Voiko langennut kristitty saada syntinsä anteeksi?
Lähetetty: 17.06.2023 09:53Yksi tutuimmista ja kenties rakastetuimmista Jeesuksen vertauksista on hänen kertomuksensa tuhlaajapojasta. Sillä Jeesus avasi kuulijoittensa mielen näkemään Jumalan sydämen asenteen syntisiä kohtaan. Kuulijat oivalsivat, että Jumala ei torju luotaan ketään pois vaan ottaa vastaan kauaskin joutuneen.
Kertomus on tuttu mutta sen soveltaminen käytännön elämässä toisiin ihmisiin on usein kaukana kertomuksen hengestä ja sisällöstä. Armo ihastuttaa meitä usein teoriassa, mutta armon vieminen käytännön tasolle tuntuu murentavan koko kristillisen uskon.
Jo varhaisessa alkukirkossa oli julistajia, jotka kehittivät opin tätä armon täyttämää Jeesuksen vertausta vastaan. Sanottiin, että kristityillä ei ollut lupa soveltaa Jeesuksen tuhlaajapoikavertausta itseensä eivätkä kristityt saaneet soveltaa sitä toisiin kristittyihin.
Tämän opetuksen mukaan vertauksen tuhlaajapoika oli pakana ja Jeesuksen vertaus koski vain pakanoita. Vain pakanoille oli lupa julistaa armon evankeliumia ja vain heidän oli lupa kuulla Jumalan anteeksiantamuksesta ja tulla syntisinä Jumalan luo armahdettaviksi.
Eräs tunnettu kirkon johtaja, joka palveli kirkkoa noin 150 vuotta Paavalin jälkeen, oli sitä mieltä, että jos joku kristitty teki syntiä samalla tavalla kuin tuhlaaja-poika, tällä ihmisellä ei ollut enää lupa palata kirkkoon eikä hänelle voitu enää antaa hänen syntejään anteeksi.
Tätä kantaa edustaneet perustelivat opetustaan sillä, että mikäli kristityiksi tulleille annettaisiin mahdollisuus saada syntinsä anteeksi tuhlaajapojan tavoin, se johtaisi siihen, että synti tulisi syntisten ihmisten mukana kirkon sisälle. Pelättiin, että aviorikoksen tehneet, epäjumalanpalvelusta harjoittaneet, keisarille uhranneet ja harhaoppien vallassa olleet käyttäisivät Jeesuksen vertausta hyväkseen palatakseen kirkkoon ja saadakseen syntinsä anteeksi. Oltiin sitä mieltä, että jos kristityille annettaisiin heidän syntinsä anteeksi niin kuin pakanoille, kristityt myös alkaisivat tehdä lisää syntiä.
Jonkinlaista välittävää linjaa edusti erään Novatianus-nimisen kirkonjohtajan kanta, jonka mukaan Jumalalla kyllä on voima antaa kristityillekin heidän syntinsä anteeksi. Mutta tällaisia synnintekijöitä – vaikka he olisivatkin saaneet Jumalalta syntinsä anteeksi – ei voitu ottaa pyhän kirkon jäseniksi uudestaan, koska kirkko muodostui puhtaista ihmisistä. Langenneiden kristittyjen oli siis jäätävä kirkon ja seurakunnan ulkopuolelle loppuelämäkseen, etteivät he tahraisi seurakuntien puhtautta. Novatianus kyseli, kuinka sielunsa tahranneet voisivat liittyä takaisin Kristuksen tahrattomaan ruumiiseen sitä saastuttamatta. Hän ei nähnyt sitä mahdolliseksi.
Syntisiä torjuva oppi elää
Ajatus siitä, että Jeesuksen kuvaama tuhlaajapoika edustaa ainoastaan pakanoita, elää keskuudessamme eri muodoissa edelleen. Kristittyjen joukossa on kautta aikojen ollut niitä, jotka ovat katsoneet, että synnit ja synnin seuraukset ovat suuremmat kuin Jeesuksen sijaiskärsimys ja anteeksiantamus.
