Toivoa kipeimmän keskellä
Lähetetty: 26.10.2013 11:16MARJA BLOMSTER
Kuolema kutoi pitkää synkkää mustaa raitaa Tuula Puralan elämänpirtaan parikymmentä vuotta sitten. Muutaman vuoden kuluessa nykyisin Pateniemessä asuva Tuula menetti monta itselleen rakasta ihmistä.
Syvimmin kuoleman koura viilsi, kun puoliso Matti kuoli liikenneonnettomuudessa vain 36-vuotiaana, ja 16-vuotias Teropoika sai surmansa jäätyään mopolla linja-auton alle pari vuotta sen jälkeen. Elettiin vuotta 1986.
Matti pelkäsi menetystä
- Ihanan nuoruuteni miehen Matin velipoika kuoli, kun Matti oli armeijaikäinen. Se oli hänelle tosi kova isku, ja hän totesikin yhteiselämämme alkuaikoina, ettei oikeastaan haluaisi ollenkaan lapsia, kun ne voi menettää, Tuula muistelee.
Nuori vaimo halusi kuitenkin perheenlisäystä, ja niin haikara vieraili perheessä kaksikin kertaa. Pojat Tero ja Tommi syntyivät viiden vuoden välein.
Lämmin, ystäväpiirissä tykätty ja ulospäin suuntautunut, erittäin lapsirakas Matti muuttui kuitenkin vuosien saatossa itkuiseksi, ahdistuneeksi, ja alkoi tulla humalassa kotiin. Tuula ihmetteli, mikä on vialla.
- Mies totesi vain, ettei minulle voi puhua. Sain kuitenkin lopulta ongittua, mikä miestä painaa ja ahdistaa. Matti tunnusti käyneensä ennustajalla, joka oli kertonut tietonaan, että Matilta tulisi kuolemaan lapsi. Mies oli kääntynyt toisenkin povarin puolen, jonka suusta kuului sama kaamea ennustus.
Tänään Tuula pystyy ymmärtämään miehensä mustan synkän epätoivon, ja myös syyt tämän lisääntyneeseen alkoholin käyttöön.
- Hän ei yksinkertaisesti pystynyt elämään tällaisten asioiden kanssa.
Minusta elämän
vaikeuksissa ei
pitäisi kääntyä
ennustajaeukkojen
puoleen. Se voi
tuhota ihmisen
elämän kokonaan.
Hädän keskellä Tuula etsiytyi kristilliseen seurakuntaan, ja pyysi Mattiakin mukaan.
- Uskoin, että Jumala voisi meitä auttaa. Taivaan Isä oli kutsunut minua jo pitempään.
Tuulalle oli samoihin aikoihin sattunut Sirpa-siskon kuolema aivokasvaimeen, vain 36 vuoden iässä.
- Sirpa kuunteli Eija Merilän hengellisiä lauluja, jotka liikauttivat minussakin jotain. Tässä vaiheessa Tuula ja Matti eivät kuitenkaan vielä luovuttaneet elämänsä ohjaksia Jumalan käsiin.
Kylmät uutiset
Eräänä toukokuun päivänä Tuula ja pojat saivat viestin, että Matti oli törmännyt autollaan siltapilariin ja kuollut.
- Ehkä tämä tapahtui alkoholin jälkitilassa, humalassa hän ei kuitenkaan ollut, Tuula pohtii.
Poliisin mukaan kyseessä ei ollut itsemurha, sillä Matti oli laittanut itsensä turvavyöhön. Sitä itsetuhoiset eivät yleensä tee. Mies suunnitteli myös hoitoon menoa alkoholiongelmansa takia.
- Matti ei varmaankaan kestänyt sitä valtavaa ahdistusta, jonka povarien luona käynti aiheutti. Haluankin tässä varoittaa ihmisiä. Minusta elämän vaikeuksissa ei pitäisi kääntyä ennustajaeukkojen puoleen. Se voi tuhota ihmisen elämän kokonaan, alkaa pahimmillaan pelätä tulevaa, Tuula sanoo.
Hengellisen maailman avauduttua hän on kokenut, että Jumala voi toki puhua ihmisille myös tulevista tapahtumista, mutta Tuulan mukaan Hän ei pelottele ketään.
