ilosanoma.munfoorumi.com

by David Wilkerson | January 10, 2012

Jos annamme Jeesuksen olla kaiken Herra, jos heitämme kaikki murheemme hänen päällensä, täysin luottaen hänen sanaansa ja leväten hänen rakkaudessaan, silloin syvän muutoksen pitäisi käydä läpi ulkomuodossamme. Meistä pitäisi vähitellen säteillä rauhallista tyyneyttä.

Raamattu antaa tästä hyvä esimerkin: Kun Hanna oli laskenut taakkansa Jumalan eteen, hän "söi eikä enää näyttänyt murheelliselta" (1 Sam.1:18).

Kun Stefanus seisoi vihamielisten miesten edessä Sanhedrinissa (korkein neuvosto) "...hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot"(Ap.t.6:15). Stefanus seisoi epäuskoisten keskellä Jeesuksen Kristuksen kirkkautta säteillen, ja kaikki näkivät selkeän muutoksen!

Olen vakuuttunut siitä, että meidän velvollisuutemme on antaa ulkomuotomme puhua Jumalan uskollisuudesta omassa elämässämme. Valitettavan usein kasvojemme ilmeet ja kehon kieli puhuvat päinvastaista. Monet uskovat sanovat: "Jumala on pettänyt minut! Hän ei enää huolehdi minusta. Minun pitää kantaa kaikki taakkani ja ongelmani yksin, koska Jumala ei tule avukseni."

Et varmaan sano tätä tietoisesti, mutta kasvosi ilmaisevat sen. Haluan näyttää sinulle Jumalan sanasta, ettei tämä ilmiö ole uusi. Joku on ennenkin ollut ihan samassa tilanteessa kuin sinä:

"Minun käteni on yöllä ojennettuna eikä väsy; minun sieluni ei lohdutuksesta huoli. Minä muistan Jumalaa ja huokaan "... ja minun henkeni nääntyy. "... minä olen niin levoton, etten voi puhua"... Hylkääkö Herra ikiajoiksi eikä enää osoita mielisuosiota? Onko hänen armonsa mennyt ainiaaksi, onko hänen lupauksensa lopussa".. Minä sanoin: tämä on minun kärsimykseni" (Ps.7:2- 10).

Kuitenkin psalmista lopulta pääsee ongelmastaan. Hänen onnellinen ulkomuotonsa palautuu. Miten niin? Siksi, että hän sanoo: "Minä korotan ääneni Jumalan puoleen ja huudan... Ahdistukseni aikana minä etsin Herraa"( Ps.77:1-2).

Jos tämä kuvaa sinua, pyydän: Koeta päästä tänään, juuri nyt, jonnekin yksinäisyyteen Herran kanssa ja huuda häntä avuksi. Kerro hänelle, että omat keinosi ovat lopussa, ettet jaksa pitemmälle, että olet valmis heittämään kaikki hänen hartioilleen. Tee tämä selväksi Jumalan kanssa!

Jos annamme Jeesuksen olla kaiken Herra, jos heitämme kaikki murheemme hänen päällensä, täysin luottaen hänen sanaansa ja leväten hänen rakkaudessaan, silloin syvän muutoksen pitäisi käydä läpi ulkomuodossamme. Meistä pitäisi vähitellen säteillä rauhallista tyyneyttä.

Raamattu antaa tästä hyvä esimerkin: Kun Hanna oli laskenut taakkansa Jumalan eteen, hän "söi eikä enää näyttänyt murheelliselta" (1 Sam.1:18).

Kun Stefanus seisoi vihamielisten miesten edessä Sanhedrinissa (korkein neuvosto) "...hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot"(Ap.t.6:15). Stefanus seisoi epäuskoisten keskellä Jeesuksen Kristuksen kirkkautta säteillen, ja kaikki näkivät selkeän muutoksen!

