VAIKEUDET OVAT OSA ELÄMÄÄ

[rita4]

Eeva Pasanen

Vaikeudet kuuluvat ihmisenä olemiseen. Myrsky ja tyyni vaihtelevat kuten luonnollisessakin elämässä.

Uskonelämän alkuaikoina monet kokevat, että elämä on ikään kuin kääritty pumpuliin. Se on tarpeellista eheytymisen kannalta. Usko saa siten vahvistua tunnetasolla.

Mutta elämään kuuluvat myös kärsimys ja koettelemukset. Myrskyn aikana sisin kysyy, olenko joutunut pois uskosta? Enkö enää ole Jumalan lapsi? Missä tein väärin? Sitten Pyhä Henki ilmoittaa, että tämä koetus kuuluu asiaan. Herralla on omat suunnitelmansa elämämme eheyttämiseksi, ja siksi Hän haluaa kasvattaa meitä paitsi tätä elämää myös taivasta varten. Se voi tuntua rankalta sellaisesta, joka on tottunut helppoon elämään tai joka vain etsii nautintoja. Mutta jos sydämemme mukautuu Raamatun mukaiseen kuuliaisuuteen, antaudumme Herralle kokonaan.

Koetuksia voidaan kuvata astioina, joihin meitä kaadetaan, kunnes neste on vihdoin kirkasta. Näissä tilanteissa meidän on hyvä kysellä Herran edessä:"Mitä haluat minun täällä oppivan?"

Jer. 48:11 sanoo: "Mooab on elänyt huoletonna nuoruudestaan asti ja levännyt rauhassa sakkansa päällä; ei sitä ole tyhjennetty astiasta astiaan, eikä se ole joutunut pakkosiirtolaisuuteen. Sen tähden siihen on jäänyt sen oma maku, eikä sen haju ole muuttunut."

Siispä käymme käsiksi oman hajumme poistamiseen, jotta Kristuksen sisäinen tunteminen tulisi selvästi esiin.

Väärinymmärrysten astia

Tähän astiaan joutuessamme kaikki tuntuu menevän huonosti. Kukaan ei ymmärrä tarkoitusperiämme, ja joudumme noloon asemaan. Varsinkin puheliaat ihmiset tulevat sekaantuneiksi toisten asioihin ja aiheuttavat siten itselleen ongelmia. Jumala kuitenkin rakastaa omiaan ja haluaa auttaa lankeilevaa ja heikkoa ihmistä.

Elämässä on asioita, joita ei voi kertoa kenellekään tai ei ainakaan kenelle tahansa. Voi syntyä väärinkäsityksiä ja turhia luuloja. Silloin on hyvä muistaa, että Raamattu kehottaa jättämään asiansa Hänen käsiinsä, joka oikein tuomitsee. Olemme ensisijaisesti tilivelvollisia Jumalalle. Hän hoitaa asiamme omalla tavallaan ja ajallaan, kunhan jaksamme kärsivällisesti odottaa.

On eri asia kärsiä omien typeryyksien tähden kuin Kristuksen pilkan takia (1.Piet.4:12-19).

Julkisen arvostelun astia

Monelle meistä on tärkeää, mitä muut meistä ajattelevat ja puhuvat. Omaa kunniaa varjellaan tarkoin. Tosiasia on, että kyllä meistä puhutaan hyvää ja pahaa ja ajatellaan sitäkin enemmän.

Olen tavannut sanoa moittijoille:"Et vielä tiedä, kuinka paha olen!" Kiitettäessä otan nöyrästi vastaan kiitoksen ja jatkan matkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut, koska tiedän, kenelle kiitos tosiasiassa kuuluu. En hurskastele antamalla kiitoksen Jumalalle, sillä Hän tutkii jokaisen sydämen, millä motiivilla toimimme. Samat ihmiset voivat tänään kiittää ja huomenna haukkua pataluhaksi.

Herra haluaa, että annamme kunnian Hänelle emmekä odota kiitosta ihmisiltä. Hän haluaa, että opimme tuntemaan toinen toisemme kristittyinä, ei ainoastaan ihmisinä.