Pahin mahdollinen
Miehensä äkillisen kuoleman jälkeen nuori leski jäi elämään yksin kouluikäisten poikiensa kanssa. Tommi oli tuolloin 9-vuotias ja Tero eli "Terppa" 14 vuotta.
- Ajattelin, että kyllä me tästä jotenkin selvitään, on vaan mentävä eteenpäin, Tuula kertoo.
- Joskus uskaltauduin kyselemään vanhemmalta pojalta Terpalta, onko kovasti isää ikävä.
- Kysytkin vielä, senkin pöhkö, poika tuhahti.
Tuula kertoo, että he pystyivät puhumaan asioista, halaamaan, ja muistelemaan isääkin. Kun Tero täytti 16 vuotta, hän halusi mopon. Poika sai alleen tuliterän menopelin, jonka hän monien ikäistensä tavoin viritti menevämpään kuntoon.
- Luin Kalevasta jutun mopon virittämisen vaaroista, ja näytin lehteä pojallekin, että näetkös miten vaarallista touhua se on, sinä et ainakaan saa mennä tekemään sitä.
- Poika oli kuitenkin omilla rahoillaan mennyt ostamaan tarvittavan osan, eikä pyyntöni sedällekään tulla puhumaan pojalle järkeä tuottanut tulosta.
Sitten tapahtui jotain, mihin kukaan perheenäiti ei ole varautunut. Toukokuun 22. päivänä Tero oli koulun jälkeen lähtenyt mopolla hakemaan Tuulan siskonpoikaa Kellosta eikä koskaan palannut kotiin.
Edellisenä iltana äiti kertoo vielä silitelleensä poikaa hiuksista, ja sanoneensa, että tukka pitäisi leikata, kun poika oli menossa kesätöihin huoltoasemalle.
- Terpalla oli kitara kädessään, hänestä piti tulla maailman paras kitaristi. Pyysin poikaa soittamaan hengellistä laulua. "Kiitos oi Jeesus, hetkistä onnen ja vaikeiden päiväin. Mua taistelu jokainen vie luoksesi lähemmäs, ja kyynelten tie sieluni puhdistaa" Terppa rämisytti kitaraansa, ja minä sanoin ettei Taivaan Isän musiikkia noin kovasti soiteta.
Seuraavana iltana Tuula tuli töistä kotiin normaalisti, laittoi pojille ruokaa ja odotteli Terppaa kotiin. Vanhimmainen ei palannut kotiin, mutta Tuulan äiti ja isä sekä sisko miehineen saapuivat. He olivat kertoneet poliiseille, että haluavat itse viedä surusanoman.
- Terpan kuoleman jälkeen pysähdyin täysin, koko elämä seisahtui. Minulla ei ollut enää kiire. Istuin yksin metsässä ja mietin, missä sinä Jumala olet, Tuula muistelee.
Tuula muutti nuoremman poikansa kanssa äitinsä luo Takkurannalle.
- En pystynyt töihin. Olin paljon luonnossa. Päässäni kaikui, että en ymmärrä tätä. Onko Jumala minut hylännyt, olinhan vasta 36-vuotias! Jouduin kokemaan, että kuolema ei kysele keneltäkään mitään. Ihmettelin myös, miksi kuolemasta ei puhuta. Se on tullut ja vienyt puolet perheestäni.
Monet rakkaansa lyhyen ajan sisällä hautaan saattaneesta Tuulasta tuli ylisuojeleva äiti. Hän saattoi vaikkapa lähteä hakemaan elossa olevaa 11-vuotiasta poikaa koulusta kotiin, ja kylmänhiki nousi otsalle vielä myöhemminkin töihin palaamisen jälkeen, kun joku soitti ja yllättäen kävi kutsu puhelimeen.
Vihdoinkin valoa
Tuskaisten vuosiensa keskellä Tuula löysi radion iltahartaudet. Eräänä iltana puhuja totesi, että "Sinä ystävä, joka olet menettänyt läheisesi ja rakkaasi - Jeesus on sinua lähempänä nyt kuin koskaan aiemmin, Hän on sinun vierelläsi".
- Kuiskasin, että onko se todella näin, ja yhtäkkiä koin, että Jeesus oli siinä!
Uskon todellisuus alkoi avautua Tuulalle. Hän löysi itselleen hengellisen kodin, ja koki lohduttavana, että hänen puolestaan rukoiltiin paljon.
