Katkelmia lehtemme lukijan Jyrki Muttosen elämänvaiheista[Armo riittää, lehti: 3/2014]
Lokakuun 28. päivänä 2002 Jyrki Muttonen-niminen eläkeläismies lähti Keiteleen selälle Keski-Suomessa laskemaan kalaverkkojaan. Hän oli tottunut liikkumaan niin metsissä kuin vesillä. Tätä hän oli tehnyt Kemijärvellä seurakunnan pitkäaikaisena nuorisonohjaajana ollessaan ja tätä hän oli jatkanut eläkkeelle siirryttyään. Kalastus oli tuttu ja mieluisa harrastus.
Ilma oli syksyisen kolea. Järven rannat olivat jo alkaneet jäätyä. Tuuli kävi navakkana, mutta tottuneesti Jyrki solmi verkon kiinni toiseen ja antoi niiden soljua käsistään pienen soutuveneen laidan yli levottomasti aaltoilevaan järveen.
Vesillä liikkuneet tietävät, sää voi Suomen järvillä muuttua yllättävän nopeasti. Juuri niin kävi nytkin. Oli kuin jokin pyörre olisi iskenyt järveen, kova tuuli muuttui muutamassa minuutissa myrskyn kaltaiseksi, aallot nousivat pian uhmakkaan vaahtopäisinä ja muovirakenteinen kevyt soutuvene alkoi keikkua kasvavien aaltojen voimasta.
Jyrki ymmärsi, että nyt oli nopeasti päästävä rantaan. Mutta tilanne riistäytyi käsistä. Pitkälle Jyrki ei verkoiltaan ehtinyt soutaa kun heittelehtivä vene pyörähti ympäri. Se jäi järvellä kellumaan ylösalaisin. Jyrki oli veneen alla.
Vesi oli hyytävän kylmää. Jyrki ponnisteli veneen alta pois ja jäi pitelemään kiinni veneen reunoista. Mitään muuta hän ei nyt voinut. Syyskylmä vesi alkoi verottaa Jyrkin voimia, keho jäähtyi, kädet, joilla hän piti kiinni veneen laidoista, alkoivat käydä tunnottomiksi.
Mennyt elämä tuli mieleen. Kuluneet vuodet sisälsivät ahdistavia muistoja toisenlaisista vajoamisista. Eräällä Saksan matkalla alun perin Helsingissä poliisi-koulun käynyt Jyrki vajosi alkoholin syvyyksiin. ”Helvetti pääsi silloin irti”, hän muistelee jälkeenpäin. ”Minulla ei ollut mitään voimaa päästä irti juomisesta. En pärjännyt ollenkaan ilman alkoholia.”
Kun Jyrki elämänsä rankkojen myrskyvaiheiden jälkeen myöhemmin joutui lääkärin puheille, tämä oli todennut, ettei hän tiennyt mitään lääketieteellistä syytä, miksi Jyrki oli enää hengissä. Niin tyystin oli alkoholi miehen runnellut.
Siihen myös päättyivät Jyrkin työt, joita hän poliisin työn jälkeen oli tehnyt Kemijärvellä seurakunnan nuorisotyöntekijänä. ”Jyrki Muttoselta riisuttiin silloin kaikki pois. Aivan kaikki. Minulle ei jäänyt yhtään mitään”, hän sanoo noita elämänsä myrskyvuosia ajatellessaan.
Mutta Jumala oli armollinen ja Keski-Suomeen muutettuaan Jyrkillä alkoi ”uusi elämä”, kuten hän asiaa ilmaisee. Silloin mentiin sielunhoitajan kanssa Muttosen pojan pohjiin asti. Kaikkiin synteihin ja kaikkien syntien syihin: Jyrki Muttosen perimmäiseen olemukseen.
Synninpäästön sana vapautti orjan. Evankeliumi osoitti suunnattoman suuren voimansa ja ylivertaisuutensa jälleen kerran. Raamattu tuli taas tärkeäksi, Kristuksen risti tuli uskonelämän keskipisteeksi. Siitä itse asiassa tuli ainoa toivo, mutta samalla täysin riittävä toivo.
Tässäkö Keiteleen järvessä oli nyt ajallisen elämän päätös? Jääkylmä vesi oli selvästikin ottamassa Jyrkin pois. Tunto kehosta heikkeni, mieli alkoi sumentua. Hän ymmärsi, ettei hän kauaa enää pysyisi riippumaan veneen reunassa.
Jotakin hän vielä sai kootuksi mielessään. Hän kertoo puhuneensa Jumalalle tähän tapaan: ”Jos elämän asiat ovat sinun kirjoissasi, niin minulla ei ole mitään muuta puolustusta edessäsi kuin Golgatan risti.”