Olen vakuuttunut siitä, että meidän velvollisuutemme on antaa ulkomuotomme puhua Jumalan uskollisuudesta omassa elämässämme. Valitettavan usein kasvojemme ilmeet ja kehon kieli puhuvat päinvastaista. Monet uskovat sanovat: "Jumala on pettänyt minut! Hän ei enää huolehdi minusta. Minun pitää kantaa kaikki taakkani ja ongelmani yksin, koska Jumala ei tule avukseni."

On hyvä kuin kysyä itseltään aina siloin tällöin, että: näkyykö Jumalan apu ja turvakallioni Jeesus elämässäni? Näkyykö minusta se, että uskon ja luotan, turvaudun elämäni kaikissa asioissa Herraani ja Vapahtajaani? Voivatko ihmiset nähdä minussa, Jeesuksen seuraajan, opetuslapsen?

Elämä ei päästä useinkaan meitä helpolla. Ei ainakaan minua. Ja kun haluaa olla uskossa ja että se myöskin tiedetään, tunnustetaan, nähdään, aistitaan, niin sitten tuntuukin olo tosi pieneltä, heikoltakin ja ettei osaa, onnistu, ei ole tarpeeksi hyvä uskovana, tms..Olemmeko Kristus tuoksu kadotukseen vielä menevien keskellä? Voisimmeko sillä, että: olemme uskossa; tuoda jotakin, edes pientä mielikuvaa ihmisille, mitä on olla Jeesuksen seuraaja ja oma? Toivottavasti meistä näkyy kaiken vaikeankin keskellä se taivaallinen ja yli ymmärryksen käyvä Jumalan rauha! Rauha, joka varjelee sydämemme ja kielemmekin..

Kaikilla meillä on huolia, ehkä jopa pelkoakin ja hätää, mutta annammeko niiden asioiden ja tilanteiden mennä sellaisiksi, joissa me vain; pelkäämme, itkemme, vapisemme, olemme menettäneet voimamme ja melkein jo järkemmekin, kun on niin kaikenlaista huolta ja maailmakin vain pahenee ja pauhaa, ihmiset kovettuu ja tulevat ilkeemmiksi, ym..Näkyykö ja kuuluuko hätämme ja pelkomme, ahdistuksemme muillekin, eli; lukevatko he meistä sen saman, mitä heillä vielä uskosta osattomillakin on elämässään ja kun ei ole auttajaa, turvaa. Näkevätkö he, Kuka meitä auttaa ja mistä saamme avun, turvan, lohdutuksen, sekä Voiman kestää, jaksaa? Tätä ainakin itse olen usein nyt oikein miettinyt..

Meistä pitäisi vähitellen säteillä rauhallista tyyneyttä.

Kun ajattelemme Herraamme Jeesusta Kristusta ja kuinka hän oli tilanteessa kuin tilanteessa tyyni ja rauhallinen, niin pystymmekö me vähemmässäkään määrin siihen samaan? Nyt heti sanoit, Ettei tuu onnistuun! Eikö? Mutta minäpä sanonkin, että onnistuu, kunhan vain vietämme aikaamme usein ja päivittäin siellä ristinsä juurella rukoillen, sekä luemme Jumalan Sanaa. Sekä tahdomme antaa koko elämämme Herramme omaksi ja käyttöön, niin HÄN antaa sydämiimme sen rauhansa, jota itse emme pysty koskaan samaan aikaan, itsestämme. Ei!

Vaan se annetaan taivaasta meille ja silloin saamme olla Kristus tuoksuina maailman keskellä. Vaikka emmme enään kuulukaan maailmaan ja emme elä niin kuin maailma elää, koska olemme muukalaisia täällä, niin meidän on siltikin oltava ja elettävä, niin kauan kuin Jumalan tahto on... täällä ajassa, maailmassa. Ja siloin me voimme ja saamme olla täällä liikkuessamme ja puhuessamme, kirjoittaessamme Kristuksen seuraajina, joissa toivottavasti näkyy ja kuuluu, tuntuu ja sen voi oikein aistia, sen rauhan ja levon, jota maailma ei kenellekään koskaan voisi edes antaa. Se rauha ja lepo, voima, varmuus, ilo tulee yksin Herramme kautta ja hänessä eläen. Kysymys enempikin kuuluu; Tahdommeko ja turvaudummeko häneen, joka voi vaikka kuolleetkin herättää elämään? Hänellä ja Hänessä on jokaisen etsivän ja huolia täynnä olevan turva ja apu!

