YLISTYS VOI JOSKUS HAJOTTAA
Jeesus kehotti seuraajiaan:" Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen." (Matt. 26:41) Sielunvihollinen, saatana, ei tarvitse edes tuhansia juonia saadakseen Herran omat harhaan, koska valvomattomat kristityt lankeavat samoihin ansoihin.
Lauri. K. Ahonen kirjoittaa kirjassaan "Suomen helluntaiherätyksen historia" sivuilla 356-362 seuraavaa:" 1980-luvulla herätysliike kohtasi joitakin hengellisen elämän lieveilmiöitä. Uusia kummajaisia olivat menestyteologia, Uskon sanan harhaoppi sekä ylistyksen ja palvonnan nimellä kulkenut hurmahenkisyyden aalto. Kyseiset virtaukset tulivat ulkomailta.
Ylistyksen ja palvonnan nimellä kulkenut hurmahenkisyys sen sijaan ennätti aiheuttaa vahinkoa joissakin seurakunnissa. Vaikka monenlaiset opilliset, rakenteelliset ja inhimillisetkin erimielisyydet olivat aiheuttaneet konflikteja helluntaiherätyksen keskuudessa, oli ennättänyt kulua vuosikymmeniä ilman, että herätysliike olisi laajemmin joutunut kärsimään ns. hengellisten viettelysten aiheuttamista häiriötiloista.
Tämänkaltaisiin eksytyksiin oli törmätty jo 1910-luvulla, ja silloin niihin otettiin selkeä kanta. Tässä uudentyyppisessä ja hyvinkin hengelliseltä kuulostavassa "ylistyksessä" oli kuitenkin kysymys vanhakantaisen sielullisuuden uudesta tulemisesta.
Ylistyksen teologiaa joutuivat monet pohdiskelemaan, ja siitä keskusteltiin veljeskokouksissa ja talvipäivillä. Tutkittiin, mitä on Raamatun mukainen ylistäminen ja mitä se ei ole.
Palvonnan teologia oli ilmeisen epäraamatullista. Ylistysvirtauksessa voi havaita samoja piirteitä, mitä harhaopeissa esiintyy. Jollakin ihmistekoisella syrjäytetään Kristus ja hänen sovitustyönsä. Koko ylistystoiminta oli siis uskovien harhaan johtamista.
Ylistysvirtausta puntaroidessa jouduttiin miettimään myös siinä ilmennyttä ihmiskeskeisyyttä. Onko ylistys Jumalaa vai ihmistä varten? Saako Jumala kunnian, jos ihmiset hakevat ylistämisestä itselleen nautintoja, riemun kokemista ja tunnelmaa? Vanhan testamentin ajoista alkaen on musiikki ja laulurunous kuulunut osana Jumalan kunnioittamiseen, mutta ylistyksen lähtökohtana ja kohteena on aina Jumala, ei se, mitä ihminen siitä mahdollisesti saa.
Samoin etsittiin rukouksen oikeaa paikkaa kokouksissa ja teologisessa arvojärjestyksessä. Onko kiitos tärkeämpää kuin Sanan saarna? Sanan ja rukouksen perusero lienee siinä, että Raamatussa Jumala puhuu ihmiselle, kun taas rukouksessa ja ylistämisessä ihminen puhuu Jumalalle. Tärkeysjärjestyksen tulisi olla itsestään selvä asia. Ero on niin korkea kuin taivas on maasta.
Raamatun tutkistelun ja keskustelujen ansiosta vinoutuma paljastui, eikä hurmahenkisyys päässyt leviämään kovin laajalle herätysliikkeen keskuuteen. "Palvonta" ei osoittautunut rakentavaksi vaan "hajottavaksi suuntaukseksi. "
Nyt, kun Suomen helluntaiherätys juhlii 100-vuotista taivaltaan, kannattaa laajemminkin tutustua koko kyseiseen opukseen.