Joskus Herra sallii omansa joutua aivan nollatilaan, jotta tämä oppisi koko sydämestään tunnustamaan olevansa syntinen ja armosta pelastettu. Silloin kirkastuu myös se, että vain Herra on täydellinen ja vanhurskas, virheetön ja kaiken kunnian ansaitseva. Kun Jeesus tulee suureksi ja ihminen pieneksi, kasvaa myös Hänen arvonsa ihmisen elämässä. Ihminen tulee riippuvaiseksi Jumalan armosta.

Taloudelliset vaikeudet

Monet uskovaisetkin ovat kokeneet konkursseja. Mitään ei tapahdu Herran sallimatta. Mutta mitä näistä on opittu? Omaisuuden menetyksiä tuskaillaan, mutta harva pystyy sanomaan: "Herra antoi ja Herra otti. Kiitetty olkoon Herran nimi!"

Tällaiseen asenteeseen kätkeytyy nöyrä luottamus Jumalan vanhurskauteen ja oikeamielisyyteen. Taloudellinen menetys ei voi olla siunaukseksi, jos sen avulla korotetaan vain omaa minää. Viisaudessaan Jumala ottaa ulkonaiset tuet pois saadakseen ihmisen huomaamaan sielunsa pelastuksen tärkeyden. Jumala tietää, seuraako ihminen Vapahtajaansa vai onko luisumassa kaidalta tieltä. Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon.

Taloudellisissa vaikeuksissa käsitellään monia osapuolia yhtä aikaa. Miten itse suhtaudun tilanteeseen, ja miten toiset? (Job.12:5, San.27:10)

Fyysiset ja psyykkiset sairaudet

Kipu opettaa ihmistä monella tavalla, jos oppii kuuntelemaan sen kieltä. Tarvitsemme nöyryyttä, kun joudumme ottamaan vastaan muiden apua. Siinä joutuu tunnustamaan oman heikkoutensa. Hyvin usein olemme kriittisimmillä hetkillä yksin. Silloin on opittava turvautumaan Herran apuun. Kipujen keskellä saatamme "menettää kasvomme", kun sietoraja ylittyy.

Herra on parantajamme, mutta emme ymmärrä, miksi silti on niin paljon sairautta. Emme voi syyttää itseämme tai muita. Eivät edes ne, joille Jumala on antanut terveeksi tekemisen armolahjan, osaa vastata tähän.

Ihminen voi katkeroitua sairauden keskellä, ja silloin sairauden sakat siirtyvät edelleen elämään, ja liemi on sameaa. Katkeruus on synti, josta on tehtävä parannus. Siitä pääsee eroon sanoutumalla irti ja hylkäämällä katkerat ajatukset. Jeesuksen veri puhdistaa tästäkin synnistä.

Sairauden voi hankkia omien huonojen elämäntapojen kautta. Syyn ja seurauksen laki on silloin voimassa. Kuitenkin Herra on armollinen ja auttaa kaikissa asioissa, vaikka elämää ei voi saada takaisin.

Raamattu sanoo, että Kristuksen kärsimykset tulevat runsaina osaksemme. Meidän tulee oppia niistä nöyrää luottamusta Jumalaan. On armoa kärsiä syyttömästi Kristuksen tähden. Kirkkauden Hengen vaikutus näkyy elämässämme, ja sisäinen elämämme tulee Kristus-keskeisemmäksi.

Elämämme ei pyhity kärsimyksistä, vaan Kristus on kertakaikkinen pyhityksemme. Meidän tulee kasvaa ihmisinä kaikenlaisissa elämäntilanteissa (Jes. 53:4-5).

Pitkäaikainen sisäinen pimeys

Pitkäaikainen sisäinen pimeys koettelee uskoa. Elämä on silloin kuin pimeässä tunnelissa kulkemista. Ei ole tunnekokemuksia, ei nähdä Jumalan tekoja eikä kuulla Hyvän Paimenen ääntä. Usko ei kuitenkaan ole tunneasia.

Jumalan tarkoitus on pimeiden vaiheiden kautta juurruttaa ihmistä itseensä. Herra ei jätä omiaan missään olosuhteissa. Hän on uskollinen, sillä Hän ei voi pettää lupauksiaan. Hän kysyy, haluammeko seurata Jeesusta, vaikka tie vie pimeään laakson. Päivittäistä rukousta ja Sanan lukemista ei pidä jättää, vaikka Sana ei tuntuisikaan avautuvan eikä vstauksia kuulu. Kaikesta huolimatta Jumala on, ja Hän palkitsee ne, jotka Häntä etsivät.