Eräs ystävä totesi omana kokemuksenaan joskus, että suruttomille ihmisille julistetaan evankeliumia ja armoa, mutta tämä jatkuu vain siihen saakka, kunnes he tulevat uskoon. Sen jälkeen heille aletaan opettaa, mitä heidän pitää tehdä ja mitä he eivät saa tehdä. Evankeliumi ei kuulu kristityiksi tulleille, se on vain syntisille tienä uskoontuloon. Pelastumisesta alkaa kristityn elämä, joka ei saa sisältää lankeemuksia puhumattakaan siitä, että kristitty joutuisi niin kauas Jumalan luota kuin tuhlaajapoika joutui.
Sanotaan myös, että oikean kristityn esikuva Jeesuksen vertauksessa on tuhlaajapojan veli, joka ei lähtenyt isänsä talosta vaan palveli häntä eikä koskaan tehnyt mitään väärää. Sellaisten uskollisten kristittyjen on taivasten valtakunta.
Tällaisia Jeesuksen tuhlaajapoikavertauksen selityksiä vastaan on läpi kirkon historian esitetty vastaväitteitä. On sanottu, että synnin seuraukset ovat vaaralliset, teki sitten syntiä kristitty tai seurakunta tai kirkko. On sanottu, että tunnustamaton synti on myrkky, joka syövyttää kristittyä, seurakuntaa ja kirkkoa sisältä päin.
Mutta, kuten eräs alkukirkon opettaja sanoi: Meidän on tämän lisäksi nähtävä, että ”me ihmiset olemme luonteeltamme epävakaita ja heikkoja”. Sen tähden ”ainoastaan evankeliumi, joka tarjoaa anteeksiantamuksen lahjana syntiselle henkilöön katsomatta, on meidän toivomme. Koko tuhlaajapoikavertaus on kertomus armosta, joka taivaallisella Isällä on lapsiaan kohtaan. Hänen armonsa ei edellytä lapselta mitään eikä sitä voida ansaita. Jumalan armo ei ole Jumalan maksusuoritus ihmisen ansioista vaan se on Jumalan lahja kaikkensakin menettäneille syntisille.”
Armo erottaa kristinuskon muusta
Kerrotaan Englannissa 1900-luvulla järjestetystä konferenssista, jossa verrattiin eri maailmanuskontojen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia keskenään. Asiantuntijat keskustelivat myös siitä, erottiko kristinuskon lopulta mikään asia muista maailman uskonnoista.
Joku ehdotti, että Jeesuksen tulo ihmiseksi oli asia, joka erotti kristinuskon muista uskonnoista. Mutta muut totesivat, että muissa uskonnoissa on vastaavanlaisia kertomuksia jumaluuden tulemisesta maailmaan ihmisen hahmossa.
Ylösnousemus, sanoi joku, erottaa kristinuskon kaikista uskonnoista. Mutta toiset tutkijat muistuttivat, että on muitakin uskontoja, joissa kuolleet ovat palanneet takaisin elämään.
Pohdiskelu jatkui kunnes tunnettu brittikirjailija ja tutkija C.S. Lewis astui huoneeseen. ”Mistä täällä keskustellaan?” hän oli kysynyt. Vastauksena kerrottiin, että asiantuntijat tässä ryhmässä keskustelivat siitä, oliko kristinuskossa jotakin täysin poikkeuksellista ja ainutlaatuista, jota missään muussa uskonnossa ei ollut. Jäämättä asiaa pohtimaan Lewis oli vastannut:
”Tuohan on yksinkertaista. Armo erottaa kristinuskon kaikista muista uskonnoista.”
Keskustelu jatkui ja asiantuntijat tulivat siihen tulokseen, että Lewis oli oikeassa. Jumalan rakkaus, joka kohdistuu ihmisiin ilman ennakkoehtoja ja vaatimuksia, on ainutlaatuista uskontojen maailmassa.
Buddhalaisten kahdeksanportainen polku, hindujen oppi karmasta, hyvin eletyn elämän jälkeen saatavasta mahdollisuudesta syntyä uudelleen paremmissa olosuhteissa, juutalaisten laki ja sen kiellot, vaatimukset ja tuomiot, muslimien lakikokoelma –kaikki edellyttävät, että ihminen tavalla tai toisella ansaitsee pääsyn jumaluuden yhteyteen. Ainoastaan kristinuskossa Jumalan rakkaudesta puhutaan ilmaisena lahjana, jonka syntinen saa uskossa ja luottamuksessa ottaa vastaan.
