Olemmeko tarpeeksi pieniä jotta Jumala voisi meitä käyttää?

[rita4]

Jouko Nieminen

Muistelen pientä tapahtumaa vuosien takaa. Olin erään kesämökin laiturilla. Juhannuksen aamuaurinko paistoi, ilma oli lämmin ja järvi tyyni. Istuin penkillä surullisena pää käsieni varaan nojaten. Äitini oli kuollut edellisenä päivänä ja olin vetäytynyt maalle suremaan.

Yhtäkkiä siinä istuessani havahduin siihen, että jotain tapahtui. Pieni harmaa lintu lennähti edessäni vajaan käden ojennuksen päässä olevan paalun päähän. Ihmettelin, miten se uskalsi siihen tulla.

Nostin päätäni hitaasti, ettei lintu pelästyisi. Kun käännyin katsomaan sitä, niin sekin kääntyi minua kohti. Hetken aikaa katsoimme toisiamme kuin ”kasvoista kasvoihin”, jonka jälkeen lintu avasi nokkansa ja alkoi laulaa! Sitten se kääntyi ja – lennähti pois. Jäin hämmästyksen ja liikutuksen valtaan.

Ensimmäinen reaktioni oli kiitollisuus Herraa kohtaan: –Voi Jumala rakas, lähetitkö tämän linnun kertomaan, että luomakuntakin ottaa osaa minun suruuni? Pian mieleeni nousi kuitenkin seuraava ajatus.

Eräänä päivänä, kun tämä lintu lentää siinä lähistön metsikössä arkiaskareissaan, Jumala sanoo sille: ”Hei pieni lintu, istupa tähän Jumalan kämmenelle.” Se tulee ja istuu siihen ilman pelkoa. Herra sanoo: ”Näethän tuolla laiturilla istuvan miehen. Minä tahdon, että menet ja lohdutat häntä. Hän on surullinen, sillä hänen äitinsä on juuri kuollut.”

Lintu sanoo: ”Voi Jumala! Miten minä voisin häntä lohduttaa. Minähän olen vain pieni lintu, harmaa, tavallinen ja mitätön. Etkö voisi lähettää jotain kaunista värikästä lintua tai vaikkapa satakielen, niin hän varmaan ilahtuisi.”

Mutta Jumala sanoo: ”Mene sinä, minä olen sinun kanssasi.”

Emmekö mekin ole juuri tällaisia? Me mittailemme ja arvioimme itseämme ja näemme, etteipä meistä ole Jumalan työhön. Ei meillä ole armolahjoja, ei hengellistä viisautta eikä edes kunnollista supliikkia! ”Jos olisin vahvempi tai parempi, niin kyllähän minä sitten. Mutta, kun olen vain tällainen…”

Tapahtuma opetti minulle paljon

Tuo pieni tapahtuma ei jättänyt minua rauhaan. Se seurasi mielessäni, kunnes aloin tajuta, että Jumala tahtoo opettaa minulle kuinka yksinkertaisesti Hän voi välittää evankeliumin sanomaan ihmisille!

Jumala ei tarvitse ihmisiä, joilla on paljon taitoja ja erilaisia lahjoja. Hän ei tarvitse sellaisia, jotka ovat kuuluisia ja saavat siksi ihmisten mielenkiinnon liikkeelle. Ei, Jumala käyttää tavallisia uskovia, pieniä ja vähäpätöisiä, jotka tietävät, ettei heistä ole tekemään Jumalan tekoja.

Katso lintua: Pieni ja harmaa ja mitätön! Ei sillä ollut lauluääntä eikä mitään muutakaan sellaista, mihin silmä tai korva olisi kiintynyt! Ja lintu tiesi tämän itsekin. Pienuudessaan se joutui sanomaan Jumalalle: ”Ei minusta ole tähän tehtävään.”

Mutta mitä Raamattu sanoo: ”Sen mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on” (1.Kor.1:27–28)

Miksi sitten tällainen tavallinen uskova, pieni ja vähäinen, voi riittää Jumalalle? Siksi, koska Jumala itse on tekevä koko työn! Mitään hengellistä ei koskaan ole syntynyt Jumalan ja ihmisen välisenä yhteistyönä. Vain Jumalan Henki voi ilmoittaa Kristuksen ja kirkastaa salatun evankeliumin!

Katso lintua: Metsä on täynnä samanlaisia lintuja ja niiden laulua, mutta se ikään kuin kuuluu asiaan, eikä siihen kiinnitä sen enempää huomiota. Samalla tavalla kristillinen kirkko kuuluu tähän yhteiskuntaan, mutta eivät ihmiset siihen kiinnitä sen enempää huomiota. Kuitenkin, kun tämä pieni lintu tuli ja toi Jumalan rakkauden viestin omalla yksinkertaisella tavallaan minulle, niin sydämeni täyttyi sanomattomalla kiitollisuudella.