Murhe ja suru

Pitkäaikainen murhe henkilön tai jonkun asian tähden koettelee kärsivällisyyttä ja henkisiä voimavaroja. Herra on luvannut kantaa kaikki taakkamme, kunhan vain opimme luovuttamaan ne Hänelle. Jos murhe on Jumalan mielen mukainen, siitä ei aiheudu mitään pahaa. Se saa aikaan parannuksen tekoa ja koituu pelastukseksi. Maailman murhe sen sijaan tuottaa kuoleman.

Suru, joka aiheutuu läheisen menetyksestä, on normaalia. Raamattu neuvoo kestämään sen hiljaa. Sananlaskujen mukaan sydän tuntee omat surunsa, eikä sen iloon saa vieras sekaantua (San.14:10)

Jumala haluaa suojella meitä henkilökohtaisissa asioissa ihmisten uteliaisuudelta. On asioita, joista voidaan keskustella vain Jumalan kanssa.

Jumala tuntee ihmisen, ja siksi Jeesus antoi esimerkin menemällä yksinäisyyteen rukoilemaan.

Yksinäisyyden astia

Nykyaikana moni kärsii yksinäisyydestä, vaikka ympärillä olisi paljonkin ihmisiä. Presidentti Niinistö sanoi, että noin 300 000 suomalaista vanhusta kärsii yksinäisyydestä. Teemmekö me uskovaiset sille mitään? Varsinkin joulu ja muut juhlapyhät ovat vaikeata aikaa, koska ihmisen sisin ei tyydy mistään muusta kuin yhteydestä Jumalan kanssa. Läheisriippuvuudesta elämä tukahtuu ja ahdistuu. Jumala haluaa, että ihmiset tulisivat riippuvaiseksi Hänestä ja turvautuisivat Häneen, kasvaisivat syvälle Hänen tuntemiseensa. Silloin yksinäisyyys ja orpouden tunne katoaisivat, muut kristityt tuntuisivat läheisiltä, itsekeskeisyys häviäisi ja Jumalan rakkaus välittyisi ympäristöön. Yksinäisyydestä tulisi siunaus, kun ihminen ymmärtäisi hakeutua enemmän Jeesuksen läheisyyteen rukoilemalla ja tutkimalla Raamattua ( Ef. 3:16-21)

Kotiolot

Onko kodissamme joku läheinen, jota häpeämme? Meillä oli, ja tiedän, miltä se tuntuu, kun ei voi asiaa auttaa, vaikka kuinka haluaisi. Siinä menee kunnia ja maine, mutta ovatko ne tärkeimpiä kuin asia, jonka sen kautta opimme? Jumala näyttää käsittelevän omiaan joskus oudosti, mutta miten muuten opimme auttamaan läheisiämme? (Job.12:5) On helppo arvostella niitä, joilla menee huonommin kuin itsellä.

Kun olin opiskelemassa Teksasissa raamattukoulussa, näin jotakin hyvin kaunista. Eräällä opettajalla oli 12-vuotias poika, joka oli kehitysvammainen. Poika käyttäytyi häiritsevästi, sillä usein hän törmäili luokkaan koputtamatta ja vaati äitinsä huomion.

Äiti ohjasi poikaa lempeästi mutta päättäväisesti eikä antanut tehdä, mitä poika halusi. koko perhe näytti rakastavan poikaa aivan erityisesti. Heidän esimerkkinsä oli todella puhutteleva.

Puhuuko meidän elämämme niin kovaa, ettei läheisemme kuule, mitä yritämme sanoa? Herran tarkoitus on puhdistaa astiamme ja tehdä se ehjäksi, niin että kuuluu kirkas sanoma Jumalan rakkaudesta, eivätkä siunaukset valu halkeamista hukkaan.

