Autuaita ovat murheelliset
Tammikuun 8. päivä oli minulle suuri päivä. Talviaurinko paistoi puhtaanvalkoiseen lumeen, joka oli satanut kotikaupunkini ylle. Kaikki oli kirkasta. Vanhin tyttäreni oli niin kaunis hääpuvussaan. Muistan, miten hellästi hän katsoi tulevaa miestään kirkon keskikäytävällä kun jätin hänet tulevan puolisonsa viereen. Päivä oli yksi elämäni onnellisimmista.
En lukenut enkä katsellut uutisia sinä päivänä. Mutta seuraavana aamuna luin toisesta tapahtumasta, joka oli sattunut samana tammikuun 8. päivänä. Luin ammuskelusta, joka oli jättänyt verisiä ruumiita Tucsonin kaupungin jalkakäytävälle. Ihmisistä oli haavoittunut ja moni omainen oli järkytyksen vallassa.
Kuinka sellainen päivä, joka oli niin kirkas ja valoisa toisille meistä, saattoi olla niin musta toisille?
Tällaisen vastakkainasettelun kohtaamme joka päivä, joka vuosi, vuosikymmen. Elämämme tapahtumien erilaisuus ei ole valittavissamme. Kirkkaus tai pimeys lankeaa yllemme henkilöön katsomatta.
Jeesus sanoi, että ne, jotka murehtivat, ovat autuaita. Se on kaunis lause, mutta monikaan meistä ei usko siihen tosissaan. Me elämme länsimaissa yltäkylläisyyden ja suurten mahdollisuuksien ympäröiminä. Ihmiset pyrkivät tekemään elämästään mahdollisimman helpon, kivuttoman ja onnellisen.
Onnelliseen elämään ei mielestämme kuulu murhe eikä kärsimys. Siksi me kohtaamme tragediat ja vastoinkäymiset sanomalla toisillemme, että murhe on siirrettävä syrjään, ikään kuin taakse, ja elämää on jatkettava rohkeasti ja myönteisesti. Murehtiminen on mielestämme menneitten´asioiden mietiskelyä. Ohjeemme on: Unohda mennyt. Tämä päivä on loppuelämämme ensimmäinen päivä. Tartu härkää sarvista. Tulevaisuus kutsuu meitä.
Me takerrumme innostaviin ajatuksiin ja puheisiin, koska me haluamme saada elämästämme irti mahdollisimman paljon onnea ja menestystä. Vaikeuksien siirtäminen syrjään ja itsensä ohjaaminen eteenpäin ja uuteen menestykseen on mielestämme lyhin tie onneen.
Mutta on opettavaista lukea Jeesuksen ”autuaaksi julistamiset” Matt. 5. luvussa ja panna merkille, että autuus ja onni ei hänen mukaansa ole positiivista ajattelua, innostuksen saamista tai vaikeuksien voittamista.
Puhuessaan autuaista, oikeasti onnellisista, Jeesus viittaa puutteiden täyttämään elämään (hengelliseen köyhyyteen, murehtimiseen, vastoinkäymisten ja vastustajien kohtaamiseen, jopa kuoleman kohtaamiseen). Jeesus puhuu halveksittujen ihmisten arvostamisesta (kärsivällisyydestä, toisten armahtamisesta, ihmisten ohjaamisesta rauhaan). Ja aivan autuaaksi julistamisten alussa on tuo pieni lause: ”Autuaita ovat murheelliset; he saavat lohdutuksen.”
Tässä elämässä omaiset, jos niitä on, lohduttavat murheellisia. Meille rakkaiden ihmisten lohduttamiseen emme tarvitse Jumalan kehotusta. Murheellisten ihmisen tukeminen on luonnollista.
Mutta Jeesuksen puheessa ei ole kysymys ihmisten antamasta lohdutuksesta murheellisille. Jeesus puhuu lohdutuksesta, jonka murheelliset saavat elämänsä lopussa, kun Jumala ”hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.".” (Ilm. 21.4).
Tässä ovat autuaaksi julistamisten ymmärtämisen avaimet. Jeesuksen sanat ovat lopun aikaa koskeva profetia. Siitä me näemme sen tien, joka vie pelastukseen. Ei ole ylösnousemusta ellei ole kuolemaa. Ei ole iloa ellei ole epätoivoa. Ei ole lohdutusta ellei ole murhetta.
Murheelliset eivät ole autuaita siksi, että he murehtivat vaan siksi, että he murehtivat niin kuin Jeesus Lasaruksen haudalla, he murehtivat niin kuin Jeesus murehti Jerusalemin syntejä ja he murehtivat epätoivoisina Jumalan hiljaisuutta ja poissaoloa niin kuin Jeesus sen koki ristillä.
On aikoja jolloin hetken voimme kokea onnea täällä maan päällä, jolloin hetken iloitsemme niin kuin häissä iloitaan. Mutta nämä hetket ovat vain ennakkokuvia siitä lohdutuksesta ja ilosta, mikä meitä odottaa Jumalan valmistamalla hääaterialla taivaassa.
Siihen saakka monet meistä enimmäkseen murehtivat ja osallistuvat siten Jeesuksen jatkuvaan suruun ja murheeseen, jonka hän tuntee maailman tilanteen ja ihmisten syntien tähden. Osallisuus Jeesuksen murheeseen täällä ajassa on myös osallistumista siihen lohduttamiseen, jota murheelliset tarvitsevat täällä ajassa. Murheellisilla on lohduttajansa Jeesus. Mutta meitä kutsutaan myös lohduttamaan lähimmäisiämme. Kuten apostoli kirjoitti:
"Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat."(2. Kor. 1:3-4)
Mark Galli
(Suom. ja ed. POM)