- Rukoukset kantavat, ihan oikeasti! Kuoleman pimeyden keskellä Tuula kertoo kokeneensa ihmeellistä, syvää levollisuutta ja sisäistä rauhaa.
- Vaikeuksia tuli kuitenkin vielä lisää. Isä sairastui vakavasti samana kesänä. Hän sai kuitenkin jatkoaikaa, ja iloitsin kun isä lähti kanssani Jumalan sanan kuuloon. Uskoon tultuaan Tuula tunsi, että häntä pidettiin ikään kuin pumpulissa, elämässä oli jälleen iloa ja rakkautta.
- Kipeitä kysymyksiä tietysti riitti. Suurin niistä oli, missä on minun lapseni, missä on minun mieheni. Mietin myös, mitä tälle kuolemalle voi tehdä, ei ihminen siinä pysty auttamaan, sydämen haavat ovat niin suuria. Ei ole niin suurta laastaria, joka voi parantaa, ainoastaan Jeesus kykenee tähän.
Elämä kuitenkin jatkui ja etsi uusia uomia. Tuula löysi uuden puolison rinnalleen, ja usko sekä uudet ihmissuhteet seurakunnassa antoivat voimaa ja merkitystä nousta uuteen päivään. Jälkeenpäin Tuula on avoimesti kertonut kipeistä kokemuksistaan ja uskostaan seurakunnan tilaisuuksissa.
- Vaikka elämässäni on tapahtunut niin paljon kaikkea, en koe silti olevani mikään säälittävä ihminen. Näillä tapahtumilla on ollut oma tarkoituksensa, ja näiden kautta olen saanut kokea Jumalan suurta rakkautta ja huolenpitoa. Mutta totta kai kaipaan rakkaitani, he ovat aina sydämessäni, hän sanoo.
Tukipilareilleen, hyville ystävilleen, ja Usko-puolisolle, jolta on aina löytynyt olkapää mihin nojata, Tuula antaa lämpimän halauksen. Erityiskiitokset lähtevät Arja-serkulle, joka on aina jaksanut kuunnella.
- Kuolemantapausten myötä taivaan todellisuus on tullut Tuulalle läheisemmäksi.
- Uskon, että näen rakkaani siellä kerran. Matin viimeiset sanat olivat: "Jumalan kädessä täällä kaikki on".
Kuolema kutoi pitkää synkkää mustaa raitaa Tuula Puralan elämänpirtaan parikymmentä vuotta sitten. Muutaman vuoden kuluessa nykyisin Pateniemessä asuva Tuula menetti monta itselleen rakasta ihmistä.
Syvimmin kuoleman koura viilsi, kun puoliso Matti kuoli liikenneonnettomuudessa vain 36-vuotiaana, ja 16-vuotias Teropoika sai surmansa jäätyään mopolla linja-auton alle pari vuotta sen jälkeen. Elettiin vuotta 1986.
Matti pelkäsi menetystä
- Ihanan nuoruuteni miehen Matin velipoika kuoli, kun Matti oli armeijaikäinen. Se oli hänelle tosi kova isku, ja hän totesikin yhteiselämämme alkuaikoina, ettei oikeastaan haluaisi ollenkaan lapsia, kun ne voi menettää, Tuula muistelee.
Nuori vaimo halusi kuitenkin perheenlisäystä, ja niin haikara vieraili perheessä kaksikin kertaa. Pojat Tero ja Tommi syntyivät viiden vuoden välein.
Lämmin, ystäväpiirissä tykätty ja ulospäin suuntautunut, erittäin lapsirakas Matti muuttui kuitenkin vuosien saatossa itkuiseksi, ahdistuneeksi, ja alkoi tulla humalassa kotiin. Tuula ihmetteli, mikä on vialla.
- Mies totesi vain, ettei minulle voi puhua. Sain kuitenkin lopulta ongittua, mikä miestä painaa ja ahdistaa. Matti tunnusti käyneensä ennustajalla, joka oli kertonut tietonaan, että Matilta tulisi kuolemaan lapsi. Mies oli kääntynyt toisenkin povarin puolen, jonka suusta kuului sama kaamea ennustus.
Tänään Tuula pystyy ymmärtämään miehensä mustan synkän epätoivon, ja myös syyt tämän lisääntyneeseen alkoholin käyttöön.
- Hän ei yksinkertaisesti pystynyt elämään tällaisten asioiden kanssa.