Koulutus vie aikaa, mutta Herra, joka on alkanut hyvän työn, ei epäonnistu. Hän tietää, mitä tekoa me olemme. Hän muistaa meidät tomuksi. Jos emme ensimmäisellä kerralla opi läksyä, Jumalalla on aikaa laittaa omansa uudelleen samalle luokalle.

Emme ole läheistemme kanssa samanaikaisesti samanlaisissa astioissa. Kaikella on määräaikansa. Rukoillaan Herralta lisää uskoa koettelemusten tiimellyksessä. Hänen voimansa on rajaton.

[rita4]

Vaikeudet kuuluvat ihmisenä olemiseen. Myrsky ja tyyni vaihtelevat kuten luonnollisessakin elämässä.

Uskonelämän alkuaikoina monet kokevat, että elämä on ikään kuin kääritty pumpuliin. Se on tarpeellista eheytymisen kannalta. Usko saa siten vahvistua tunnetasolla.

Mutta elämään kuuluvat myös kärsimys ja koettelemukset. Myrskyn aikana sisin kysyy, olenko joutunut pois uskosta? Enkö enää ole Jumalan lapsi? Missä tein väärin? Sitten Pyhä Henki ilmoittaa, että tämä koetus kuuluu asiaan. Herralla on omat suunnitelmansa elämämme eheyttämiseksi, ja siksi hän haluaa kasvattaa meitä paitsi tätä elämää myös taivasta varten. Se voi tuntua rankalta sellaisesta, joka on tottunut helppoon elämään tai joka vain etsii nautintoja. Mutta jos sydämemme mukautuu Raamatun mukaiseen kuuliaisuuteen, antaudumme Herralle kokonaan.

Koetuksia voidaan kuvata astioina, joihin meitä kaadetaan, kunnes neste on vihdoin kirkasta. Näissä tilanteissa meidän on hyvä kysellä Herran edessä:"Mitä haluat minun täällä oppivan?"

Ninpä niin, siinä kun aloin oikein kuin ajatella niitä kaikenlaisia vaikeuksia, mitä elämään sitten voikin tulla, sekä ylensäkin tätä elämän moninaisuuttakin, niin tämä siskomme kirjoitus kuin nousi sydämelleni ja siksi otinkin siitä pienen palasen ..Sillä on varmasti monia.. jotka miettivät niitä vaikeita päiviä, joita on jo tullut elämäänsä, niin ajattelisin näin, että hyvinkin moni kuin kyselee, jossain elämänsä tilanteessa, varsinkin silloin, kun on hyvin vaikeaa, raskasta elää uskoaan todeksi, että: "Olenko minä enää edes uskossakaan?" Tai:"Olenko minä voinut tehnyt jotain niin kertakaikkiaan väärin, että minua Herra näin rankaisee, ja vieläpä näin kovalla kädelläkin?" Ja tuntuupa, että; onko jo Jumalakin minut hylännyt?

Mutta niin kuin siskomme sen jo sanookin, niin: elämässä on, sekä tyyntä, että myrskyjä. Kukapa ei haluaisi niitä mukavia ja helppoja elämän tilanteita, sekä niitä: sitä ns. halleluja kukkuloilla oloakin. Varmasti me kaikki sitä haluaisimme, eikös näin? Mutta annas olla, kun alkaakin tulla niitä; vastoinkäymisiä, tosi vaikeaa, ja kun tulee sairautta, jopa hylkäämistä, pilkkaa uskon, tms tähden, vainoa, ikäviä loukkauksia, ym.. Niin johan siinä sydänkin musertuu, sekä ahdistuu, ja niin.. sitten jo onkin itku kaverinamme, tai; sitten ei vain kuin oikein osaa olla mitenkäänpäin, vaan koko ajan vain tuntuu, siis koko ajan niin kamalan pahalta, väärältäkin, tms. Kun elämässä onkin kuin rajumyrsky olisi iskenyt pahemman kerran, joka kuin yrittää murskata sydämemme sekä mielemmekin..Niinpä niin ja jos jäämme vielä siihen kaikkeen aivan yksin, kuin sitä katselemaan, ilman ystävää, ilman tukea, ilman lohduttajaa, ymmärtäjää, nostajaa siitä ylös, niin.. Niin eipä se kauhean oikealta, tai kivaltakaan silloin tunnu kenestäkään, vaan silloin varmasti enempikin tuntuu, aivankuin Jumalakin olisi kääntänyt selkänsä, sekä hylännyt, ja jättänyt yksin selviämään, sekä kärsimään.

