”Kuitenkin...”

[rita4]

Olavi Peltola

Joskus Raamatussa oleva yksi ainoa sana voi opettaa paljon ja auttaa entistä paremmin tuntemaan Herran. Eräs tällainen sana löytyy .. Valitusvirsistä.

Valitusvirsissä kuulemme sellaisen Jumalan lapsen sydänääniä, joka elää keskellä vaikeita olosuhteita. Hän huutaa avukseen Herran nimeä ”kuopan syvyydestä” (Val. 3:55). Hän on onneton ja paljon kärsinyt (3:1). Hän kokee, että vaikka hän kuinka on huutanut ja valittanut, ei Herra ole kuullut hänen rukoustaan (3:8). Kaikki maistuu myrkyltä ja koiruoholta eikä hän pääse vapautumaan pahan olonsa tunteesta (3:19–20). Hän jopa toteaa: ”mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus.” (3:18).

Mutta keskelle tätä masennusta välähtää valo ja hänen tuskaisesta sydämestään ryöpsähtävät sanat: ” Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.” (3:21).

Vaikka olen ”kuopan syvyydessä”, kuitenkin minä toivon ja odotan Herraa!

Vaikka olosuhteeni eivät ole muuttuneet, kuitenkin minä toivon ja odotan Herraa!

Vaikka kaikki edelleenkin maistuu myrkyltä ja vaikka koen, että Herra on vienyt minulta toivon, niin kuitenkin toivon ja odotan Herraa kuten Abrahamkin toivoi, vaikka ei toivoa ollut!

Mistä hän sai tuon arkitodellisuutta uhmaavan kuitenkin-asenteen, tuon toivon, jota hänellä ei vielä äsken ollut? Mikä viritti hänet jälleen odottamaan Herraa?

Hän oli antanut kurjuutensa täyttää niin hänen mielensä, että oli unohtanut millainen Herra hänellä todella on. Herra muistaa ja tietää kaiken minusta. Hän tietää kuinka alas painettu ja masentunut olen (3:20). Sekin on ihmeellistä, että minä vielä elän enkä ole aivan hävinnyt. Se on Herran armoa ja osoittaa, että hänen laupeutensa minua kohtaan ei ole loppunut (3:22).

Kaiken lisäksi ”joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa” (3:23). Herra on siis jälleen valmis antamaan minulle armonsa ja läsnäolonsa pahan oloni keskelle. Tämän armon varassa saan elää tämänkin päivän kaikki tilanteet ja tapahtumat. Eikä minun tarvitse elää muuta kuin ”päivä vain ja hetki kerrallansa” (virsi 338:1).

Liekö Valitusvirsien rukoilijassa tapahtuneen muutoksen varsinaisena syynä se, että hän huomasi masennuksensa tähden kadottaneensa itse Herran. Herra ei enää merkinnytkään hänelle kaikkea. Hänen sielunsa ei yhtynytkään tunnustukseen: ”Herra on kaikkeni” ja ”minun osani on Herra” (3:24).

Jos Herra on minulle kaikkeni, mitäpä silloin merkitsee se, miten minulle käy tässä maailmassa ja mitä koen menettäneeni. Kaikki tapahtuu elämässäni niin kuin Herra sanoo ja hänen käskystään tulevat elämääni niin pahat kuin hyvätkin asiat (3:37–38). Saan vain uskoen upottaa koko elämäni Psalmien sanoihin:

Ketä muuta minulla olisi taivaassa! Ja kun sinä olet minun kanssani, en minä mistään maan päällä huoli. Vaikka minun ruumiini ja sieluni nääntyisi, Jumala on minun sydämeni kallio ja minun osani iankaikkisesti.--- Sinä olet minun turvani, minun osani elävien maassa. (Ps 73:25–26; 142:6.)

Huudan ja kuuntelen

[rita4]

Mutta keskelle tätä masennusta välähtää valo ja hänen tuskaisesta sydämestään ryöpsähtävät sanat: ” Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon.” (3:21).

Vaikka olen ”kuopan syvyydessä”,kuitenkin minä toivon ja odotan Herraa!

Vaikka olosuhteeni eivät ole muuttuneet, kuitenkin minä toivon ja odotan Herraa!

Vaikka kaikki edelleenkin maistuu myrkyltä ja vaikka koen, että Herra on vienyt minulta toivon, niin kuitenkin toivon ja odotan Herraa kuten Abrahamkin toivoi, vaikka ei toivoa ollut!

Mistä hän sai tuon arkitodellisuutta uhmaavan kuitenkin-asenteen, tuon toivon, jota hänellä ei vielä äsken ollut? Mikä viritti hänet jälleen odottamaan Herraa?

Hän oli antanut kurjuutensa täyttää niin hänen mielensä, että oli unohtanut millainen Herra hänellä todella on. Herra muistaa ja tietää kaiken minusta. Hän tietää kuinka alas painettu ja masentunut olen (3:20). Sekin on ihmeellistä, että minä vielä elän enkä ole aivan hävinnyt. Se on Herran armoa ja osoittaa, että hänen laupeutensa minua kohtaan ei ole loppunut (3:22).