Kohmeiset sormet antoivat lopulta periksi ja Jyrki jäi kellumaan veteen. Puolitoista tuntia oli kulunut veneen kaatumisesta kun mies tarttui Jyrkin kaulukseen ja sanoi: ”Nyt pysyt.” Pian tämän jälkeen Jyrki menetti tajuntansa. '
Rannalla olevalta vaneritehtaalta joku oli nähnyt Jyrkin veneen kaatumisen, mutta kun kohdalla ei ollut venettä, hän ja toinen mies juoksivat seurakunnan rantaan, katkaisivat rannalla olleen veneen kiinnityksen ja lähtivät voimakkaassa tuulessa ja aallokossa soutamaan kumollaan ollutta Jyrkin venettä kohti. Samalla he olivat hälyttäneet apuvoimia paikalle.
Järvipelastuslaitoksen alus tuli paikalle ja tajuton Jyrki nostettiin alukseen. Ambulanssi odotti rannassa.
Jyrki ei muista kaikkea, mutta se on jäänyt mieleen, että hän huusi sairaalassa kivusta, kun hänen päälleen laskettiin kevyt peitto. ”Jäähtyneellä iholla se tuntui niin kuumalta, että se poltti kuin tuli.”
Mutta henkiin Jyrki jäi. Ja nyt hän tiesi, mitä hän tällä saamallaan jatkoajalla tekisi. Suolahteen perustettaisiin Ystäväntupa, avoin paikka hänen kaltaisilleen, kaikkein heikoimmille, kaikkein syvimmälle joutuneille, erilaisissa riippuvuuksissa kiinni oleville, ihmisille, joilla ei ollut muuta auttajaa kuin Jeesuksen Kristuksen sovitustyö, risti.
Tila toiminnalle saatiin vuokratuksi. Eri tahoilta ja taustoilta ystäviä alkoi liittyä mukaan. He tulivat auttamaan, palvelemaan, tekemään käytännön töitä. Palkattujen työntekijöidenkin joukko kasvoi. Aluksi heitä oli kaksi ja silloin kotikäyntityö voitiin aloittaa. Sitten voitiin palkata lisää työntekijöitä niin että heitä lopulta oli 16. Ystäväntupa talosta saatiin vuokrata lisää tilaa, huone hiljentymiseen, rukoukseen ja sielunhoitoon sekä huone toimistolle.
Alettiin järjestää ilmaisia ruokailuja syrjäytyneille, aloitettiin viikoittain kokoontuva raamattupiiri Raamatusta kiinnostuneille, laulettiin hengellisiä lauluja, keskusteltiin ja kannettiin huolta kaikista. Ketään ei syrjitty, kukaan ei ollut liian huono saadakseen tulla.
”Eihän minulla mitään kokemusta ollut tällaisesta toiminnasta, mutta Jumala vei kuin rauhallisessa virrassa. Hän antoi, hän avasi, hän kokosi.” Taloudellistakin apua alkoi tulla eri tahoilta, Äänekosken kaupunkikin alkoi tukea Ystäväntuvan toimintaa. 10-vuotisjuhlassa 2012 mukana oli kaupunginjohtajakin kiittämässä Ystävätuvan väkeä.
”Ystävätuvan pääasia on ollut Jeesus”, sanoo Jyrki painokkaasti. ”Jumala etsii just niitä heikoimpia.” Heille elämän sana tulee pitää esillä, heitä pitää auttaa, heitä pitää nostaa Jeesuksen eteen, kun he itse eivät voi itseään auttaa. Niin kuin vaneritehtaan työntekijät soutivat kangistuneen Jyrkin luo Keiteleellä ja toinen heistä tarttui Jyrkiin pitääkseen hänen kasvonsa pinnalla, niin Ystäväntuvan ihmiset menevät apua tarvitsevien luo.
Kun Jyrki vietti 75-vuotisjuhliaan toukokuun lopulla tänä vuonna, Ystäväntupa oli täynnä väkeä aamusta iltaan. Joku oli laskenut että 200 vierasta olisi käynyt. Mitä nyt ajattelet, kun olet viettänyt 75-vuotisjuhliasi? Empimättä Jyrki vastaa: ”Kiitän Herraa, että tällainen retale on saanut lahjaksi Jumalan armon. Kun tällainen voi saada armon, voi sen saada kuka tahansa. Mutta toisinaan sitä edeltää helvetti, joka ottaa kaiken oman niin ettei voi itseänsä enää auttaa.” Sitä on kuin jäätynyt ja avuton ja hukkuva ihminen lokakuisella Keiteleellä, miettii Jyrki.
Jyrki jatkaa Raamatun opettamista Ystäväntuvalla. Monesti Äänekosken seurakunta pyytää häneltä saarna-apua jumalanpalveluksiin. Hän käy myös puhujamatkoilla, kun pyydetään. Sanoma on aina ytimeltään sama:
Me emme selviä omin voimin elämässä emmekä pääse perille omassa varassamme. Juuri siksi Jeesus Kristus on kuollut meidän sijastamme. Meidät syntiset on lunastettu. Risti riittää, Jumalan armo riittää.
Per-Olof Malk
On yksi nimi ylitse muiden
