USKONELÄMÄN INVERTARIO

[rita4]

Juhana Lehmuskoski

Herra on hyvyydessään antanut meidän siirtyä vuoteen 2014. Se on muistutus siitä, että vuodet vierivät ja armonaika päättyy kerran.

Vuodenvaihteessa tehdään invertaarioita. Tutkitaan, mitä varastoihin on kertynyt, ja tehdään tulevaisuuden suunnitelmia sen pohjalta. Hengellisessä elämässä olisi myös syytä tehdä välillä invertaariota. Mihin asti olemme uskossamme kasvaneet ja mitä lahjoja ja tehtäviä Pyhä Henki on käyttöömme uskonut?

"Sillä sen armon kautta, mikä minulle on annettu, minä sanon teille jokaiselle, ettei tule ajatella itsestänsä enempää, kuin ajatella sopii, vaan ajatella kohtuullisesti, sen uskonmäärän mukaan minkä Jumala on kullekin suonut." (Room. 12:3) Toimimme kukin alkavanakin vuonna palvelutehtävässämme sen mukaan, kuinka paljon meillä on uskoa.

Tärkeä tehtävä meillä jokaisella vuonna 2014 on rukoilla kuin ensimmäiset opetuslapset: "Lisää meille uskoa!" Voimme ammentaa sitä uskon varastosta, Raamatun Kirjoituksista sekä rukousalttarilta.

"Meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, mikä meille on annettu; jos jollakin on profetoimisen lahja, käyttäköön sitä sen mukaan, kuin hänellä uskoa on." (Room. 12:6) Pyhä Henki on jakanut armolahjoja seurakuntiin. On aika virittää niitä palavaksi ja ottaa ne jälleen käyttöön seurakuntien ja yksilöihmisten rakentumiseksi ja edistymiseksi uskossa.

"Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä." (Fil. 3:16) Ei ole syytä kerskailla eikä halveksia heikoimpiuskoista vaan auttaa häntä eteenpäin.

"Sitä me emme heidän lapsiltansa salaa, vaan me kerromme tulevalle polvelle Herran ylistettävistä teoista, hänen voimastansa ja ihmeistänsä, jotka hän on tehnyt." (Ps. 78:4) Kun teemme invertaariota Herran teoista elämässämme, on hyvä muistaa jälkipolvet ja välittää niitä heidän tietoonsa.

Herra siunatkoon alkaneen vuoden, niin että saamme edistyä ja kasvaa Jeesuksen ja hänen armonsa tuntemisessa ja kokemisessa.

"Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydelisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset. Runsaasti asukoon teissä Kristuksen Sana; opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne." (Kol. 3:14-16)

[rita4]

Niin tässä veli puhuu uskonelämämme invertaariosta heti kun vuosi on vaihtunut. Mutta uskon, että: meidän tulisi tehdä sitä invertaariota myöskin; pitkin alkanutta vuotta. Vai mitäpä tuumaat ystäväiseni kallis?

Minut ainakin Herra kuin laittaa useinkin miettimään; millaista on uskonelämäni tänään ja onko hedelmää, muutosta näkynyt vuosien saatossa. Vai olenko kenties kuin ylpistynyt, kovettanut sydämeni,vai: annanko rakkautta vain niille, joita saan pitää heikoimpina astiona, kelvottomina, tai sitten kaiken osaaville? Olenko katkeroitunut, tai onko minusta tullut pätiä, tai anteeksi antamaton, tms..Tai, kun saan rapaa silmilleni, tai kun minua ei oikeasti tunnetakaan ja jos sydäntäni loukataan, niin annanko samalla mitalla takasinkin? Kysymyksiä, kysymyksiä, loputtomasti vain kysymyksiä ja mietintää..

Mutta on hyvä tutkistella itseään ja sydäntään. Ja se ei onnistu, jos vain katsomme itseemme ja haluamme että meitä kohdellaan; silkki hansikkain, ehkä jopa mielistellen, tms..Miten sitten aikanaan tai nyt jo kestämme koetuksen aallot ja monenkinlaiset hyökkäykset? Varsinkin rakkailtamme tulevat hyökkäykset, kun meidän vain pitäisi kestää, sovitella, antaa anteeksi loukkaukset ja unohtaa, siunatakin..Emme mitenkään!

