauksesta tulee meille ihana lohdutus.

Kuka osaisikaan mitata kaikki ne sisäiset ahdistustilat joissa uskomme pettää, toivomme sammuu, rakkautemme kylmenee, vuoroin vaihtelee epätoivo ja raivo, vuoroin tylsä välinpitämättömyys.

Kukaan, jota Jumala tahtoo käyttää, ei jää näitä kokemuksia vaille. Mutta kaikkeen sisäiseen ahdistukseen Jumala aina antaa aikanaan avun Kristuksessa.

Jos olet vaarassa langeta kuolleeseen uskoon, luottamaan johonkin omaasi, hän sanoo: Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Jos tuntosi syyttää sinua, Jumalan viha ja tuomio kauhistaa, hän näyttää kärsivän Kristuksen ja taakka vieritetään sinulta ja voima uudistuu. Jos edistymisesi kristillisyydessä on puolinaista ja kituvaa, hän niiden vaivojen alla opettaa sinua tyytymään sanaan: ”Tyydy minun armooni. Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.”

Tyhjän päälle joutunut voi kokea Jumalan todellisuuden

Te kaikki, jotka olette maistaneet hätää ja avuttomuutta, mutta turvanneet Jumalaan, tiedätte kokemuksesta, että Jumalan tehtävä on olla juuri avuttomien auttaja, hukkuvien pelastaja, kaatuvien nostaja.

Meidän uskomme Jumalaan ja hänen näkymättömään maailmaansa saa uuden, kokemukseen perustuvan varmuuden, kun olemme olleet tyhjän päällä ja kokeneet, että näkymättömät kädet kannattivat meitä.

On suurta armoa, että uskomme saa tällaisen kokemuksen vahvistaman todellisuuspohjan. Harvahan meistä olisi elämän leveää ja mukavaa tietä kulkiessaan huomannutkaan, että Jumala kulkee rinnallamme, hoitaa meitä ja tuhlailee hyvyyttään osaksemme. Mutta juuri avuttomuuden ja hädän aikoina me Jumalan ensiksi löysimme, silloin hän tarttui elämäämme varmoin käsin. Meille jäi pääasiaksi, että Jumala oli hädässämme mukana.

Eino Sormunen (1893–1872)
Kuopion hiippakunnan ensimmäinen piispa
Otteita kirjasesta Jumalan edessä

Kastselin kirjoituksia ja jäin lukemaan tätä ja huomasin sen olevan rohkaiseva ja lohdullinenkin jokaiselle, joka pelkää jotain, ehkä jopa Jumalaansa ja hänen tuomioitaan. Tai häpeää itseään ja kokee olevansa "huono ja kelvoton ihmiseksi" elämän markkinoilla..Arvostelet itseäsi ja näet itsesi vain toisten riesana ja märkäpaiseena, tms..

Et voi olla niin huono, heikko, pieni, avuton, syntinenkään etteikö Jumala rakastaisi sinuakin. Et voi olla niin epäonnistunut, tai kelvoton, ettei Isän rakkaus voisi koskettaa sinuakin ja vahvistaa, louduttaa, rohkaista sinua. Ja vaikka uskon elämäsi olisikin ollut vaivannäköä ja kitumista, kompurointia, pään seinään lyömistä, heikkoa, tms, niin siltikin Isä Jumala tahtoo rakastaa sinua ja rakastaakin sinua sekä; auttaa sinua!

Etkö usko, että; Hän välittää juuri sinusta ja hänen Isän sydämensä sykkii juuri sinua ajatellen ja rakastaen, anteeksi antaen, kun anteeksi pyydät, ..Ei hän ole mikään kamala partainen ukko, joka seisoo taivaan portilla vitsa kädessä ja antaa piiskaa joka ainoasta harha askeleestasi, tai väärästä sanastasi, teostasi, ajatuksestasikin.. Hän, joka sinut loi äitisi kohdussa kerran, niin hänkö ei tietäisi ja tuntisi sinua ja millaista tekoa sinä olet? Hän tietää ja ymmärtää, vaikka se tuntuukin nyt sinusta täysin mahdottomalta uskoa. Älä pelkää, ei hän rankaise sinua, vaan odottaa että tulet kertomaan hänelle asiasi ja tuntosi, pelkosikin reilusti ja rehellisesti.