Evankeliumin sanoma tahtoo tavoittaa ihmisen sydämen. Kun tuo lintu tuli ja lauloi oman elämänsä yksinkertaisen laulun, se teki sen henkilökohtaisesti juuri minulle! Ja tämä tosiasia avasi sydämeni näkemään ja kokemaan, että Jumala näkee ja huolehtii kaikkien maailman ihmisten keskellä juuri minusta!

Ja ajattele, kuinka vähän tuo lintu teki. Se vain tuli ja lauloi sen ainoan laulun, minkä Jumala oli sille opettanut.

Jeesus sanoo evankeliumeissa, että meidän on riskeerattava elämämme hänen tähtensä. Jeesuksen seuraaminen merkitsee itsensä jatkuvaa alttiiksi antamista. Sillä tiellä oma arvovaltamme usein murentuu tämän maailman silmissä. Samoin voivat kadota mainen kunniamme ja maineemme. Usein myös hyvinvointimme ja rahamme. Monilla puolilla maailma voi mennä myös henki.

Katso lintua: Eivät metsän pikkulinnut luonnostaan hakeudu ihmisseuraan. Kuitenkin tuo lintu kuuli Jumalan äänen ja tuli ja istuutui vajaan metrin päähän eteeni. Varmasti se sisimmässään pelkäsi kuollakseen. Mutta se teki tehtävänsä tietoisena siitä, että Jumala itse oli sen lähettänyt!

Katso lintua: Jumala kutsui sen kämmenelleen ja se meni. Se kuunteli, mitä Jumala tahtoi. Se vastusteli, mutta pian se kuoli itselleen ja lähti… Sellaisena, harmaana, pienenä ja mitättömänä ja huonona laulajana.

Mitään muuta ei Herra meiltäkään odota. Itse asiassa kaikki muu on liikaa ja esteitä Jumalan omalle työlle!

Katso lintua: Mitään muuta ei sillä ollut kuin oma laulunsa. Se, minkä Jumala oli sille opettanut. Kun tämä lintu tuli, se ei tehnyt mitään ihmeenomaista. Se ei alkanut puhua ihmiskielellä eikä se ratkennut taivaalliseen lauluun eivätkä sen höyhenet muuttuneet kultaisiksi. Kaikki sen toiminta oli sille täysin luonteenomaista. Se tuli omana itsenään, semmoisenaan, ja siksi Jumala saattoi käyttää sitä.

Mitään muuta ei Herra meiltäkään odota. Itse asiassa kaikki muu on liikaa ja esteitä Jumalan omalle työlle!

Ja niin Hän käyttää meitäkin, jos me olemme niin kuin tuo pieni lintu.

Ja huomaa, tuo lintu ei varmasti tiennyt, mitä sen pieni teko sai aikaan.

Kun me olemme olleet evankeliumia viemässä ja laulaneet oman elämämme laulun, niin voi olla, että mekään emme ymmärrä mitään siitä, mikä tämän kaiken tarkoituksena oli, kun mitään erikoista ei näyttänyt tapahtuvan. Mutta voi myös olla, että joku ihminen ei koskaan unohda sitä hetkeä, kun sinä tulit tapaamaan juuri häntä ja kerroit, että Jeesus ottaa vastaan syntisiä ja aterioi heidän kanssaan! Se hetki tulee vielä vastaan kerran ikuisuudessa.

Katsopa vielä kerran lintua: Se ei voi tietää, että sen palvelun tähden on sytytelty sydämiä monella puolella Suomea! Ja että sen rohkeuden ja alttiuden tähden vielä nytkin moni saa kuulla sen teon kautta sanomaa Jeesuksen veren armosta ja Jumalan ihmisrakkaudesta!

[rita4]

Muistelen pientä tapahtumaa vuosien takaa. Olin erään kesämökin laiturilla. Juhannuksen aamuaurinko paistoi, ilma oli lämmin ja järvi tyyni. Istuin penkillä surullisena pää käsieni varaan nojaten. Äitini oli kuollut edellisenä päivänä ja olin vetäytynyt maalle suremaan.

Yhtäkkiä siinä istuessani havahduin siihen, että jotain tapahtui. Pieni harmaa lintu lennähti edessäni vajaan käden ojennuksen päässä olevan paalun päähän. Ihmettelin, miten se uskalsi siihen tulla.

Nostin päätäni hitaasti, ettei lintu pelästyisi. Kun käännyin katsomaan sitä, niin sekin kääntyi minua kohti. Hetken aikaa katsoimme toisiamme kuin ”kasvoista kasvoihin”, jonka jälkeen lintu avasi nokkansa ja alkoi laulaa! Sitten se kääntyi ja – lennähti pois. Jäin hämmästyksen ja liikutuksen valtaan.

Ensimmäinen reaktioni oli kiitollisuus Herraa kohtaan: –Voi Jumala rakas, lähetitkö tämän linnun kertomaan, että luomakuntakin ottaa osaa minun suruuni?