Matt. 5:
38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.

39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;

40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;

41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.

42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.

43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.

44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,

45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.

46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?

48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Ja lopuksi tämä puhutteleva laulu; Päivi Tinell / Katso minä teen uutta

[rita4]

Niinpä niin; tehdä uskonelämästään jonkinlaista invertariota. Koen, että itse olen nyt sitä joutunut tekemään ja pohtimaankin sitä, kun jäin äkkiarvaamatta yksin, ilman minkäänlaista ajatustakaan miten vakavaa se mieheni refluksiksi mieltämänsä sairaus lopulta sitten olikin (sepelvaltimotauti), joka johti hänen äkkikuolemaansa viime kuussa. Koitan näin kirjoittamallakin purkaa tuntojani, käsitellä asiaa, selvitä siitä eteenkinpäin, jne..

Mutta samalla olen todellakin kuin joutunut tekemään rukouksessa ja muutenkin toki aivan kuin invertariota uskoni laadusta, ajattelustani, käytöksestäni, toiminastani, puheistani, jne.. Ja sitä, että: onko se sopivaa, oikeanlaistakaan edes uskovalle? Enkä nyt kuin hae jonkinlaista puolustelua millekään sille, miten elän, puhun, käyttäydyn, kestän kaiken tms, en. Vaan haluan todellakin mennä ihan sinne Herramme ristin juurellle; Golgatalle, verellään pestäväksi, suostua kärsimäänkin, koska meidän kärsimyksemmehän ei koskaan kuitenkaan ole niin suuria, kuin mitä itse Vapahtajamme Jeesus Kristus kärsi ja kesti meidän syntiemme tähden: suostuessaan menemään ristiinnaulittavaksi, vuodattamaan viattomnan verensä, sekä kuolemaan meidän syntiemme tähden, jotta meillä olisi Hänessä, sekä hänen nimessään ja ristinsä veressä apu, voima ja pelastus, sekä taivastoivokin.

Ei ole ollenkaan mukavaa lihallemme tehdä invertariota uskossa elämisestämme ja siitä, näkyykö, maistuuko, kuuluuko meissä edes se uskomme ja kehen uskomme ja miten uskomme? Vaan olisi paljon mukavempaa ajatella, että; "on elänyt, toiminut, puhunut, mitä vain oikein tai ainakin yrittänyt parhaansa." Ja varmasti me olemmekin yrittäneet ainakin melkein parhaamme, mutta olemmeko sittenkään antautuneet, suostuneet Herramme tahtoa noudattamaan koko sydämisesti, vai onko sittenkin se meidän oma tahtomaailmamme ja halumme ym saanut viedä meitä mennessään, niin ettemme sittenkään olisikaan pyrkineet täysillä, avoimin, rehellisin ja nöytyvin sydäminkään Isämme tahtoon kohdallamme? Oisko sittenkin jo aika katsoa peiliin, uskaltaa katsoa totuutta silmiin? Ja tehdä parannusta, tahtoen muuttua, kuolla itsellemme, jopa kaikelle sille mitä tämä maailmakin tuo eteemme ja houkuttaa, koukuttaa, ym..?

Puhun ennen kaikkea itselleni ja sitten vasta sinullekin rakas ystäväni ja kanssamatkaajani.. Älä siis turhaan loukkaannu sanoihini, vaan uskalla tarkistaa kurssi ja pyytää Herraa näyttämään itsellesi mikä on totuus.. Toiset saattavat sanoa sinusta sitä ja tätä, mutta Isä Jumalamme on ainoa joka näkee ja tietää totuuden ja tahtoo meidän myöskin suostuvan tahtoonsa, muuttumiseen sekä kasvamaan uskossamme, jotta voisimme olla Herramme käytössäkin tässä lopunajassa. Rohkeutta!!

