Uskominen vaikeina aikoina

[rita4]

Ystävät ja toverit sinä olet karkoittanut minusta kauas, pimeys on minun ainoa tuttavani.(Ps. 88:19)

Istuin 8- vuotiaan poikani kanssa miettimässä, miten ihminen selviää vaikeiden aikojen läpi. Poikani pohtii tällaisia asioita kun hän näkee ja kuulee sodista ja luonnonmullistuksista, ampumisista ja kuolemasta. Kuinka koulua käyvä poika voisi jäädä tietämättömäksi miljoonien itäukrainalaisten peloista, turvattomuudesta ja kärsimyksistä puhumattakaan syyrialaisten tai irakilaisten tai nigerialaisten tämän hetken tuskasta? Ja onhan vaikeita aikoja muuallakin.

Emme haluaisi rasittaa häntä tämänkaltaisilla uutisilla, mutta nykyajan tietoyhteiskunnassa lasta ei voi kokonaan estää kuulemasta ihmisten suurista vaikeuksista ja kärsimyksistä. Siitä sitten nousee tuollainen pohdinta: Miten ihmiset selviävät vaikeuksissaan? Miten me selviämme vaikeina aikoina?

Niin, miten ihminen selviää, kun hän joutuu keskelle ahdinkoa omassa elämässään? Kuinka selvitä, kun vaikea aika ei ole vain uutinen jostakin kaukaa, vaan se on omaa kokemusta omassa elämässä?

Äkkiä poikani sanoi, että hän oli kuullut juutalaissyntyisen toverinsa kertovan, että jokaisen puun lehdellä on oma enkelinsä eikä yksikään lehti voi liikkua yhtään senttimetriä ellei Jumala sitä tahdo.

”Olipa ihmeellinen ajatus”, sanoin pojalleni. Katsoin kohta ylös puihin, jotka lähellämme näkyivät portaikolle, jolla istuimme. Puissa oli näin kesällä tuhansia lehtiä. Yritin katsoa lehtiä ja aloin miettiä, mitä merkitsee sellainen usko, joka näkee Jumalan hallitsevan jokaisen puun jokaisen lehden liikettä. Lehdistä ajatukseni siirtyi Jeesuksen opetukseen varpusista ja ihmisten hiuksista. ”Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? ”, sanoi Jeesus. Sillä hän viittasi siihen, että varpusia on niin paljon, ettei niillä ole paljoakaan rahallista arvoa. Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. ”Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Hiuksiakin on useimmilla ihmisillä paljon, keskimäärin 100 000. Niitä on kuin lehtiä puissa tai varpusia taivaalla. Mutta Jumala ei unohda niistäkään edes yhtä. Siksi Jeesus vakuutti samaan hengenvetoon: ”Älkää siis pelätkö”(Luuk. 12:6-7).

Aloin miettiä, mitä usko tällaiseen kaikkitietävään Jumalan oikeasti on. Hänhän ei käsittele vain mitoiltaan suuria asioita kuten maailmankaikkeutta ja valovuosia eikä hän huomaa vain rahallisesti arvokkaita asioita. Hän ei näe vain ihmisten silmissä ”suuria” ihmisiä. Hänen mielessään ovat yhtä lailla- ja ehkä aivan erityisesti-lukuisat ”halvat varpuset” ja tuhannet hiuksemme. Tai puiden lehdet, kuten poikani juutalainen toveri oli kertonut. Kuinka ei siis ihminen- ja vaikeassakin ajassa elävä ihminen- olisi hänen ajatuksissaan?

Usko tällaiseen Jumalaan voi tehdä meille mahdolliseksi kulkea kaikkein sokkeloisimpien elämänvaiheiden läpi, kokea eksymisen ja lankeemusten polttavat ja katkerat tuskat, epäonnistumisten nöyryytykset, syyllisyyden syvyydet.

Usko kaikkitietävään Jumalaan voi ylläpitää toivoamme korventavan kuumilla erämaataipaleilla, jolloin hengellinen elämä kuivuu kuin halkeilevaksi vanhaksi luuksi kuumassa hiekassa. Raamattu ei silloin avaudu eikä edes vedä puoleensa, kun rukous on hetkittäistä heikkoa kaipuuta vain.