Minusta elämän
vaikeuksissa ei
pitäisi kääntyä
ennustajaeukkojen
puoleen. Se voi
tuhota ihmisen
elämän kokonaan.
Hädän keskellä Tuula etsiytyi kristilliseen seurakuntaan, ja pyysi Mattiakin mukaan.
- Uskoin, että Jumala voisi meitä auttaa. Taivaan Isä oli kutsunut minua jo pitempään.
Tuulalle oli samoihin aikoihin sattunut Sirpa-siskon kuolema aivokasvaimeen, vain 36 vuoden iässä.
- Sirpa kuunteli Eija Merilän hengellisiä lauluja, jotka liikauttivat minussakin jotain. Tässä vaiheessa Tuula ja Matti eivät kuitenkaan vielä luovuttaneet elämänsä ohjaksia Jumalan käsiin.
Kylmät uutiset
Eräänä toukokuun päivänä Tuula ja pojat saivat viestin, että Matti oli törmännyt autollaan siltapilariin ja kuollut.
- Ehkä tämä tapahtui alkoholin jälkitilassa, humalassa hän ei kuitenkaan ollut, Tuula pohtii.
Poliisin mukaan kyseessä ei ollut itsemurha, sillä Matti oli laittanut itsensä turvavyöhön. Sitä itsetuhoiset eivät yleensä tee. Mies suunnitteli myös hoitoon menoa alkoholiongelmansa takia.
- Matti ei varmaankaan kestänyt sitä valtavaa ahdistusta, jonka povarien luona käynti aiheutti. Haluankin tässä varoittaa ihmisiä. Minusta elämän vaikeuksissa ei pitäisi kääntyä ennustajaeukkojen puoleen. Se voi tuhota ihmisen elämän kokonaan, alkaa pahimmillaan pelätä tulevaa, Tuula sanoo.
Hengellisen maailman avauduttua hän on kokenut, että Jumala voi toki puhua ihmisille myös tulevista tapahtumista, mutta Tuulan mukaan Hän ei pelottele ketään.
Pahin mahdollinen
Miehensä äkillisen kuoleman jälkeen nuori leski jäi elämään yksin kouluikäisten poikiensa kanssa. Tommi oli tuolloin 9-vuotias ja Tero eli "Terppa" 14 vuotta.
- Ajattelin, että kyllä me tästä jotenkin selvitään, on vaan mentävä eteenpäin, Tuula kertoo.
- Joskus uskaltauduin kyselemään vanhemmalta pojalta Terpalta, onko kovasti isää ikävä.
- Kysytkin vielä, senkin pöhkö, poika tuhahti.
Tuula kertoo, että he pystyivät puhumaan asioista, halaamaan, ja muistelemaan isääkin. Kun Tero täytti 16 vuotta, hän halusi mopon. Poika sai alleen tuliterän menopelin, jonka hän monien ikäistensä tavoin viritti menevämpään kuntoon.
- Luin Kalevasta jutun mopon virittämisen vaaroista, ja näytin lehteä pojallekin, että näetkös miten vaarallista touhua se on, sinä et ainakaan saa mennä tekemään sitä.
- Poika oli kuitenkin omilla rahoillaan mennyt ostamaan tarvittavan osan, eikä pyyntöni sedällekään tulla puhumaan pojalle järkeä tuottanut tulosta.
Sitten tapahtui jotain, mihin kukaan perheenäiti ei ole varautunut. Toukokuun 22. päivänä Tero oli koulun jälkeen lähtenyt mopolla hakemaan Tuulan siskonpoikaa Kellosta eikä koskaan palannut kotiin.
Edellisenä iltana äiti kertoo vielä silitelleensä poikaa hiuksista, ja sanoneensa, että tukka pitäisi leikata, kun poika oli menossa kesätöihin huoltoasemalle.
- Terpalla oli kitara kädessään, hänestä piti tulla maailman paras kitaristi. Pyysin poikaa soittamaan hengellistä laulua. "Kiitos oi Jeesus, hetkistä onnen ja vaikeiden päiväin. Mua taistelu jokainen vie luoksesi lähemmäs, ja kyynelten tie sieluni puhdistaa" Terppa rämisytti kitaraansa, ja minä sanoin ettei Taivaan Isän musiikkia noin kovasti soiteta.