Hän tuntee sinut ja kutsuu sinua nimeltä. Hän tietää tuskasi, pelkosi, heikkoutesi, vajavaisuutesi pystyä elämään niin kuin muut vaativat elämään, tai.. miten muut yleensä niin kuin....elävät Ei hän tehnyt sinusta kloonia, toisten kopiota, vaan ihan oman yksilön, omine piirteinesi, puhe ja ajattelu tapoinesi, ja puutteinesikin jos niin tahdot ajatella, mutta olipa niin tai näin, niin hän halusi sinut elämään ja omakseen ja hän haluaa sinun oppivan turvaamaan häneen aivan kaikessa elämäsi virassa kulkiessasi. Hän on lähelläsi ja kuulee sinua, et siis huuda tyhjään..

Kuka osaisikaan mitata kaikki ne sisäiset ahdistustilat joissa uskomme pettää, toivomme sammuu, rakkautemme kylmenee, vuoroin vaihtelee epätoivo ja raivo, vuoroin tylsä välinpitämättömyys.

Kukaan, jota Jumala tahtoo käyttää, ei jää näitä kokemuksia vaille. Mutta kaikkeen sisäiseen ahdistukseen Jumala aina antaa aikanaan avun Kristuksessa.

Jos olet vaarassa langeta kuolleeseen uskoon, luottamaan johonkin omaasi, hän sanoo: Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

Jos tuntosi syyttää sinua, Jumalan viha ja tuomio kauhistaa, hän näyttää kärsivän Kristuksen ja taakka vieritetään sinulta ja voima uudistuu. Jos edistymisesi kristillisyydessä on puolinaista ja kituvaa, hän niiden vaivojen alla opettaa sinua tyytymään sanaan: ”Tyydy minun armooni. Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa.”

Tyhjän päälle joutunut voi kokea Jumalan todellisuuden

Te kaikki, jotka olette maistaneet hätää ja avuttomuutta, mutta turvanneet Jumalaan, tiedätte kokemuksesta, että Jumalan tehtävä on olla juuri avuttomien auttaja, hukkuvien pelastaja, kaatuvien nostaja.

Meidän uskomme Jumalaan ja hänen näkymättömään maailmaansa saa uuden, kokemukseen perustuvan varmuuden, kun olemme olleet tyhjän päällä ja kokeneet, että näkymättömät kädet kannattivat meitä.

On suurta armoa, että uskomme saa tällaisen kokemuksen vahvistaman todellisuuspohjan. Harvahan meistä olisi elämän leveää ja mukavaa tietä kulkiessaan huomannutkaan, että Jumala kulkee rinnallamme, hoitaa meitä ja tuhlailee hyvyyttään osaksemme. Mutta juuri avuttomuuden ja hädän aikoina me Jumalan ensiksi löysimme, silloin hän tarttui elämäämme varmoin käsin. Meille jäi pääasiaksi, että Jumala oli hädässämme mukana.

Tyhjän päälle joutunut voi kokea Jumalan todellisuuden

Te kaikki, jotka olette maistaneet hätää ja avuttomuutta, mutta turvanneet Jumalaan, tiedätte kokemuksesta, että Jumalan tehtävä on olla juuri avuttomien auttaja, hukkuvien pelastaja, kaatuvien nostaja.

Meidän uskomme Jumalaan ja hänen näkymättömään maailmaansa saa uuden, kokemukseen perustuvan varmuuden, kun olemme olleet tyhjän päällä ja kokeneet, että näkymättömät kädet kannattivat meitä.

On suurta armoa, että uskomme saa tällaisen kokemuksen vahvistaman todellisuuspohjan. Harvahan meistä olisi elämän leveää ja mukavaa tietä kulkiessaan huomannutkaan, että Jumala kulkee rinnallamme, hoitaa meitä ja tuhlailee hyvyyttään osaksemme. Mutta juuri avuttomuuden ja hädän aikoina me Jumalan ensiksi löysimme, silloin hän tarttui elämäämme varmoin käsin. Meille jäi pääasiaksi, että Jumala oli hädässämme mukana.