Usko kaikkitietävään Jumalaan voi johdattaa meitä halki pimeimpien elämän-vaiheiden ja syvimpien kokemusten ja kohtaloiden. Usko kaikkitietävään Jumalaan voi antaa meille mahdollisuuden selviytyä elämänvaiheissa, joissa koemme ikään kuin koko maailma ja kaikki sielunvihollisen voimat olisivat meitä vastaan ja me olisimme yksin, niin yksin.

Mutta miten tällainen usko Jumalaan syntyy ja säilyy? Tiedän, että usko tarvitsee elääkseen ainakin sen ”hoidon”, että erotamme uskon mielialastamme ja tunteistamme ja kokemuksistamme. Se mitä näemme ja tunnemme on harvoin uskolle ravitsevaa ravintoa- vaikka näkeminen ja tunteminen kyllä ruokkivat ja vahvistavat sielullista omasta sydämestä lähtevää uskon kaltaista uskoa.

Jotta emme sekoittaisi tunne- elämäämme Jumalan antamaan uskoon, meidän tulisi olla kirkkaasti selvillä siitä, mihin uskomme perustuu ja mihin se kohdistuu.

Usko Jumalaan ei ole jotakin meidän ylläpitämää, vaan se on kuin luja kantava pylväs, jonka päällä lepäämme. Usko on kuin suuri luja holvikaari, jonka päällä painava rakennus lepää. Innostuminen ei ole mikään kantava holvikaari. Suuret tunteet ja kokemukset tulevat ja menevät. Mikään meissä ei ole kantavan pylvään kaltaista. Usko Jumalaan ei ole meidän, ei meistä lähtöisin, vaan se on Jumalan antama. Tämä on oikean uskon tuntomerkki. Se on lahja, jonka Jumala antaa. Usko on niin suunnattoman merkittävä lahja, että kaikki saa mennä jos se vain pysyy. Jos kaikki menee, emme kuitenkaan menetä mitään ikuista, jos Jumalan antama usko säilyy. Ja hän itse on antamansa uskon säilyttäjä.

Niin kuin jokaisen puun jokaisen lehden värähdys ja jokaisen lehden putoaminen tapahtuu silloin, kun Jumala antaa sen tapahtua, niin myös elämämme jokainen yksityiskohta on olemassa siksi, että Jumala on antanut sen ja asettanut sen olemaan. Tunteemme voivat olla ilmiriidassa Jumalan sallimuksen kanssa ja kapinamme Jumalaa kohtaan voi olla ankaraa. Useinhan on niin, ettemme ymmärrä ollenkaan elämämme yksityiskohtia, emme aina ymmärrä elämämme koko sisältöä ja kohtaamiamme asioita. Ne tuntuvat usein todistavan, ettei Jumalaa ole tai että hän ei ole meistä lainkaan kiinnostunut tai että hän on peräti hylännyt meidät.

Mutta jos uskossa lepäämme siinä, että Jumala tietää kaiken ja hallitsee kaikkea ja että hänellä on suunnitelma, voimme vaimentaa kapinaamme ja jättäytyä hänen käsivarsilleen vaikka kuolemaan. Luottamus Jumalaan ei ole sitä, että uskomme Jumalan antavan meille sen, mitä haluamme. Sellaista usko on kaikissa uskonnoissa. Jumalan antama usko eli luottamus Jumalaan (hepr.bitachon) tarkoittaa sen uskomista, että Jumala ei tee koskaan mitään väärin ja että elämän loppuessa elämä alkaa hänen tahdostaan. Kuten Jeesus sanoi ristillä äärimmäisen vaikeassa tilanteessaan: ”Isä, Sinun käsiisi minä annan
henkeni.”