Mutta todellisuuudessahan näin ei koskaan kuitenkaan ole niin käynyt, eikä voikkaan käydä, koska Jumala vain koettelee meitä, sekä kuin hioo vääriä juttuja pois sydämistämme,elämästämme, jotta kultakin voisi puhdistua, sekä kirkastua yhä vain enemmän sydämissä, ja elämäsämme.. Hän tekee uutta, ja silloin voikin tuntua, että Hän on hiljaa, kaukana, vaikka kuitenkin Hän on aina hyvinkin lähellä kärsivää, pelokasta ym ihmislasta. Kun sinä, tai minä kärsimme, niin muista aina, että: Jeesuskin kärsii silloin kanssamme, silloin, kun meillä on vaikeaa, ongelmia, sairautta, hylkäämistä, tai ihan mitä vain, niin Jeesus on siinä aivan lähellämme, rinnallamme ja Hän kyllä ymmärtää, sekä välittää ja tahtoo auttaa. Hän on rukouksen, huokauksen päässä meistä, ja kuinka Hän kärsiikään, kun Hänen rakkaansa kärsii tai on pahoilla mielin. Uskotko tämän?

Minusta tuo oli oikein hyvä vertaus, että meitä kuin kaadetaan astioihin ja niin kauan kuin siellä on enää vain puhdasta vettä, niin niin kauan Hänen täytyy meitä puhdistaa. Mutta meidän lihamme kyllä aivan takuulla laittaa hanttiin ja tämä prosessihan on monesti meille itse kullekin, läpi elämämme kestävä puhdistus operaatio. Mutta kiitos Jumalalle, jos edes silloin voimme olla jo sen verran edes niin valmiita, että pääsemme sitten kerran sinne taivaan kirkkauteenkin, kun sydämemmekin jo kuin suostuu, sekä alistuu nöyränä, eikä enää laita niin kovasti hanttiinkaan..Se on sitä Jumalan työtä, puhdistamistyötä jolla meistä hiotaan, niitä kovia särmiäkin poistetaan ja ..Se on se ihmisen osa sille, joka tahtoo kerran päästä kirkkauteenkin, Karitsan hääateriallekin mukaan. onneksi Herra antaa meille välillä aina niitä ihania keidas hetkiäkin, levätäksemme, jotta sitten taas jaksaisimme kulke eteenkinpäin tätä kaita taivastietämmekin. Hän, Jeesus on aina lähellämme ja auttaa!!

Uskon, ja tiedänkin jo tämän uskossa olo aikanikin perusteella, että; Meitä hiotaan sekä kuin pyydetään suostumaan Isän Jumalan tahtoon elämässämme. Sillä ainakin itse voin jo sanoa varoen, että: Mitä kovempi koulu, niin sitä rakkaammaksi Jeesus sekä Hänen apunsa, voimansa, sekä lohdutuksensa ja läsnäolonsa vain vahvistuu päivä päivältä. Kaikki muu kuin katoaa ja yhä vain nopeammin tuska poistuu, siis, vaikka ois kuinka kiukkuinen tahansa ensin jollekin, jostakin asiasta, niin jo kohta kuin huomaa kaipaavansa päästä: yhä vain enemmän ja enemmän saada vain olla Jeesuksen ristin juurella rukoillen, katse luotuna ristille, eikä enää niin paljoa omaan itseeni tuijottaen, kun minua taas loukattiin, tms...

Jeesus tulee yhä vain rakkaammaksi, tärkeämmäksi...Ja kun meitä koetellaan, ja niin siten pikku hilkaa alamme kuin oppia ymmärtämään; Herran tahtoakin, siis yhä vain paremmin, sekä suostua nöyrtymään tahtoonsa. Mutta se on aina oma päätös, haluaako ns. kuolla lihansa tahdolle, maailmallekin, joka niin helposti koukuttaa ja niin ettei jää itsesääliin kiinni, tai .. kiukkuun, anteeksi antamattomuuteenkaan, joka on syntiä, silloin, jos ei tahdo antaa, tai edes pyytää anteeksi, tilanteesta riippuen.