Seuraavana iltana Tuula tuli töistä kotiin normaalisti, laittoi pojille ruokaa ja odotteli Terppaa kotiin. Vanhimmainen ei palannut kotiin, mutta Tuulan äiti ja isä sekä sisko miehineen saapuivat. He olivat kertoneet poliiseille, että haluavat itse viedä surusanoman.
- Terpan kuoleman jälkeen pysähdyin täysin, koko elämä seisahtui. Minulla ei ollut enää kiire. Istuin yksin metsässä ja mietin, missä sinä Jumala olet, Tuula muistelee.
Tuula muutti nuoremman poikansa kanssa äitinsä luo Takkurannalle.
- En pystynyt töihin. Olin paljon luonnossa. Päässäni kaikui, että en ymmärrä tätä. Onko Jumala minut hylännyt, olinhan vasta 36-vuotias! Jouduin kokemaan, että kuolema ei kysele keneltäkään mitään. Ihmettelin myös, miksi kuolemasta ei puhuta. Se on tullut ja vienyt puolet perheestäni.
Monet rakkaansa lyhyen ajan sisällä hautaan saattaneesta Tuulasta tuli ylisuojeleva äiti. Hän saattoi vaikkapa lähteä hakemaan elossa olevaa 11-vuotiasta poikaa koulusta kotiin, ja kylmänhiki nousi otsalle vielä myöhemminkin töihin palaamisen jälkeen, kun joku soitti ja yllättäen kävi kutsu puhelimeen.
Vihdoinkin valoa
Tuskaisten vuosiensa keskellä Tuula löysi radion iltahartaudet. Eräänä iltana puhuja totesi, että "Sinä ystävä, joka olet menettänyt läheisesi ja rakkaasi - Jeesus on sinua lähempänä nyt kuin koskaan aiemmin, Hän on sinun vierelläsi".
- Kuiskasin, että onko se todella näin, ja yhtäkkiä koin, että Jeesus oli siinä!
Uskon todellisuus alkoi avautua Tuulalle. Hän löysi itselleen hengellisen kodin, ja koki lohduttavana, että hänen puolestaan rukoiltiin paljon.
- Rukoukset kantavat, ihan oikeasti! Kuoleman pimeyden keskellä Tuula kertoo kokeneensa ihmeellistä, syvää levollisuutta ja sisäistä rauhaa.
- Vaikeuksia tuli kuitenkin vielä lisää. Isä sairastui vakavasti samana kesänä. Hän sai kuitenkin jatkoaikaa, ja iloitsin kun isä lähti kanssani Jumalan sanan kuuloon. Uskoon tultuaan Tuula tunsi, että häntä pidettiin ikään kuin pumpulissa, elämässä oli jälleen iloa ja rakkautta.
- Kipeitä kysymyksiä tietysti riitti. Suurin niistä oli, missä on minun lapseni, missä on minun mieheni. Mietin myös, mitä tälle kuolemalle voi tehdä, ei ihminen siinä pysty auttamaan, sydämen haavat ovat niin suuria. Ei ole niin suurta laastaria, joka voi parantaa, ainoastaan Jeesus kykenee tähän.
Elämä kuitenkin jatkui ja etsi uusia uomia. Tuula löysi uuden puolison rinnalleen, ja usko sekä uudet ihmissuhteet seurakunnassa antoivat voimaa ja merkitystä nousta uuteen päivään. Jälkeenpäin Tuula on avoimesti kertonut kipeistä kokemuksistaan ja uskostaan seurakunnan tilaisuuksissa.
- Vaikka elämässäni on tapahtunut niin paljon kaikkea, en koe silti olevani mikään säälittävä ihminen. Näillä tapahtumilla on ollut oma tarkoituksensa, ja näiden kautta olen saanut kokea Jumalan suurta rakkautta ja huolenpitoa. Mutta totta kai kaipaan rakkaitani, he ovat aina sydämessäni, hän sanoo.
Tukipilareilleen, hyville ystävilleen, ja Usko-puolisolle, jolta on aina löytynyt olkapää mihin nojata, Tuula antaa lämpimän halauksen. Erityiskiitokset lähtevät Arja-serkulle, joka on aina jaksanut kuunnella.
- Kuolemantapausten myötä taivaan todellisuus on tullut Tuulalle läheisemmäksi.
- Uskon, että näen rakkaani siellä kerran. Matin viimeiset sanat olivat: "Jumalan kädessä täällä kaikki on".
