Liki Jeesusta!

[rita4]

Olavi Peltola

Jeesusta lähestyi paljon kärsinyt nainen. Hän ei ollut saanut vuosiin mistään apua. Nyt hän oli kuullut Jeesuksesta. Hän halusi päästä Jeesuksen luo. Hän oli alkanut uskoa, että Jeesus on vastaus hänen ongelmiinsa.

Hän ei kuitenkaan uskaltanut tulla kaikkien nähden Jeesuksen lähelle. Hän koki itsensä täysin ala-arvoiseksi omien asioittensa tähden. Siksi hän hiipi huomaamatta väentungoksessa Jeesuksen taakse. Hän halusi vain yhtä, saada koskettaa Jeesuksen viitan tupsua. Hänelle riitti Jeesuksen selkä ja viitan tupsu.

Hän pääsi lähelle Jeesusta ja hän sai koskettaa (Mark. 5:25-28).

Kunpa minäkin löytäisin elämäni kaikissa vaiheissa tien Jeesuksen luo ja pääsisin niin lähelle häntä kuin tuo muinainen nainen, ihan kosketusetäisyydelle. Minäkin koen olevani epäonnistunut ihminen, minua hävettää, suorastaan pelottaa. En ole sen arvoinen, että pääsen häntä kasvokkain katsomaan. Kuitenkin olen varma siitä, ettei mikään elämässäni ole sen tärkeämpää kuin päästä lähelle Jeesusta, liki Jeesusta.

Ehkä mennessäni Jeesuksen luo koen jotain samaa kuin kanaanilainen nainen. Hän pääsi niin lähelle, että saattoi kertoa Jeesukselle asiansa. Jeesus ei kuitenkaan vastannut naiselle mitään (Matt. 15:23). Se oli varmasti tyrmistyttävä kokemus.

Jotain samaahan oli myös Paavali kokenut. Hän oli joutunut rukoilemaan pitkän ajan kuluessa erityisellä tavalla kolme kertaa ennen kuin Herra vastasi hänelle. Silloinkaan Herra ei luvannut ottaa pois häneltä sitä tuskaa, joka rusikoi häntä (2.Kor. 12:8-9). Herra lupasi armonsa. Kunpa tyytyisinkin Herran armoon vaatimatta saada kokea hänen ahdistukseni pois ottavaa voimaansa.

Pysynkö Jeesuksen seurassa silloinkin, kun hän ei vastaa? Pysynkö silloinkin, kun koen profeetta Habakukin sanat kipeän omakohtaisina: "Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle : ja sinä et auta?" (Hab. 1:2)

Onko minun keskeisin huoleni siinä, että löydän tien Jeesuksen luo ja saan olla "liki Jeesusta". Silloin ei ole niin tärkeää se, että hän kuulee pyyntöni ja auttaa minua. Hän tehköön minulle mitä tekee tai olkoon tekemättä. Kunpa vain pääsen hänen luokseen! Minulle riittää Herra yksin enkä vaadi häntä tekemään mieleni mukaisia tekoja.

Lopulta kaikkien asioitteni ratkaisu on Jeesuksella eikä mikään elämässäni ole sen tärkeämpää kuin olla aina liki Jeesusta. Mitä se tarkoittaa, sen sanoo vanha virsi: "Opeta valvomaan ja armoon juurtumaan, uskomaan näkemättä ja muuta pyytämättä kuin olla lunastettu, kuolemaas istutettu" (308:5).

Ehkä jaksan odottaa, että hän ajallaan ja tavallaan minutkin korottaa. Miten Pietari kirjoittikaan: "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi" (1 Piet 5:6).

[rita4]

Jeesusta lähestyi paljon kärsinyt nainen. Hän ei ollut saanut vuosiin mistään apua. Nyt hän oli kuullut Jeesuksesta. Hän halusi päästä Jeesuksen luo. Hän oli alkanut uskoa, että Jeesus on vastaus hänen ongelmiinsa.

Hän ei kuitenkaan uskaltanut tulla kaikkien nähden Jeesuksen lähelle. Hän koki itsensä täysin ala-arvoiseksi omien asioittensa tähden. Siksi hän hiipi huomaamatta väentungoksessa Jeesuksen taakse. Hän halusi vain yhtä, saada koskettaa Jeesuksen viitan tupsua. Hänelle riitti Jeesuksen selkä ja viitan tupsu.

Hän pääsi lähelle Jeesusta ja hän sai koskettaa (Mark. 5:25-28).

Kunpa minäkin löytäisin elämäni kaikissa vaiheissa tien Jeesuksen luo ja pääsisin niin lähelle häntä kuin tuo muinainen nainen, ihan kosketusetäisyydelle. Minäkin koen olevani epäonnistunut ihminen, minua hävettää, suorastaan pelottaa. En ole sen arvoinen, että pääsen häntä kasvokkain katsomaan. Kuitenkin olen varma siitä, ettei mikään elämässäni ole sen tärkeämpää kuin päästä lähelle Jeesusta, liki Jeesusta.

