

Ei muuten ole kauaakaan aikaa, kun olimme eräässä seurakunnassa, jossa musiikin johtaja (nainen) alkoi kertoa jonkun ulkolaisen miehen kertomusta, joka oli kertonut käyneensä taivaassa ja mennyt sinne Jumalan valtaistuimen eteen ja jutellut Jumalan kanssa ja Jumala oli kuulemma kääntynyt hänen puoleensa ja itkenyt. Ja tuo nainen uskoi sen olleen totta ja sitä sitten siellä kertoi kaikille innoissaan ja kehui miten Jumala on rakastava ja ihana ja Hänen eteensä saa ja voi tulla kuka vain sekä käpertyä syliinsä, ym..
Ainoa mikä oli oikeaa tuossa puheessa, niin oli se, että;Jumala on ihana ja rakastava ja Hänen lähelleen voi tulla rukouksessa,mutta Jumalaa voi lähestyä vain yksin Jeesuksen Kristuksen kautta, ei suoraan.. Et vain voi mennä Isän eteen taivaaseen, ja jutella Hänelle, saati, että Hän kumartuisi sinua kohti, tai se, mikä on totta, niin se on tämä; JUMALAA EI VOI KUKAAN IHMINEN NÄHDÄ, EIKÄ MENNÄ TAIVAASEEN, KUOLEMATTA. Kukaan, joka on nähnyt Jumalan kasvot, niin sellainen ei voi jäädä henkiin. Saati palata kertomaan taivaasta tänne muillekin; Ehei! Älä eksy uskomaan valhetta! :thumbdown:
Nyt pitää lähteä kokoukseen, mutta lueppa tämä Raamatunpaikka ja ymmärrä mitä siinä sanotaan. Sen jälkeen sinunkaan ei enää te mieli katsella noita eksyneitä, harhassa eläviä, jotka väittävät käyneensä taivaassa. Ja koska Paaavali kävi kolmannessa taivaassa kyllä, mutta mikä hänen sanoissaan eroaa täysin näistä taivas matkaajista, niin se on tämä:Paavalihan ei saanut kertoa mitään siitä mitä näki, koki taivaassa. Mutta nämä kertovat hienoja juttujaan sieltä, niin mites nämä nyt sitten muka saisivat kertoa mitä oli taivaassa, kun Paavalin: ei ollut lupa siitä, niistä mitään puhua?


1. Tim. 6:
11 Mutta sinä, Jumalan ihminen, pakene semmoista, ja tavoita vanhurskautta, jumalisuutta, uskoa, rakkautta, kärsivällisyyttä, hiljaisuutta.
12 Kilvoittele hyvä uskon kilvoitus, tartu kiinni iankaikkiseen elämään, johon olet kutsuttu ja johon hyvällä tunnustuksella olet tunnustautunut monen todistajan edessä.
13 Jumalan edessä, joka kaikki eläväksi tekee, ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka Pontius Pilatuksen edessä todisti, tunnustaen hyvän tunnustuksen, minä kehoitan sinua,
14 että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka,
15 jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
16 jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä-hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.
2. Kor. 12:
1 Minun täytyy kerskata; se tosin ei ole hyödyllistä, mutta minä siirryn nyt näkyihin ja Herran ilmestyksiin.
2 Tunnen miehen, joka on Kristuksessa: neljätoista vuotta sitten hänet temmattiin kolmanteen taivaaseen-oliko hän ruumiissaan, en tiedä, vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää.
3 Ja minä tiedän, että tämä mies-oliko hän ruumiissaan vai poissa ruumiista, en tiedä, Jumala sen tietää-
4 temmattiin paratiisiin ja kuuli sanomattomia sanoja, joita ihmisen ei ole lupa puhua.
5 Tästä miehestä minä kerskaan, mutta itsestäni en kerskaa, paitsi heikkoudestani.