Väärinymmärrysten astia

Tähän astiaan joutuessamme kaikki tuntuu menevän huonosti. Kukaan ei ymmärrä tarkoitusperiämme, ja joudumme noloon asemaan. Varsinkin puheliaat ihmiset tulevat sekaantuneiksi toisten asioihin ja aiheuttavat siten itselleen ongelmia. Jumala kuitenkin rakastaa omiaan ja haluaa auttaa lankeilevaa ja heikkoa ihmistä.

Elämässä on asioita, joita ei voi kertoa kenellekään tai ei ainakaan kenelle tahansa. Voi syntyä väärinkäsityksiä ja turhia luuloja. Silloin on hyvä muistaa, että Raamattu kehottaa jättämään asiansa Hänen käsiinsä, joka oikein tuomitsee. Olemme ensisijaisesti tilivelvollisia Jumalalle. Hän hoitaa asiamme omalla tavallaan ja ajallaan, kunhan jaksamme kärsivällisesti odottaa.

Lopuksi laulu; Erkki Lahtinen: Parhain Kesä

[rita4]

Julkisen arvostelun astia

Monelle meistä on tärkeää, mitä muut meistä ajattelevat ja puhuvat. Omaa kunniaa varjellaan tarkoin. Tosiasia on, että kyllä meistä puhutaan hyvää ja pahaa ja ajatellaan sitäkin enemmän.

Olen tavannut sanoa moittijoille:"Et vielä tiedä, kuinka paha olen!" Kiitettäessä otan nöyrästi vastaan kiitoksen ja jatkan matkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut, koska tiedän, kenelle kiitos tosiasiassa kuuluu. En hurskastele antamalla kiitoksen Jumalalle, sillä Hän tutkii jokaisen sydämen, millä motiivilla toimimme. Samat ihmiset voivat tänään kiittää ja huomenna haukkua pataluhaksi.

Herra haluaa, että annamme kunnian Hänelle emmekä odota kiitosta ihmisiltä. Hän haluaa, että opimme tuntemaan toinen toisemme kristittyinä, ei ainoastaan ihmisinä.

Joskus Herra sallii omansa joutua aivan nollatilaan, jotta tämä oppisi koko sydämestään tunnustamaan olevansa syntinen ja armosta pelastettu. Silloin kirkastuu myös se, että vain Herra on täydellinen ja vanhurskas, virheetön ja kaiken kunnian ansaitseva. Kun Jeesus tulee suureksi ja ihminen pieneksi, kasvaa myös Hänen arvonsa ihmisen elämäänsä. Ihminen tulee riippuvaiseksi Jumalan armosta.

Tuota jo vanhempaa kirjoitusta lueskelin ja ajattelin jotain nostaa kuin esiin mitä mieleeni nouseekin.

Joskus kun, kuin seuraan ihmisiä, niin huomaan pakostakin sen totuuden: miten Tärkeänä pidetään sitä kunkin omaa arvostusta toisten silmissä ja mielissä. Miksi pitää [u]esittää toisille ihan kaikkea muuta, kuin mitä oikeasti todellisuudessa on? Niin,aivankuin aina pitää olla ns. hymynaamari päällä ja esittää muille kuinka kaikki on muka aina vain niin hyvin, jotta voisi sitten muillekin kuin kehuskella; "Miten hyvin onkin taas onnistunut elämään uskovana, Jumalan armosta." Niinpä niin?!

Onhan se tosi hienoa jos ja kun osaa, pystyy ja onnistuu elämään oikein uskovana ja niin ettei ole ihmisten, kristittyjenkään silmissä ns. luuseri, tai olisi muutenkaan kenenkään, heidänkään hampaissaan pureskeltavana. Mutta voiko sellaista elämää edes ihan oikeastikin olla tai elää; ihan kaikkina elämänsä päivinä? Kysyn tyhmänä tätä? Sillä minä ainakin olen joutunut näkemään sekä kuulemaan, senkin puolen elämästäni: miten olen aina muiden silmissä; huono, paha, ilkeä, ja huono uskovanakin sekä epäonnistunut. Jumalan tahtoakin jatkuvasti vastustavakin ja voi rakkaat, kuinka monet oikein nauttivat, kun löytävät minusta ja uskonelämästäni vikoja sekä puutteita, moitittavaa.