Per-Olof Malk
Ajatuksia C. Hallin ja P. Yanceyn kirjoista
Kertomus on tuttu mutta sen soveltaminen käytännön elämässä toisiin ihmisiin on usein kaukana kertomuksen hengestä ja sisällöstä. Armo ihastuttaa meitä usein teoriassa, mutta armon vieminen käytännön tasolle tuntuu murentavan koko kristillisen uskon.
Jo varhaisessa alkukirkossa oli julistajia, jotka kehittivät opin tätä armon täyttämää Jeesuksen vertausta vastaan. Sanottiin, että kristityillä ei ollut lupa soveltaa Jeesuksen tuhlaajapoikavertausta itseensä eivätkä kristityt saaneet soveltaa sitä toisiin kristittyihin.
Tämän opetuksen mukaan vertauksen tuhlaajapoika oli pakana ja Jeesuksen vertaus koski vain pakanoita. Vain pakanoille oli lupa julistaa armon evankeliumia ja vain heidän oli lupa kuulla Jumalan anteeksiantamuksesta ja tulla syntisinä Jumalan luo armahdettaviksi.
Eräs tunnettu kirkon johtaja, joka palveli kirkkoa noin 150 vuotta Paavalin jälkeen, oli sitä mieltä, että jos joku kristitty teki syntiä samalla tavalla kuin tuhlaaja-poika, tällä ihmisellä ei ollut enää lupa palata kirkkoon eikä hänelle voitu enää antaa hänen syntejään anteeksi.
Tätä kantaa edustaneet perustelivat opetustaan sillä, että mikäli kristityiksi tulleille annettaisiin mahdollisuus saada syntinsä anteeksi tuhlaajapojan tavoin, se johtaisi siihen, että synti tulisi syntisten ihmisten mukana kirkon sisälle. Pelättiin, että aviorikoksen tehneet, epäjumalanpalvelusta harjoittaneet, keisarille uhranneet ja harhaoppien vallassa olleet käyttäisivät Jeesuksen vertausta hyväkseen palatakseen kirkkoon ja saadakseen syntinsä anteeksi. Oltiin sitä mieltä, että jos kristityille annettaisiin heidän syntinsä anteeksi niin kuin pakanoille, kristityt myös alkaisivat tehdä lisää syntiä.
Jonkinlaista välittävää linjaa edusti erään Novatianus-nimisen kirkonjohtajan kanta, jonka mukaan Jumalalla kyllä on voima antaa kristityillekin heidän syntinsä anteeksi. Mutta tällaisia synnintekijöitä – vaikka he olisivatkin saaneet Jumalalta syntinsä anteeksi – ei voitu ottaa pyhän kirkon jäseniksi uudestaan, koska kirkko muodostui puhtaista ihmisistä. Langenneiden kristittyjen oli siis jäätävä kirkon ja seurakunnan ulkopuolelle loppuelämäkseen, etteivät he tahraisi seurakuntien puhtautta. Novatianus kyseli, kuinka sielunsa tahranneet voisivat liittyä takaisin Kristuksen tahrattomaan ruumiiseen sitä saastuttamatta. Hän ei nähnyt sitä mahdolliseksi.
Syntisiä torjuva oppi elää
Ajatus siitä, että Jeesuksen kuvaama tuhlaajapoika edustaa ainoastaan pakanoita, elää keskuudessamme eri muodoissa edelleen. Kristittyjen joukossa on kautta aikojen ollut niitä, jotka ovat katsoneet, että synnit ja synnin seuraukset ovat suuremmat kuin Jeesuksen sijaiskärsimys ja anteeksiantamus.
Eräs ystävä totesi omana kokemuksenaan joskus, että suruttomille ihmisille julistetaan evankeliumia ja armoa, mutta tämä jatkuu vain siihen saakka, kunnes he tulevat uskoon. Sen jälkeen heille aletaan opettaa, mitä heidän pitää tehdä ja mitä he eivät saa tehdä. Evankeliumi ei kuulu kristityiksi tulleille, se on vain syntisille tienä uskoontuloon. Pelastumisesta alkaa kristityn elämä, joka ei saa sisältää lankeemuksia puhumattakaan siitä, että kristitty joutuisi niin kauas Jumalan luota kuin tuhlaajapoika joutui.