Olipa suloinen juttu. Näin Herra tahtoo lohduttaa ja rohkaista alaspainettua, sekä surevia. Kunhan me vain avaamme silmämme ja mielemme vastaanottamaan Hänen lohdutustaan ja apuaankin elämän tilanteissamme. Pieni lintu ja vielä harmaa, ei siis todellakaan mikään kaunis ja oliko lauluäänikään mikään ns kaunis, mutta se kosketus taivaasta siihen hetkeen, niin ihan sama osasiko laulaa ja minkälainen on ns ulkoisesti, niin siltikin Jumala tahtoisi käyttää meitä vaatimattomia, itsemme usein hyvinkin huonoiksi, tai heikoiksi tuntevia; lohduttamaan ja rohkaisemaan omana itsenämme, aitona itsenämme, juuri sellaisena millaiseksi Jumala onkin meidät itsekunkin luonut... Niin sellaisina me parhaiten voimme olla rinnalla ja välittää, olla läsnä vaikka aivan hiljaakin ollen, kunhan sydämissämme on halu välittää ja ymmärtää, tai yrittää ainakin...

Aivan liian usein me katsomme ensin itseemme ja omaan osaamiseemme, kykyihimme puhua, tms ja silloin näemme hyvinkin helposti; itsemme kelvottomina olemaan se jota Jumala voisi käyttää ja samalla myöskin tahtonsakin näyttää jonkun toisen ihmisen elämään, osoittaa rakkauttaan ja välittämistä, meidän vajavaisten lastensa kautta: ilman kovia ja ilkeitä, syyttäviä, tai arvosteleviakaan sanoja toisen elämästä, tms...

Eräänä päivänä, kun tämä lintu lentää siinä lähistön metsikössä arkiaskareissaan, Jumala sanoo sille: ”Hei pieni lintu, istupa tähän Jumalan kämmenelle.” Se tulee ja istuu siihen ilman pelkoa. Herra sanoo: ”Näethän tuolla laiturilla istuvan miehen. Minä tahdon, että menet ja lohdutat häntä. Hän on surullinen, sillä hänen äitinsä on juuri kuollut.”

Lintu sanoo: ”Voi Jumala! Miten minä voisin häntä lohduttaa. Minähän olen vain pieni lintu, harmaa, tavallinen ja mitätön. Etkö voisi lähettää jotain kaunista värikästä lintua tai vaikkapa satakielen, niin hän varmaan ilahtuisi.”

Mutta Jumala sanoo: ”Mene sinä, minä olen sinun kanssasi.”

Emmekö mekin ole juuri tällaisia? Me mittailemme ja arvioimme itseämme ja näemme, etteipä meistä ole Jumalan työhön. Ei meillä ole armolahjoja, ei hengellistä viisautta eikä edes kunnollista supliikkia! ”Jos olisin vahvempi tai parempi, niin kyllähän minä sitten. Mutta, kun olen vain tällainen…”

Eikö se olekin juuri noin useimmiten meidän itsemmekin kohdalla? "Enhän nyt minä, tällainen osaa, uskalla, voi.." Osaksi me toki niin oikeasti useimmiten koemmekin, mutta toisaalta se on myöskin tietynlaista haluttomuutakin tehdä mitään, päästä vain helpolla ja siirtää vastuu ja tehtävä muille, tai niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin se saattaa myöskin olla ylpeyttäkin. Tyyliin; En tee, sano, mene etten nolaa itseäni..Ei haluta joutua nolatuksi, tai jopa arvosteltavaksi, kuulemaan toisen masentuneen kiukkusiakin sanoja, kun toisella on tosi paha olla ja siksi kuin koittaa estää avun ja ystävyyden, ym,mitä vain..

Jumala ei tarvitse ihmisiä, joilla on paljon taitoja ja erilaisia lahjoja. Hän ei tarvitse sellaisia, jotka ovat kuuluisia ja saavat siksi ihmisten mielenkiinnon liikkeelle. Ei, Jumala käyttää tavallisia uskovia, pieniä ja vähäpätöisiä, jotka tietävät, ettei heistä ole tekemään Jumalan tekoja.

Katso lintua: Pieni ja harmaa ja mitätön! Ei sillä ollut lauluääntä eikä mitään muutakaan sellaista, mihin silmä tai korva olisi kiintynyt! Ja lintu tiesi tämän itsekin. Pienuudessaan se joutui sanomaan Jumalalle: ”Ei minusta ole tähän tehtävään.”

Mutta mitä Raamattu sanoo: ”Sen mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on” (1.Kor.1:27–28)

Miksi sitten tällainen tavallinen uskova, pieni ja vähäinen, voi riittää Jumalalle? Siksi, koska Jumala itse on tekevä koko työn! Mitään hengellistä ei koskaan ole syntynyt Jumalan ja ihmisen välisenä yhteistyönä. Vain Jumalan Henki voi ilmoittaa Kristuksen ja kirkastaa salatun evankeliumin!

Suuri Jumala - Sinussa on mun voimani