Kaiken lisäksi ”joka aamu Herran armo on uusi, suuri on hänen uskollisuutensa” (3:23). Herra on siis jälleen valmis antamaan minulle armonsa ja läsnäolonsa pahan oloni keskelle. Tämän armon varassa saan elää tämänkin päivän kaikki tilanteet ja tapahtumat. Eikä minun tarvitse elää muuta kuin ”päivä vain ja hetki kerrallansa” (virsi 338:1).

Onko sinulla rakas lukijani ja ystäväni tänä aikana, varsinkin tämän kaiken joulu hössötyksen, sekä kuin vaatimuksienkin kajahtaessa joka puolelta.. että pitää pystyä ostaan, laittaan, olemaan kiva, tms. Niin sen kaiken keskellä sinulla onkin paha olla ja paha mieli, kun et voi täyttää mittaa, minkä tämä aika ja ihmiset, tavat ym tuovat eteesi kuin vaatimuksina olla jotakin pyhää, tai mitä vain?

Tämä aika on täynnä vaatimusta, jotta voisi kokea olevansa hyväksytty, tärkeä, rakaskin. On jaksettava sekä kestettävä mitä vain..Kuinka helposti se kaikki viekin pohjamutiin, synkkyteen, pimeyskin hyökkää ja kiusaa, ihmiset eivät osaa tai eivät edes halua arvostaa sinua ihmisenä, joka et mahdollisesti toimikaan niin kuin heidän mielestään pitäisi toimia, puhua, tms.. Uskaltaa olla erilainen ja erilailla ajatteleva, toimiva, niin johan hyökätään päälle ja sanotaan kummajaiseksi ja jopa uskostaan luopuneeksikin, kun ei elä, toimi, niin kuin muut tekevät. Tai vain nuo kamalat kivut, valvotut yöt, tms; vievät kaiken ilon ja voimankin elämästäsi. Ja tuntuu kuin Jumalakin olisi sinut unohtanut ja hylännyt eikä halua kuulla rukouksiasikaan..Ja näin epätoivokin valtaa mielen ja alakulo painaa mielen ja pään 'tomuun' asti..

Mutta Hei; "Jeesus on aivan lähelläsi, siinä sinunkin vieressäsi ja katselee säälien sinua, joka kärsit ja olet joutunut hylätyksi, tai elämän runnomaksi, mutta Hän, sinunkin Herrasi ja Vapahtajasi ei olekaan unohtanut sinua, eikä ole hylännytkään sinua sinne pimeyteen, kuivuuteen ja itkuihisi jäämään käpertyneenä. Hän onkin siinä aivan edessäsi ja kannattelee sinua käsivarsillaan, vaikka et sitä huomaakkaan siellä epätoivossasi ja synkkyyden hyökkyaallokoissasi."

2. Kor. 1:
2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!
3 Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,
4 joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat.
5 Sillä samoin kuin Kristuksen kärsimykset runsaina tulevat meidän osaksemme, samoin tulee meidän osaksemme myöskin lohdutus runsaana Kristuksen kautta.
6 Mutta jos olemme ahdistuksessa, niin tapahtuu se teille lohdutukseksi ja pelastukseksi; jos taas saamme lohdutusta, niin tapahtuu sekin teille lohdutukseksi, ja se vaikuttaa, että te kestätte samat kärsimykset, joita mekin kärsimme; ja toivomme teistä on vahva,
7 koska me tiedämme, että samoin kuin olette osalliset kärsimyksistä, samoin olette osalliset myöskin lohdutuksesta.

Jes. 49:
13 Riemuitkaa, te taivaat, iloitse, sinä maa, puhjetkaa riemuun, te vuoret, sillä Herra lohduttaa kansaansa ja armahtaa kurjiansa.
14 Mutta Siion sanoo: "Herra on minut hyljännyt, Herra on minut unhottanut".
15 Unhottaako vaimo rintalapsensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka he unhottaisivatkin, minä en sinua unhota.
16 Katso, kätteni hipiään olen minä sinut piirtänyt, sinun muurisi ovat aina minun edessäni.

Laitoin nuo Raamatunpaikat rohkaisemaan meitä, sekä myöskin kuin lohduttamaan meitä.

Ei katsota enää itseemme, ei olosuhteisiin, tai niihin ihmisiin, jotka ovat meitä satuttaneet tavalla tai toisella, vaan käännetään katseemme sinne Golgatalle [ristille] ja Jeesukseemme, joka kärsi meidän tähtemme ja syntiemme tähden, jotta meillä olisi ja On elämä Hänessä, sekä ylösnousemus toivo. Tämä hetkisen kestävä koetus ja kärsimyskin on pientä siihen nähden mitä kerran saamme kokea siellä kirkkaudessa. Siksi rukoillaan Herraltamme joka hetki ja joka päivä Voimaa ja anteeksiantavaa mieltä jaksaaksemme kilvoitella sinne kotirantaan asti. Muista rukoilla joka päivä yllesi ja elämääsi, kotiisi; Ristinsä veren suojaa! Ristin veressä on se suoja ja voima, joka vie meitä jaksamaan ja antamaan anteeksi, unohtamaankin, sekä kuolemaan lihamme tahdolle ja omille oikeuksillemme, pois niitä vaatimasta.

Pekka Simojoki - Ylitse merten

Nina Åström - Laulu sinulle