[rita4]

Puhun ennen kaikkea itselleni ja sitten vasta sinullekin rakas ystäväni ja kanssamatkaajani.. Älä siis turhaan loukkaannu sanoihini, vaan uskalla tarkistaa kurssi ja pyytää Herraa näyttämään itsellesi mikä on totuus.. Toiset saattavat sanoa sinusta sitä ja tätä, mutta Isä Jumalamme on ainoa joka näkee ja tietää totuuden ja tahtoo meidän myöskin suostuvan tahtoonsa, muuttumiseen sekä kasvamaan uskossamme, jotta voisimme olla Herramme käytössäkin tässä lopunajassa. Rohkeutta!!

Pysähdyin jälleen miettimään elämääni sekä uskoani ja miten elän uskoani todeksi ja onko se kuitenkaan sellaista jonka Jumalakin sen siten myöskin siunaisi ja hyväksyisi. Ei ole helppoa elää elämää yksin tai sairaan nuorenkaan kanssa ja kun oon kummajainen monille, koska tahdon pysyä edelleenkin Sanassa ja totuudessakin, enkä niele ihan mitä vain edelleenkään.Ehkä olen liiankin tiukka periaatteineni, siis hengellisessä kentässä, mutta kun sen koen olevan Isänkin tahto niin en vaan voi hyväksyä ihan mitä vain edelleenkään..

Olen joutunut ja joudun päivittäin tekemään ns invertaariota ennen kaikkea oman ajatteluni ja uskoni suhteen, sekä miten elän elämääni todeksi tai olenko ollenkaan se mieluinen tuoksu Kristuksessa Jeesuksessa kanssamatkaajilleni ja vielä, siis huom; vielä maailmassakin eläville?! Koska tahdon nähdä ja kuulla kun ihminen tulee; synnintuntoon ja tahtoo pelastua..Tulla Jeesuksen verellä pestyksi synneistään ja saada: ilon, rauhan, voiman elämäänsä taivaasta, ei enää maailmasta tai maailman asioista, ihmistäkään.. Vaan; ristintyön ansiosta vapautua ja tulla Jeesuksen omaksi, lapseksi! Halleluja!

Minulla on toki ajatuksia, toiveitakin ja odotuksia tulevasta elämästäni, miten ja missä sitä elän, ehkä onko enää Herralla antaa minulle uutta kumppania rinnalleni, joka jo viimeinkin pystyisi ja tahtoisi rakastaa minuakin tällaisenani jne..? Mutta sain eilen illalla jälleen kuin muistutuksen Herralta Henkensä kautta lukiessani erästä heng kirjoitusta ja tajusin, miten helposti Jeesus siirtyy kuin syrjään ja joku tai jokin muu tulee tärkeimmäksi ja tekihän se tosi kipeää tajuta miten sitä meikäläinen on taas mennyt ja pyydellyt asioita, jotka pitäisi olla ns Jeesukseni jälkeen vasta tärkeimpiä elämääni ajatellen. Mutta kiitos Herralle, joka pysäyttelee meitä omiaan ja herättelee ja muistuttaakin, että: Kaikki hyvä tulee yksin valkeuksien Isältä ja meidän omiensa tulee pyrkiä pitämään aina ensimmäisenä: Jeesus Kristus ja ristinsäkin kuin ensimäisenä ajatuksenamme ja edessämme, tärkeimpänäkin elämämme purressa seilatessamme.

Sanon niin kuin eräs veli sanoi ihan toisesta asiasta, että usein tuntuu että mennään 3 askelta eteenpäin ja jo kohta 4 askelta taaksepäin. Niin usein liika into ja kiire, oma lihakin vaikuttavat sen, että Herra Jeesus on enää vain nimi nimien joukossa, mutta ei elämämme purressa ohjaamassa ja ankkurina, ykkösenäkään..

Kyllä hävetti kun tajusin kiirehtineeni asioissani vauhdilla jo eteenkinpäin, vaikka nyt olisi ollut vain aika kiitellä Herraani; joka on kanssani, ei hylkää, eikä jätä yksin, vaan auttaa, kuljettaa omia teitään ja koetteleekin ja sitten kun aika on valmis, kypsä, niin antaa sitä iloakin elämääni ja ehkä jopa sen rakkaudenkin toiseen ihmiseen, kunhan itse Herra Jeesus on ja pysyy sydämelläni: kaikkein rakkaimpana ja tärkeimpänä, ensimmäisenä kaikessa! Amen!