ilosanoma.munfoorumi.com

Jobin kärsimykset me muistamme. Niitä oli paljon ja monenlaisia ja lyhyessä ajassa. Hänen omaisuutensa- karjansa ryöstettiin. Hänen kaikki lapsensa kuolivat tapaturmaisesti. Hän itse sairastui mitä ikävimpään tautiin: hänen ruumiinsa tuli täyteen märkiviä paiseita. En yritäkään kuvata hänen hirveitä kipujaan.

Jobin kirjan 2. luvussa näemme kolme erilaista tapaa, millä kärsijään ja hänen kipuihinsa voidaan suhtautua.

Voimme menetellä kuten Jobin puoliso. Hän sanoi Jobille: ”Kiroa Jumala ja kuole” (Job. 2:9).

Tämä tuntuu käsittämättömältä. Olivathan he kaksi eläneet yhdessä pitkät vuodet ja tukeneet toisiaan. Mistä nyt tuollainen tylyys?

Ei ole helppoa tulla toimeen sairaan kanssa, ei ainakaan sellaisen, jonka tuskat ovat hyvin suuret ja joka oikkuilee ja valittaa. Hän kehotti Jobia kiroamaan. Hän ei enää auttanut miestään vaan käski tämän kuolla.

Luulen, että tämänkaltaista sairaan ihmisen kohtelua vieläkin on. Jumala meidät sellaisesta varjelkoon!

Toinen tapa oli Jobin kolmella ystävällä. He saapuivat Jobia tervehtimään. He olivat myötäkäymisen päivinä ilmeisesti usein vierailleet Jobin luona. Miksi he olisivat unohtaneet hänet nyt, kun hän oli vaikeasti sairas?

Tuntuu oikeaan osuneelta, että he tultuaan sairaan ystävänsä luokse pitkän tovin - kokonaisen viikon - vain istuivat hiljaa.

Ei sairas odota, että vierailijat puhuisivat paljon. Jo vuoteen ääressä istuminen monessa tapauksessa riittää. Tiedän kokemuksesta, miten ihminen voi iloita, kun häntä käydään pitkän sairauden aikana tervehtimässä. Mutta opin myös sen, että monet viipyvät liian kauan sairaan luona. Jobin ystävien viikon viipyminen on varoittava esimerkki.

Jobin ystävien tervehdyskäynti ei muutenkaan kelpaa esimerkiksi. Aikansa vaiettuaan he alkoivat kaivella Jobin luultuja rikoksia. He nimittäin kuvittelivat, että Jumala parhaillaan kuritti Jobia tämän salaisten syntien tähden. Hinnalla millä hyvänsä he yrittivät saada Jobia tunnustamaan sen. Olivatpa hengellisiä puoskareita! Sen sijaan, että olisivat lohduttaneet ja rohkaisseet, he ruoskivat.

Luulen nähneeni joskus tuollaista hoitoa, puoskarointia. Omilla valtuuksillaan liikkuvat sielunhoitajat yrittävät puristaa ihmispoloisilta tunnustuksia voidakseen sitten julistaa heille omaa evankeliumiaan.

Kolmas tapa on suhtautua kärsimykseen oli Jobin oma tapa.

Hän uskoi, että Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen, oli sen havaitseminen sitten miten vaikeata tahansa. Job tiesi, että Jumala on aina hyvä eikä hän muuksi muutu.

Jaakko Haavio (1904-1984), pappi, virsirunoilija ja kirjailija
Tarja Sinervon toimittamassa kirjassa Päivän matkalla, 1996

Ei sairas odota, että vierailijat puhuisivat paljon. Jo vuoteen ääressä istuminen monessa tapauksessa riittää. Tiedän kokemuksesta, miten ihminen voi iloita, kun häntä käydään pitkän sairauden aikana tervehtimässä. Mutta opin myös sen, että monet viipyvät liian kauan sairaan luona. Jobin ystävien viikon viipyminen on varoittava esimerkki.

Jobin ystävien tervehdyskäynti ei muutenkaan kelpaa esimerkiksi. Aikansa vaiettuaan he alkoivat kaivella Jobin luultuja rikoksia. He nimittäin kuvittelivat, että Jumala parhaillaan kuritti Jobia tämän salaisten syntien tähden. Hinnalla millä hyvänsä he yrittivät saada Jobia tunnustamaan sen. Olivatpa hengellisiä puoskareita! Sen sijaan, että olisivat lohduttaneet ja rohkaisseet, he ruoskivat.

Luulen nähneeni joskus tuollaista hoitoa, puoskarointia. Omilla valtuuksillaan liikkuvat sielunhoitajat yrittävät puristaa ihmispoloisilta tunnustuksia voidakseen sitten julistaa heille omaa evankeliumiaan.