Sanotaan myös, että oikean kristityn esikuva Jeesuksen vertauksessa on tuhlaajapojan veli, joka ei lähtenyt isänsä talosta vaan palveli häntä eikä koskaan tehnyt mitään väärää. Sellaisten uskollisten kristittyjen on taivasten valtakunta.
Tällaisia Jeesuksen tuhlaajapoikavertauksen selityksiä vastaan on läpi kirkon historian esitetty vastaväitteitä. On sanottu, että synnin seuraukset ovat vaaralliset, teki sitten syntiä kristitty tai seurakunta tai kirkko. On sanottu, että tunnustamaton synti on myrkky, joka syövyttää kristittyä, seurakuntaa ja kirkkoa sisältä päin.
Mutta, kuten eräs alkukirkon opettaja sanoi: Meidän on tämän lisäksi nähtävä, että ”me ihmiset olemme luonteeltamme epävakaita ja heikkoja”. Sen tähden ”ainoastaan evankeliumi, joka tarjoaa anteeksiantamuksen lahjana syntiselle henkilöön katsomatta, on meidän toivomme. Koko tuhlaajapoikavertaus on kertomus armosta, joka taivaallisella Isällä on lapsiaan kohtaan. Hänen armonsa ei edellytä lapselta mitään eikä sitä voida ansaita. Jumalan armo ei ole Jumalan maksusuoritus ihmisen ansioista vaan se on Jumalan lahja kaikkensakin menettäneille syntisille.”
Armo erottaa kristinuskon muusta
Kerrotaan Englannissa 1900-luvulla järjestetystä konferenssista, jossa verrattiin eri maailmanuskontojen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia keskenään. Asiantuntijat keskustelivat myös siitä, erottiko kristinuskon lopulta mikään asia muista maailman uskonnoista.
Joku ehdotti, että Jeesuksen tulo ihmiseksi oli asia, joka erotti kristinuskon muista uskonnoista. Mutta muut totesivat, että muissa uskonnoissa on vastaavanlaisia kertomuksia jumaluuden tulemisesta maailmaan ihmisen hahmossa.
Ylösnousemus, sanoi joku, erottaa kristinuskon kaikista uskonnoista. Mutta toiset tutkijat muistuttivat, että on muitakin uskontoja, joissa kuolleet ovat palanneet takaisin elämään.
Pohdiskelu jatkui kunnes tunnettu brittikirjailija ja tutkija C.S. Lewis astui huoneeseen. ”Mistä täällä keskustellaan?” hän oli kysynyt. Vastauksena kerrottiin, että asiantuntijat tässä ryhmässä keskustelivat siitä, oliko kristinuskossa jotakin täysin poikkeuksellista ja ainutlaatuista, jota missään muussa uskonnossa ei ollut. Jäämättä asiaa pohtimaan Lewis oli vastannut:
”Tuohan on yksinkertaista. Armo erottaa kristinuskon kaikista muista uskonnoista.”
Keskustelu jatkui ja asiantuntijat tulivat siihen tulokseen, että Lewis oli oikeassa. Jumalan rakkaus, joka kohdistuu ihmisiin ilman ennakkoehtoja ja vaatimuksia, on ainutlaatuista uskontojen maailmassa.
Buddhalaisten kahdeksanportainen polku, hindujen oppi karmasta, hyvin eletyn elämän jälkeen saatavasta mahdollisuudesta syntyä uudelleen paremmissa olosuhteissa, juutalaisten laki ja sen kiellot, vaatimukset ja tuomiot, muslimien lakikokoelma –kaikki edellyttävät, että ihminen tavalla tai toisella ansaitsee pääsyn jumaluuden yhteyteen. Ainoastaan kristinuskossa Jumalan rakkaudesta puhutaan ilmaisena lahjana, jonka syntinen saa uskossa ja luottamuksessa ottaa vastaan.
Per-Olof Malk
Ajatuksia C. Hallin ja P. Yanceyn kirjoista