Sara Gutfreundin antaman teeman pohjalta sovittanut Per-Olof Malk

[rita4]

Tuossa luin tuota kirjoitusta ja mietin omaa elämääni, varsinkin nyt, kun olen sairastunut ja vasen käteni ei toimi, joudun pyytämään apua, sekä välilllä huomaan, että puheessa on vaikeuksia, ym..Sairastin.. magneetikuvassa vasta ilmitulleena aivoifarktin ja se milloin se on ollut on yhä ns avoin ja iso kysymysmerkki. Samoin magneettikuvassa oli myöskin löytynyt aivokalvokasvain..Joka ei olisi selvinnyt koskaan, jos ei ois kuvattu aivojani vaivojeni takia ja niiden syytä etsiessään sairaalassa.

Ja usein juuri vaikeina aikoina se usko on koetuksilla, varmastikin meillä itse kullakin. Voi kun me voisimmekin kuin uskoa ja nähdä kaikessa aina Herran avun sekä varjeluksenkin,mutta Voiih; niin kovin usein enempikin koemme ettei Herra näe, ei kuule tai edes välitä mitä meille kuuluu tai miltä meistä tuntuu.. Ettemme olekaan Hänelle rakkaita tai tärkeitä..

Ja kuitenkin Isä pitää lapsistaan huolta ja auttaa, varjelee ym..Hän on luvannut olla kanssamme aina, ja kaikkialla, maailmanloppuun asti siis: ikuisesti, Amen! Turvataan siis Häneen kaikessa ja silloinkin kun tuntuu ettei kaikki nyt mennyt ollenkaan niin kuin ois pitänyt, tai kun jokin suru, onnettomuus, sairaus, tms meitä kohtaa, niin ei katkeroiduta, vaan käännetään katseemme Jeesukseen joka odottaa, että voi auttaa sekä olla meille avuksi ja armollinen...

Ps. 121:
1 Matkalaulu. Minä nostan silmäni vuoria kohti: mistä tulee minulle apu?
2 Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.
3 Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku.
4 Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.
5 Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.
6 Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä.
7 Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.
8 Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.

”Olipa ihmeellinen ajatus”, sanoin pojalleni. Katsoin kohta ylös puihin, jotka lähellämme näkyivät portaikolle, jolla istuimme. Puissa oli näin kesällä tuhansia lehtiä. Yritin katsoa lehtiä ja aloin miettiä, mitä merkitsee sellainen usko, joka näkee Jumalan hallitsevan jokaisen puun jokaisen lehden liikettä. Lehdistä ajatukseni siirtyi Jeesuksen opetukseen varpusista ja ihmisten hiuksista. ”Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? ”, sanoi Jeesus. Sillä hän viittasi siihen, että varpusia on niin paljon, ettei niillä ole paljoakaan rahallista arvoa. Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. ”Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Hiuksiakin on useimmilla ihmisillä paljon, keskimäärin 100 000. Niitä on kuin lehtiä puissa tai varpusia taivaalla. Mutta Jumala ei unohda niistäkään edes yhtä. Siksi Jeesus vakuutti samaan hengenvetoon: ”Älkää siis pelätkö”(Luuk. 12:6-7).

Aloin miettiä, mitä usko tällaiseen kaikkitietävään Jumalan oikeasti on. Hänhän ei käsittele vain mitoiltaan suuria asioita kuten maailmankaikkeutta ja valovuosia eikä hän huomaa vain rahallisesti arvokkaita asioita. Hän ei näe vain ihmisten silmissä ”suuria” ihmisiä. Hänen mielessään ovat yhtä lailla- ja ehkä aivan erityisesti-lukuisat ”halvat varpuset” ja tuhannet hiuksemme. Tai puiden lehdet, kuten poikani juutalainen toveri oli kertonut. Kuinka ei siis ihminen- ja vaikeassakin ajassa elävä ihminen- olisi hänen ajatuksissaan?

Usko tällaiseen Jumalaan voi tehdä meille mahdolliseksi kulkea kaikkein sokkeloisimpien elämänvaiheiden läpi, kokea eksymisen ja lankeemusten polttavat ja katkerat tuskat, epäonnistumisten nöyryytykset, syyllisyyden syvyydet.

Usko kaikkitietävään Jumalaan voi ylläpitää toivoamme korventavan kuumilla erämaataipaleilla, jolloin hengellinen elämä kuivuu kuin halkeilevaksi vanhaksi luuksi kuumassa hiekassa. Raamattu ei silloin avaudu eikä edes vedä puoleensa, kun rukous on hetkittäistä heikkoa kaipuuta vain.