Haluan näyttää sinulle Jumalan sanasta, ettei tämä ilmiö ole uusi. Joku on ennenkin ollut ihan samassa tilanteessa kuin sinä:

"Minun käteni on yöllä ojennettuna eikä väsy; minun sieluni ei lohdutuksesta huoli. Minä muistan Jumalaa ja huokaan "... ja minun henkeni nääntyy. "... minä olen niin levoton, etten voi puhua"... Hylkääkö Herra ikiajoiksi eikä enää osoita mielisuosiota? Onko hänen armonsa mennyt ainiaaksi, onko hänen lupauksensa lopussa".. Minä sanoin: tämä on minun kärsimykseni" (Ps.7:2- 10).

Kuitenkin psalmista lopulta pääsee ongelmastaan. Hänen onnellinen ulkomuotonsa palautuu. Miten niin? Siksi, että hän sanoo: "Minä korotan ääneni Jumalan puoleen ja huudan... Ahdistukseni aikana minä etsin Herraa"( Ps.77:1-2).

Jos tämä kuvaa sinua, pyydän: Koeta päästä tänään, juuri nyt, jonnekin yksinäisyyteen Herran kanssa ja huuda häntä avuksi. Kerro hänelle, että omat keinosi ovat lopussa, ettet jaksa pitemmälle, että olet valmis heittämään kaikki hänen hartioilleen. Tee tämä selväksi Jumalan kanssa!

Jotenkin nuo kirjoitukset alkoivat puhutella minua ja laittoi kuin mietintä myssyyni asioita omasta uskonelämästäni ja se, mitä olen aika paljonkin viime aikoina hiljaa miettinyt, että: "Näkevätkö omaiseni, naapurit, tms sen Jumalan antaman rakkauden ja rauhan, joka pitäisi ainakin näkyä myöskin kasvoistani, olemuksestani, puheestani, ja siitä, miten elän uskovana arjen keskellä?"

Tämä aika on vaikeaa ja yhä vain vaikeammaksi menee, ja se ei ole pelottelua, Ei! Vaan totuus, faktaa, jonka jokainen suomessakin asuva ihminen voi nykyään jo allekirjoittaa, vai mitä?! Vai eikö voi? Kyllä, me olemme tulleet siihen aikaan jolloin raha menee niin kaikkeen elämiseen, että on pakko alkaa miettiä miten elää ja mihin rahansa käyttää. Ehkä rikkailla ihmisillä on toisin, mutta meikäläinen, joka on eläkeläinen ja poikanikin joka asuu kanssani on nuori eläkeläinen, niin kyllä sitä joutuu pakostakin luopumaan asioista ja ostoksista joita vielä jonkin aikaa sitten kykeni tekemään, koska kaikki nykyään lujalla vauhdilla vain koko ajan kallistuu..

Ehkä sanot, että miten se nyt tähän aiheeseen kuuluu, tai sopii? Kyllä se vain minusta ainakin kuuluu ja sopii, koska, kun jokainen niin uskovaiset kuin vielä uskosta osattomatkin joutuvat yhä tiukemalle elämässään taloudellisesti, niin olen aikas varmakin siitä, että: "Meitä Herran omia seurataan. Olemme kuin peili, kuvastin perheen jäsenillemme, naapureillemme ja niille joita kohtaamme. He seuraavat meidän ilmeitämme, puheitamme ja elämäämme, että miten suhtaudumme kaikkeen tai miten kestämme kaiken eteen tulevan ahdingon, tms!"