Nooh; se heille suotakoon, jos se tuottaa heille mielihyvää, tai tuntevat siten itse olevansa aivankuin: parempia ja pyhempiäkin uskovia, sekä Jeesuksen seuraajia... Sillä olenhan minä heikko uskova ja ikävä ihminenkin, sekä monessa kohdin varmastikin epäonnistunutkin ja .. En ole täydellinen, vaan väsyn, uuvun , hermostunkin ärsytettäessä ja niin usein lihan tahtoni saa yliotteen, jonka kanssa sit saattaa tulla elämääni kaikkea kurjaakin.

Kiitettäessä otan nöyrästi vastaan kiitoksen ja jatkan matkaa kuin ei mitään olisi tapahtunut, koska tiedän, kenelle kiitos tosiasiassa kuuluu. En hurskastele antamalla kiitoksen Jumalalle, sillä Hän tutkii jokaisen sydämen, millä motiivilla toimimme.

Tuohon voin täysin yhtyä, koska toimin ja ajattelen juuri noin myöskin. En edes osaa ottaa, kiitosta vastaan kiitoksena, vaan jos koen, että sanoja oli tosissaan, niin saatanpa sanoa mielessäni Herralle; miten mukava oli kuulla jopa kiitostakin! Mutta kuitenkaan; se ei ns. kolahda, enkä ala sen jälkeen kuin esittää; hurskasta heti siitä Jumalalle kiitosta antamalla, kun niin kivasti minulle sanoi, koska, en enää edes kykene luottamaan ihmisten sanoihin, tai rehellisyyteen, en edes kenenkään ns. aitouteen ja se on surullista, koska toki haluaisin uskoa sanojan vilpittömyyteen. Niin ja koska; Isä kyllä jo näkee siinä: mikä on todellinen ajatukseni ja sydämeni tila, kuin myöskin sanojan... Kysytkö nyt; miten? Noh, koska Hän tuntee minut ja Hän tuntee sinutkin niin tarkasti ja täydellisesti., että on aivan turhaa koittaa esittää, sanoa edes mitään muuta, kuin vain sen mitä oikeastikin tarkoittaa, tai sitten vain olla hiljaa ja rukoila siunaten! Siksi on aivan turhaa, niin minun, tai kenenkään koittaa esittää mitään muuta, kuin olla vain sitä, mitä oikeastikin olen, olet, tai mitä ajattelen, toinen ajattelee tunnen, tuntee., jne..

Monesti huomaan sanovani Herralle; "Tuokin asia tuli täysin ja aivan selvästi vain yksin Sinulta ja Sinun ansiostasi Jeesus; kiitos siitä!" Nytkin menneenä viikonloppuna ja senkin jälkeen olen saanut huomata, miten Isä Jumala vaikuttaa asioissani ja saan katsella kuin pieni lapsi Hänen tekojaan ihmisydämissä. Sekä sitä, kun Pyhä Henki puhuu ja neuvoo minuakin kurjaa: miten nyt pitää toimia, jne.. Ja kun sitä sitten alan pohtiin, mistä PH oli puhunut ja myöhemmin mahdollisesti toiminkin sen mukaan, niin saan huomata, miten meitä ohjataan oikeaan suuntaan valinnoissamme, teoissamme, jne.. Ja samalla kuin tajuaa, miten on niin; pieni ja heikko, vajaa ja syntinenkin, jopa ihan raadollinenkin ja tarvitsen Paljon Hänen armoaan, anteeksiantoaan, sekä verensäkin pesua sydämessäni ja todella paljon Hänen apuaan vaikeissa elämän tilanteissa, sekä ihmisuhde ongelmissakin.