Siunaavin terveisin
Annukka ja Jari Hongisto
Tekstisä mainuittua kirjaa ei liene enää kirjakaupoissa saatavana, mutta antikvariaateista ja huutokaupoista sellaisen voi löytää.
Lauri. K. Ahonen kirjoittaa kirjassaan "Suomen helluntaiherätyksen historia" sivuilla 356-362 seuraavaa:" 1980-luvulla herätysliike kohtasi joitakin hengellisen elämän lieveilmiöitä. Uusia kummajaisia olivat menestyteologia, Uskon sanan harhaoppi sekä ylistyksen ja palvonnan nimellä kulkenut hurmahenkisyyden aalto. Kyseiset virtaukset tulivat ulkomailta.
Ylistyksen ja palvonnan nimellä kulkenut hurmahenkisyys sen sijaan ennätti aiheuttaa vahinkoa joissakin seurakunnissa. Vaikka monenlaiset opilliset, rakenteelliset ja inhimillisetkin erimielisyydet olivat aiheuttaneet konflikteja helluntaiherätyksen keskuudessa, oli ennättänyt kulua vuosikymmeniä ilman, että herätysliike olisi laajemmin joutunut kärsimään ns. hengellisten viettelysten aiheuttamista häiriötiloista.
Tämänkaltaisiin eksytyksiin oli törmätty jo 1910-luvulla, ja silloin niihin otettiin selkeä kanta. Tässä uudentyyppisessä ja hyvinkin hengelliseltä kuulostavassa "ylistyksessä" oli kuitenkin kysymys vanhakantaisen sielullisuuden uudesta tulemisesta.
Ylistyksen teologiaa joutuivat monet pohdiskelemaan, ja siitä keskusteltiin veljeskokouksissa ja talvipäivillä. Tutkittiin, mitä on Raamatun mukainen ylistäminen ja mitä se ei ole.
Palvonnan teologia oli ilmeisen epäraamatullista. Ylistysvirtauksessa voi havaita samoja piirteitä, mitä harhaopeissa esiintyy. Jollakin ihmistekoisella syrjäytetään Kristus ja hänen sovitustyönsä. Koko ylistystoiminta oli siis uskovien harhaan johtamista.
Ylistysvirtausta puntaroidessa jouduttiin miettimään myös siinä ilmennyttä ihmiskeskeisyyttä. Onko ylistys Jumalaa vai ihmistä varten? Saako Jumala kunnian, jos ihmiset hakevat ylistämisestä itselleen nautintoja, riemun kokemista ja tunnelmaa? Vanhan testamentin ajoista alkaen on musiikki ja laulurunous kuulunut osana Jumalan kunnioittamiseen, mutta ylistyksen lähtökohtana ja kohteena on aina Jumala, ei se, mitä ihminen siitä mahdollisesti saa.
Samoin etsittiin rukouksen oikeaa paikkaa kokouksissa ja teologisessa arvojärjestyksessä. Onko kiitos tärkeämpää kuin Sanan saarna? Sanan ja rukouksen perusero lienee siinä, että Raamatussa Jumala puhuu ihmiselle, kun taas rukouksessa ja ylistämisessä ihminen puhuu Jumalalle. Tärkeysjärjestyksen tulisi olla itsestään selvä asia. Ero on niin korkea kuin taivas on maasta.
Raamatun tutkistelun ja keskustelujen ansiosta vinoutuma paljastui, eikä hurmahenkisyys päässyt leviämään kovin laajalle herätysliikkeen keskuuteen. "Palvonta" ei osoittautunut rakentavaksi vaan "hajottavaksi suuntaukseksi. "
Nyt, kun Suomen helluntaiherätys juhlii 100-vuotista taivaltaan, kannattaa laajemminkin tutustua koko kyseiseen opukseen.
Siunaavin terveisin
Annukka ja Jari Hongisto
Tekstisä mainuittua kirjaa ei liene enää kirjakaupoissa saatavana, mutta antikvariaateista ja huutokaupoista sellaisen voi löytää.