Koska se mitä olen ollut kuin huomioimassa, kun seuraan niin omaisiani kuin naapureitamme ja ihmisiä yleensäkin niin tietynlainen hätä kuvastuu heidän puheistaan siitä, mitä on tulossa ja miten siitä selvitään. Tänään viimeksi sen sain aivan selvästi huomioida kun ostin mustikoita eräältä nuorehkolta mieheltä. Tai kun eräs päivä kuuntelin yhtä pojistani ja tytärtäni hiukka aikaisemmin.. Valtava hätä, pelko, ahdistus.. Ja huomioin että olin kuin minua olisi katseltu kuin elävää elokuvaa: "Mikä on reaktioni uskovana kaikkeen siihen,mistä on puhuttu!?" Ja täytyy rehellisesti tunnustaa, että en tainnut osata olla se Kristusvalo, se iloisuus, tai kertonut miten turvaudun kaikessa Herraani Jeesukseen Kristukseen..Tai ..

Mutta yhden asian voin sanoa, minkä sain tänään pohdintoihini ja mietintääni Herralta..Ja se oli ja on se kyky ja halu olla rinnalalkulkijana niille, joilla on nyt vaikeaa tai näkevät nälkää, tms..Meitä Heran omia kehotetaan sekä rohkaistaan taivaasta olemaan niitä, joista voi nähdä, kuulla, aistia sen rauhan, jonka voi antaa sydämiimme vain yksin taivaan Jumala, Isä, Kaikkivaltias; Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta sekä nimessä.

Minä en ole mitään, en mikään pyhimys, enkä edes kuvittele olevani jotain, Ei niin! Mutta sydämessäni on Jumalan antama rauha kaiken tämän keskelläkin: mikä maailmaa on kohdannut sekä tulee vielä kohtaamaankin. Ja se rauha varjelee sydämeni, niin kuin sinunkin sydämesi se varjelee rakas kanssamatkaajani, kunhan vain tahdomme olla uskollisia ja kuuliaisia Herrallemme, sekä kuolla itsellemme, maailman tarjonnalle ja elää täysillä sen mihin itse kukin kykenemme Jeesuksen opetuslapsina, seuraajina, joista loistaa se Kristus valo meidän sitä tajuamatta, tai näkemättä, kokematta itse sitä itsessämme.

Ja onneksi me ei sitä nähdäkään, ettei ylpistyttäisi ja alettas osoitella sormella toisia ihmisiä, verraten itseemme, ei niin, vaan; rohkaista ja lohduttaa, rukoilla toinen toistemme puolesta. Sekä kiittää jo etukäteen niistäkin omaisistamme ym jotka vielä ottavat vastaan pelastuksen, siis Jeesuksen elämäänsä, sydämiinsä ja pääsevät kanssamme kerran sinne taivaan hääjuhliinkin mukaan.

Siis ei piiloteta uskoamme keneltäkään, vaikka vaikeinta varmasti monille, niin minulle kuin sinullekin on olla uskovana oman perheen ja omaistemme keskellä. Mutta Herra kyllä antaa siihenkin voimaansa, jos ja Kun vain niin tahdomme ja pyydämme Jeesuksen ihanassa nimessä sitä. Itsessämem emnem osaa, jaksa, uskalla.. Mutta kun Pyhä Henki tulee avuksemme niin silloin me osaamme ja uskallamme, pystymme siihenkin.. Amen! Ihanaa ja rohkaisevaa, hallleluja!

Room. 14:
7 Sillä ei kukaan meistä elä itsellensä, eikä kukaan kuole itsellensä.
8 Jos me elämme, niin elämme Herralle, ja jos kuolemme, niin kuolemme Herralle. Sentähden, elimmepä tai kuolimme, niin me olemme Herran omat.
9 Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra.

Ja tämä laskeutui sydämelleni;

1. Kor. 6:19-20 Jeesuksen nimessä!
Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat? Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne.

Ja lopuksi tämä kaikille jo tuttuakin tutumpi mutta rohkaiseva Raamatunpaikka;

Joh. 14:
26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.