Lueskelin tuota kirjoitusta ja mielessäni oli jo etsiessäni tietynlaista kirjoitusta juuri Jumalan apu ja voima heikkouden aikana, sekä Hänen yliluonnollinen ja ihmeellinen apunsa meille, jotka etsimme kasvojaan, apuaan, voimaansakin. Meistä kestään ei sittenkään koskaan tule mitään voimakkaita, kaiken osaavia, pärjääjiä omin voimin ja sen oman uskomme kanssa kuin siihen vain uskoen ja turvaten, miten olemme kuin onnistuneet elämässä, seurakunnnassa, tms..Monethan uskovat Luulevat jo kuin olevansa niin valmiita ja hyviäkin Herran palvelijoita. Ehkä jo kaiken melkein kestäviäkin uskossaan, että Ylpeys alkaa heijastaa sellaisen uskovan persoonaa, käytöstä ja luonetta, toisten kohtaamistakin, ym..Kun hän paisuu, katsoo toisia jotka eivät elä, tai toimi niiden sääntöjen mukaan, mitkä hän on itse omaksunut; ainoiksi ja oikeiksi tavoiksi, joilla ihminen hänen mielestään vain voi palvella elävää Jumalaa ja olla Hänen käytössään. Se on hyvin vaarallista itsensä koroittamista ylitse muiden ja ennen kaikkea ylitse sen mikä on Jumalamme säätämys ja tahto jokaista omaansa kohtaan, sekä Jumalan äänen kuulemista, tottelemista..

Herra armahtakoon minua, jos nyt vaikka minä kuvittelisin jo olevani melkein kuin valmis uskovana ja että voisin sen ylpeyteni ja väärien luulojenikin takia sanoa korkealta ja kovaa muille miten tulee elää Jeesuksen seuraajana jotta taivas aukeaa kerran ja pääsee hääjuhlaansakin mukaan. Ei, ei niin, sitä en tahdo, äläkä sinäkään rakas uskova veli tai sisko niin koskaan ajattele, tahdo, vaan suostutaan nöyrtymään Hänen pyhien kasvojensa edessä, alistumaan Sanansa totuutta tottelemaan ja noudattamaan, sekä olemaan rinnallakulkijoina toisille, tsemppaajina, rohkaisijoina, auttaen, jos osaamme, neuvoen, jos siihen taivaasta saamme viisauden sanoja, jne..Siis; pienenä ja heikkona, haluten vain olla käytössään, käytettävissään ja elää lähellä Ristiä, veren pesua sydämiimme päivittäin pyytäen ja suostuen olemaan vain pieni ja vajaa, heikko, joka ei ole muita parempi eikä pyhempikään.

Vaan sydän odottaa ja kaipaa saada olla Herramme johdossa, kun Hän haluaa meille puhua Henkensä kautta ja neuvoa, ohjata, jopa varoittaa ja nuhdella ja kun hän sallii meille vaikeuksia, oli ne sitten ihmisuhteissa, tai muutoin vaikeita asioita elämässämme, jotka saattavat jopa viedä lähes masennuksen partaallekin, niin että: me opisimme ymmärtämään ja uskomaan; Ettei Hän, Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus koskaan jätä meitä yksin jaksamaan, rämpimään, taistelemaan, suremaan, tms.. EI!

Vaan Hän on Luvannut olla kanssamme joka hetki maailman loppuun asti, kunhan me vain tahdomme suostua kuolemaan itsellemme ja tälle maailmallekin ja vain suostua kantamaan sitä omaa ristiämme, jonka olimme saaneet uudestisyntymisessämme. Koska se risti, oli se sitten millainen tahansa on kuitenkin se Paras ja kevyin risti harteillamme, [ei siis se toisen helpolta näyttävä risti] koska itse Jeesus Kristus on kanssamme kantamassa sitä ja antamassa voimaa jaksaa, selvitä, mennä eteenpäinkin, jne..

Minä ainakin olen huomannut miten kun pyrkii edes elämään lähellä Herraa ja pyrkiä pysymään lähellä ristiäänkin, kuolettamaan omat halut ja maailman tarjoamat houkutuksetkin, niin silloin saa kokea miten Herra Jumala tulee avukseni ja auttaa minua ihan perusasioissakin, tarkoitan arkiasioissanikin saan Pyhän Hengen neuvoja miten olisi hyvä tehdä, toimia, tms.. ja se jos mikä onkin aivan käsittämättömän ihmeellistä, ja aina ne neuvot ovat olleet kun olen vain suostunut kuuntelemaan sekä tottelemaan, niin ne ovat ovat olleet minulle parhaakseni. Toki kaikki pitää muistaa aina myöskin koetella, ja tarkistaa kuka puhuu..Ja katsoa Raamatustaankin, että onko se mahdollisesti yhtenevä sen kanssa mitä saa sydämelleen..Jumala ei koskaan puhu meille ohi Sanansa totuuden.

Matt. 10:
32 Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa.
33 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

34 Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan.
35 Sillä minä olen tullut 'nostamaan pojan riitaan isäänsä vastaan ja tyttären äitiänsä vastaan ja miniän anoppiansa vastaan;
36 ja ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa'.

37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.

Ari Paloheimo - Vahvista mua

Seppo Zitron - Sydämen kiitos