Niinpä, kuinka paljon on varmasti heitä, joilta on jo mennyt kaikki toivo monien erilaisten vaikeuksiensa ja kärsimystensä takia. Heiltä on mahdollisesti mennyt jopa halu edes uskoa, että; on joku joka voi auttaa häntä, riippumatta ollenkaan siitä olipa hän sitten mistä yhteiskuntaluokasta tahansa, tai miten monta kertaa jo pettynyt, kun on toiverikkaana luullut löytäneensä ratkaisun/ avun elämänsä kärsimyksiin ja vaikeuksiin, mutta on aina joutunut karvaasti pettymään. Mutta jostain vielä hiipii kuin salaa mieleen uskallus ja toive; "Jos nyt jo tuo Nasaretin mies olisi sellainen, joka todella voisi häntä auttaa, ja ymmärtää tuskansa ja pelkonsa, kipunsa, jne..!"

Aivan hiljaa tuo kaikkeen pettynyt ja väsynyt, sairaskin ihmislapsi lähestyy varoen, kuin peläten saavansa taas nenilleen ja pettyvänsä, niin hän lähestyy tuota miestä, josta oli kuullut niin paljon hyvää.. Hiljaa hän itsekseen miettii: " Voisiko tuo mies todella olla Jumalan Poika ja haluaisiko hän tällaista kurjaa auttaa ja koskettaa, parantaa, tuoda valoa pimeään elämäänsä?"!:think:

Päättäväisesti hän lähestyy Mestaria. Samalla hän seuraa, mitä Jeesus nyt siellä tekee ja puhuu. Ehkä hän näki ihmisiä, rampoja, ties minkä hirveän taudin kourissa olevia, tai kaikkien hyljeksimiä ihmispoloisia, jotka löysivät Jeesuksen luota uuden mahdollisuuden, uuden elämän, rauhan ja levon tuskaiseen ja pelokkaseen sydämeensä... Silloin tuon Jeesusta varoen lähestyvän ihmisen sydämeen nousee uskallus ja toivo.. Jos, jos minäkin saisin edes pikkasen koskettaa tuota miestä, tai edes viitan tupsuaan, niin minäkin saisin avun elämääni.

Mietin; kerrotaanko enään ihmisille Jeesuksesta? Onko Jeesus vain nimi, mutta todellista Jeesuksen omakohtaisesti: Auttajanana ja Pelastajanaan tuntevia ei juurikaan enään löydy kirkkokansan seasta? Onko seurakuntien kokouksetkin vain ylistysmusaa, ja ihmeiden etsimistä, jossa kerrotaan mukavia kuulijoille, eikä sanota totuutta, niin kuin sanoa tulisi, jotta: syntinen ja rikkinäinenkin sydän saisi huutaa avukseen Vapahtajaansa Jeesusta Kristusta ja saisi kokea pelastuksen ja ehkä jopa parantumisen. Ainakin sydämen rauhan saatuaan hänenkin elämän laatunsa paranisi, kun on löytänyt; Auttajansa, jota saa ja voi lähestyä rukouksessa vaikka 24,nä tuntina päivässä ja seitsemänä päivänä viikossa, siis elämänsä loppuun asti, jatkuvasti.

Pysynkö Jeesuksen seurassa silloinkin, kun hän ei vastaa? Pysynkö silloinkin, kun koen profeetta Habakukin sanat kipeän omakohtaisina: "Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle : ja sinä et auta?" (Hab. 1:2)

Onko minun keskeisin huoleni siinä, että löydän tien Jeesuksen luo ja saan olla "liki Jeesusta". Silloin ei ole niin tärkeää se, että hän kuulee pyyntöni ja auttaa minua. Hän tehköön minulle mitä tekee tai olkoon tekemättä. Kunpa vain pääsen hänen luokseen! Minulle riittää Herra yksin enkä vaadi häntä tekemään mieleni mukaisia tekoja.

Lopulta kaikkien asioitteni ratkaisu on Jeesuksella eikä mikään elämässäni ole sen tärkeämpää kuin olla aina liki Jeesusta. Mitä se tarkoittaa, sen sanoo vanha virsi: "Opeta valvomaan ja armoon juurtumaan, uskomaan näkemättä ja muuta pyytämättä kuin olla lunastettu, kuolemaas istutettu" (308:5).

Ehkä jaksan odottaa, että hän ajallaan ja tavallaan minutkin korottaa. Miten Pietari kirjoittikaan: "Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi" (1 Piet 5:6).

Laitan vielä lopuksi tämän laulun tähän; Herran Veljet - Ellei Jeesusta ois