Usko kaikkitietävään Jumalaan voi johdattaa meitä halki pimeimpien elämän-vaiheiden ja syvimpien kokemusten ja kohtaloiden. Usko kaikkitietävään Jumalaan voi antaa meille mahdollisuuden selviytyä elämänvaiheissa, joissa koemme ikään kuin koko maailma ja kaikki sielunvihollisen voimat olisivat meitä vastaan ja me olisimme yksin, niin yksin.

Mutta miten tällainen usko Jumalaan syntyy ja säilyy? Tiedän, että usko tarvitsee elääkseen ainakin sen ”hoidon”, että erotamme uskon mielialastamme ja tunteistamme ja kokemuksistamme. Se mitä näemme ja tunnemme on harvoin uskolle ravitsevaa ravintoa- vaikka näkeminen ja tunteminen kyllä ruokkivat ja vahvistavat sielullista omasta sydämestä lähtevää uskon kaltaista uskoa.

Jotta emme sekoittaisi tunne- elämäämme Jumalan antamaan uskoon, meidän tulisi olla kirkkaasti selvillä siitä, mihin uskomme perustuu ja mihin se kohdistuu.

Usko Jumalaan ei ole jotakin meidän ylläpitämää, vaan se on kuin luja kantava pylväs, jonka päällä lepäämme. Usko on kuin suuri luja holvikaari, jonka päällä painava rakennus lepää. Innostuminen ei ole mikään kantava holvikaari. Suuret tunteet ja kokemukset tulevat ja menevät. Mikään meissä ei ole kantavan pylvään kaltaista. Usko Jumalaan ei ole meidän, ei meistä lähtöisin, vaan se on Jumalan antama. Tämä on oikean uskon tuntomerkki. Se on lahja, jonka Jumala antaa. Usko on niin suunnattoman merkittävä lahja, että kaikki saa mennä jos se vain pysyy. Jos kaikki menee, emme kuitenkaan menetä mitään ikuista, jos Jumalan antama usko säilyy. Ja hän itse on antamansa uskon säilyttäjä.

Niin kuin jokaisen puun jokaisen lehden värähdys ja jokaisen lehden putoaminen tapahtuu silloin, kun Jumala antaa sen tapahtua, niin myös elämämme jokainen yksityiskohta on olemassa siksi, että Jumala on antanut sen ja asettanut sen olemaan. Tunteemme voivat olla ilmiriidassa Jumalan sallimuksen kanssa ja kapinamme Jumalaa kohtaan voi olla ankaraa. Useinhan on niin, ettemme ymmärrä ollenkaan elämämme yksityiskohtia, emme aina ymmärrä elämämme koko sisältöä ja kohtaamiamme asioita. Ne tuntuvat usein todistavan, ettei Jumalaa ole tai että hän ei ole meistä lainkaan kiinnostunut tai että hän on peräti hylännyt meidät.

Mutta jos uskossa lepäämme siinä, että Jumala tietää kaiken ja hallitsee kaikkea ja että hänellä on suunnitelma, voimme vaimentaa kapinaamme ja jättäytyä hänen käsivarsilleen vaikka kuolemaan. Luottamus Jumalaan ei ole sitä, että uskomme Jumalan antavan meille sen, mitä haluamme. Sellaista usko on kaikissa uskonnoissa. Jumalan antama usko eli luottamus Jumalaan (hepr.bitachon) tarkoittaa sen uskomista, että Jumala ei tee koskaan mitään väärin ja että elämän loppuessa elämä alkaa hänen tahdostaan. Kuten Jeesus sanoi ristillä äärimmäisen vaikeassa tilanteessaan: ”Isä, Sinun käsiisi minä annan henkeni.”

Lohduttakoon ja vahvistakoon tämä laulu sinuakin rakas ystäväni joka olet koetuksissa. Minua tämä ainakin lohduttaa. Lasse Heimonen - Kun Herran Käteen Aina Luotan