Jos minä toimin, tai toimisin, niin se useimmiten se saattaisi ollakin vain: lihanmielen mukaista toimintaa silloin, ja aivan liiankin usein se onkin sitä, valitettavasti. Mutta kun vain kuin pysähtyy kuuntelemaan Herran Hengen ääntä, puhetta, neuvojaankin, niin: Vain silloin me kukin kykenemme voittamaan sen meidän kunkin oman ja kurjankin lihanmielen tahdon sekä, siten toimien me itsekin kuin pystymme estämään monia ikäviäkin tilanteita, kunhan vain olemme tahtoneet pysyä siellä verisen ristinpuun juurella: tehden parannusta, sekä Herrallemme tunnustaen syntejämme ja heikkoutemme, vajavaisuutemme, jne.. Hän, Jeesuksemme antaa kyllä jokaiselle anteeksi ja auttaa, sekä armahtaa, kun me vain aina vilpittömin sydämin tulemme Hänen eteensä...

Emmekä yritä edes esittää mitään ns. ylihengellistä, hurskasta, tms, jota emme kuitenkaan ole, emmekä edes pystyisikään suuriin tekoihin, ja on aina hyvä muistaa tämä totuus, että: Isämme näkee sydämiimme ja tietää aina totuuden meistä. Häntä kun ei meistä kukaan voi ns. sahata linssiin, vetämällä teatteria, tai kauniilla sanoillakaan, ei edes ylistämällä, jos sydämemme ei ole puhdas ja avoin, rehellinen, niin Jumalan kuin ihmistenkin edessä ja anteeksiantava! Onhan meillä kaikilla halu muutokseen, sekä muuttumiseen, itsellemme kuolemiseen ja Herrallemme vain yksin elämiseen! Niin, että me voisimme ja osaisimme olla Hänelle ainoalle; kunniaksi ja kiitokseksikin, sekä pyrkien vain kuin tuottamaan Hänelle; iloa, eikä enää, tai surua, murhetta meidän ylpeytemme, tai katumattomuutemme, kovuutemmekaan tähden, tai jopa panettelumme, valheidemme, luulojemme takia, tms..

Olemmeko tulleet pieniksi ja paljon Jeesustamme tarvitseviksi? Ymmärämmekö ihan oikeestikin armon suuruuden ja ihanuuden?

Me rakkaat olemme ns julkisen arvostelun astioita ja se mitä meistä puhutaan, ei aina todellakaan ole edes totta, koska niin monet haluaa mieluusti mustamaalata meitä, jotta heidän ns oma minä pääsisi parempaan asemaan toisten silmissä, kuin minun, tai sinun. Me, jotka vilpittömin sydämin tahdomme elää, sekä vaeltaa vain saviastioina, ja niin usein pilkattuinakin täällä, niin me joudumme itkemään, suremaan, mutta ei luovuttamaan uskomistamme. Meidän pitääkin oppia pysymään lähellä Jeesusta, sekä Hänen veristä ristiään, vain kuin parannusta tehden, sekä suostuen; muutokseen ja muuttumiseen, ja sen meidän oman tahtommekin ristiinnaulitsemiseenkin..

Emmehän enää ole tästä maailmasta! Vaan me vain kuin, vielä enää: elämme ainoastaan tässä maailmassa, mutta sydämemme olkoon jo taivaallisissa. Veljet ja siskot; meillä on ylösnoussut Vapahtaja, Jeesus Kristus, johon katsomme ja jota me tahdomme seurata, sekä totella Sanaansa, ja olla jopa pilkattuinakin, jos se eteemme tulee, mutta kuitenkin aina anteeksiantavina, ja nöyrinä. Me rukoilemme jopa vainoojiemmekin puolesta ja pyydämme heillekin siunausta, sekä silmävoidetta, ja halua muutokseen ja muuttumisen mahtavuutta, Pelastuksen ihanuutta, jne..

He kiroavat, mutta me vain siunaamme ja pyydämme Herraltamme voimaa jaksaa sekä kestää, halua antaa anteeksi, sekä unohtaakin ilkeät valhepuheet, jotka useimmiten nousevat kateudesta, tai tarpeesta saada itselleen mainetta ja kunniaa, kun esittävät niin hurskasta ja hyvää tyyppiä, kaiken muka tietävää.. Mutta Herra Jeesus näkee ja tietää totuuden heistä ja meistä. Ei siis vaivuta epätoivoon, eikä panetella muita. Rakkaus rakentaa ja rakkauden kautta vain tulee voittoja pimeydeltäkin. Ole siunattu rakas ystäväni!!