Tämä jäi puhutteleen. Varsinkin nyt kun oon ollut tavallistakin kipeämpi ja nyt leikkauksen jälkeen vielä voimaton ja liikkuminen, tekeminen on hyvinkin minimaalista, ja olen täysin toisten autettavana ja toisten on tehtävä ne työt, autettava, joihin itse pystyin terveempinä päivinäni, mutta en nyt. Ja kun en ole niitä, jotka tykkää olla autettavana, avuton, vaan kuinka helposti sitä kuin vain yrittää sittenkin itse pärjätä, tehdä,... (ei halua olla heikko, eikä jelpittävänäkään)

Tulipa tosta mieleeni eräs ihminen, joka tuli meille eilen taas käymään ja tuntui tosi tympeältä, kun näin hänen tulevan pihaamme ja tiesin jo kokemuksesta, että siitä tulee taas pitkä istunto ja .. Mutta en halunnut kuitenkaan estääkkään tuloaan, vaan annoin tulla ja kun hän siinä sitten istui ja höpötti, niin lopulta aloin väsymään puheisiinsa, sekä kun ei tajua lähteä pois ja olin pökrätä jo lopulta.. Koitin jaksaa, tsempata, olla kiinnostunut, mutta en enää jaksanut ja 1½ t päästä hän lopulta tuumaa, että; "Hänen taitaa nyt olla paras lähteä pois, kun näytät niin kipeeltä ja uupuneelta!" Ja koko ilta menikin toipuessa siitä, kun koitin vain jaksaa seurustella kanssaan. Siksi kehtaankin sanoa ja muistuttaa siitä samalla itseänikin, ettei ole fiksua mennä sairaan luokse olemaan ja jos meneekin niin ei kantsi ainakaan viipyä kovin pitkään, vaan on viisautta lähteä ajoissa pois ja tulla sit takasin kun se henkilö on jo paremmassa kunnossa. Se on rakkautta kun muistaa sairasta ja kun ja jos käykin, niin käy niin ettei uuvuta sitä toista aivan kokonaan..

Sitten nämä kaiken tietävät "pyhimykset", jotka Luulevat tietävänsä miksi joku sairastaa ja alkavat kuin udella ja tonkia sitä, mistä synnistä nyt on mahdollisesti kysymys kun Jumala noin ihmistä, omaansa rankaisee sairaudella.. Nähdään sairaus synnin seurauksena. Toki se on sitäkin joskus, mutta ei kaikki sairaus ole synninkään seurausta, jos tosin Aadam ja Eeva saivatkin sen aikoinaan aikaan olemalla tottelemattomia Jumalalle ja söivät kielletyn puun hedelmää.. Kyllähän sairautta on paljon ilman synnin tekoakin, ja se on aina iso kysymysmerkki; Miksi on niin paljon sairautta ja miksi Isä sallii sitä omilleenkin.

Mutta älkäämme tuomitko, etsikö aina syntiä toisesta, koska kyllä Isä puhuu Henkensä kautta omilleen, kun joku tekee syntiä, rikkoo Jumalaa vastaan, tms..Jokainen kyllä ainakin sisimmässään jo tietää, jos ja kun Jumala on puhunut hänelle; jos onkin jotain josta on tehtävä parannus. Ei sitä tartte muiden hiillostaa ulos kenestäkään, se on ilkeyttä, ei rakkautta. Meidän tulisi olla joka tapauksessa kuitenkin niitä rakkauden ja anteeksiannonkin lähteitä, joilla on aina rohkaiseva sana, ele toiselle, jotta hän voisi parantua, niin fyysisesti, kuin sisäisestikin ja saada kokea elämässään, kuinka paljon Jumala rakastaa siltikin häntä, oli sitten kysymyksessä mikä asia, teko, tms tahansa.. Sormella osoittelu on tyhmää ja lapsellistakin, ei mennä siihen vihollisen juoneen mukaan, vaan puhdistaudutaan Jeesuksen veressä, parannuksenteossa ensin itsemme kohdalla ja sitten vasta lähestykäämme sitä toistakin, jolla on sairautta, tai mitä vain vaikeutta elämässään. Sillä, silloin vasta me voimme ja osaamme olla niitä, joilla on aina rohkaiseva, lohdullinen sana toiselle tuotavana Isältä. Ei moitteen, syyllistämisen, syyttämisen, arvostelun saati jopa tuomitsemisen henki yllämme, joka on aina saatanasta, tai omasta lihastamme lähtevää, mutta: ei koskaan Jumalasta olevaa.

Puhdistaudutaan lihamme ja sielunvihollisen tuomista ajatuksistamme tai luuloistamme, jotta osaismme ja voisimme olla Herramme käytössä, käytettävissä, hyvinä ja armahtavina, rakkaudellisinakin lähimmäisinä.. Se On Jumalankin tahto meihin ihan jokaiseen nähden! Mennään itseemme ja mietitään miltä meistä itsestämme tuntuisi jos joku tai jotkut tulisivat kotiimme, tai vaikka seurakunnassakin luoksemme ja saisimme raippaa, sen sijaan että kaipasimme lohduttajaa, rohkaisevia sanoja, neuvoja miten jaksaa ja päästä eteenkinpäin, tms..

Kolmas tapa on suhtautua kärsimykseen oli Jobin oma tapa.

Hän uskoi, että Jumala on hyvä ja oikeudenmukainen, oli sen havaitseminen sitten miten vaikeata tahansa. Job tiesi, että Jumala on aina hyvä eikä hän muuksi muutu.